Täysi rähinä 8:1-4

Viimeksi syvennyimme siihen, miten Valittu kansa antoi lopullisen uskonvastauksensa Kristukselleen. Vaikka Herra itse oli ristiinnaulittu, oli mahdollisuus palata oikealle tielle ja myöntää tehty virhe. Näin ei käynyt, vaan apostolit saivat kokea uhkauksia ja vainoa. Lopulta viha johti siihen mihin viha aina tähtää, murhatyöhön. Se laukaisi samalla tilanteen. Juutalaiset kävivät Jerusalemin alkuseurakunnan kimppuun. Vaino näyttää kohdistuneen erityisesti seurakunnan kreikkaa puhuvaan osaan. Samalla vaino koitui kuitenkin myös siunaukseksi. Ulos Jerusalemista ajettujen kristittyjen mukana evankeliumi levisi eri suuntiin. Erityisen innokkaaksi kristittyjen vainoajaksi mainitaan Saulus (Paavali). Tässä vaiheessa Luukkaan mielenkiinto siirtyy selkeästi Jerusalemin ja Juudean ulkopuolelle: Evankeliumi murtautuu uusille alueille!

Nykypäivän turvallisesta elämästä käsin kristityillä on mahdollista sortua haihatteluun ja katsoa koko Apostolien tekojen alkulukujen kuvaama kristittyjen joukko vahvoiksi uskoviksi, jota ei mikään maailman mahti järkytä. Ehkä siksi on hyvä humauttaa, että Stefanoksen haudanneet kristityt pitivät hänelle haikeat valittajaiset. Kivet tekivät kipeää Stefanokselle ja hänen murhansa aiheutti syvää surua hänen ystävilleen. Tänä päivänä kristitty ei ole immuuni ikävälle, surulle ja kivulle eikä sellaista haavekuvaa pidä kenenkään antaa suorasti eikä epäsuorasti.

Samaria Kristukselle! 8:5-8

Tähän asti evankeliumia oli saarnattu vain juutalaisille, puhuivatpa he sitten mitä kieliä hyvänsä. Nyt kerrotaan suuresta käänteestä. Halveksittu samarialaisten kansa saa keskelleen Filippoksen julistamaan evankeliumia. Kaupunki on ehkä tuohon aikaan jo täysin hellenistinen Sebaste.

Samarialaisia on toisinaan sanottu ”puolipakanoiksi”, mutta sanan kanssa on syytä olla varovainen. Samarialaiset itse pitivät itseään Israelin pakkosiirtolaisuuteen vietyjen heimojen jälkeläisinä ja parempina israelilaisina kuin Juudan asukkaista polveutuvat juutalaiset. Juutalaiset taas pitivät heitä muualta seudulle tuotuina pakanoina. Puolipakanoita he eivät olleet kenenkään mielestä, vaan vastaus oli joko kyllä tai ei. Nyt evankeliumi vietiin siis heidän keskelleen.

Tulemme törmäämään Apostolien teoissa useampaan kertaan samaan piirteeseen: Ensimmäisessä luvussa (1:8) Jeesuksen sana kertoo, miten asiat etenevät: Evankeliumi viedään ensin juutalaisille, sitten samarialaisille ja sitten pakanoille. Aina kun evankeliumi siirtyy uudelle alueelle, Jumala vahvistaa sen erityisten merkkien avulla. Näin tapahtui 1. ensimmäisenä helluntaina 2. kun sanaa julistettiin ensimmäisen kerran samarialaisille ja 3. kun sanaa julistettiin ensimmäisen kerran pakanoille. Näin Jumala nytkin vahvisti sanansa merkkien välityksillä: Oli todellakin hänen tahtonsa, että myös samarialaiset ottivat Kristuksen omakseen ja Kristus samarialaiset.

Simon Noita 8:9-25

Luukas kertoo myös miehestä, joka kävi suuresta ihmeidentekijästä. Simon Noita on kuuluisa mies alkukirkon historiassa. Häntä oli aikaisemmin sanottu jopa "Jumalan voimaksi" - tämä tarkoittanee jonkinlaista puolijumalaa. Nyt evankeliumi vei häneltä kuulijat. Simon itsekin uskoi ja kastettiin. Hän seurasi ihmeissään Filippoksen ihmetekoja. Tähän asti kaikki sujui hyvin. Mutta kun Pietari ja Johannes saapuivat Samariaan, tilanne muutti. Ihmeekseen Simon Noita sai nähdä apostolien asettavan kätensä ihmisten päälle ja ihmiset saivat Pyhän Hengen. Hän tahtoi ostaa itselleen kyvyn tehdä samoin. Pietarin vastaus on pyhä primitiivireaktio: "Kadotukseen joudut rahoinesi!" Pyhiä asioita ei osteta eikä myydä rahasta. Se on pyhäinhäväistystä. Kristikunnassa on usein kutsuttu kirkollisten virkojen ostamista "simoniaksi" Simon Noidan mukaan.

Kertomus Simonista päättyy Apostolien teoissa tienhaaraan. Simon on katuva ja pyytää apostoleja rukoilemaan puolestaan. Myöhempi perimätieto tietää kertoa, että Pietari ja Simon Noita olivat sittemmin Roomassa toistensa vastapelureita. Simon Noita oli sen mukaan katkerimpia varhaisen Kirkon vihollisia. Sama perimätieto esiintyy myös Justinos Marttyyrilla ensimmäisen vuosisadan puolivälissä. Ilmeisesti on otaksuttava, että Simon Noita oli todella historiallinen henkilö, joka ajautui välirikkoon Kirkon kanssa omaksi kadotuksekseen.

Onko luterilainen opetus oikeaa?

Samariasta kertovassa jaksossa näemme, että ihmiset oli kastettu mutta heillä ei ollut Pyhää Henkeä. Luterilaiset opettajat ovat aina korostaneet, että pyhä kaste ja Pyhän Hengen saaminen kuuluvat yhteen: Kasteessa saadaan Pyhä Henki ja liitytään Kristuksen ruumiiseen. Nyt kuitenkin puhutaan kastetuista ihmisistä, joilla ei ollut Pyhää Henkeä. Tällaisiksihan jotkut vapaiden suuntien edustajat sanovat meitä luterilaisia. Vasta kun on tunnettu Pyhän Hengen kaste, ollaan oikeita uudestisyntyneitä kristittyjä. Mitä me tähän sanomme?

Kyllä me luterilaiset raamatunselittäjät olemme lukeneet tämän raamatunkohdan joskus aikaisemminkin. Se selittyy vaikeuksitta, kun se luetaan Apostolien tekojen kokonaisuudessa. Pyhä Henki ja kaste kuuluvat ilman muuta yhteen. Apostolien teoissa näemme tilanteita, joissa ne ovat poikkeuksellisesti erikseen. Tässä on kysymyksessä juuri edellä mainittu evankeliumin siirtyminen kokonaan uudelle alueelle. Jumala vahvistaa voimateoilla ja näkyvillä merkeillä, että tämä siirtyminen on aivan oikea teko. Erityisesti silloin kun pakanoille saarnattiin evankeliumia ensimmäisen kerran, Pietari ja koko alkuseurakunta epäröivät. Tarvitaan Jumalan voima osoittamaan, että kyllä tässä ollaan aivan oikealla tiellä. Näin vuodatetaan silloin ensin Henki osoitukseksi siitä, että siihen kuuluva kaste kuuluu myös pakanoille. Nyt taas annetaan ensiksi kaste ja sen jälkeen Pyhä Henki läsnäolollaan osoittaa, että on seurattu Jumalan tahtoa. Henki ja kaste kuuluvat nimittäin aina yhteen. Jos Jumala sallii toisen, toinenkin kuuluu kuvaan mukaan. Saamme edelleen uskoa, että olemme saaneet Pyhän Hengen ja syntien anteeksiannon kasteessamme. Muistamme kai, että kaste myös velvoittaa meitä elämään Jumalan omina! Muuten kasteen evankeliumi jää omasta syystämme meidän osaltamme turhaksi.

Kirjoitukset puhuvat 8:26-40

Luvun lopussa kerrotaan edelleen Filippoksen lähetystyöstä. Nyt hän ei tee järjestelmällistä lähetystyötä missään kaupungissa, vaan Herran enkeli kehotti häntä toteuttamaan erityistehtävän. Hän kohtasi Gassassa (n. 100 km Jerusalemista lounaaseen) Etiopian kuningattaren Kandaken kamaripalvelijan. Tämä mies kuului selvästikin ns. Jumalaa pelkääviin. Nämä ihmiset olivat pakanoita, jotka palvelivat Israelin Jumalaa ja noudattivat useita lain säännöksiä liittymättä kuitenkaan juutalaiskansaan. Tällaisia ihmisiä oli antiikin aikana paljon. Kamaripalvelijan tavoin he kävivät Jerusalemissa rukoilemassa pitkänkin matkan takaa. Ollessaan paluumatkalla kamaripalvelija luki profeetta Jesajan kirjan lukua 53. Kuten yleinen tapa oli hän luki ääneen.

Lukemisen keskeytti Filippos, joka kysyi ymmärsikö mies myös mitä luki. Kamaripalvelija otti mielellään vastaan hänelle vaikean raamatunkohdan selitystä. Filippokselle tämä raamatunkohta oli auennut jo aikaisemmin. Profeetta puhui syntien anteeksiantamisesta Jeesuksen uhrikuolemassa. Jokaisen on syytä ottaa esille tämä Jesajan kirjan luku. Se vie meidät Golgatan ristin juurelle. Sinne Filippos nyt sai ohjata kuulijansa. Eikä sana jäänyt hedelmättömäksi. Kun ajettiin erämaassa harvinaisen lähteen ohi, kamaripalvelija pyytää kastetta. Mikään ei voinut olla esteenä kasteelle, vaikka kyseessä oli pakana. Olihan itse Herran enkeli koko tapahtumasarjan takana. Siksi Filippos saattoi kastaa miehen ja liittää hänet Kristuksen Kirkkoon. Hengen johdatus tulee näkyviin myös siinä, että hän (Pyhästä Hengestä emme sano "se"!) tempasi Filippoksen pois tekemään lähetystyötä Välimeren rantakaupungeissa.

Opimme kamaripalvelijan kääntymyksestä monta asiaa.

Ensimmäiseksikin näemme, miten Pyhä Henki toimii sanan kautta. Kun luetaan Jumalan sanaa ja selitetään sitä, Pyhä Henki synnyttää uskon missä ja milloin tahtoo. Emme mekään tarvitse mitään poppakonsteja haaliaksemme väkeä koolle. Kun Jumala tahtoo, hänen sanansa on voimakas ja synnyttää herätyksen. Silloin kirkot täyttyvät ihmisistä, joilla on sanan nälkä.

Toiseksi näemme, miten taas kaste on uskonelämän alku. Kun kamaripalvelija syttyy evankeliumille, Jumala ottaa hänet omakseen juuri kasteessa. Saamme muistaa tässäkin yhteydessä omaa kastettamme ja kiittää siitä Jumalaa.

Kolmanneksi näemme, miten kamaripalvelija iloitsee löydöstään. Kun Herran sana koskettaa ihmistä ja autuudenasiat selviävät, se on iloinen ja riemullinen asia. Kunpa voisimme oppia jotakin siitä, miten suuria asioita Jumala on lahjoittanut meille antaessaan meille Kristuksen ja hänessä kaikki taivaan aarteet!