Isä juoksee vastaan

Evankeliumijuhla Karkussa 2025

pe 27.6. klo 19.15

Erkki Koskenniemi

Isä juoksee vastaan

Olet sydämellisesti tervetullut Karkkuun evankeliumijuhlille. Satunnainen kävijä saattaa katsella varovaisena ympärilleen. Mahtuuko tänne mukaan, miten tänne pitää pukeutua, miten täällä pitää käyttäytyä? Kyllä mahtuu, pukukoodia ei ole ja ole vain rennosti oma itsesi. Hienoa, että tulit! 

   Miksi nämä juhlat on järjestetty?  Siksikö että täällä ovat ne, jotka ovat oikeasti ja todellisesti uskovaisia ja noudattavat Raamattua tosi tarkasti?  Tätä jotkut toivovat ja toiset ehkä pelkäävät. Molemmat ovat väärässä. Näitä juhlia ei ole järjestetty siksi, että olemme tai luulemme olevamme hyviä ja Jumalalle uskollisia ihmisiä. Toki toivon, että me kaikki kuuntelemme Jumalan sanaa ja seuraamme sitä. Mutta olemme koolla nyt ja aina sitä varten, että olemme syntisiä ihmisiä ja tarvitsemme Kristusta ja Jumalan armoa.

  

   Että syntisiä? Harvemmin täällä paikalla olevaa asia saattaa hämmentää. Uskovaistenko kesäjuhlille kokoontuu sellaisia ihmisiä, jotka samastuvat syntisiin? Ulkonaisesti näyttää siltä, että täällä on ihmisiä, joilla on kaikki hyvin. Niin hyvin, ettei tähän joukkoon mahdu tavallinen ihminen mukaan, ei ainakaan sellainen aito reaalisyntinen. Tunnetko itsesi ulkopuoliseksi?  Odota rauhassa, mieti, katsele ympärillesi. Näet ympärilläsi vain yhdenlaisia ihmisiä, syntisiä. Ja täällä on nimenomaan niitä, jotka ovat tavalla tai toisella ymmärtäneet juuri tämän.

Syntisiä ihmisiä – mitä se tarkoittaa? Otan esimerkin: Olen mielelläni merellä pienellä puuveneelläni.  Meri on kaunis, avara ja se huokuu rauhaa. Joskus – kuten juuri tänä kesänä – tuulee kovasti ja aallot lyövät korkeina. Silloin rauha on kaukana. Muistan Piikkiön rovastivainaan hienon viisauden. Kun puhutaan minun synnistäni, kaikki se, mitä teen ja jätän tekemättä, on kuin meren aallot, jotka näen. Mainingit eivät kuitenkaan ole koko meri, vaan se on myös syvemmällä. Aaltojen alla on syvä vesi, kymmeniä tai satoja metriä syvä, jopa kilometrejä syvä. Samoin meidän tekojemme alla on jotakin paljon pahempaa kuin meidän tekomme. Siellä on se, mikä synnyttää teot – meidän syntinen olemuksemme ja sydämemme. Se vie meitä koko ajan sivuun Jumalasta. Eikä sitä saa lähtemään ihmisestä pois millään keinolla.

Mitä se tarkoittaa? Mitä ovat pinnalla kuohuvat aallot ja mitä on se syvä meri? Otan pari esimerkkiä.  Ihminen puhuu pahaa lähimmäisestään, pettää puolisoaan tai rikastuu väärin keinoin.  Nämä ovat kaikki väärin, syntiä, emmekä saa niin tehdä. Mutta ne eivät ole erillisiä tekoja, kuin sattumia vaan ne nousevat jostakin.  Kun puhun toisesta pahaa, se kertoo siitä, että en rakasta enkä kunnioita häntä. Kun ihminen pettää puolisoaan, häntä on houkuttanut väärä himo. Kun hän järjestelee itselleen toisen rahat, hän on ahne ja ajattelee vain itseään. Nämä kaikki kolme esimerkkiä ovat niitä meren aaltoja, ja merihän voi olla välillä tyynempi ja välillä myrskyisämpi.  Vettä siinä silti riittää aina. Isompi asia on se aaltojen alla oleva meri, siis tarkoitan ihmisen syntiturmelusta. Juuri se aiheuttaa sen väärän, mitä teemme. Sieltä nousevat rakkaudettomuus, väärä himo ja ahneus, ja niistä väärät teot.  Meidän uskomme mukaan tällä on syynsä: Ihmisen sydän on joutunut eroon Jumalasta. Ja se teettää jatkuvasti uutta syntiä.

 

Mitä se syntiturmelus sitten meillä teettää ja mikä sitten tarkemmin ottaen vie meitä eroon Jumalasta niin, että emme elä hänen yhteydessään? Kaksi tekijää, pahat ja hyvät asiat, ja paljon useammin hyvät. Mutta katsotaan mitä se tarkoittaa.

    Aika harvoin meitä saa valtaansa selkeä ja kaikille ilmiselvä pahuus, sellainen, joka saa ajamaan auton harkitusti täysillä väkijoukkoon tai puukottamaan satunnaisia vastaantulijoita. Useimmiten kaikki paha tapahtuu hitaasti, ennemmin heikkouden ja osaamattomuuden kautta. Avioparin kireistä hetkistä muodostuu syvenevä kierre, etääntyminen omasta puolisosta ja niin kolmas ihminen alkaa vetää puoleensa. Ei sitä yleensä suunnitella, vaan siihen ajaudutaan.  Työpaikalla tulee selkkaus, josta ei päästä yli, ja kiista alkaa kulkea mukana kuin kasvava lumipallo. Ei sitä kukaan tahtonut eikä suunnitellut.  Viikonvaihteessa tulee juoduksi yksi lasi liikaa ja siitä tulee tapa, joka vie mukaansa. Telkkarista tulee elokuva, jossa on paljon paljasta pintaa, ja sitä on tarjolla myös verkossa, salaa ja yhdellä hiiren näpäytyksellä. Ei näitä kukaan suunnittele ja jos suunnittelisi ei ikinä tahtoisi. Hävettää.  Mutta niin käy ja sitten ollaan kuin pikkupoika rapputuolilla ja äidin piparipurkki on pirstaleina lattialla.

   Mutta sanoin, että meitä vievät eroon Jumalasta paljon enemmän hyvät asiat kuin pahat. Mitä tarkoitan?  Kristityn kunnia-asia on hoitaa oma arkinen työ hyvin. Siihen kätkeytyy vaara: Ei ole aikaa pysähtyä Jumalan eteen, ei voimia lukea Raamattua eikä lähteä messuun. On jatkuva kiire.  Toivottavasti sinulla on elämässäsi hyviä ja rakkaita harrastuksia: Puutarha, vene, liikunta, musiikki – nämä ja monet muut ovat kaikki hyvän Jumalan lahjoja meille. Mutta entä kun ne vievät elämästä aikaa niin, että ihminen ei vain kerta kaikkiaan ehdi eikä jaksa kiinnostua Jumalan valtakunnan asioista?  Edelleen, on suuri Jumalan lahja, että sinulla on ystäviä. Mutta entä sitten, jos ystävien seura ja mielipiteet vievät eroon Kristuksesta?  Tätä tarkoitan, kun sanon että hyvät asiat vievät meitä eroon Jumalasta. Mieti, mitä se voisi olla omalla kohdallasi. 

   Moni täällä oleva on ajautunut tai vaarassa ajautua pois Jumalan luota, joko pahojen tai hyvien asioiden takia. Juuri siksi olemme täällä. Ja juuri siksi on hienoa, että sinä olet täällä.  Me tarvitsemme Jumalan anteeksiantamusta.

Olet tullut juhlille ja hienoa, että olet täällä. Ehkä on vaikea tulla. Ehkä tuntuu siltä, että ihmiset katsovat, että he tietävät sinusta liikaa. Oli vaikea tulla ja on vaikea olla. ”Mitä tuo täällä tekee!”

   Muistan vuosikymmeniä sitten käydyn keskustelun. Yksi uskova ihminen oli lähtenyt omille teilleen, ja tällä kertaa ketunlenkki oli epätavallisen ruma, kuten hän itse harvinaisen avoimesti sanoi. Jumala kutsui hänet takaisin. Hän sai tulla kotiin. Muistan hänen sanansa: ”Sen olen oppinut, että Jumala kyllä armahtaa, mutta ihmiset eivät. Uskovat ihmiset eivät unohda eivätkä anna anteeksi.” Ne sanat pysäyttivät. Pahaa pelkään, että tämä on totta edelleen. Haluan sanoa sinulle, joka kuitenkin tulit: Hienoa, että tulit. Älä välitä ihmisistä. Katso Kristukseen. Hän toivottaa sinut lämpimästi tervetulleeksi. Ja sinulle, joka katsot vinoon toista ihmistä:  Mieti hetki ja pysähdy Jumalan eteen. Herra sanoo: ”Sillä mitalla, millä te mittaatte, teillekin mitataan”. Onko sinulla varmasti varaa ryhtyä toisen tuomariksi ja antaa Jumalalle mittatikku, jolla sinun kaikki omat tekosi tuodaan viimeisellä tuomiolla valoon ja arvioitaviksi? 

   Korjaan vielä yhden yleisen väärinkäsityksen. Me emme ole täällä jonkin aatteen tai ideologian takia, emme siksi, että edustamme joitakin meidän mielestämme järkeviä ajatuksia. Olemme täällä Jumalan takia. Hän ei ole nippu yleviä ja järkeviä periaatteita. Hän on persoona. Hän elää. Hän vihaa ja hän rakastaa, hän suree ja hän iloitsee, hän tahtoo ja toivoo.  Ja yksi asia on yli kaiken: Hän rakastaa syntistä ihmistä ja haluaa hänet luokseen. Ja se rakkaus yllättää, aina uudelleen.  Kuuntele, mitä Jumala sanoo Raamatussa – nämä kaikki ovat Jesajan kirjasta:

Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi,

tartun sinun oikeaan käteesi

ja sanon sinulle: »Älä pelkää,

minä autan sinua.» (Jes. 41:13)

Minä pyyhin pois sinun rikkomuksesi kuin pilven,

sinun syntisi kuin pilviverhon.

Palaa minun luokseni,

minä olen lunastanut sinut vapaaksi.

 (Jes. 44:22)

Siion sanoo:

»Herra on minut hylännyt,

Jumalani on minut unohtanut!»

– Unohtaako äiti rintalapsensa,

unohtaisiko hoivata kohtunsa hedelmää?

Vaikka hän unohtaisikin,

minä en sinua unohda.

Käsieni ihoon minä olen sinut piirtänyt,

ja niin sinun muurisi ovat aina silmieni edessä.

 (Jes. 49:14-16)

  Jumala rakastaa, palavammin kuin kukaan meistä voi ikinä ymmärtää.  Lutherin hienon sanan mukaan hän on kuin taivaaseen asti ulottuva hehkuva rakkauden muuri. Ei kukaan ole ikinä kuvannut hänen rakkauttaan sinulle sellaisena kuin se on. Hän on antanut oman Poikansa kuolla meidän syntiemme tähden. Raamattu sanoo näin: ”Te olitte kuolleita rikkomustenne ja ympärileikkaamattomuutenne vuoksi, mutta Jumala teki teidät eläviksi yhdessä Kristuksen kanssa. Hän antoi meille kaikki rikkomuksemme anteeksi, hän kumosi meitä rasittavan velkakirjan kaikkine määräyksineen ja teki sen mitättömäksi naulitsemalla sen ristiin ” Kol. 2:13-14)

   Olen viettänyt pari viikkoa lapsuuteni kesämökillä. Tällä kertaa siellä on kuulunut ääni, jota en tuntenut. Se on kova huuto, joka toistuu, toistuu ja toistuu. Aikani ihmettelin ja sitten otin selvää: Lähellä oli korpin pesä. Ja korpin poikaset huusivat, huusivat ja huusivat.  Se olisi varmaan muuten häirinnyt, mutta se muistutti Psalmista 147:5 ” Hän antaa karjalle ravinnon, hän ruokkii korpin pojat, jotka huutavat nälissään”. Se meteli muistutti myös virrestä: ”Kaarneenkaan pojat eivät huuda suotta”. Ja niin korpinpoikien sietämätön rääkynä sai minut hyräilemään niiden kanssa vanhaa kiitosvirttä ja hoosiannaa. Se saarnasi minulle päivät pitkät siitä, että Jumala on hyvä, että hän rakastaa, että hän pitää huolen minusta, sinusta ja koko luomakunnasta. Ja kun joku kuulee sydämessään kutsun tulla hänen luokseen, Isä juoksee vastaan ja halaa kaikesta sydämestään.

   Mikä meitä siis pitää täällä ja muualla Jumalan sanan kuulossa? En yritä puhua kaikkien täällä olevien suulla. Uskon kuitenkin, että jaan monen ihmisen kokemuksen: Olen tullut Jumalan hoitamaksi. Olen tullut Kristuksen kohtaamaksi, näkemäksi. Jumalan Pyhä Henki on puhunut sydämelle. Mitä se tarkoittaa?  Kerron muutaman esimerkin Raamatusta.

   Jeesus kulki kohti Jerusalemia ja kärsimystään. Hän tuli tulliasemalle. Siellä istui miehiä, joita pidettiin suurina syntisinä ja varmaan aivan syystä. Hän sanoi yhdelle heistä: ”Seuraa minua!”  Sillä hetkellä mies nousi, jätti rakkaat rahansa ja lähti seuraamaan Jeesusta. Hänet oli nähty, kohdattu, tavoitettu. Vain yksi Jeesuksen sana ja hän lähti. Ei sitä voi selittää.

   Jeesus kokosi suuria väkijoukkoja ja juutalaisten johtomiehet halusivat pidättää hänet. He lähettivät paikalle iskuryhmän ottamaan hänet kiinni. Ei Raamattu sitä tarkenna, mutta ei ole tarvettakaan: Ymmärrän, ettei siihen tehtävään valittu hiirulaisia, vaan kokeneita, karskeja miehiä, äijiä, sellaisia, jotka olivat hoitaneet samat tehtävät aiemmin.  He tulivat takaisin tyhjin toimin. ”Miksi ette ottaneet häntä kiinni?”, heiltä tiukattiin. ”Ei ole koskaan ihminen puhunut niin kuin se mies puhuu.” Karskit äijät olivat pysähtyneet kuulemaan. Jumala puhui sydämelle. Ei heistä ollut Jeesusta vangitsemaan.

   Aivan ensimmäiset opetuslapset olivat tulleet Jeesuksen seuraan. He jakoivat iloaan ystävälleen, joka oli hyvin epäileväinen. Ei Nasaretista tule mitään hyvää, ei ainakaan Messiasta. Sitten hän tapasi Jeesuksen. Vain yksi hetki ja epäilykset haihtuivat. Sillä hetkellä ihminen tuli Jumalan hoitamaksi, nähdyksi ja kohdatuksi, ja vielä enemmän – armahdetuksi.

   Juuri tästä on kysymys. Olemme täällä siksi, että me olemme tulleet Jumalan hoitamiksi.  Syntinen ihminen on kohdannut suuren Armahtajan.  Ja sitä janoamme uudelleen ja uudelleen.   Me olemme täällä, koska me tarvitsemme sitä. Jos emme tarvitse, loppuu juhlilla käyminen ja jokasunnuntainen messu, ei välttämättä heti, mutta varsin pian. Mutta kuuntele, mitä kirkkokansa laulaa pian riemumessussa – ja tervetuloa sinne: Laulamme Herran armotöistä, siitä että hän ei näe meidän syntejämme. Laulu toisensa jälkeen puhuu siitä, että Herra on armollinen ja ottaa syntisen ja heikon vastaan.  Ja siksi olemme täällä.

Nyt on aika ottaa esille pieni sana. Se sana on yksi koko Raamatun tärkeimpiä. Siihen kätkeytyy valtava lohdutus ja se täytyy sinun opetella löytämään Raamatusta.  Se sana on ”kaikki”.  Esimerkiksi tässä: ”Kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla, ja saavat lahjaksi vanhurskauden”.  Huomaatko, tässä ei erotella toisistaan hyviä ja huonoja ihmisiä. Ihmiset niputetaan yhteen, yhdeksi kokonaisuudeksi. Ei siis ole erikseen enemmän ja vähemmän syntisiä – ihmisten ja yhteiskunnan edessä kyllä on, mutta Jumalan edessä ei ole. Kaikki ovat samalla viivalla, syntisiä, koko ihmiskunta, sinä niin kuin minäkin, eikä tässä ole minkäänlaista erotusta.  Ja kaikille on Kristus ristillä avannut tien Jumalan luo ja ottanut pois kaikkien synnit. Raamatun tiivistelmäksi sanotaan pienoisevankeliumia, Jeesuksen sanaa: ” Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän” (Joh. 3:16). Siis huomaa – Jumala on rakastanut maailmaa, tätä syntistä ja kamalaa maailmaa ja sen mukana koko ihmiskuntaa. Et ehkä mielestäsi mahdu uskovien joukkoon, mutta maailmaan mahdut varmasti, ja juuri sitä Jumala rakastaa. Apostoli kirjoittaa: ”Jumala itse teki Kristuksessa sovinnon maailman kanssa eikä lukenut ihmisille viaksi heidän rikkomuksiaan; meille hän uskoi sovituksen sanan. Me olemme siis Kristuksen lähettiläitä, ja Jumala puhuu teille meidän kauttamme. Pyydämme Kristuksen puolesta: suostukaa sovintoon Jumalan kanssa” (2. Kor. 5:19-20). Jokainen on tervetullut. Jokainen.  Eikä sinua ole jätetty sivuun. Ei ketään ole jätetty. Ei yhtään ainoaa ihmistä. Kotikutsu koskee kaikkia, myös sinua. 

   Aikanaan kerrottiin tarinaa hyvin varhaisesta lähetystyöntekijästä, joka asui Tokiossa. Hänen pieni poikansa katosi kaupungin vilinään. Isä oli huolestunut ja kauhuissaan eikä saanut rauhaa. Päivät kuluivat, eikä poikaa löytynyt. Isä etsi, etsi ja etsi. Ja lopulta koitti uskomaton hetki – hän löysi lapsensa. Hän sai sulkea lapsen syliinsä ja sydämen täytti ilo ja riemu. Myös Jumala kulkee tässä maailmassa ja häneltä on hukassa rakas lapsi. Se olet sinä. Ja juuri tuollainen riemu on Jumalalla, kun hän löytää lapsensa ja juoksee hänen luokseen. 

”Isä juoksee vastaan.” Tämä lause on peräisin yhdestä Jeesuksen kuuluisasta vertauksesta, tuhlaajapoikavertauksesta.  Koko isänsä omaisuuden haaskannut ja kaikki mahdolliset synnit tehnyt poika mietti, uskaltaisiko hän vielä tulla kotiin. Ei hän tietenkään voinut enää olla poika eikä perillinen, mutta jos palkkalainen, ettei tarvitsisi enää nälkää kärsiä. Niin hän lähti liikkeelle ja kulki kohti kotia.  Arkana, häpeissään ja raskain askelin. Tuli kun oli pakko tulla.  Kun hän lopulta ilmaantui näköpiiriin, isä juoksi häntä vastaan, halasi ja suuteli häntä. Poika yritti selitellä, että hän haluaa olla vain pelkkä palkkalainen,  mutta isä ei halunnut näitä puheita kuunnella. Hän ei kysellyt, mitä kaikkea poika oli tehnyt. Hän järjesti suuret juhlat, ja juhlakaluna oli kotiin palannut poika, varmaan hämillään ja jopa hölmistyneenä.  Mutta isän riemu tarttuu tästä kertomuksesta vielä kahden vuosituhannen jälkeen. Tällainen Jumala meillä on!

   Kristus sanoo: ” Yhtä lailla, sen sanon teille, iloitsevat Jumalan enkelit yhdestäkin syntisestä, joka tekee parannuksen." (Luuk. 15:10). Usko tai älä, se on ihan totta: Kun sinä löydät tien Jumalan luo, taivaassa on suuret juhlat. Ja siksi olen todella iloinen siitä, että sinä olet täällä.