Rakkauden julistus vihastuttaa Ap. t. 22:30-23:35

Rakkauden julistus vihastuttaa Ap. t. 22:30-23:35


Suuren neuvoston eteen 22:30


Viime kerralla jätimme apostoli Paavalin kahleisiin roomalaisten vankeuteen ja turvaan juutalaisten raivolta. Tähän asti hänellä oli ollut vastassaan raivostunut kansanjoukko. Tänään käsiteltävässä jaksossa Paavali joutuu ensimmäisen kerran kasvokkain Suuren neuvoston kanssa. Tämä on merkittävä osa hänen todistajantehtäväänsä ja apostolinvirkaansa, jonka hän oli saanut ylösnousseelta Herralta.


Valkeaksi kalkittu seinä ja Paavalin profetia 23:1-5


Paavali alkaa puolustuspuheensa Suuren neuvoston edessä puhumalla omasta vilpittömyydestään Jumalan ja omantuntonsa edessä. Sen pitemmälle hänen puheensa ei sallita jatkuvankaan. Vastoin juutalaisen oikeuden periaatetta ylimmäinen pappi Ananias käskee lyömään Paavali suulle. Tämä oli tarkoitettu yksinkertaiseksi ja karkeaksi osoitukseksi siitä, että ylipappi piti Paavalia törkeänä valehtelijana. Iskun piti myös osoittaa Paavalille hänen asemansa. Hän ei ollut tässä istunnossa saarnamiehenä vaan syytettynä.


Paavalin vastaus on ankara. Hän käyttää juutalaisille tyypillistä kirousta ”Sinä saat vielä iskun Jumalan kädestä!” Tämän lisäksi hän vertaa ylipappia kalkilla valkaistuun seinään. Tällä tavoin käsiteltiin savesta halvalla ja heikoksi rakennettua seinää, joka näin antoi koko talolle pettävän ylellisyyden tunnon. Itse asiassa seinä ei kuitenkaan kestänyt rasitusta. Miten oikeassa Paavali oli, tuli näkyviin myöhemmin ylipappi Ananiaan elämässä. Hän oli ollut ylipappina vuodesta 48 lähtien. Käskynhaltija Feeliksin aikana hän menetti virkansa. Lopulta juutalaiset radikaalikapinalliset murhasivat hänet roomalaisten mielistelijänä. Paavalin ennustus oli käynyt toteen kammottavalla tavalla. Paavali tosin vetää sanansa takaisin välittömästi saatuaan tietää Ananiaan olevan ylipappi. Apostoli tahtoi pysyä uskollisena Mooseksen lain säädökselle ja kunnioittaa kansansa johtajia silloinkin, kun he eivät sitä alkuunkaan ansainneet.



Vanha riita leimahtaa liekkiin 23:6-1


Paavali, vanha kettu, tiesi varsin hyvin, millaisen joukon edessä hän seisoi. Jos neuvoston kokous saisi edetä rauhassa, hänet varmasti tuomittaisiin jumalanpilkkaajana. Kuitenkaan juutalaiset eivät olleet ollenkaan niin yksimielisiä kuin päällepäin saattoi kuvitella. Olivathan saddukeukset ja fariseukset vanhastaan jyrkästi toisiaan vastaan. Saddukeukset tunnustivat vain Mooseksen lain pyhäksi kirjoitukseksi. He myös kielsivät perinteisesti kuolleiden ylösnousemuksen. Fariseukset sen sijaan uskoivat kaiken, mitä profeetat olivat julistaneet. Profeettojen saarnan perusteella (Jes 26 ja Dan 12) he uskoivat myös kuolleiden ylösnousemukseen. Tähän vanhaan kiistakysymykseen Paavali nyt iskee yhden kellontarkan iskun. ”Nyt olen täällä tuomittavana siksi, että panen toivoni kuolleiden ylösnousemukseen.” 



Silmänräpäyksessä neuvoston luuloteltu yksimielisyys oli paljastunut kuplaksi. Fariseukset ja saddukeukset olivat toistensa tukassa. Jotkut fariseukset olivat valmiita jopa kyselemään, oliko henki tai enkeli puhunut hänelle.


Meteli yltyi eikä komentajalla ollut muuta mahdollisuutta kuin ottaa Paavali pois hurjistuneiden juutalaisten keskeltä ja viedä vankeuteen. Apostoli oli turvassa Rooman imperiumin hyvässä hoidossa.


Kristus-näky 23:11


Yöllä Paavali saa nähdä Kristuksen. Paavalin ei tarvinnut pelätä henkensä takia. Todistustehtävä ei ollut vielä loppuun asti suoritettu. Paavalin piti todistaa ”samalla tavoin” myös Roomassa – mahtaako Luukas näillä sanoilla tarkoittaa oikeudenkäyntiä keisarin edessä? Siitä hän ei teoksessaan puhu muuta kuin että Paavali vetosi keisariin päästäkseen juutalaisten käsistä.


Sisarenpojan urotyö ja tikarimiesten pitkä paasto 23:12-22


Juutalaiset eivät aikoneet jättää roomalaisten ratkaistavaksi, mitä Paavalille tulisi tapahtumaan. Oikeudenkäynti tulisi kestämään joka tapauksessa kauan. Juutalaiset osasivat tosin toisinaan mestarillisesti käyttää hyväkseen kapeaa ulkopoliittista liikkumavaraa, joka heillä oli. Roomalaiset käskynhaltijat suostuivat usein kompromissiratkaisuihin ennemmin kuin katkoivat välejään juutalaisten kanssa. Suuri haitta oli vain, että Paavali oli Rooman kansalainen. Siksi juutalaiset pitivät suoraa toimintaa parempana. Jo Vanhan testamentin lehdiltä saattoi lukea rohkeista isänmaanystävistä ja lakihurskaista, jotka omasta kohtalostaan välittämättä saattoivat hengiltä koko kansalle hankalan henkilön. Erityisen voimakkaana tämä henki eli makkabilaissotien aikoihin ja sen jälkeen. Ilman vaikeutta saatiin kokoon neljänkymmenen miehen joukko, joka aikoi ottaa vastuun itselleen. Suuren neuvoston ja ylipappien ei tarvitsisi vaarantaa omia suhteitaan roomalaisiin. Kansan tunkeillessa Paavalin ympärillä neljäkymmentä miestä hyökkäisi yhtäkkiä hänen kimppuunsa. Sotilasvartiosto ei kykenisi pitämään puoliaan yllätyshyökkäystä vastaan. Tikarimiesten itsemurharyhmä tulisi ja menisi ja tapaus Paavali olisi loppuun käsitelty.


Mutkia matkaan toi kuitenkin Paavalin sisarenpoika. Tämä on muuten ainoa kohta, josta käy ilmi jotakin Paavalin sukulaisuussuhteista. Ilmeisesti hänellä oli sisar, joka oli avioitunut ja asui Jerusalemissa. Paavalin lähisukulaiset olivat ilmeisesti lakihurskaudessaan kiivaita. Juuri tällaisista piireistä nousi salamurhahanke. Sisarenpoika sai tietoonsa suunnitelmat enon päänmenoksi. Hän katsoi sukulaisuuden velvoitteet muita velvoitteita suuremmiksi ja ilmiantoi juonen Paavalille. Paavali kehottaa häntä kertomaan tietonsa komentajalle. Komentaja vei miehen syrjään tietäen hyvin, että roomalaisten salat tahtoivat Jerusalemissa vuotaa juutalaistenkin tietoon. Komentaja suhtautuu tietoon kuten tunnollisen ammattisotilaan tulikin. Imperiumin vallassa olevaa miestä ei anneta juutalaisten murhattavaksi. Valan vannoneille alkoi pitkä paasto, sillä Paavali toimitettiin varmaan turvasäilöön.


Paavali siirretään Kesareaan 23:23-35



Luukas kertoo, että roomalaiset eivät jättäneet todellakaan mitään sattuman varaan. Hänen mukaansa noin puolet Jerusalemin sotilaiden vahvuudesta lähti viemään Paavalia kuudenkymmenen kilometrin päähän Kesareaan. Mukana seuraa kirje, joka on loppusanojen (”voi hyvin”) puuttumista lukuun ottamatta tyypillinen antiikin kirje kohteliaine puhutteluineen. Jerusalemin sotavoimien komentaja oli siirtänyt vastuun Paavalista itseään ylemmäs. Maaherra Antonius Felix ei ollut mikään Rooman hallintokoneiston suuri toivo. Hän oli vapautettu orja, jonka mahtavaan asemaan kohonnut veli osasi pelata korttinsa siinä määrin hyvin, että Felix päätyi Juudean käskynhaltijaksi. Tätä tointa hän hoiti todennäköisesti vuosina 52-58, kunnes hänen kyvyttömyytensä tuli lopullisesti ilmi. Tämän miehen käsissä näytti Paavalin kohtalo inhimillisesti katsoen nyt olevan. Paavali ja viimeistään tässä vaiheessa myös Apostolien tekojen lukija ymmärtää, että tällaisen arvion tekemään erehtynyt oli unohtanut Kaikkivaltiaan Jumalan apostolia varjelevan voiman.

Rakkauden julistus vihastuttaa Ap. t. 22:30-23:35