Haaksirikko ja saapuminen Roomaan Ap. t. 27:1-28:16

Haaksirikko ja saapuminen Roomaan Ap. t. 27:1-28:16


Viimeksi keskityimme apostoli Paavalin viimeisiin vaiheisiin Palestiinassa. Nyt Luukas siirtyy teoksensa loppuvaiheeseen ja seuraa Paavalin matkaa Roomaan, maailman pääkaupunkiin.


Luukas ei kuvaa Paavalin matkaa Roomaan vain esittääkseen mukavan katkelman matkakirjoista pitäville ystävilleen. Paavalin lähtiessä Palestiinasta yksi historian lehti kääntyy. Ovi Valitun kansan Luvattuun maahan sulkeutuu kolahtaen. Jerusalemiin Paavalilla ei ole enää tulemista. Samalla on kuitenkin yhden oven sulkeutuessa uusia avautuu. Paavali kulkee kohti Roomaa ja saa tehdä siellä työtä vapaasti evankeliumin hyväksi. Luukas lienee ajatellut vastakohtaa pakanoiden ja juutalaisten välillä. Pakanoiden keskuudessa evankeliumi leviää vireästi. Sen sijaan Valittu kansa on tehnyt ratkaisunsa ja sitä odottaa Jumalan kutsun hylkäämisen palkkana viha ja tuomio. Tämä tuomio pantiin täytäntöön Rooman sotajoukkojen valloittaessa Jerusalemin vuonna 70. Onneksi Jumalan puolelta ovi on auki, ja meillä on lupaus että jossakin vaiheessa myös juutalaiset kuulevat hänen kutsunsa.


Toinen piirre, joka tänään käsiteltävässä jaksossa ansaitsee erityisen huomion, on että matkustaminen jos joku on muuttunut paljon Paavalin ajoista. Me voimme ajatella kaihoten risteilyä Välimerellä ja makoilua upean loistolaivan aurinkokannella. Sen sijaan Paavalin aikoihin matkustaminen oli totisinta työtä ja vakavaa puuhaa. Merellä uhkasi aina vaara. Silloisilla taidoilla purjehtiminen oli riskialtista. Vain kauppiaat ja merimiehet purjehtivat säännöllisesti. Maakravut pitivät usein purjehtimista itse asiassa jumalien pilkkaamisena. Ei ihmistä ollut tarkoitettu aalloilla keinumaan ja ihmettelemään, miltä suunnalta myrsky yhtäkkiä yllättää ja tempaa mukanaan kokonaan toiselle puolelle Välimerta kuin oli tarkoitus. Kun kauppias joutui haaksirikkoon, maalla saatettiin tuntea vain vahingoniloa. Roomalaiset koomikot nautiskelivat ajatuksella, että merenjumala tarjosi ahneelle kauppiaalle vesimaljan toisensa jälkeen, kunnes aallot veivät verenimijän mennessään. Tästä kaikesta tajuamme, ettei Luukas nyt puhu aivan keveästä asiasta kuvatessaan apostolin matkantekoa.


Matka kohti Roomaa alkaa 27:1-12


Luukas siirtyy taas käyttämään kuvauksessaan muotoa ”me”. Tutkijat ovat vaivanneet paljon päätään sillä, keitä nämä ”me” olivat. Selvyyttä asiaan ei ole tähän mennessä saatu. Luukas käyttää lähteitään, mutta ei käy ilmi mitä ja kuinka vanhoja ne olivat. Matkakuvauksen alku on hyvä osoitus siitä, miten vaivalloista purjehtiminen todella oli. Luukas kuvaa matkan saarelta saarelle ja toistaa usein, miten matka edistyi hankalasti ja hitaasti.


Matka edistyi niin hitaasti, että purjehduskausi alkoi kallistua lopuilleen. Itsestään selvää nimittäin oli, ettei talvisaikaan lähdetty myrskyjen sekaan pitkille matkoille. Laivat vedettiin maihin ja odotettiin kevättä. Luukas puhuu paastopäivästä tarkoittaen viittä suurta sovintopäivää edeltävää päivää. Näinä päivinä valmistauduttiin suureen juhlaan paastoten ja syntejä tunnustaen. Sovintopäivää vietettiin Tisri-kuun 10. päivänä eli meidän kalenterimme mukaan syys-lokakuussa. Tätä myöhemmin alkoi purjehtiminen olla entistä vaarallisempaa. Paavalin varoituksista huolimatta matkaa kuitenkin tahdottiin jatkaa. Tällä kannalla oli myös matkustajien enemmistö. Näemme kaikesta, että laiva ei ollut pelkästään sotilaiden käytössä. Pienemmät kuljetukset järjestettiin kauppalaivoilla, joissa kuka hyvänsä saattoi päästä matkustamaan maksua vastaan.


Myrsky puhkeaa 27:13-26


Paavali oli ollut pelottavan oikeassa. Tuskin oli päästy merelle, kun pahin mahdollinen tuuli, talvinen koillismyrsky, iski laivaan. Alkoi tuohon aikaan tuttu painajainen. Mentiin sinne, minne myrsky vei eikä kyselty, mihin kukin oli matkalipun ostanut. Pelkona oli, että myrsky lopulta veisi matkustajat Syrtin lahdelle ja sen pelätyille hiekkasärkille. Matkaa oli tosin 600 km, mutta kuka tiesi, kuinka kauan myrsky jatkuisi ja kuinka kovaa mentiin? Merimiehet ryhtyivät normaaleihin toimiin. Köysien tarkoitus oli ilmeisesti vahvistaa laivan rakenteita. Pian tultiin siihen hetkeen, jolloin rahalla ei ollut enää merkitystä vaan jokainen ajatteli omaa henkeään. Lasti lensi yli laidan, pian myös irtain omaisuus. Aurinkoa tai tähtiä ei näkynyt moneen päivään, mikä teki kaiken navigoimisen mahdottomaksi.


Merimiesten kuumeisen aherruksen ja kasvavan hädän keskellä Paavali nousee ja esiintyy julkisesti. Luukas ei esitä häntä taitavaksi merimieheksi – huolimatta Paavalin aikaisemmista haaksirikoista saamasta suuresta kokemuksesta – vaan Jumalan mieheksi kaiken kaaoksen keskellä. Saamme etsimättä mieleemme Vanhan testamentin lehdiltä kertomuksen Joonasta, joka nukkui toisten pelätessä myrskyn raivoa. Vielä voimakkaammin esiintyy Paavali, joka kertoo saamastaan enkelinäystä. Tulemme taas tuttuun kohtaan: Paavali ei ole kuljeskellut ympäri maailmaa puhumassa omaan laskuunsa ja kylvämässä eripuraisuutta. Hän oli totellut jumalallista näkyä ja kaikkein vaikeimmassakin tilanteessa hänen kohtalonsa oli ”korkeemmas käres”. Oli Jumalan pyhä tahto, että Paavali tulisi Roomaan ja antaisi tunnustuksensa keisarin edessä. Enkelin sanojen mukaan ei myöskään muiden matkustajien tarvinnut pelätä henkensä edestä.


Haaksirikko ja pelastuminen 27:27-44


Myrsky jatkui ja tilanne jatkui yhtä toivottomana kuin aikaisemminkin. Öiseen aikaan ajauduttiin jo paniikkiin. Alettiin lähestyä maata ja se tiesi pahaa. Oli odotettavissa, että tuuli painaisi laivan yön pimeydessä karikkoihin. Laskettiin ankkuri ja nyt käy ilmi, miten kovien ja häikäilemättömien ihmisten matkassa Paavali oli. Merimiehet tajusivat heti, että pienellä veneellä oli paljon parempi mahdollisuus päästä hengissä maihin kuin suurella laivalla. Siksi he olivat valmiita turvautumaan juoneen ja jättämään kaikki oman onnensa nojaan. Kun laivan ja veneen välissä olisi parikymmentä metriä vettä, sotilaat puisivat turhaan nyrkkiään. Ei olisi ollut suurta vaaraa, että eloonjääneet olisivat joskus käyneet hankaliksi. Paavali paljastaa merimiesten juonen ja sotilaat päästävät menemään veneen, jolla merimiesten piti muka mennä laskemaan ankkuria keulaan.


Kaiken sekasorron keskellä Paavali toimii Jumalan miehen tavoin ja levittää ympärilleen rauhaa. Syömistä ei kukaan ollut osannut pitkään aikaan edes ajatella. Nyt ratkaisun hetket olivat lähellä ja Paavali suosittaa kaikkia varautumaan niihin aterialla. Aterian jälkeen viljasäkit lentävät yli laidan.


Päivä valkeni ja maata oli näkyvissä. Merimiehet käyttivät nyt kaiken taitonsa yhteisen pelastuksen hyväksi. He saivatkin laivan lähelle rantaa, jossa se kuitenkin joutui karille ja alkoi hajota aallokossa. Näemme, etteivät roomalaiset sotilaatkaan olleet pyhäkoulupoikia. Sotilaat olivat omalla hengellään vastuussa vangeistaan. Heillä ei ollut liiemmälti halua joutua itse pelastauduttuaan vastaamaan siitä, että joku oli livistänyt. Yksinkertaisinta oli tappaa joka ainoa vanki saman tien ja lähteä vasta sen jälkeen uimasille. Sadanpäämies oli kuitenkin liian kiinnostunut kummallisesta miehestä, Paavalista. Siksi muutkin saivat selviytyä rantaan kuten parhaiten taisivat.


Paavali Maltalla 28:1-10


Saaren nimeksi paljastui Melite eli nykyinen Malta, jonka löydämme helposti kartalta. Haaksirikkoutuneet saivat osakseen hyvin ystävällisen kohtelun. Paavali joutuu taas esille. Kyy tarrautuu hänen käteensä, mutta sen myrkky ei vahingoita häntä. Näin toteutuvat Jeesuksen sanat (Mark 16:18). Paavalia ehdittiin pitää jonkin aikaa Kostottaren vainoamana, mutta nyt häntä kunnioitettiin jumalana. Kreikkalaiseen mytologiaan kuului tarinoita, joiden mukaan jumalat olivat käyneet ihmishahmoisina ihmisten parissa – näinhän luultiin tapahtuneen myös silloin, kun Paavalille ja Barnabaalle haluttiin uhrata (Ap.t. 14). Paavali parantaa useita sairaita ja toimii näin Herran todistajana myös Maltalla.


Paavali Roomassa 28:11-16



Talvehdittuaan Maltalla retkikunta jatkaa kohti Roomaa. Luukas mainitsee ohimennen seuraavan laivan suojelijoiksi keulaan kiinnitetyt Castorin ja Polluxin, jotka olivat kreikkalaisten epäjumalia. Mahtoi Paavalista tuntua hullunkuriselta lasketella kevyessä kevättuulessa kohti Roomaa ”Castorin ja Polluxin suojeluksessa” oltuaan kaikkien myrskyjen ja myllerrysten keskellä ainoan elävän Jumalan kädessä. Puteolista (nyk. Pozzuoli) jatkettiin – Luukas edellyttää kaikkien sen tietävän – jalkapatikassa Etelä-Italiasta Roomaan. Matka kulki pitkin mainioita roomalaisia sotilasteitä. Roomaan Paavali saapui Via Appiaa pitkin, jonka katukivetys on edelleen matkailijoiden nähtävissä. Herran apostoli oli saavuttanut päämääränsä.

Haaksirikko ja saapuminen Roomaan Ap. t. 27:1-28:16