Tänään käsiteltävää Apostolien tekojen jaksoa ei voi ymmärtää oikein irrallisena. Se on nähtävä osaksi suurta tapahtumasarjaa: Kristus jätti apostoleilleen tehtäväksi saarnata evankeliumia kaikille alkaen Jerusalemista, seurakunta perustetaan ja evankeliumia aletaan tarjota aluksi juutalaisille. Kolmannen luvun tapahtumapaikka ei ole mikä hyvänsä: Näyttämönä on Jumalan temppelin portti ja ajankohtana äärimmäisen jännittynyt tilanne: Tulisivatko juutalaiset nyt juhlimaan ristiinnaulittua ja ylösnoussutta Jeesus Nasaretilaista Messiaanaan?

Rampa ylistää Jumalaa 3:1-10

Pietari ja Johannes menivät temppeliin "yhdeksännellä hetkellä". Päivä katsottiin alkavaksi auringon noususta ja päättyväksi auringon laskuun. Väliin jäävä aika jaettiin kahteentoista hetkeen. Yhdeksännellä hetkellä meidän kellomme siis osoittavat kolmea. Luukas ei mainitse ajankohtaa turhaan. Hurskaat juutalaiset pitivät päivässä kolme rukoushetkeä - näinhän teki jo Daniel (Dan 6:11 ja 9:21). Tästä näemme, miten Pietari ja Johannes muiden juutalaiskristittyjen tavoin tahtoivat vain olla hurskaita juutalaisia ja palvella Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumalaa hänen pyhässä temppelissään. Uutta oli että he uskoivat Jeesuksen Jumalan lähettämäksi Kristukseksi ja Jumalan Pojaksi, joka oli sovittanut synnit. Juutalaiskristityt pysyivät temppelin yhteydessä siihen asti kunnes heidät ajettiin sieltä ulos.

Kauniin portin (ilmeisesti ns. Nikanor-portti) kupeessa rampa kerjäläinen pyysi heiltä rahaa. Kerjäläinenkään ei ollut valinnut paikkaansa sattumalta. Rukous ja almujen antaminen kuuluivat yhteen ja samaan jumalanpalvelukseen. Erityisesti Etelä-Euroopan maissa matkustaneet tietävät kyllä tämän ajattelutavan elävän siinä määrin, että kuuluisien kirkkojen edustat ovat täynnä kerjäläisiä. Pietarin pyytäessä kerjäläistä katsomaan heihin, tämä luuli ilmeisesti saavansa tällä kertaa jotain muuta kuin pelkän kolikon, suuren summan rahaa. Hän sai kuitenkin enemmän: Hän sai nähdä Jumalan toimivan ratkaisevasti elämässään. Pietari veti miehen pystyyn ja yhtäkkiä hän saattoi kävellä! Rampa osasi yhdistää temppelin äärellä tapahtuneen ihmeen Jumalan armoon ja ylisti Jumalaa. Ihmisjoukot, jotka tunsivat hänet entiseksi rammaksi ja kerjäläiseksi, olivat kummissaan.

Tapahtuuko tällaista vieläkin?

Moni meistä tahtoisi nähdä meidän päivinämme tapahtuvan samanlaista kuin temppelin kupeessa pari tuhatta vuotta sitten kello kolmen aikoihin. Toiset kärsivät vammastaan ja itkevät heikkouttaan. Joitakin jäytää sairaus, joka ei koskaan ihmisvoimin parane. Edessä on ruumiin riisuminen yltä ehkä pitkänkin ajan kuluessa. Toiset taas ovat uteliaita: Ihmeet kiehtovat! Yhdentekevää tekeekö merkillisyyksiä hindu, selvännäkijä vai helluntailaissaarnaaja: Ihmeteoissa on sitä jotakin!

Tässä kohdin on pysyttävä raittiina. Pelkkä ihmeiden jäljittäminen tekijästä välittämättä on silkkaa sensaation tavoittelemista. Se on pelkkää yleisuskonnollista pintakuohua, joka välillä lähestyy epäjumalanpalvelusta: Meidänhän tulisi pelätä ja rakastaa yksin Jumalaa ja turvautua yksin häneen. Sen sijaan ihmisen tuska ja sairauden tuottama ahdistus ovat todellisia kysymyksiä, jotka on kohdattava vakavasti.

Emme voi käskeä Jumalaa tekemään palvelijoidensa välityksellä samoja tunnustekoja, joilla hän tahtoi taivuttaa omaisuuskansan puoleensa. Yksin Isä päättää, tekeekö hän ihmeitä vai ei. Joka tapauksessa hän pystyy tänäänkin parantamaan ihmisen yhtä merkillisesti kuin apostolien aikoihin. Tästä on lukuisia esimerkkejä. Epäilijää ne eivät useimmiten vakuuta, mutta avun saaneet ovat osanneet kiittää Herraa. Tärkeintä on - eikä tätä ole tarkoitettu kirjoituspöytäratkaisuksi kärsimyksen ongelmaan - että voimme iloinemme ja tuskinemme jäädä turvallisin mielin Herran käsiin.

Täyskäännös? 3:11-26

Jumala ei järjestänyt ihmettä temppelinsä kupeessa vain saadakseen aikaan suuren shown. Yleensäkään UT:ssa kerrotut ihmeet eivät ole irrallisia. Niiden tehtävänä on aina herättää ihmisten huomiota ja kiinnittää heidän katseensa Kristukseen. Erityisesti Apostolien teoissa Jumalan voimateot johdattavat juuri tuntemaan Kristuksen. Siksi tälläkin kertaa ihmeeseen liittyy väkevä saarna. Tämän saarnan avulla Jumala kutsuu Pietarin suulla kansaansa uuteen liittoon, Kristuksen veren turviin.

Pietarilla on kerrottavanaan kauhea uutinen: Juutalaiset olivat saaneet keskelleen Jumalan Pojan Jeesuksen Kristuksen, mutta olivat hylänneet hänet. Jotta teko olisi täydellinen harha-askel pois Jumalan tieltä, juutalaiset olivat valinneet vapautettavaksi murhamiehen, Barabbaan. Jeesuksen he sen sijaan olivat vaatineet ristille, vaikka Pilatuskin oli jo päättänyt päästää hänet vapaaksi. Juuri Jeesus oli se, josta profeetat olivat ennustaneet Mooseksesta ja Samuelista asti. Niin kauhea kuin juutalaisten erehdys oli ollutkin, mitään ei ollut päässyt tapahtumaan Jumalalta salaa. Juuri näin profeetat olivat ennustaneet: Voidellun, Kristuksen, piti kärsiä ja sovittaa kaikkien ihmisten synnit.

Tällä kertaa Pietari on sittenkin lempeä saarnamies: Juutalaiset eivät olleet toimineet vakaassa tarkoituksessa saada Jumalan Poika ristille. Sekä kansa että hallitusmiehet olivat toimineet tietämättömyydestä. Jumala ei ollut lähettänyt apostoleja myöskään ilmoittamaan, että kansa oli nyt lopullisesti ja kerta kaikkiaan hylätty sen jälkeen kun se oli naulituttanut Jumalan Pojan ristille. Päin vastoin hän oli nyt ihmeteon ja saarnan avulla kutsumassa kansaansa luokseen. Heidän tuli kääntyä pois pahuudestaan ja lähteä seuraamaan Jeesusta. Oli tehtävä täyskäännös ja seurattava miestä, jonka he olivat juuri vaatineet ristille.

Pietarin parannussaarna ja me

Me emme ole Suomessa samassa tilanteessa kuin juutalaiset, joille Pietari puhui. Pietari puhui niille, jotka eivät vielä olleet koskaan kuulleet evankeliumia. Kuitenkin monet näistä ihmisistä olivat nähneet Jeesuksen ja sen kohun jonka hänen käyttäytymisensä aiheutti. Me taas olemme kuulleet ehkä koko ikämme puhuttavan Jeesuksesta. Useimmat meidät on pieninä kastettu. Mitä siis Pietarin parannussaarnalla on sanottavaa meille?

Meidän tilanteemme muistuttaa enemmän juutalaisten tilannetta kuin osaamme arvatakaan. Olemme tosin kastettuja, mutta elämmekö me myös kasteen armosta? Onko Jeesus tullut meille tärkeäksi? Onko syntien anteeksiantamus meille elämän pohja ja perusta? Olemmeko saaneet hyvän omantunnon? Onko Jumalan sana meille rakas? Moni tietää, että Jumalan kutsu palata liittoon kuuluu myös hänelle. Moni tietää pakenevansa Jumalaa. Pietarin saarna on hänellekin kehotus lopettaa pakeneminen ja jäädä Jumalan käsiin. Vain hänen yhteydessään meillä on rauha ja syntien anteeksiantamus.

Nyt käsiteltävä jakso päättyy Pietarin saarnan myötä. Järkyttävää on, että seuraavasta luvusta häämöttävät jo temppelien valvojien ja kansanjohtajien kovat kourat, jotka vaiensivat apostolin saarnan. Juutalaiset kielsivät Herransa vielä kerran kuten kieltävät tänä päivänäkin. Kiellämmekö mekin hänet, joka on ristiinnaulittu meidän syntiemme tähden?