Apostolien teot Johdanto ja luku 1

Apostolien teot Johdanto ja luku 1



Koko UT:ssa ei ehkä ole jännittävämpää ja kiehtovampaa kirjaa kuin Apostolien teot. Saamme olla mukana evankeliumin voittokulussa Jerusalemista maan ääriin. Tapaamme aluksi vain joukon Jeesuksen ylösnousemuksesta vielä hämillään olevia opetuslapsia. Sen jälkeen näemme, miten Pyhä Henki vie evankeliumia väkevästi minne tahtoo. Eivät väkivaltaisten ylipappien ruoskat, eivät kivitystuomiot, eivät ennakkoluulot pakanoiden ja juutalaisten välillä, eivät edes oman joukon sisäiset ristiriitaisuudet voi estää sovintoveren evankeliumia tunkeutumasta sydämestä sydämeen.


Emme tutki Apostolien tekoja vain historiallisena kirjana, ensimmäisenä kirkkohistorian esityksenä. Olemme nähneet ehkä omassa tuttavapiirissämmekin saman evankeliumin voiman. Tuli on kulkenut sydämestä sydämeen ja kulkee tänä päivänäkin, sekä kotimaassa että lähetyskentillä. Meillä on elävä Jumala, jonka töitä saamme lukea Apostolien teoista ja nähdä niitä ympärillämme.


Apostolien teot on oikeastaan toinen osa Luukkaan teoksesta. Ensimmäinen osa, Luukkaan evankeliumi, kertoo Jeesuksen opetuksista, kuolemasta ja ylösnousemuksesta. Toinen osa puhuu nyt siis evankeliumin leviämisestä. Juuri Luukas on UT:n kirjoittajista se, joka on tahtonut menetellä hyvän ja sivistyneen historioitsijan tavoin. Hän viittaa itsekin tähän pyrkimykseensä sanoessaan ottaneensa kaikesta tarkkaan selon (Luuk 1:1-4). Apostolien tekoja lukiessamme saamme nähdä, että Luukas on tallettanut monta arvokasta tietoa ihailtavalla historiallisella täsmällisyydellä. Välillä voimme aavistella, että Luukas ei ole tallettanut jokaista alkukirkon piirissä leimahtanutta riitaa. Tämä on ymmärrettävää: Luukas kirjoitti teoksensa ilmeisesti n. vuosina 80-90, siis aikana jolloin useimmat kiistat olivat jo laantuneet. Miksi Luukkaan olisi pitänyt levitellä yksityiskohtaisesti esimerkiksi Paavalin ja Barnabaan välirikon syyt sen jälkeen kun molemmat olivat jo päättäneet kilvoituksensa ja nukkuneet pois?


Lupaus Pyhästä Hengestä 1:1-5


Luukas alkaa toisenkin osan teoksestaan mainitsemalla siinä Teofiloksen. Näin antiikin aikana teos omistettiin jollekin henkilölle. Usein kyseessä oli ylhäinen ja varakas ihminen, joka oli antanut kirjailijalle tarvittavan taloudellisen tuen työn suorittamiseen. Hän vastasi usein myös kirjan kopioimisesta ja myymisestä. Jo vanhan kirkon aikana monet arvelivat, että Teofilos ei ole nimi vaan nimimerkki. Nimi Teofilos tarkoittaa ”Jumalaa rakastavaa” - erinomaisen sopiva nimimerkki jollekin ylhäiselle roomalaiselle, joka oli kiinnostunut kristinuskosta! Näyttää tosiaan siltä, että Teofiloksen taakse kätkeytyy joku, jonka henkilöllisyyttä on nykyään enää mahdoton mennä arvailemaan - nykyaikaisiakin nimimerkkejä on vaikea jollei mahdoton arvata.


Apostolien teot alkaa siitä, mihin Luukkaan evankeliumi päättyy. Ylösnoussut Jeesus seisoo opetuslastensa keskellä ja opettaa heitä. Luukkaan evankeliumin ja Apostolien tekojen kertomukset eivät ole täysin identtisiä, mikä osoittaa alkukristillisen mielenlaadun ylösnousemuskertomusten suhteen: Tärkeintä oli pääasia, ei se että jokainen pilkku täsmäsi kaikkien muiden kertomukseen, kun Kristusta julistettiin. Tässä Jeesus kehottaa opetuslapsia odottamaan Jerusalemissa siihen asti, kunnes Pyhä Henki vuodatettaisiin. Apostoleja ei ollut siis tarkoitus lähettää valloittamaan maailmaa ilman ainoaa pätevää varustusta, Jumalan voimaa.


Jeesus otetaan taivaaseen 1:6-14


Opetuslasten kysymykseen: ”Herra, onko nyt tullut se aika, jolloin rakennat Israelin valtakunnan uudelleen?” kätkeytyy monta kysymystä. Ensinnäkin ”Sinäkö rakennat?”, toiseksikin ”Nytkö?”, kolmanneksi ”Israelinko?”. Kaikki nämä kysymykset olivat varhaiselle kirkolle suuria ja vaikeita kysymyksiä.


Jeesus vastaa lyhyesti ja ytimekkäästi. Kaikenlainen päivien laskeskeleminen sai loppua hänen Kirkossaan jo ennen lähetystehtävän antamista. Tämä meidän on hyvä muistaa, kun ovellemme ilmaantuu ihminen puhumaan maailmanlopun päivämääristä. Toiseksi kysymys Israelista: Nytkö rakennetaan lopunajallinen Daavidin valtakunta maan päälle? Kyllä - mutta kokonaan toisin kuin opetuslapset luulivat. Jae 8 on koko teoksen sisällysluettelo ja jäsennys. Opetuslapset saavat tehtävän: on mentävä ei vain Juudeaan, vaan myös Samariaan ja sen jälkeen koko maailmaan - sieltä kootaan lopunajan Israel, pakanakansojen seasta Kristuksen morsiameksi. Kristus ei jäänyt maan päälle suorittamaan tätä tehtävää, vaan jätti Kirkkonsa viemään evankeliumia. Tämä kaikki tapahtui kuitenkin Jumalan Hengen antamalla voimalla. Aina kun mentiin uudelle lähetyskentälle, Pyhä Henki oli rohkaisemassa opetuslapsia ja osoittamassa tien.


Sanottuaan sanansa Jeesus oli valmis jättämään omansa odottamaan paluutaan, joka tapahtuu kerran samoin kuin hänen lähtönsäkin tapahtui. Sitä päivää me kaipaamme ja odotamme tehden työtä ja rukoillen.


Mattias apostoliksi 1:15-26


Jeesuksen kahdentoista opetuslasten joukko ymmärrettiin Herran seuraajien piirissä yhdeksi ja yhtenäiseksi. Tämä on toisinaan tahdottu kiistääkin. Kuitenkin jo se osoittaa, että 12 apostolia miellettiin yhdeksi joukoksi, että heitä kutsuttiin nimityksellä ”ne kaksitoista” vielä senkin jälkeen kun heitä oli enää vain yksitoista (Juudaan kavalluksen ja kuoleman jälkeen) (esim. 1. Kor 15:5). Mielenkiintoinen asia on, että Luukas mainitsee kolme joukkoa: 12 (enää 11) apostolia, heidän joukkoonsa kuuluvat naiset sekä Jeesuksen äidin Marian ja Jeesuksen veljet. Luukkaan evankeliumista käy ilmi, miten suuria palveluksia uskovaiset naiset tekivät Jeesukselle seuratessaan häntä (Luuk 8:1-4).


Jeesuksen perheen mainitseminen osoittaa, että nyt vihdoin olivat myös Jeesuksen veljet tulleet tuntemaan Herran todellisen olemuksen. Sekä Johanneksen evankeliumi että Markus kertovat, että Jeesuksen veljet eivät uskoneet häneen. Markuksen mukaan he olivat ottamassa häntä huostaan, koska hän oli suunniltaan. Nyt he olivat mukana seurakunnassa ja Jaakobista tuli Jerusalemin alkuseurakunnan johtaja. Mitä oli tapahtunut? Ainoa vihje on 1. Kor. 15:7, joka kertoo Ylösnousseen ilmestyneen Jaakobille. Pieni murunen selittää nyt lukemamme ja osoittaa samalla, miten moniin kysymyksiin saamme vastauksen vain sattumalta.

Juudas oli joukosta poissa - hänen lopustaan kerrottiin alkukirkon aikana useampia versioita, joilla on vanhatestamentillinen tausta. Juudaan kavallus nähtiin ennustetuksi jo VT:ssa. Koska psalmissa sanottiin myös ”Ottakoon toinen hänen kaitsijantehtävänsä”, kavaltajan tilalle oli nyt valittava uusi mies. Ehdolle pantiin kaksi alusta lähtien mukana ollutta miestä, jotka eivät kuitenkaan olleet kuuluneet 12 opetuslapsen piiriin. Opimme kaksi tärkeää asiaa. Ensinnäkin ei johtunut sopivien tarjokkaiden puutteesta, että Jeesus nimitti juuri kaksitoista apostolia - he edustivat uutta Israelia alusta alkaen. Toiseksi opetuslapset katsoivat kaiken alkaneen Johannes Kastajan luota - aivan kuin Markuksen evankeliumissakin. Heitettiin arpaa ”ja arpa lankesi Mattiaalle”.


Mattias sai siis ottaa paikkansa 12 apostolin joukossa. Entä Joosef Barsabbas? Hänen osanaan oli jäädä rannalle. Jumala valitsi toisen ja jätti toisen. me saatamme katsella alta kulmiemme, kun jollekin kasaantuu tehtäviä tai arvovaltaa. Hyvin helposti meissä saa sijaa väärä kunnianhimo ja kateus - ja kateus on kamala tauti. Miksi muuten kiistellään pikkuasioista, ellei siksi että me tahdomme olla oikeassa osoittaaksemme, miten suuri arvovalta meillä on? Miksi muuten kiistellään siitä, kenestä tulee puheenjohtaja, kenestä piispa, kenestä seurakunnan silmäätekevä - eivätkä nämä ole vain pappien ammattitauteja! Voisimmeko kerta kaikkiaan tehdä parannusta tällaisesta pikkusieluisuudesta ja muistaa vaikkapa Paavalin yleviä sanoja seurakunnasta Kristuksen ruumiina (Room. 12; 1. Kor. 12)? Jokaisella on tehtävänsä Kristuksen Kirkossa, yhtä hyvin sinulla kuin minulla. Meiltä odotetaan vain kuuliaisuutta Herramme tahdolle ja lujaa uskoa siihen, että hän voi käyttää alhaisemmassakin asemassa olevaa työssään yhtä hyvin kuin kaikkien kunnioittamaa. Onko tämä meille liikaa?

Apostolien teot Johdanto ja luku 1