Päästäänkö sovintoon?

Päästäänkö sovintoon?

Riitaa syntyy 15:1-2


Edellisen luvun lopussa Luukas kertoo, miten Paavali ja Barnabas olivat palanneet lähetysmatkaltaan. He olivat saarnanneet evankeliumia niin pakanoille kuin juutalaisillekin. Erityisen suuri kiitollisuuden aihe oli, että Jumala ”oli muillekin kuin juutalaisille avannut uskon oven”. He olivat nähneet selvästi, että Jumalan tahto oli että pakanoillekin julistettaisiin evankeliumia.


Juuri tästä nousi nyt suuri riita, jonka selvittely ei ollut helppoa. Pitikö pakanakristittyjen noudattaa Mooseksen lakia pelastuakseen? Jerusalemista tuli Antiokian seurakuntaan ihmisiä, jotka olivat lujasti tätä mieltä. Sen sijaan Paavali ja Barnabas olivat ehdottoman tiukkoja tässä asiassa. Kristuksen puoleen kääntyvien pakanoiden ei tarvinnut tulla ensin juutalaisiksi tullakseen kristityiksi. Tästä erimielisyydestä ei selvitty Antiokian seurakunnan voimin, ja siksi lähetettiin Paavali ja Barnabas Jerusalemiin neuvottelemaan.


Kiistaa apostolien kokouksessa 15:3-6


Jerusalemissa ongelma ei ole yhtään sen helpompi kuin Antiokiassakaan. Meidän tulee asettua juutalaisten asemaan ymmärtääksemme heidän asenteensa. Vuosisatoja oli opetettu, että Israel ja vain Israel oli Jumalan valittu kansa. Vain sille kuuluivat Jumalan isille antamat lupaukset. Jumalan ja Israelin väliseen liittoon kuului merkittävänä osana pyhä laki, Viisi Mooseksen kirjaa. Tämän lain noudattaminen ei ollut useimmille juutalaisille taakka ja ikävä asia. Se oli ilo ja suuren ylpeyden aihe. Juuri siitä juutalaiset tiesivät, että he olivat Herran oma kansa. Psalmi 119 on erinomainen esimerkki siitä, miten ihana Jumalan laki oli hurskaan juutalaisen mielestä. Jerusalemin kristityt juutalaiset noudattivat edelleen Mooseksen lakia kuten he olivat tehneet koko elämänsä. Ajatus että joku voisi toimia toisin herätti pahennusta. Juuri siksi fariseusten joukosta uskoon tulleet vaativat ehdottomasti, että uudet seurakuntien jäsenet oli ympärileikattava ja heidän oli noudatettava Jumalan lakia.


Pakanakristittyjen puolestapuhujat olivat aivan toista mieltä. Jumala oli avannut pakanoille armon oven ja nimenomaan kutsunut Paavalin viemään evankeliumia heille. Kun ihmiset nyt alkoivat uskoa Jeesukseen syntiensä sovittajana, heistä ei totisesti tarvinnut tulla ensin juutalaisia. Riitti kun he olivat yksinkertaisesti Kristuksen omiksi kastettuja ja Jumalan omia. Pelkkä ajatus siitä, että ympärileikkauksesta tehtäisiin Jumalan armon ehto oli loukkaava. Erityisesti Paavali vastusti myöhemmin Galatalaiskirjeessä aivan ehdottomasti tällaista ajatusta. Se tarkoitti sitä että joku tahtoi lisätä jotakin Kristuksen hankkimaan syntien anteeksiantoon. Joka taas tahtoi siihen jotain lisätä, hän turmeli sen kokonaan.


Kohti sovintoa 15:7-21


Apostolien kokous oli nyt todella vaikean kysymyksen edessä. Erityisen vaikeaksi asian teki, että molemmat puolet olivat hyvin pitkälti oikeassa puheissaan. Ei sopinut tehdä tyhjäksi Jumalan lakia ja liittoa Israelin kansan kanssa. Toisaalta ei myöskään sopinut kieltää Jumalan toimineen uusien pakanakristillisten seurakuntien syntyessä. Väittely kävi kuumana.


Käännekohdaksi muodostuu Pietarin voimakas esiintyminen. Hän oli itse juutalaiskristitty ja noudatti ilmeisesti Mooseksen lakia myös Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen. Hän oli Jeesuksen opetuslasten johtaja, auktoriteetti, jota innokkaimmatkaan lakihurskaat eivät voineet sivuuttaa. Pietari vetää selkeät linjat kokoukseen. Ensiksikin Jumala, joka on sydänten tuntija, todisti itse, että pakanalähetys on hänen pyhän tahtonsa mukainen. Jumalahan oli antanut Pyhän Henkensä myös pakanoihin. Oli siis kiistatonta, että hän tahtoi yhteyteensä sekä pakanat että juutalaiset. Hän oli puhdistanut yhtä hyvin pakanakristittyjen kuin juutalaiskristittyjenkin sydämet uskolla. Toiseksi Pietari ottaa esille merkittävän asian. Oli tosin totta, että juutalaiskristityt noudattivat Mooseksen lakia ja pakanakristityt eivät. Siitä huolimatta yhteinen uskontunnustus on selvä: ”Mehän uskomme, että meidät pelastaa yksin Herran Jeesuksen armo, samalla tavoin kuin heidät” (j.11). Näin Mooseksen laista tulee ulkonainen tapa, joka ei ole pelastustie. Sen käyttäminen pelastustienä on Jumalan uhmaamista, koska juutalaiset eivät olleet milloinkaan jaksaneet kantaa sitä taakkaa, jota he nyt olivat sälyttämässä pakanoiden päälle.


Paavali ja Barnabas vahvistivat Pietarin todistuksen. Jumala oli tosiaan ollut heidän kanssaan ja vaikuttanut suuria ihmeitä pakanoiden keskuudessa. Jaakob voi sen jälkeen johdattaa kokouksen yksimielisyyteen. Hän muistuttaa profetioista, joiden mukaan Jumala rakentaa jälleen Daavidin sortuneen majan. Tämä tarkoittaa Israelin kuningaskunnan perustamista uudelleen niin, että sen valtaistuimella istuu Daavidin poika, Jeesus Kristus. Profetiaan liittyy myös lupaus siitä, että pakanat (vuoden -92 käännöksen ”kaikki muutkin ihmiset” on huono ilmaisu!) etsisivät Herraa. Tämä profetia oli nyt toteutunut, kun pakanat olivat ottaneet Kristuksen omakseen. Jaakobin mukaan ei ollut syytä rasittaa Mooseksen lailla niitä, jotka pakanuudesta kääntyivät Jumalan puoleen. Heille piti vain antaa ohje karttaa sellaista, minkä epäjumalanpalvelus on saastuttanut, samoin verta ja lihaa josta verta ei ole laskettu, sekä haureutta. Jaakob päättää puheenvuoronsa merkittävään perusteluun: Juutalaisia on joka kaupungissa ja laki on tunnettu kaikkialla. Tämä näyttäisi viittaavan siihen, että ateriasäädökset annettiin siksi, että kristityt eivät ärsyttäisi juutalaisia veljiään. Tämä on hyvin ymmärrettävä perustelu. Jos joku menee nykyisen Jerusalemin vanhaan kaupunkiin paistamaan verilättyjä, hän ilmiselvästi tekee sen vain ärsyttääkseen juutalaisia. Missä juutalaisia ei ole käytännöstä loukkaantumassa, voidaan menetellä toisin.


Apostolien ohje 15:22-35


Jaakobin, Pietarin, Paavalin ja Barnabaan johdolla päästiin siis Luukkaan mukaan sopimukseen, jonka mukaan pakanoilta vaadittiin vain muutamien Mooseksen lain säädösten noudattamista. Tämä sopimus lähetettiin kirjeellisesti Antiokiaan. Kirjeen mukana lähtivät myös Paavali ja Barnabas sekä muutamat Jerusalemin alkuseurakunnan edustajat. Tällä kirjeellä tahdottiin tehdä loppu niiden puheista, jotka vaativat pakanoilta ympärileikkausta ennen kuin heitä voitiin pitää kristittyinä. Tämä oli Antiokian seurakunnan suuri voitto kaikista lakihenkisistä työntekijöistä. Kirkon yhteys oli turvattu ja oli päästy sovintoon. Juutalaiset saivat edelleen noudattaa omaa rakasta lakiaan. Se kävi selväksi, että laki ei ole pelastustie. Siksi sen noudattamista ei tarvinnut eikä saanut pakanoilta vaatia. Muutamat säädökset, jotka pakanoille annettiin, on tarkoitettu helpottamaan kristittyjen ja juutalaisten yhteiseloa.


Paavali ja Barnabas riitautuvat 15:36-41


Sovinnollinen luku päättyy ikävään jälkinäytökseen. Paavali ja Barnabas riitautuvat keskenään tehdessään matkasuunnitelmia seuraavaa lähetysmatkaa varten. Paavali ei tahtonut ottaa mukaansa Johannes Markusta, joka viimeksi oli jättänyt heidät kesken matkan. Barnabas tahtoi sen sijaan pitää nuoren miehen mukanaan. Ystävysten tiet erkanivat. Barnabas teki työtä Kyproksessa, kun taas Paavali kulki Syyrian ja Kilikian seurakuntia vahvistaen. Riita on aina surullista, mutta tosiasia oli, että sen jälkeen liikkeellä oli kaksi tehokasta lähetysyksikköä. Oliko tämä Jumalan tahto? Jumala voi käsittämättömällä tavalla käyttää inhimillistä heikkoutta hyväkseen.


Apostolien päätös ja Paavali


Paavali kirjoittaa apostolien kokouksesta Galatalaiskirjeen toisessa luvussa. Luukkaan ja Paavalin antamat tiedot eivät täysin täsmää toisiinsa. Molemmat kirjoittajat kirjoittavat omasta lähtökohdastaan käsin. Luukas kirjoittaa kymmenien vuosien kuluttua tapahtumista. Silloin ei enää ollut mitään järkeä kaivaa esille kaikkia vanhoja erimielisyyksiä. Sitä varten Apostolien tekoja ei ole kirjoitettu. Toisaalta Paavali taas kirjoittaa galatalaisille tunnetusti hurjana siitä, että Mooseksen laki ja ympärileikkaus oli pantu ehdoksi pelastumiselle. Yksin Kristuksen risti on meidän syntiemme sovitus ja meidän vahva toivomme. Se ei siedä mitään muuta vierelleen. Paavali ei olisi koskaan hyväksynyt minkäänlaisia säädöksiä, jotka katsottaisiin ehdoksi pelastumiselle. Meidän tulee kuitenkin muistaa, että hän tahtoi olla juutalaiselle juutalainen ja kreikkalaiselle kreikkalainen tavoittaakseen mahdollisimman monet Kristukselle. Hän ymmärsi kyllä hyvin itse asian: Juutalaisten läsnäollessa ei rehennellä loukkaavasti sillä vapaudella, joka pakanakristityillä on Mooseksen laista.


Meidän suomalaisten ei enää juuri tarvitse tehdä ongelmaa apostolien kokouksen säännöistä, koska vain harvoin juutalaiset loukkaantuvat käytöksestämme. Me seuraamme UT:n meille antamia elämänohjeita ja varoituksia. Löydämme myös VT:sta meille kuuluvan moraalisen lain, joka on kiteytetty kymmeneen käskyyn. Meidän tulisi kuitenkin paljon paremmin kuin nykyisin pitää mielessämme, että evankeliumi on saarnattu ensin juutalaisille ja vasta sitten meille pakanoille. Meidän tulisi rukoilla enemmän juutalaislähetystyön puolesta ja odottaa hartaammin sitä päivää, jolloin Kristus alkaa kelvata myös heille, jotka nyt etsivät pelastusta omasta vanhurskaudesta.

Päästäänkö sovintoon?