Korinttiin syntyy seurakunta

Korinttiin syntyy seurakunta

Paavali saapuu Korinttiin 18:1-4


Paavalin Euroopan valloitus ei näyttänyt alkuun sujuvan onnellisesti. Olemme viimeksi saaneet nähdä, miten hän sai selkäänsä Filippissä ja joutui pakenemaan Tessalonikasta ja Beroiasta. Ateenassa häntä taas pilkattiin. Luvussa 1 Kor 2 Paavali kertoo, miten hän tuli Korinttiin suuren pelon ja heikkouden vallassa. Odottivatko häntä vankeus ja kuolemanvaara myös hillittömässä Korintissa?


Korintin kaupungilla oli loistelias historia Kreikan kaikkein varhaisimmilta ajoilta. Se sijaitsee kapealla kannaksella kahden meren välissä. Sen lisäksi paikalla on sopivasti korkea vuori, jonka huipulla on lähde. Paikka sopi siis mainiosti sekä satamaksi että linnoitukseksi. Korintti olikin kreikkalaisessa maailmassa mahtava kaupunki aina siihen asti kunnes roomalaiset tuhosivat sen v. 146 e.Kr. varoitukseksi kaikille muille. Gaius Julius Caesar perusti kaupungin uudelleen roomalaiseksi sotilaskoloniaksi. Paavalin aikana Korintti oli taas hyvin merkittävä satamakaupunki. Satamakaupungissa oli tietenkin satamakaupungin ongelmat. Korinttilaiskirjeet osoittavat, että uusille kristityille oli hyvin vaikeaa luopua vanhasta elämäntavasta.


Paavalin pelon matkalla Korinttiin ymmärrämme siis oikein hyvin. Hän kertoo 1. Kor. 2, ettei hän tullut puheen tai viisauden loistolla loistamaan, vaan julistamaan ristiinnaulittua Kristusta. Muuhun hänellä ei ollut voimaa. Jumalan ihme oli, että juuri täällä evankeliumi levisi voimakkaammin kuin missään muualla siihen asti. Paavali sai tehdä kaikessa rauhassa työtä pitkään, puolentoista vuoden ajan.


Korintissa Paavali tapasi juutalaisen avioparin Aquilan ja Priscillan. Luukas kertoo Claudiuksen karkottaneen juutalaiset Roomasta. Samasta tapahtumasta kertoo myös roomalainen historioitsija Svetonius, jonka mukaan keisari karkotti v. 49 ”Khrestoksen johdolla rettelöineet juutalaiset Roomasta”. Tavallinen orjan nimi Khrestos (”Kelpo”) äännettiin samoin kuin Khristos. Todennäköisesti siis Svetonius on sekoittanut asiat. Todellisuudessa Rooman juutalaiset olivat keskenään tukkanuottasilla siitä, oliko Jeesus Nasaretilainen Kristus vai ei. Juutalaisten karkotus ei varmasti ollut täydellinen (heitä oli paljon, joidenkin arvioiden mukaan jopa n. 10 % koko imperiumin asukkaista ja Roomassa tavaton määrä) eikä myöskään pitkäaikainen. Joka tapauksessa se toi Paavalille kaksi hyvää ystävää ja työtoveria, joiden kanssa hän saattoi harrastaa myös leipätyötään, telttojen tekemistä. Juutalaisena rabbioppilaana Paavali oli hankkinut itselleen kunnon ammatin, mikä kuului ilman muuta asiaan. Ainakin myöhemmin rabbit elättivät itse itsensä ja sama käytäntö oli varmaan jo Paavalin aikana.


Evankeliumi valtaa alaa 18:5-11


Synagogassa käytiin keskusteluja tavalliseen tapaan. Paavali koetti näyttää toteen, että Jeesus oli Kristus, mutta juutalaiset väittivät vastaan. Lopulta Paavali katsoi suorittaneensa todistajantehtävänsä Korintin synagogassa loppuun ja ilmoitti siirtyvänsä puhumaan pakanoille. Jotkut juutalaiset tulivat kuitenkin kristityiksi ja heidän joukossaan jopa synagogan esimies. Pakanoiden keskuudessa lähetystyö tuotti paljon enemmän hedelmää. Herra ilmoitti näyssä Paavalille, että hänellä oli paljon kansaa Korintissa. Inhimillisesti katsoen Korintti oli synnin pesä, mutta Jumala tiesi aikomuksensa. Moni tulisi kääntymään kristityksi. – Tämän lauseen perusteella kuulee joskus puolusteltavan sellaista ajattelua, että ihmiset voivat olla hurskaita kristittyjä, vaikkei heillä ole mitään yhteyttä seurakuntaan. Siitä tämä raamatunkohta ei puhu lainkaan. Kyse on julkijumalattomista ja kadotuksen tiellä olevista ihmisistä, jotka Jumalan suunnitelman mukaan tulevat kääntymään kristityiksi ja elämän tielle.


Gallio, kelpo luterilainen käskynhaltija 18:12-17


Akhaian käskynhaltijaksi tuli Lucius Junius Gallio vuonna 50. Juutalaiset käyttivät käskynhaltijan vaihtumista hyväkseen ja pyrkivät saamaan Paavalin vaiennetuksi. Gallio on kuitenkin tarkkana ja lopettaa oikeusjutun lyhyeen. Uskonasiat eivät kuulu oikeusistuimen eteen. Siellä käsitellään vain rikoksia ja rötöksiä.


Viisaassa tuomiossaan – jonka hän tosin tahraa ollessaan välinpitämätön juutalaisten väkivaltaisuuteen nähden -  Gallio lausuu lyhyesti myös luterilaisen uskon keskeisen kohdan. Valtion asiana ei ole määrätä laeilla, mitä kenenkin on uskottava. Se on omantunnon asia. Ketään ei tule pakottaa tiettyyn tunnustukseen eikä myöskään luopumaan siitä. Valtio ja oikeuslaitos pitäkööt sormensa irti ihmisten omistatunnoista. Vastaavasti kirkon asiana ei ole sanella valtiolle, mitä lakeja sen tulee säätää ja keitä valita johtaville paikoille. Se on aluetta, joka ei kuulu kirkolle kirkkona lainkaan.


Tätä luterilaista uskoa (ns. oppi kahdesta regimentistä) on nykyaikana arvosteltu ankarasti. Myönnän, että demokratian aikakaudella on asiaa harkittava joiltakin kohdin uudelleen. Myös kristityt kuuluvat valtioon, joka odottaa kansalaisiltaan demokraattista aktiivisuutta. Äänestäminen esimerkiksi on meillä kansalaisvelvollisuus. Näin ollen kristityille ei ole yhdentekevää, miten asiat maassa päätetään. Emme voi vetäytyä piiloon vaikuttajien selän taa, vaan meidän on yritettävä kunkin paikallamme vaikuttaa oikeudenmukaisen yhteiskunnan puolesta. Kuitenkin regimenttiopin ydin on edelleen kestävä ja tulee kestämään kaikkina aikoina. Näemme kyllä, mihin on menty jos tästä opista luovutaan. Valtio syyllistyy helposti uskonnolliseen sortoon, jos se pyrkii sitomaan ihmisten omattunnot. Keskiajan katolinen kirkko taas pyrki määräämään suvereenisti myös maallisista asioista siihen määrään asti, että katsottiin vain paavilla olevan oikeus valita ja kruunata keisari. Tällä kummallisella opilla on historiansa, joka perustuu suurelta osin asiakirjaväärennökseen (Constitutum Constantini väitti että Konstantinus Suuri testamenttasi valtansa kirkolle). Pysymme siis turvallisesti luterilaisina ja erotamme maallisen ja hengellisen regimentin alueet toisistaan.


Paavali matkoilla 18:18-23


Paavali sai siis viipyä edelleen Korintissa, josta tuli sikäli harvinainen kaupunki, että hän lähti sieltä vapaaehtoisesti, ilman pakkoa. Luukas kertoo lyhyesti asioista, joista olisi kiintoisaa tietää enemmän. Mistä syystä Paavali teki vanhatestamentillisen uhrilupauksen? Mistä hän puhui lyhyellä käynnillään Jerusalemissa? Emme tiedä. Joudumme tyytymään siihen tietoon, että Paavali jatkoi lähetystyötään ja kulki Vähään-Aasiaan asti rohkaisten kaikkialla seurakuntia.


Apollos ja kasteopetuksen puute 18:24-28


Luukas jättää Paavalin hetkeksi ja kertoo taitavasta opettajasta nimeltä Apollos. Taas olisi hauska tietää hänestä enemmän. Tiedämme nimittäin, että kristinusko oli levinnyt myös Egyptiin ja Pohjois-Afrikkaan. Siellä oli voimakkaita juutalaisia kolonioita ja Aleksandriassa heillä oli viidestä kaupunginosasta käytössään kaksi. Aleksandriassa oli hyvin korkeatasoinen pyhiä kirjoituksia selittävä koulukunta. Apollos on valitettavasti ainoa afrikkalainen kristitty (Apt. 8:n hoviherran ohella), josta tiedämme edes jotain. Hän oli ilmeisesti hyvin taitava opettaja ja saanut oppinsa Aleksandrian oppineilta. Häntä muuten on veikkailtu Heprealaiskirjeen kirjoittajaksi (Luther), mikä on täysin mahdollista vaikka ei mitenkään varmaa.


Luukas kertoo asian mielenkiintoisesti. Aquila ja Priscilla kuuntelivat Apolloksen sananselitystä. ”Hyvä opettaja, mutta ei näytä tietävän kasteesta mitään, koska ei puhu siitä!” Paavalin ystäväpariskunta otti Apolloksen huostaansa ja selitti hänelle tarkemmin Jumalan tien. Tämän jälkeen sanoma kasteen armosta varmaan kaikui myös Apolloksen julistuksessa. Kuinka monen papin kohdalla Aquila ja Priscilla nykyään joutuisivat tekemään saman havainnon kuin kerran Apolloksen kohdalla? Puhutaan ihmisen suorituksesta, vaaditaan parannusta, vaaditaan ties mitä, mutta ei puhuta kasteesta, Jumalan ihanasta lahjasta joka välittää meille syntien anteeksiantamuksen. Kasteen armon varassa jaksamme lähteä joka päivä parannuksen tielle, ettemme hukkaisi Jumalan armoa.

Korinttiin syntyy seurakunta