Ef. 5 – Morsian saa kirjeen

Efesolaiskirje on malliesimerkki Raamatun kirjasta, jossa asiat esitetään selkeässä järjestyksessä: Ensin on Jumalan ehdoton armo ja vasta vastauksena tähän ehdottomaan armoon seuraa Jumalan lapsen elämä, kilvoitus kaidalla tiellä. Kolme ensimmäistä lukua puhuvat melkein pelkästään siitä, mitä Jumala on tehnyt meidän hyväksemme. Hän lähetti ainoan Poikansa maailmaan ja teki hänen kuolemassaan ja ylösnousemuksessaan rauhan koko ihmiskunnan kanssa. Neljännen luvun puolella alkavat kehotukset. Jumalan armo ei jätä ihmistä kylmäksi. Kristus ei ole kuollut, vaan hän elää ja tulee syntisen ihmisen elämään. Hänen rakkautensa puhdistaa ja vie uudelle tielle. Meidän syntisyytemme takia kaikki jää vielä tässä maailmassa vajaaksi. Silti uskon kilvoitus ei koskaan lakkaa. Lankeamme, mutta pyydämme ja saamme anteeksi. Näin armonvaltakunnassa on vain yhdenlaisia ihmisiä: sairaita, joita Jeesus tekee terveeksi.


Ef 5:1-20 Jäljittele Jumalaa!


Jae 1 kehottaa meitä Jumalan jäljittelijöiksi (sitä sana tarkoittaa). Ennen kaikkea Kristuksen rakkaus asetetaan esikuvaksi. Ef:ssa on selvää, että kyseessä ei ole lain tekojen pelastustie, vaan Kristuksen rakkauden synnyttämä kiitollisuus.

On hyvä palauttaa mieliin vanha teologiassa tehty jako. Kristus merkitsee meille kahta asiaa: hän on lahja ja hän on esikuva. Esikuvana hän osoittaa meille, millaista on todellinen lähimmäisenrakkaus, millainen on oikea suuri opettaja, millaista on todellinen kuuliaisuus Jumalaa kohtaan. Lahjaksi Jeesuksen ymmärtää se, joka näkee omat syntinsä otetuiksi pois hänen ristillään. Jos Jeesus jää meille pelkäksi esikuvaksi, emme ymmärrä häntä ollenkaan. Jos hän kirkastaa itsensä meille lahjaksi, koko elämämme muuttuu. Silloin hänen rakas ristintiensä tulee meille uudella tavalla esikuvalliseksi.


Pääsynneiksi sanotaan jakeissa 2-5 haureus ja ahneus. Niitä ei saa kristittyjen parissa esiintyä. Joka ei tunnusta niitä synneiksi ja taistele niitä vastaan, ei ole kristitty. Sanat "tehän tiedätte" - tässä samoin kuin esim. Gal 5:21 ja 1 Kor 6:9-11 - ovat antaneet tutkijoille aiheen olettaa, että kristityksi kastettaville on tehty selväksi sanoutuminen irti tietyistä julkisynneistä. Miten ovat asiat meidän keskellämme? Tuskinpa meillä on kehumista kummankaan synnin karttelemisessa, ahneuden sen enempää kuin haureudenkaan.


Jakso tarjoaa mahdollisuuden terveelliseen kurssin tarkastamiseen. Usein meidänkin maassamme pidetään lapsikastekäytäntöä kirkon maallistumisen todellisena syynä. Totuus on kuitenkin aivan toinen. Ei kasteessa, Jumalan suuressa lahjassa, mitään vikaa ole. Ongelma on se, että emme jatka raamatulliseen tapaan ja sanoudu selkeästi irti julkisynneistä. Opetuksen tulisi olla tässä asiassa huomattavasti selkeämpää ja yksityiskohtaisempaa.


Jakso viitoittaa selkeästi tietä helposti lankeaville kristityille syntisen ja pimeän maailman keskellä. Raja valkeuden ja pimeyden välillä ei ole selkeästi meidän nähtävissämme. Kuitenkin Kristuksen valkeus tekee tämän rajan kerran selväksi kaikille. Siihen asti meidän on tyydyttävä noudattamaan apostolista sanaa ja tunnustettava se Herran sanaksi. Tämä ei ole meille helppoa. Luther sanookin: "Pyhän Hengen täytyy sanoa sinulle: 'Se on Jumalan sanaa'". Uskomme Pyhän Hengen toimivan sanan kautta ja synnyttävän elämää synnin ja kuoleman keskellä. Missä tämä saa tapahtua, saamme nähdä jakeiden 19-21 toteutuvan. Muuten nämä sanat tulevat kuin toisesta maailmasta.


5:22-33 Aviopuolisot


Efesolaiskirjeen viidennen luvun loppujakso sisältää ohjeita aviopuolisoille. Monet katsovat etteivät ne ole meille ohjeellisia. Muille kuin Jumalan omille ne eivät ole koskaan olleet ohjeellisia ja Jumalan omille ne ovat ohjeellisia tänäänkin. Samalla on kuitenkin muistettava että jakson avain on Kristuksen rakkaus. Niiltä jotka eivät ole oppineet tuntemaan Kristuksen palavaa ja hellää rakkautta, puuttuvat edellytykset ymmärtää sellaista suhdetta, johon Ef tässä ohjaa.


Jakso lepää kristillisen avioliittokäsityksen vankalla perustalla: Aviopuolisot tulevat yhdeksi lihaksi ja yhdeksi olennoksi. Kyseessä on hyvän Jumalan säätämys, jota ei saa yrittää tehdä jälkikäteen tyhjäksi. On yritettävä palvella ja rakastaa, muutenkin kuin teoriassa. Erityisesti avioliiton vaikeina aikoina - ja niitä on jokaisella - kristityn aviopuolison tulee olla nopea pyytämään ja antamaan anteeksi ja palvelemaan puolisoaan. Jumala meitä siihen auttakoon, itse olemme liian heikkoja.


Jakson syvällisin julistus liittyy kuitenkin Kristuksen ja hänen Kirkkonsa suhteeseen. Nyt on syytä olla tarkkana ja avata Vanha testamentti! Vanhassa testamentissa verrataan usein Jumalan ja Israelin suhdetta avioliittoon. Vain harvoin rakkaus on niin onnellista kuin Korkeassa Veisussa (niin kuin tämä kirja on vanhastaan ymmärretty). Useimmiten kuva avioliitosta on lohduttoman onneton. Jumala on jatkuvasti uskollinen ja hänen rakkautensa on palava. Kuitenkin hänen kansansa on uskoton ja juoksee muiden perässä. VT:ssa tämä merkitsee epäjumalien palvelemista ja hillitöntä syntielämää.


Erityisen puhuttelevia ja järkyttäviä raamatunkohtia ovat Hes 16, Hoos 1-3 ja Jer 3. Israel (tai Juuda) on luopiovaimo, jonka aviomies lopulta hylkää ja ajaa luotaan. Ja kuitenkin Jumalan rakkaus omaan kansaansa on mustasukkaisen palava eikä hän milloinkaan hylkää sitä.


Uudessa testamentissa tilanne on aivan toinen. Siellä Jeesus kuvataan sulhaseksi, Kirkko morsiameksi (ks. Joh 3:23-36). Juuri nyt käsiteltävä kohta puhuu siitä, miten Kristus etsi morsiamensa maan saastaisista loukoista ja pesi hänet puhtaaksi pyhän kasteen vedessä. Näin hän asetti Jumalan eteen puhtaan ja täydellisen morsiamen. Eri raamatunkohdat teroittavat sitä, miten Kirkon on nyt pysyttävä uskollisena rakastetulleen (esim. Matt 25:1-13; 2. Kor. 11:1-3). Hän tulee hetkenä minä hyvänsä ja noutaa morsiamensa suureen taivaalliseen hääjuhlaan. Joka silloin ei ole valmiina, jää ulkopuolelle. Ja kuitenkin tämä juhla on tarkoitettu koko maailmaa varten, joka ainoalle ihmiselle.

Olemme suuren salaisuuden äärellä, jonka ymmärrämme vain hämärästi, uskon silmin. Mutta jaksammeko me pysyä ristin ja ahdistuksen alla uskollisina Kristukselle ja hänen rakkaudelleen? Pelkääkö Paavali syystä meidänkin puolestamme, että meidän, Kristukselle kihlatun Kirkon, käy kuin Eevan, jonka käärme petti? Moni jää matkalle, kun synti, Perkele ja oma liha vievät vieraille teille. Mutta ne, jotka Kristus kantaa kotiin asti, saavat pukeutua hohtavaan vaatteeseen. "Autuaita ne, jotka on kutsuttu Karitsan hääaterialle!" (Ilm 19:9).