Pako vankilasta

Pako vankilasta

Peluri saa vallan Ap.t. 12:1-2


Olemme saaneet lukea siitä, miten Jerusalemin alkuseurakunnan elämä kävi jatkuvasti ahtaammaksi ja ahtaammaksi. Tilanne muuttui vielä merkittävästi huonommaksi kuningas Herodes Agrippa I:n (useimmiten vain Agrippa I) alkaessa vainon kristittyjä kohtaan.


Agrippa oli tyylipuhdas poliittinen peluri, joka menestyi kauan uhkapelissään. Hän eli pitkään hurvittelijan elämää Roomassa. Ensimmäinen onnenpotku osui kohdalle, kun jälkeenpäin pahamaineinen Caligula tuli keisariksi Roomassa. Caligula asetti vanhan ystävänsä Agripan kuninkaaksi alueelle, jota aikanaan oli hallinnut neljännesruhtinas Filippos. Kun Agrippa ymmärsi tukea oikeaan aikaan keisari Claudiusta, hänestä tuli koko Juudean kuningas. Ulkopoliittinen uhkapeli oli osunut naulan kantaan.

Sisäpolitiikassa Agrippa tahtoi liittoutua perinteisen juutalaisuuden edustajien kanssa. Tästä johtuu, että hän liittolaisiaan miellyttääkseen alkoi vainota kristittyjä.


 Luukas kertoo vain lyhyesti Jaakobin, Johanneksen veljen, marttyyrikuolemasta. Ehkä hän ei tahtonut kertoa laajemmin toista marttyyriota, koska oli kertonut jo laajasti Stefanoksen kuolemasta. Kirjat olivat kalliita ja siksi kirjoittajien tuli voimakkaasti rajata kirjoitettavaansa. Apostolien teot on lisäksi jo nykyisessä mitassaan varsin pitkä mahtuakseen yhteen kirjarullaan – toinen vaihtoehto olisi ollut kirjoittaa monesta kirjasta koostuva teos.


Pietari vapautuu kahleista Ap.t. 12:3-19


Agrippa teloitutti siis Jaakobin ja huomasi tehneensä oikean siirron, koska juutalaiset riemuitsivat nimekkään kristityn kuolemasta. Agrippa päätti jatkaa alkamallaan tiellä. Hänellä oli enemmän kuin yksi syy jatkaa surmauttamalla Pietari. Ensiksikin Pietari oli Jerusalemin alkuseurakunnan johtaja ja Jeesuksen kuuluisin opetuslapsi. Hänen menettämisensä olisi ollut raskas isku alkuseurakunnalle ja vakava varoitus kaikille, jotka aikoivat liittyä harhaoppisten joukkoon. Toiseksi Pietari oli ilmeisesti ärsyttänyt hurskaita juutalaisia aivan erityisesti. Olihan hän ottanut yhteyden roomalaiseen kenturioon ja hänen perheväkeensä ja ollut ateriayhteydessä pakanoiden kanssa. Näimme edellä, miten kiihtyneenä omakin väki kysyi perusteita Pietarilta. Ymmärrämme, miten ankaraa vastustusta alkanut pakanalähetys kohtasi Jerusalemissa.


Luukas ei selvitä tarkoin Agrippan suunnitelmaa, mutta se on kuitenkin selvästi nähtävissä hänen kertomuksestaan. Että Pietari pantiin vankeuteen happamattoman leivän päivinä eli juutalaisen pääsiäisjuhlan aikoihin, ei ole sattumaa. Silloin oli toistumassa jokavuotinen ilmiö. Jerusalemista tuli muutaman päivän ajaksi miljoonakaupunki, joka pursui uskonkiihkoa ja jännitystä. 


Agrippa tahtoi epäilemättä asettaa Pietarin näyttävästi kansan eteen ja tuomita hänet kuolemaan. Se olisi taannut kuninkaalle niiden piirien suosion, joita hän välttämättä tarvitsi. Siksi Pietaria vartioi kaikkiaan kuusitoista miestä aina neljä vuorollaan. Kaksi seisoi vartiossa sellin ulkopuolella, kaksi oli roomalaisen tavan mukaan kahlehdittuna vankiin. Roomalaisen käytännön mukaan vartijat olivat hengellään vastuussa vangista. Niin kuin näemme, sotilaat tahtoivat pelata varman päälle.


Varman kuoleman muutti vapaudeksi vain se, että Jumala tahtoi toisin. Hän kuuli seurakuntansa rukoukset ja lähetti enkelinsä vapauttamaan Pietarin. Kertomus on kerrottu erinomaisen taidokkaasti alusta loppuun. Olemme Pietarin mukana epätodellisen tuntuisessa tilanteessa, joka sittenkin on totta. Pietari kulkee Johannes Markuksen äidin Marian taloon. Johannes Markus on mahdollisesti Markuksen evankeliumin kirjoittaja, joka sai kasvaa alusta alkaen Jeesuksen opetuslasten piirissä. Täällä Pietari saa melkein takoa oven rikki ennen kuin asukkaat avaavat. Tilanne on hänelle vaikea, olihan hän kuninkaan etsimä vanki, jonka henki oli heikoissa kantimissa. Lopulta Pietari päästetään sisälle ja iloiset vastaanottajat ovat riemuissaan herättää koko kaupungin, ennen kuin Pietari saa heidät vaikenemaan. 


Pietari menettelee ainoalla mahdollisella tavalla. Hän ei voi itse enää toimia Jerusalemin alkuseurakunnan johtajana. Hän siirtää vastuun Jaakobille, miehelle, jonka lakihurskaudesta edes fariseuksilla ei voisi olla epäilystä. Samana yönä Pietari pakenee kaupungista ja ryhtyy kiertäväksi saarnaajaksi siellä, minne Agripan käsi ei ulotu.


Taitavasti kerrottu tosikertomus enkelistä ja Pietarista saa meidät miettimään omaa suhtautumistamme enkeleihin. Erehdymmekö luulemaan, että enkelit kuuluvat vain lasten uskoon? Omalla järkeilyllämme olemme usein raivanneet enkelit pois tieltä. Onneksi Jumala ei sitä ole sallinut, vaan antaa tänä päivänäkin enkeleilleen käskyn varjella omiaan

.

Vartijoiden kauhu Ap.t. 12:18-20


Aamun tullen vartijat huomasivat, että vankia ei ollut missään. Heidän hätänsä ymmärtää hyvin. He tiesivät kyllä mitä oli tulossa. Raivostunut Agrippa yritti ottaa selvää vartijoista, millaiseen petokseen he olivat suostuneet. Lopuksi sanotaan vain, että hän ”käski teloittaa heidät”. Itse nolattu kuningas jätti vainon kesken ja lähti Jerusalemista Kesareaan.


Agrippan loppu Ap.t. 12:20-23


Agrippa keskittyi hoitamaan ulkopolitiikkaa. Luukas kertoo hänen vihastuneen Tyroksen ja Sidonin asukkaisiin, jotka asuivat hänen provinssinsa ulkopuolella. Ilmeisesti kysymyksessä on jonkinlainen kauppasota, jossa Agrippa onnistui taas vetämään maton vastustajiensa alta. Vastustajien ei auttanut muu kuin ottaa lusikka kauniiseen käteen ja lahjoa kuninkaan kamariherra suostumaan sovittelijaksi. Sovinnon julistamisesta tuli Agripan suuri menestyksen hetki, jona häntä myös itämaisen tavan mukaan tervehdittiin jumalana. Yhtä hyvin juutalaiset kuin kristitytkin olivat samaa mieltä siitä, että kuninkaan menettely oli jumalaton. Hänen äkillinen kuolemansa oli merkki siitä, että Elävä Jumala ei ollut valmis antamaan kunniaansa toiselle.


Kuka pitää valtaa maailmassa?


Apostolien tekojen 12. luvun tärkeä kysymys on, kuka pitää valtaa maailmassa. Alkaessaan vainota kristittyjä Agrippa istui valtaistuimellaan mahdollisimman tukevasti. Mikään ei voinut pelastaa kristittyjä, ajateltiin. Toisin kävi. Kuningas sai väistyä ja antaa tilaa seuraavalle. Me unohdamme aivan liian helposti, että tilanne ei ole muuttunut tänäänkään. Eivät suur- ja supervallat kykene panemaan Jumalaa viralta. Ne ovat Jumalan palvelijoita ja sinä hetkenä kun ne ylittävät hänen asettamansa rajat, väkevin valta luhistuu ja toinen astuu tilalle. Tämä merkitsee meille kristityille valtavaa toivoa. Ei olekaan kysymys siitä, mitä supervallat välittävät jättää maailmasta jäljelle oman välienselvittelynsä jälkeen. Meidän Jumalamme on edelleen koko maailman Herra. Hän on antanut kaiken vallan taivaassa ja maan päällä pojalleen Jeesukselle Kristukselle. Hänen joukoissaan seisten ja toimien me toteutamme Jumalan suunnitelmaa maan päällä. Meillä ei ole mitään syytä toivottomuuteen!

Pako vankilasta