Rikotaan ja rakennetaan

Porissa on vuosien ajan toiminut Sleyn messuyhteisö. Se on koonnut viikoittain yli sata seurakuntalaista, joista suuri osa on nuoria ja lapsiperheitä, ja olen saanut vierailla vuosien ajan palvelemassa sitä. Yhteisö joutui vastoin kirkkoherran toivomusta siirtymään seurakunnan tiloista rukoushuoneelle. Nyt Turun piispa Mari Leppänen ja Turun tuomiokapituli ovat kieltäneet yhteisöltä ehtoollisen viettämisen. Messut kuitenkin jatkuvat. Olen siksi esittänyt pyynnön päästä paikalle toimittamaan messua.

En ole Sleyn päättävissä elimissä enkä ole eläkeläisenä enää sen työntekijä ja sekä toimintani että seuraavat näkemykseni ovat vain omiani.

Olin kahdentoista vuoden ajan kirkolliskokousedustajana. Riippumatta mielipiteistä valtaosa arvostelukykyisistä päättäjistä tietää, että luterilaisen kansankirkon aika tulee päätökseen pian. Tällä tahdilla noin kymmenen vuoden kuluttua se on Suomessa vähemmistökirkko. Jo nyt toimintaa joudutaan supistamaan, saati sitten kun aletaan kysyä, miksi vain kahdella vähemmistökirkolla on Suomessa verotusoikeus. Jotakin menee lähitulevaisuudessa päättäjistä riippumatta rikki ja jotakin uutta on rakennettava. Kristuksen Kirkko säilyy Suomessa senkin jälkeen, kun kansankirkon rakenteet välttämättä murtuvat. Jo nyt kysytään syystä, mikä järki on ajaa ulos luterilaiseen uskoon sitoutuneita konservatiivikristittyjä. Kaiken todennäköisyyden mukaan juuri heitä tarvitaan ottamaan vastuuta silloin, kun ei voida enää nojata kirkollisveroihin.

Elämme historiallisia aikoja. Maassamme on vuosisatojen ajan ollut luterilainen kansankirkko. Kun sen rakenteet murtuvat, tarvitaan viisautta ja kärsivällisyyttä. Jotakin menee nyt välttämättä rikki. Joidenkin herätysliikekristittyjen mielestä on nyt rikottava säälimättä. Sille tielle minä en neuvo lähtemään. Minun nähdäkseni nyt on rikottava niin vähän kuin mahdollista ja vain se, mikä on pakko rikkoa, jotta voidaan jatkaa rakentamista. En ole perustamassa uutta kirkkoa, en eroamassa kirkostani enkä tässä vaiheessa neuvo sitä muillekaan. Toivon myös voivani karttaa polarisoivaa kielenkäyttöä. Nyt tarvitaan avointa ja asiallista keskustelua siitä, mitä on edessämme. Messusta emme voi kuitenkaan luopua. Kahta asiaa ei siis voi olla rikkomatta ja ne ovat helposti perusteltavissa.

Paikka ei pyhitä Herran ehtoollista, vaan Herran ehtoollinen pyhittää paikan. Siksi messun voi toimittaa kirkkotilojen ulkopuolella, kuten sairaalassa tai vanhuksen kodissa tai kenttäjumalanpalveluksena. Jos on pakko, se voidaan vallan hyvin toimittaa myös herätysliikkeen omissa tiloissa. Vain kirkkojärjestys sanoo toisin, Raamattu ei.

Suomessa on luterilaisia pastoreita, jotka on vihitty maamme rajojen ulkopuolella. Minun nähdäkseni Keniassa tai Inkerissä vihitty on teologisesti pastorina samalla viivalla kuin Suomessa vihitty ja voi toimittaa oikean messun. Vain kirkkojärjestys sanoo toisin, Raamattu ei.

Ei ole miellyttävää rikkoa kirkkojärjestystä, mutta sateenkaaripapit ovat rikkoneet sitä ohjelmallisesti vihkiessään samaa sukupuolta olevia pareja, ja piispainkokouskin sivuutti omassa ohjeessaan kirkolliskokouksen päätöksen. Mitä kukaan menettää sillä, että herätysliike saa omissa tiloissaan jakaa sakramentin? Jos vaihtoehtona on yli sadan ihmisen jättäminen ilman säännöllistä Herran ehtoollista rikon ennemmin kirkkojärjestystä kuin laiminlyön tehtävääni ruokkia Kristuksen laumaa. Siksi odotan kutsua Poriin ja Aatuntien rukoushuoneelle.