Kulmakivi

Apostolien teot 4:1-37

Kulmakivi

Apostolien teot 4:1-37


Apostolit putkassa Ap.t. 4:1-4


Viime kerralla luimme, miten Jumala lähestyi uudelleen omaisuuskansaansa huolimatta oman Poikansa ristiinnaulitsemisesta. Edes hänen Voideltunsa raaka murha ei ollut sammuttanut hänen rakkauttaan. Hän antoi Pietarin saarnata evankeliumia Jeesuksesta. Tämä sanoma ei jättänytkään ihmisiä kylmäksi. Ensimmäisinä ehtivät uskon vastauksensa antamaan pyhäkön vartioston päällikkö ja saddukeusten puolue: He ottivat rauhanhäiritsijät kiinni ja panivat heidät putkaan odottamaan seuraavan päivän kuulustelua. Jos Jumalalla ei ole helppoa lähestyä meidän kansaamme ja herättää rakkautta Kristukseen, ei se kyllä ollut järin helppoa omaisuuskansankaan keskellä.


Monet siis vihastuivat mutta monet myös ihastuivat. Pietarin julkinen saarna herätti suurta kohua. Ymmärrämme, että Jerusalemissa kuohui ja kiehui näinä päivinä. Jeesuksen ristiinnaulitseminen oli saanut koko kaupungin liikkeelle. Nyt opetuslasten saarna herätti mieliin tuoreet muistot: Olisiko Nasaretilainen todella ollut se joka hän väitti olevansa? Olisiko hän todella ylösnoussut? Näinkö Jumala oli koko ajan tahtonut? Helluntaina kastettujen tuhansien lisäksi joukkoon liittyi uusia. Uskovien juutalaisten joukko ei ollut enää pieni eikä ylenkatsottava. Luukkaan mainitsema viidentuhannen miehen joukko perheineen merkitsi, että usko Kristukseen tunnusti kaikista Jerusalemin asukkaista useampi kuin yksi kymmenestä.


Opetuslapset hallitusmiesten edessä Ap.t.4:5-12


Seuraavana päivänä opetuslapset tuotiin päättäjien eteen. Pyhän kaupungin korkein juutalainen hallintoelin oli tuolloin Suuri neuvosto, jolla oli näihin aikoihin laajat valtuudet. Siihen kuului kaikkiaan 71 jäsentä: pappeja, maallikkoja ja kirjanoppineita. Se käsitteli uskonnolliset kiistakysymykset mutta niiden lisäksi myös maalliset riitajutut. Kuolemanrangaistusta sillä ei ollut oikeutta langettaa: Se oli roomalaisten yksinoikeus. Meidän mielissämme tämä neuvosto on saanut lähtemättömän leiman, koska juuri se tuomitsi Herran kuolemaan ja lähetti Pilatuksen eteen ristille vietäväksi. Näihin aikoihin oli saddukeusten puolueella todennäköisesti enemmistö Suuressa neuvostossa.

Nyt koolla ei tarkkaan ottaen ollut Suuri neuvosto, vaan sen ydin, mutta käytännössä se ei paljon asiaa muuta. Pietari ystävineen joutui siis nyt sen joukon eteen, jota hän oli vajaa kaksi kuukautta aikaisemmin paennut Getsemanen synkkiin varjoihin jättäessään Jeesuksen pulaan. Vanhasta jänistämisestä ei ollut nyt enää nähtävissä jälkeäkään. Kun häneltä kyseltiin, millä voimalla tai kenen nimeen he tekivät ihmeensä, Pietari vastasi Pyhän Hengen antamalla rohkeudella. Enää hän ei hävennyt Jeesusta Kristusta. Jeesuksen tuomitsijat olivat olleet niin kuin talon rakentajat: He olivat kulkeneet jatkuvasti kiviä etsiessään oudon mallisen kiven ohitse. Vasta lopulta he huomasivat, että kivi oli tarkalleen oikean muotoinen kulmakiveksi. Näin Suuri neuvostokin oli tehnyt perustavaa laatua olevan virheen: Hylännyt Jumalan lähettämän Kristuksen. Nyt oli palattava kulmakiven luo, sillä pelastusta ei voi löytää mitenkään muuten kuin Kristuksen yhteydessä.


Salainen neuvottelu Ap.t. 4:13-17


Apostolit viedään oikeussalin ulkopuolelle odottamaan mihin tulokseen suuret herrat päätyisivät. Suuri neuvosto oli hämmentynyt. Kyllähän he nämä saarnamiehet tunsivat. He olivat olleet Jeesuksen seurassa. Ei heistä pitänyt enää olla suurempaa vaivaa sen jälkeen kun Jeesus oli teloitettu. Nyt kuitenkin oppimattomat kansan miehet puhuivat vakuuttavasti ja varmoina asioinaan, vaikkakin ilman puhetaidollisia koukeroita ja hiottua esitystapaa. Neuvoston jäsenien ei tehnyt ollenkaan mieli ryhtyä väittelemään tapahtuneesta ihmeestä. Sen kieltäminen olisi ollut yhtä kuin ryhtyä riitelemään suuren kansanjoukon kanssa Muutenkin tilanne oli kaupungissa vähintäänkin rauhaton ja räjähdysaltis.

On tärkeää huomata, että kreikan kielessä oli erilaisia sanoja ihmeelle, ja jokaisella on oma merkityksensä. Thauma  on vain kummallinen tapahtuma, teras  on ennusmerkki. Semeion,  jota käytetään nyt tapahtuneesta ihmeestä, on tunnusteko: Se ei ole mikä hyvänsä kumma tapahtuma, vaan se osoittaa tiettyyn suuntaan. Jeesuksen teot olivat tunnustekoja, jotka osoittivat hänet Jumalan lähettämäksi Messiaaksi. Nyt apostolien tekemä ihme osoitti, että he olivat tuomassa viestiä Jumalalta.

Oman suolansa tilanteeseen antoi varmaan tässäkin fariseusten ja saddukeusten keskinäinen kilpailu. Saddukeukset eivät uskoneet ylösnousemukseen toisin kuin fariseukset. Siksi vältettiin viisaasti riitelemästä asian periaatteellisesta puolesta. Tapaus Jeesus ei ollut lisäksi kaikkein kiitollisin teologisen keskustelun aihe hänet ristille hoitaneille. Asia olisi saatava järjestykseen nopeasti. Enää ei voitu toimia yksioikoisesti, vaikka mielikin olisi tehnyt. Jos Jeesuksen seuraajat olisi nyt järjestetty hengiltä, koko kaupunki olisi saattanut räjähtää. Olihan ihmeteko nostanut paljon kohua. Oli siis yritettävä painaa asia villaisella. Päätettiin pelotella opetuslapsia ja päästää heidät sitten menemään sillä ehdolla, että he eivät enää mainitsisi julkisesti Jeesuksen nimeä. Paha heitä oli tuomitakaan, kun mitään rikosta ei osattu nimetä.


Tehotonta uhkailua Ap.t. 4:18-22


Apostolit kutsuttiin sisälle ja heitä varoitettiin vakavasti julistamasta Kristusta. Uhkailu osoittautui heti tehottomaksi keinoksi. Tunnustekoa ei oltu kiistetty, ja jos kerran Jumala vaikutti ihmeteoin kansansa keskuudessa, pitikö hänen kutsustaan vaieta ihmisten käskyn takia? Kai nyt sentään piti uskoa Jumalaa enemmän kuin ihmisiä, vaikka he sattuisivatkin olemaan pyhän kaupungin johtomiehiä. Tällaiseen pohdintaan neuvosto ei ryhdy lainkaan, vaan uhkailee vielä ankarammin apostoleja ja lähettää heidät pois.


Näin oli päättynyt ensimmäinen näytös Jeesuksen opetuslasten ja Jerusalemin johtajien suhteissa Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen. Jumala ei ollut hylännyt kansaansa vieläkään, vaan oli lähettänyt sen keskelle sovituksen saarnaajat ja vahvisti heidän saarnansa ihmeteoin. Olivatko johtomiehet hylänneet Kristuksen epähuomiossa? Nyt heillä oli mahdollisuus korjata erehdyksensä ja palata kulmakiven luo. Järkyttävää on, että he eivät tahtoneet korjata virhettään. Päin vastoin he uhkailivat sovituksen saarnaajia ja tahtoivat vaientaa heidät.


Joudumme kysymään, mikä on meidän tilanteemme. Jumala on lähestynyt maatamme lukemattomia kertoja ja antaa tänä päivänä sanansa saarnan kuulua koko maassa. Raamattu on jokaisen ulottuvilla ja Jumalan hyvyys suorastaan tulvii keskellemme. Kelpaako meille Kristus oman elämämme Herraksi, vaan saammeko kerran yhdessä juutalaisten johtajien kanssa todeta hylänneemme kulmakiven?


Jumalan eteen Ap.t. 4:23-31


Päästyään vapaiksi apostolit tekivät kuten Jumalan omat ovat kaikkina aikoina tehneet. Uhkaukset eivät olleet kaikuneet täysin kuuroille korville. Nyt tarvittiin lankeamista Herran eteen. Käytiin rukouksessa Jumalan puoleen ja pyydettiin voimaa Häneltä, jota kukaan ei voi vastustaa. Pyydettiin rohkeutta sanan julistajille ja pyydettiin merkkejä taivaasta. Juuri Kirkon varhaiselle historialle on tyypillistä, että Jumala vastasi väkevästi. Paikka jossa he olivat vapisi ja he täyttyivät Pyhällä Hengellä. 

Opetuslapsijoukon täytti rohkeus ja uskonvarmuus. Nyt seistiin Kristus-tunnustuksen kalliolla eivätkä Kirkkoa silloin voita Helvetin portitkaan. Kun Jumala ilmaisi olevansa apostolien kanssa, kukaan ei voinut heitä vastustaa. Juuri siksi oppimattomien kansan ihmisten usko voitti kansan johtajien tukahduttamisyritykset.


Rakkauden yhteisö Ap.t. 4:32-37


Ensimmäisten kristittyjen joukossa vallitsi keskinäinen rakkaus ja yhteys. Tässä joukossa murtui rahan mahti ihmisiin. Rahamiehet eivät pitäneet omaisuutta omanaan vaan palvelivat sillä puutteenalaisia. Kyettiin antamaan ja myös ottamaan vastaan ylpeilemättä, rakkauden vallitessa. Maatilat annettiin pois ja rahat käytettiin seurakunnan köyhien hyväksi. Erityismaininnan uhrivalmiudestaan saa Barnabas, myöhempi Paavalin lähettitoveri.


Jokainen ymmärtää, miten paljon meillä on oppimista alkuseurakunnasta. Usein on vähintään epävarmaa, kumpi meille on suurempi herra, Jumala vai raha. Miten me voisimme oppia jakamaan omastamme ja vapautumaan rahan vallasta? Jos annamme jotain Jumalan valtakunnan työlle tai nälkäänäkeville, emme aina tee sitä vapain ja iloisin sydämin. Jerusalemissa omaisuus oli yhteistä, koska uskon ilo ja löytämisen riemu olivat yhteisiä. Annettiin toisille, koska sydän oli täynnä iloa. Oppisimmekohan me tämän asian parhaiten harjoittelemalla vai rukoilemalla?

Kulmakivi

Apostolien teot 4:1-37