Pyhä Henki vuodatetaan 2:1-13

Viime kerralla saimme lukea siitä mitä tapahtui aikana Jeesuksen taivaaseen astumisen ja ensimmäisen helluntain välillä. Opetuslapset olivat pieni joukko, hieman toistasataa. Kaikessa hiljaisuudessa he odottivat Herran lupausten täyttymistä ja Pyhän Hengen vuodattamista. Siitä hetkestä kun Pyhän Hengen lahja saatiin, Kirkko astui julkisuuden valokeilaan.

Kun nyt lähdemme tutkimaan etenevää tapahtumasarjaa, on syytä erikseen korostaa, että nyt paikalla olleet ihmiset olivat juutalaisia. Ensimmäinen aalto vie siis evankeliumin nimenomaan Valitulle kansalle. Nyt on siis vuorossa jakeessa 1:8 mainittu Jerusalem ja Juudea - vielä ei ollut samarialaisten eikä pakanoiden aika.

Kuten kaikki kolme vaihetta myös ensimmäiseen liittyy näkyvä Pyhän Hengen työ ja evankeliumin omaksumisen välittäjänä kaste. Tämä on tärkeä piirre, joka kannattaa panna merkille. Se korostaa kuvattua kolme aaltoa: Ensin juutalaisille, sitten samarialaisille, sitten kaikille kansoille, ja aina Pyhä Henki on työntämässä apostoleja eteenpäin ja rohkaisee siirtymään uudelle alueelle.

Ensimmäisenä helluntaina tapahtui valtava kieli-ihme. Pyhä Henki laskeutui näkyvässä muodossa apostolien päälle. On mielenkiintoista, mitä kirkkoraamattumme tästä näkyvästä ilmiöstä sanoo. "He näkivät tulen lieskoja, kuin kieliä, jotka jakaantuivat ja laskeutuivat itse kunkin päälle." Sananmukaisesti voisi kääntää seuraavasti: "He näkivät kieliä, jotka olivat kuin tulisia ..." Ehkä kohta onkin ymmärrettävä niin, että Herra antoi helluntaina apostoleille uuden kielen julistaa Kristuksen kuolemaa ja ylösnousemusta. Joka tapauksessa apostolit julistivat Jumalan suuria töitä sen mukaan kuin Henki heille puhuttavaksi antoi.

On huomattava, että nyt kuvattu kielillä puhuminen poikkeaa selvästi siitä, mitä Paavali kuvaa kirjeissään. Huomaamme tässä siis kaksi Jumalan antamaa erilaista lahjaa. Paavalin kirjeiden tärkein kohta on 1. Kor. 14, jossa apostoli antaa ohjeita kielilläpuhujille. Hän puhuu kieltä, jota muut eivät ymmärrä, ja siksi hänen on oltava seurakunnan kokoontuessa vaiti ellei ole selittäjää eli tulkkia. Käsittämätön puhe ei ole kenellekään hyödyksi, ja siksi sen tarkoituksena on hoitaa kristityn omaa hengellistä elämää. Sen sijaan helluntaina ilmiö oli aivan erilainen: Heprean ja aramean unohtaneet tai enää heikosti hallinneet juutalaiset kuulivat apostolien ylistävän Jumalaa omilla kielillään.

Juhlille tulleiden synnyinmaiden lista osoittaa, miten valtavia olisivat kielivaikeudet noihin aikoihin olleet ilman kahta maailmankieltä, latinaa ja kreikkaa. Tämä tapahtuma johdattaa kuitenkin sen lisäksi katsomaan Raamatun kokonaisuutta. Niin kuin monessa Uuden testamentin opetuksessa nyt tapahtuu jotakin, jossa korjautuu jotakin aivan alussa tapahtunutta. Ensimmäinen Mooseksen kirja kertoo, miten Jumala loi ihmisen, miten ihminen lankesi syntiin ja miten hänet ajettiin ulos paratiisista. Sen jälkeen synti vain lisääntyy maailmassa ja herättää Jumalan vihan ja tapahtuu vedenpaisumus. Synti ei kuitenkaan lähde maailmasta näinkään, vaan 1. Moos. 11 kertoo, miten voimansa koonnut ihmiskunta yritti haastaa Jumalan. Silloin Jumala sekoitti ihmisten kielet. Heti tämän jälkeen kerrotaan, miten Jumala kutsui lapsettoman Abrahamin ja teki hänestä ensin perheen, sitten suvun ja sitten kansan, ja alkoi ilmoittaa itsensä vain tämän kansan keskuudessa. Nyt, vuosituhansien jälkeen tapahtunut helluntain kieli-ihme on ikään kuin vastakappale kieltensekoitukselle: Nyt Jumala on kääntynyt koko maailman puoleen ja puhuu kieltä, jota kaikki ymmärtävät.

Helluntaijuhlaan eri puolilta maailmaa kokoontuneet juutalaiset kuulivat siis ällistyksekseen apostolien saarnaavan omalla kielellään Kuten aina, jotkut irvileuat tahtoivat selvitä ihmeestä vähällä. Heidän irvimisensä kääntäminen on hieman ongelmallista. Kreikkalainen sana kun tarkoittaa oikeastaan rypälemehua, jota tuohon aikaan vuodesta ei maassa voinut enää olla. Opetuslasten väitettiin kyllä olevan ympäripäissään. Ihmiset ovat vain kaikkina aikoina antaneet hellitteleviä nimiä lempilapselleen, Kuningas Alkoholille, jota nyt kutsutaan rypälemehuksi.

Pietarin puhe 2:14-40

Hämmentynyt tilanne alkoi selkiintyä Pietarin astuessa esiin. Aikaisemmin Herransa kieltänyt ja pakoon livistänyt mies oli nyt muuttunut toiseksi. Pyhän Hengen vuodattamisen jälkeen häneltä ei enää puuttunut rohkeutta. Juovuksissa eivät apostolit tietenkään olleet - kukaan ei Palestiinassa esiintynyt yhdeksän aikoihin aamulla juopuneena (päivä alkoi auringonnoususta klo 6 ja päättyi auringonlaskuun klo 6 ja oli jaettu 12 tuntiin; kolmas hetki oli siis klo 9). Nyt oli kysymys lopunajoista ja Jumalan suurista töistä.

Profeetta Joelin ennustus (Joel 3:1-5) puhuu viimeisistä päivistä ja Hengen vuodattamisesta. Helluntain tapahtumat olivat kaikille merkki siitä, että oli siirrytty maailmanhistorian viimeiseen vaiheeseen. Pietarin puheen kärki on yksinkertainen julistus Jeesuksesta Kristuksesta. Omaisuuskansa oli hylännyt Jumalan lähettämän Messiaan. He olivat luovuttaneet hänet pakanoille ja vaatineet hänet ristille lyötäväksi. Jumala ei kuitenkaan antanut pyhän palvelijansa ruumiin maatua, vaan herätti hänet, kuten profeetat olivat ennustaneet. Juuri sen Jeesuksen, joka oli ristiinnaulittu, Jumala oli asettanut Kristukseksi (Messiaaksi) ja Herraksi.

Jumalan omaisuuskansa joutuu siis nyt uudelleen tienhaaraan. Se oli hylännyt Herransa, mutta sille annettiin mahdollisuus korjata erehdyksensä, palata Kristuksen luo ja ottaa kaste hänen nimeensä. Kasteessa saataisiin Pyhä Henki. Välit Jumalan kanssa tulisivat uudelleen kuntoon.

Helluntaiepistolassa ovat liikkeellä suuret vedet. Kysymyksessä ei ole vain yksittäinen saarnatilaisuus. Kristuksen todistajat olivat uskaltaneet tulla loukoistaan, vaikka heidän opettajansa oli tuomittu kuolemaan Jumalan pilkkaajana. Jeesus Nasaretilainen oli tehnyt valtavan vaikutuksen lukemattomiin ihmisiin. Nyt hänen saarnattiin nousseen kuolleista - mitä omaisuuskansa tekisi? Myöntääkö se virheensä ja palaa Jumalansa luo, Kristuksen hallittavaksi? Tämä on koko Apostolien tekojen alkupuolen suuri kysymys. Nyt kaikki on veitsen terällä suuret joukot saavat piston sydämeensä ja tulevat kasteelle. Alkuseurakunnan jäseniä ei lasketa enää kymmenissä, vaan tuhansissa. Seuraisiko siitä koko kansan kääntymys ja pakanoiden nouseminen Siionin vuorelle palvelemaan ainoaa elävää Jumalaa, kuten Jesaja oli ennustanut? Luukas kuvaa tarkasti vallinneen tiiviin tunnelman ja sen jatkuvan tiivistymisen

Seurakunnan yhteiselämä 2:42-47

Luukkaan sanat alkuseurakunnan yhteiselämästä osoittavat, että alkuseurakunta ei pitänyt itseään juutalaisuuden ulkopuolisena lahkona. Koko varhaisen Kirkon historian ymmärtämiselle on tärkeää, että varhaiset kristityt pitivät itseään Jumalan lopunajallisen Israelin oikeina edustajina. He elivät kansan keskuudessa, pysyivät Jerusalemissa, ja kävivät säännöllisesti temppelissä rukoilemassa Jumalaa. Temppelistä ja juutalaisten jumalanpalveluksista he eivät lähteneet kymmeniin vuosiin, eivät ennen kuin heidät heitettiin ulos sieltä. He iloitsivat Israelin toivon täyttymisestä ja toivoivat koko kansan kääntyvän Herran puoleen. Jumalan Henki antoi heille keskinäisen rakkauden ja uskon yhteyden. Omista varoista jaettiin niin paljon kuin toiset tarvitsivat. Jumala antoi näinä päivinä Kristuksen todistajien olla kansan suosiossa. Seurakunta kasvoi - mutta vaikeuksia oli tulossa.

Tietyissä vaiheissa muutamat Raamatun lukijat ovat löytäneet nyt käsiteltävässä kohdassa kristittyjen ”alkusosialismin” tai jopa ”alkukommunismin”. Toiset ovat kumonneet ajatuksen vähintään yhtä innokkaasti kuin toiset ovat sen esittäneet. On toki syytä varoa lukemasta omaa maailmankatsomusta sisälle Raamattuun. Muistamme, että kyseessä on varhaisen Kirkon yksi vaihe: Vaikkapa Efesolaiskirje tai Ensimmäinen Pietarin kirje antavat ohjeita kristityille hyvin toisenlaisessa tilanteessa, keskellä omaa arki- ja perhe-elämäänsä. Siitä huolimatta ei pidä unohtaa sitä yhteyttä ja keskinäistä rakkautta, joka tässä asetetaan kristittyjen ihanteeksi.