1 Piet 4 - Loppu on lähellä

Lukija joka on päässyt Ensimmäisen Pietarin kirjeen neljänteen lukuun asti, on oppinut tuntemaan kirjeen ominaispiirteen: Tässä kirjeessä vuorottelevat puhe siitä, mitä Kristus on tehnyt kaikkien syntisten tähden, ja puhe siitä, mitä tämä vaikuttaa meidän elämässämme. Näin siis juuri armon evankeliumi johdattaa jatkuvasti lukijaa ottamaan huomioon Kristuksen heidän omassa elämässään. Kirjeen ensimmäiset vastaanottajat elivät hyvin vaikeassa tilanteessa, koska heitä vainottiin heidän uskonsa tähden.


Tällä kertaa jako kolmannen ja neljännen luvun välillä tahtoo estää näkemästä yhteyttä. Kolmannen luvun lopussa kirjoittaja kertoo, miten Kristus kärsi syntisten edestä ja johti meidät vapauteen. Tähän liittyy neljännen luvun alku ja sen kehotuspuhe: Kristityt elävät täällä maan päällä ainoastaan pienen hetken ja tahtovat siksi olla valmiita kohtaamaan Herransa. Se merkitsee aivan erilaista elämää kuin mitä muut ihmiset elävät. Alkukielen mukaan Pietari kehottaa kristittyjä "aseistautumaan" (vrt. Ef. 6:10-17) ja puhuttelee kuulijoitaan olettaen ilman muuta, että he elivät varsin jumalattomasti ennen kuin tulivat kristityiksi – ilmeisesti tämäkin on merkki siitä, että suuri osa kirjeen vastaanottajista on pakanakristittyjä ja osallistunut esim. epäjumalanpalvelukseen ja elänyt muutenkin niin kuin pakanat elävät. Nyt he ovat irtautuneet tästä elämäntavasta ja herättävät hämmästystä niissä ihmisissä, joiden kanssa he ennen olivat eläneet kokonaan toisin. Se aiheuttaa jännitettä, jonka vuoksi kristittyjen on oltava valmiita kestämään ahdistusta ja fyysistä kipua. Siitä huolimatta kristitty muistaa, että aika on lyhyt ja että jokaisen ihmisen, myös pilkkaajan ja vainoajan, on kerran tehtävä tili Kaikkivaltiaan edessä.


Kuudes jae on eräs koko Uuden testamentin vaikeimmista. Sen perusteella muutamat tekevät rohkeita johtopäätöksiä: Niille jotka eivät ole kuulleet Kristuksesta tämän elämän aikana, annetaan uusi mahdollisuus kuoleman jälkeen. Selitys on hätiköity. "Kuolleet" voi tarkoittaa kovin monia asioita. Se voi viitata hengellisesti kuolleisiin, mutta myös Nooan sukupolveen (3:19) tai ennen Kristusta eläneisiin juutalaisiin / pakanoihin. Varteenotettava selitys on sekin, että jae tarkoittaa nyt kuolleita kristittyjä, jotka olivat kuulleet evankeliumin ennen kuolemaansa. Vanha luterilainen ohje on, ettei uskonkohtia pidä perustaa hämärille kohdille, vaan yksiselitteisille. Tämänkin jakeen kohdalla on hyvä tyytyä kyselemään ja ehkä kumartamaan Jumalan suuruuden edessä.


Lyhyessä jaksossa nousee esille monta tärkeää asiaa.

Kirje on, kuten tähän asti on nähty, suunnattu kärsiville kristityille. Hallitseva sävy ei ole – kuten ehkä Heprealaiskirjeessä – että kirjeen saajat ovat luopumaisillaan uskosta. Siitä huolimatta annetut kehotukset ovat painavia: Usko muuttaa elämää voimakkaasti, se saattaa erottumaan ympäristöstä ja se aiheuttaa kristitylle kärsimystä. Me kysymme omalla kohdallamme, toteutuuko tämä meidän elämässämme. Jos ei toteudu, on ehkä syytä tutkia juuri tätä jaksoa hieman tarkemmin. Ne jotka ovat tulleet uskoon äkillisesti, tietävät kyllä mitä entiset ystävät saattavat ajatella, sanoa ja tehdäkin.


Joitakin ehkä lohduttaa, toisia loukkaa se, miten Pietari käsittelee kirjeensä lukijoita. Hän sanoo siekailematta, että nämä ovat eläneet aivan jumalatonta elämää ennen kääntymystään ja että se sai riittää siltä alueelta. Pietarilla ei siis ole paljon hyvää sanottavana pakanallisesta elämäntavasta, vaan hän tuomitsee sen tylysti. Se saattoi loukata silloin ja saattaa loukata nyt. Samalla kuitenkin se lohduttaa niitä, joiden omaan elämään on mahtunut aikakausia joita kristitty ei mielellään muistele. Eivät ensimmäiset kristityt olleet tässä asiassa sen kummempia kuin nykyisetkään, ennemmin pahempia.


Kolmas mielenkiintoinen piirre tulee esille, kun vertaamme tätä jaksoa muihin kristillisiin paheluetteloihin, joita on esim. 1. Kor. 6:9-11, Gal. 5:19-21 ja Room. 13:13-14. Niissä toistuvat hyvin pitkälti samat synnit, joista kristittyjä kehotetaan sanoutumana selvästi irti. Meidän olisi osattava pitää mielessämme samanaikaisesti kaksi asiaa: Kaikki synti kadottaa, yhtä hyvin paha ajatus kuin kamalin murhateko, sillä Jumala on pyhä eikä hänen edessään voi olla yhtään syntiä. Näin tarvitsemme Kristusta erotuksetta kaikki. Toisaalta kuitenkin on ollut asioita, joista ensimmäisiä kristittyjä on erityisesti kehotettu pysymään irti. Niitä ovat esiaviolliset ja avioliiton ulkopuoliset suhteet, juopottelu, ahneus ja (muu) epäjumalanpalvelus. Meillä ei ole mitään syytä luopua tästä varoittamisesta nykyäänkään. Mikä ei ollut Jumalan mielen mukaista pari vuosituhatta sitten ei miellytä häntä nytkään – ja hänen edessään me kaikki teemme tilin.


Loppu on lähellä 4:7-19


Tässä jaksossa (erityisesti jakeissa 7-11) Pietarin kehottavat sanat muistuttavat taas suuresti Paavalin opetusta. Esim. Roomalaiskirjeessä (luvut 12-13) kristityille annetaan runsaasti ohjeita, jotka sinänsä ovat hyvin helppoja ymmärtää ja arkipäiviäisiä. Vaikeus alkaa siitä, kun näitä ohjeita aletaan soveltaa käytäntöön.


Kehotukset liitetään taas toivon näkökulmaan – nykykristityn tosin saattaa yllättää, että toivon kohteena on maailmanloppu. Ensimmäiset kristityt antoivat toisilleen ohjeita ja ottivat niitä vastaan katsoen kohti viimeistä päivää ja viimeistä tuomiota. Luvun loppu osoittaa selvästi, miten tämä näkökulma johti ajatukset kahteen suuntaan. Toisaalta se antoi toivoa, toisaalta johdatti nöyryyteen ja jatkuvaan parannukseen.


Toivon näkökulma on esillä erityisesti jakeissa 12-14: Nyt on koettelemuksen aika, jonka on ankara ja vaikea. Se menee kuitenkin ohi. On sittenkin suurta etuoikeutta saada kärsiä siksi, että on Jumalan oma ja lunastettu.


Tuomion näkökulma tuo mukanaan kuitenkin myös nöyryyden. Kaikki ihmiset tullaan vielä tuomitsemaan, myös meidät. Itse asiassa tuomio tulee alkamaan Jumalan huoneesta. Jumala, tutkimaton tuomari ja sydänten tuntija, ei koskaan ole pelkistettävissä vain tietyksi ideaksi ja aatteeksi. Hänen edessään jokainen kristitty kumartaa nyt ja tietää kumartuvansa viimeisellä tuomiolla. Tällä opetuksella Pietari ryydittää antamiaan elämänohjeita: Pyhän Jumalan kanssa ei leikitä.


Kun tutkimme Raamattua nyt esillä olevasta näkökulmasta, tulemme mietteliääksi Odotatko sinä maailmanloppua? Vai tahtoisitko elää ennemmin tässä maailmassa kymmeniä vuosia? Ensimmäisille kristityille ajatus viimeisestä tuomiosta on suuren lohdutuksen aihe. Me emme ehkä enää osaa panna toivoamme siihen samoin kuin esim. Jaakobin kirjeen viidennessä luvussa tehdään: Niin kuin nälkäinen maanviljelijä odottaa vesi kielellä ja kärsivällisesti, että saisi pellostaan syötävää, niin kristitty odottaa kärsivällisesti Kristuksen paluuta ja viimeistä tuomiota. Ennemmin me kauhistumme ajatusta maailmanlopusta. Mitä meille on tapahtunut?


Merkittävä ero ensimmäisten kristittyjen ja meidän välillä on, että meitä harvoin vainotaan ja vihataan. Me elämme tässä maailmassa suhteellisen mukavasti. Mikä silloin pakottaisi meidät kaipaamaan sitä, että kaikki päättyy? Mitä siis pitäisi tehdä? Pitäisikö meidän rukoilla vainoa vai ehkä sairautta ja kipuja? Ei toki. Me kiitämme Jumalaa jokaisesta päivästä, jona hän antaa meidän elää rauhassa ja onnellisina tässä maailmassa. Siitä huolimatta meidän on muistettava oma paikkamme: Me olemme tässä maailmasa aina "valittuja muukalaisia". Me emme kuulu tänne, vaan taivaaseen, Kristuksen takia. Me emme saa oppia viihtymään tässä maailmassa liian hyvin. Olemme matkalla emmekä vielä perillä.


Toisaalta en usko, että olemme niin kaukana kirjeen edellyttämästä todellisuudesta kuin ehkä luulemme. Mitä kauemmin kuljemme Jumalan lapsina, sitä enemmän tämä maailma alkaa saada oikean hahmonsa. Tämä maailma on synnin ja viettelyksen maailma, jossa pahuudella on syvemmät juuret kuin ollenkaan osaamme ajatella. Tajuamme häilähdyksenomaisesti tämän maailman todellisen olemuksen. Mitä enemmän saamme Jumalan sanasta, sitä vieraammaksi meille tulee tämä maa, jossa nyt elämme. Mitä useampi rakkaistamme on siirtynyt kirkkauteen, sitä rakkaammaksi meille Isän koti ja sitä enemmän valkovaatteisten joukko saa kasvot. Joka saa taivaan omakseen, sille maa tulee halvaksi – se ei tapahdu hetkessä, vaan se on opettelemisen ja taistelun asia.