Tuntematon jumala

Tuntematon jumala

Tavallinen tarina 17:1-8


Filippiläisten kansanjuhlan tuottamat tuoreet ruoskanjäljet selässään Paavali jatkoi kulkuaan etelämmäs roomalaisten rakentamaa erinomaista tietä pitkin ja saapui Tessalonikaan. Roomalainen Makedonian provinssin prokonsuli piti tätä kaupunkia hallintokaupunkinaan. Siksi Tessalonika oli hyvin merkittävä paikka. Sillä oli myös joitakin erityisoikeuksia. Kaupungilla oli oma kansankokouksensa ja omat virkamiehensä. Tämä merkitsi siis tuona aikana harvinaista etua, rajoitettua itsehallintoa. Täällä Paavali saarnasi voimakkaasti synagogassa. Näemme, miten hän täälläkin lähtee liikkeelle pyhistä kirjoituksista eli meidän Vanhasta testamentistamme. Hän osoitti, että Jumalan lähettämän Messiaan piti kärsiä ja kuolla ja nousta kuolleista. Nyt hän julistaa rohkeasti, että hänen julistamansa Jeesus on Messias eli Kristus. (Vuoden -92 käännös kääntää alkukielen sanan khristos sanoilla ”Messias, Kristus”).


Asiat kulkivat normaalia rataansa. Muutamat juutalaiset tosin vakuuttuivat Paavalin ja Silaan saarnasta. Vielä enemmän vastakaikua saarna herätti ”jumalaapelkäävien” pakanoiden ja ylhäisten naisten parissa. Selkeä sana herätti kuitenkin totuttuun tapaan myös vastustusta. Ymmärrämme kyllä, miten juutalaisia harmitti jumalaapelkäävien pakanoiden kääntyminen uuden uskon pariin. 


Juutalaiset saivat helposti mukaansa ”torilla maleksivia kelvottomia miehiä” antamaan kunnon sakinhivutusta kierteleville saarnamiehille. Nyt tilanne oli ilmeisesti hyvin vaarallinen. Paavalille ja Silaalle oli jo kertynyt laaja kokemus mellakoista ja niiden vaaroista. Kun aina enemmän ja enemmän hurjistunutta joukkoa vielä koottiin, apostolit kätkeytyivät nopeasti. Raivostunut väkijoukko tempaisi mukaansa Jasonin. Luukas ei puhu tästä miehestä kovin paljon, vain sen verran että hän oli majoittanut Paavalin ja Silaan. Viranomaisten edessä esitetään syytös, joka oli erityisen vakava erityisesti Tessalonikassa. ”Koko maailman villitsijät” olivat yllyttäneet kansaa keisaria vastaan. Hehän olivat saarnanneet, että Jeesus oli Voideltu kuningas. Nyt viranomaisetkin huolestuivat. Asema vapaakaupunkina olisi nopeasti ohi, jos tällaista julistusta siedettäisiin. Ymmärrämme kyllä, että Tessalonikan ankarat reaalipoliitikot olisivat käsitelleet apostoleja vielä ankarammin kuin Filippin kansanjuhla. Jumalan varjeluksesta apostolit säästyivät joutumasta politiikan uhreiksi.


Paavalin Ensimmäinen tessalonikalaiskirje kirjoitettiin pian näiden tapahtumien jälkeen. Paavali tahtoo innoissaan tietää kuulumisista Tessalonikassa, jossa hän oli ehtinyt oleskella vain vähän aikaa. Tessalonikan seurakunta näyttää tuottaneen Paavalille paljon iloa huolimatta siitä, että hän oli voinut henkilökohtaisesti opettaa seurakuntalaisia vain murto-osan siitä ajasta mitä esim. Korintissa.


Beroiassa sama juttu 17:10-15


Paavalin käynti Beroiassa on melkein kopio hänen käynnistään Tessalonikassa. Täällä juutalaiset olivat tosin ”avarakatseisempia” kuin edellisessä paikassa ja tutkivat päivittäin kirjoituksista, pitikö kaikki paikkansa. Pian kuitenkin Tessalonikan juutalaiset lähettivät miehiä pitämään huolta siitä, että Paavalin saarna Beroiassakin vaikeni. Hyvissä ajoin seurakunta lähetti Paavalin turvaan matkustamaan kohti rannikkoa.

Silas ja Timoteus saattoivat vielä turvallisin mielin jäädä Beroiaan. 


Näemme tästä Paavalin erityisaseman lähetystyöntekijöiden joukossa. Hänen julistuksensa pysäytti eikä jättänyt ketään kylmäksi. Ihmiset joko ihastuivat tai vihastuivat. Hänen kykynsä selittää kirjoituksia pakotti juutalaiset ottamaan kantaa. Siksi häneen kohdistui myös syvä vihamielisyys. En voi olla ihailematta Paavalin rohkeutta, kun hän jaksaa kulkea aina uusiin kaupunkeihin, vaikka aina oli odotettavissa sama kohtalo: Käpälämäki edessä ja jäniksenpassi kainalossa. Silas ja Timoteus saattoivat jäädä kaupunkiin ehkä myös siksi, että he paneutuivat nyt pakanalähetykseen eivätkä olleet joutuneet Paavalin tavoin synagogassa kiistellyiksi henkilöiksi.


Tuntematonta Jumalaa kirkastamassa 17:16-34


Päästyään turvaan Beroiasta Paavali jatkoi matkaansa kohti Ateenaa, ikivanhaa kulttuurikeskusta. Ateenan nimellä oli jo näihin aikoihin mahtava kaiku. Täällä oli elänyt Sokrates, täällä Platon ja täällä Aristoteles. Täällä oli heidän jälkeensä harrastettu kaikkein korkeatasoisinta inhimillistä viisautta jatkuvasti, monien vuosisatojen ajan. Joka tahtoi opiskella puhetaitoa tai varsinkin filosofiaa, teki viisaasti tullessaan Ateenaan. Valtiollisen merkityksensä kaupunki oli menettänyt jo aikoja sitten.


Ateena oli täynnä ihmisiä, joilla oli aikaa keskustella ja väitellä. Tällaisia ihmisiä nimitettiin kotoisesti ”toripuluiksi”, ihmisiksi jotka viettivät aikaansa Agoralla ja tahtoivat noukkia tiedonjyvän toisensa jälkeen. Paavaliakin luultiin juuri tällaiseksi: ”Minkähän tiedonjyvän tuokin luulee noukkineensa?”Ateenassa Paavalilla ei ollut minkäänlaisia vaikeuksia löytää keskustelukumppaneita. Ateenalaisten kiinnostus ulottui myös uusiin uskontoihin ja vieraisiin jumaliin. Ateenassa ei myöskään uhannut välitön hengenvaara. Täällä ihmiset olivat tottuneet keskustelemaan ja väittelemään kiviä viskomatta. Kulttuurilla oli pitkät perinteet.


Paavali päätyy keskelle Areiopagia, pientä kalliokukkulaa Akropoliin vierellä. Paikka oli Ateenan kuuluisan neuvoston ikivanha kokoontumispaikka. Sieltä aukeaa näkymä Ateenan loiston aikana rakennetulle ylväälle Athene-jumalattaren temppelille, Parthenonille, joka on antiikin rakennustaiteen ehkä kirkkain helmi. Tällä paikalla kohtaavat nyt toisensa evankeliumi ja maailman viisaus, usko ja järki, Kristus ja tiede. 


Paavali hillitsee mielensä kiukusta, jonka epäjumalien kuvien palvonta on aiheuttanut. Hänen puheensa on maltillinen, syvällinen ja ateenalaisten suuren viisauden huomioon ottava.

Ateenalaiset palvoivat monia jumalia ja olivat siis hurskasta väkeä. Monien alttarien joukossa oli eräs, joka oli omistettu ”tuntemattomalle jumalalle”. Nyt Paavali kertoi, kuka tämä tuntematon jumala oli. Hän on koko maailman luoja eikä hän asu ihmisen tekemissä temppeleissä – ei siis edes upeassa Parthenonissa. Hän on tarkoittanut kaikki ihmiset palvelemaan ja etsimään ainoaa elävää Jumalaa, Luojaansa. Hän ei ole kaukana yhdestäkään ihmisestä. Kreikkalaisetkin tiesivät, että ihminen on Jumalan sukua – Paavali lainaa todennäköisesti (lainaus ei ole sanatarkka) stoalaisen Aratos-nimisen runoilijan säettä. Koska me olemme hänen sukuaan, on turha tehdä kalliita jumalankuvia ja palvoa niitä. Tällaisia aikoja Jumala on kyllä sietänyt tähän asti, mutta nyt on ihmisten käännyttävä hänen puoleensa. Edessä on nimittäin tuomio, ja tuomarina on mies, jonka Jumala on valinnut. Takeina siitä, että Jumala tosiaan hyväksyy tämän miehen (Jeesuksen) tuomariksi, on että hän on herättänyt Jeesuksen kuolleista.


Ateenassa Paavalin saarna ei herättänyt suurta vastakaikua. Puhe kuolleitten ylösnousemuksesta oli useimmille ellei kaikille kreikkalaisille viisaille inhottava asia. Henki oli heidän mielestään tosin jalo ja eli iankaikkisesti, mutta ruumis oli paha ja inhottava. Ei sen ollut totisesti väliä nousta. Nyt sitten heille tultiin saarnaamaan ruumiin ylösnousemuksesta! Toisissa evankeliumi herätti kuitenkin uskon. Luukas kertoo, että Ateenan ylimystöön kuulunut Areiopagin neuvoston jäsen Dionysios kääntyi kristityksi. Näin Jumala osoitti, että vaikka valtaosa viisaista kääntääkin pilkaten selkänsä evankeliumille, sana tarttuu aina joihinkin, joiden viisautta myös maailma arvostaa.


Jumalan viisaus ja ihmisen viisaus


Luukas piirtää mestarillisesti lyhyessä kertomuksessa vastakkainasettelun inhimillisen viisauden ja Jumalan viisauden välillä. Nykyäänkin meidän uskomme on sulaa hulluutta niiden mielestä, joille järki ja tämän maailman viisaus ovat kaikki kaikessa. Mitä selkeämmin ja kirkkaammin evankeliumia julistetaan, sitä hullumpaa se ihmisten mielestä on.


 Kuilua maailman viisauden ja evankeliumin välillä ei pystytä poistamaan. Järki ei usko Luojaan, ei profeettojen ennustuksiin, ei neitseestäsyntymiseen eikä Kristuksen antamaan syntien sovitukseen. Se halveksii evankeliumia. Usko sen sijaan näkee Jumalan suuret pelastusteot ja iloitsee niistä. Joka on saanut maistaa, miten hyvä Herra on, ei vaihtaisi osaansa pois kenenkään kanssa. Jolle Jumala on paljastanut hullutuksensa, ristin sovituksen Jeesuksen veressä, se nauraa viisaiden ihmisten saivarteluille. Vain evankeliumi voi antaa Jumalan tuntemuksen ja rauhan ihmisen sydämeen. Kirkkoisä Augustinus, joka lukeutuu ihmiskunnan kaikkein syvällisimpiin ajattelijoihin, ilmaisee tämän näin: ”Sinä olet säätänyt niin, Jumala, että jokainen Sinun järjestyksestäsi poikkeava sielu on itse itsellensä rangaistus.”

Tuntematon jumala