Kolmannessa luvussa Paavali siirtyy käsittelemään Jumalan evankeliumia. Tämä jakso ulottuu aina viidenteen lukuun asti. Nimenomaan kolmas luku on erittäin keskeinen, aivan koko Raamatun tärkeimpiä kohtia.

Noitapillikö Galatiassa on soinut? 3:1-5

Paavali on aivan ymmällään ja vihainen: Ei kai voi muuta ajatella kuin että joku on noitunut Galatian kristityt. Minkään näköistä tolkkua ei heidän käytöksessään nimittäin enää ole, kun ristiinnaulittu Kristus ei omilleen kelpaa. Paavali puhuu apostolin oikeuksin Jumalan sanaa ja vetoaa sen lisäksi galatalaisten omaan kokemukseen: Millä tavalla nämä saivat Pyhän Hengen, elämällä tarkkaan Mooseksen lain mukaisesti vai kuunnellen evankeliumia ja uskoen sen? Vastaus on yksiselitteinen: Silloin kun Pyhä Henki käänsi galatalaiset Kristuksen puoleen, kukaan heistä ei tiennyt Mooseksen laista mitään. Näin Pyhä Henki todisti, että ihminen voi tulla Kristuksen omaksi ilman Mooseksen lakia. Nyt galatalaiset kuitenkin tahtoivat puhua Hengen sijasta laista, ympärileikkauksesta ja "lihasta". Liha tarkoittaa yleensä Raamatussa koko ihmisen syntistä olemusta, siis ihmistä sellaisena kuin hän luonnostaan on. Paavali on tiukkana. Ovat ne galatalaiset kummaa joukkoa, kun hylkäävät Hengen ja puhuvat lihasta. Nyt Paavali, joka osaa tarvittaessa sovittaa sanansa todella sattuvasti, ilmeisesti käyttää hyväkseen sanan "liha" kahta merkitystä. Galatalaiset olivat aloittaneet Hengessä, mutta tahtoivat nyt tulla täydellisiksi leikkaamalla lihaa eli ympärileikkaamalla itsensä. Tämä typeryys huutaa jo taivaaseen asti omaa mahdottomuuttaan

Ensimmäisen jakeen kysymys on kriittinen myös meille suomalaisille. Kristillisyyden nimissä, hengellisissä tilaisuuksissa ja saarnastuoleista puhutaan paljon sellaista, joka ei mitenkään näytä liittyvän Kristukseen. Kaikki sellainen uskonnollisuus, jossa Kristuksen risti jää sivuun, näyttää olevan suosittua. Näin on ollut aina ja tulee aina olemaan. Sellainen opetus on kuitenkin pelkkää petosta ja huijausta. Yksin Kristuksen risti antaa rauhan ihmisen sydämeen. Siinä on turva tuomitulle ja kirotulle. Tämä meidän aarteemme tahtoo aina painua piiloon. Puhutaan sameasti ja vaikeaselkoisesti, sekoitetaan keskenään totuus ja harha. Näin ristillä meidän edestämme riippuva Kristus siirretään sivuun ja näin meistä tulee järjettömiä galatalaisia. Paavalin pippuriset sanat on siksi suunnattu myös meille!

Yksin Jumalan armo pelastaa 3:6-18

Ympärileikkauksesta ja Mooseksen laista puhuvat arvostivat tietysti kaikkien varhaisten kristittyjen tavoin Vanhaa testamenttia. Nyt Paavali ottaa esille juuri sieltä koko vanhan liiton tärkeimmän hahmon, nimittäin juutalaisten kantaisän Abrahamin. Jos nyt Abraham on Paavalin kannalla, koko kiista on ratkaistu. Kantaisän Jumala-suhteen tarkastelu osoittaa, että uskon ja armon tie on ainoa mahdollinen. Samasta aiheesta Paavali puhuu myös Roomalaiskirjeen luvussa 4. Abraham-kertomukset on varmaan jokaisen syytä kotona kerrata Ensimmäisen Mooseksen kirjan luvuista 12-25. Aivan lyhyesti lienee tässä syytä mainita, että Abraham oli Lutherille hyvin rakas. Hän oli tyhjätasku, jolla ei ollut yhtään mitään. Tällaisen Jumala kutsui omakseen, ja kun Abrahamilla oli Jumala, hänellä oli kaikki. Tärkeintä Abrahamissa on, että Jumala antoi hänelle lupauksen siitä, että hänen siemenessään tulisivat kaikki kansat siunatuiksi ja että hänellä olisi paljon jälkeläisiä (1. Moos. 15, 1. Moos. 18:18).

Nyt Jumalan sana näki etukäteen (niin Paavali sanoo!), että Jumala antaisi kaikille pakanakansoille uskonvanhurskauden Kristuksen veressä. Siksi sana ilmoitti Abrahamille lupauksen: "Sinun siemenessäsi tulevat siunatuiksi kaikki kansakunnat maan päällä". Nämä Jumalan valtavat ennustukset ja lupaukset ovat toteutumassa juuri siinä, että pakanakansat ovat ottaneet Kristuksen omakseen. Pakanakansat ovat Abrahamin siementä eli hänen perillisiään juuri silloin kuin he uskovat Abrahamin tavoin. Mooseksen laki ei tähän yhteyteen kuulu hiukkaakaan. Eihän sitä ollut Abrahamin aikana vielä edes annettu eikä sitä annettu vielä moneen sataan vuoteen!

Abrahamin Jumala-suhteen perustana ei siis ollut, että hän eli tarkkaan Mooseksen lain mukaan. Sen pohjana oli se, mitä Raamattu sanoo: "Abram uskoi Herran lupaukseen, ja Herra katsoi hänet vanhurskaaksi" (1. Moos. 15:6). Nyt kaikki, jotka uskovat pelastuvansa Jumalan armosta, ovat Abrahamin perillisiä. Mutta entä ne, jotka vaativat ympärileikkausta ja Mooseksen lain noudattamista pelastuksen ehtona? Tai ne jotka vaativat nykyään, että ihmisen on tehtävä ensin parannus ja siivottava sisikuntansa ja vasta sitten tultava Jumalan eteen? Paavali ei jätä minkäänlaista epäselvyyttä asiaan. Näiden ihmisten päällä lepää Jumalan kirous, siitä huolimatta, että heitä tässä maailmassa ehkä pidetään hyvinkin hurskaina ja pyhinä. Jumalalle ei nimittäin ollenkaan kelpaa sellainen puolinainen yrittely ja harrastelu, jota Galatiassa esiintyi. Hän vaatii aivan ehdotonta täydellisyyttä: "Kirottu on jokainen, joka ei tunnusta tämän lain käskyjä eikä elä niiden mukaisesti." Selittämisen varaa ei jää kenellekään. Laki ei puhu sanaakaan armosta eikä sanaakaan uskosta. Uskonvanhurskaus ja lain vanhurskaus ovat kuin kissa ja koira ja kuin yö ja päivä. Lain tie on ankara ja ehdoton eikä se ole kuin täydellisiä varten.

Uskon tie on taas kokonaan toinen. Uskova ihminen ei ollenkaan väitä olevansa Jumalan edessä hyvä tai täydellinen. Hän tunnustaa avoimesti ansainneensa sen kirouksen, jonka Jumalan sana syntiselle jakaa. Ei meillä ole muuta paikkaa kuin helvetti, jos Jumala alkaa meitä tuomita. Emme ole hyviä emmekä tule hyviksi, mutta siitä ei olekaan kysymys! Me olimme kirottuja, mutta Jeesus otti päälleen meidän kirouksemme. Mooseksen laki sanoo: "Kirottu (=Jumalan kiroama) on jokainen, joka on ripustettu paaluun" (5. Moos. 21:23). Kristus oli ristillä kirottuna sinun edestäsi. Juuri niin hän otti pois sinun kirouksesi. Ei Jumala vihaa sinua. Sinä olet hänen rakas lapsensa, juuri sellaisena kuin olet. Juuri tässä on koko uskomme ydin.

Paavali palaa lakiin ja sen merkitykseen. Jos ihmiset solmivat keskenään kaupan ja lyövät kättä päälle sopimuksen merkiksi, asia on sillä selvä. Jälkeenpäin ei enää lisätä uusia ehtoja. Nyt Jumala antoi siunauksensa uskovalle Abrahamille ja hänen siemenelleen eli jälkeläiselleen, siis Kristukselle. Jälkeenpäin ei Jumala uusia ehtoja lisäile. Näin Mooseksen laki ei voi olla pelastustie eikä pelastuksen ehto. Perintöä ei myöskään ruveta jälkikäteen jakamaan useammille. Se kuuluu vain uskovalle Abrahamille ja hänen jälkeläiselleen, Kristukselle.

Miksi Jumala sitten antoi lain? 3:19-22

Kun Paavali on puhunut näin laista ja sanonut, että se ei ketään pelasta, hän joutuu kertomaan, miksi ihmeessä Jumala sitten antoi koko lain. Lain antamisen syynä on ihmisten synti. Silti laki ei missään nimessä ole vastoin Jumalan lupauksia. Laki on ihan hyvä asia, mutta vika on meissä ihmisissä, jotka emme osaa elää lain mukaan niin, että pelastuisimme. Siksi laki on pelastustienä ehdottomasti ja kaikilta poikki. Yksi suuri tehtävä lailla silti on: Se osoittaa selvästi jokaisen ihmisen olevan syntinen ja Jumalan vihan alla. Se siis "sulkee kaikki synnin alle". Tämä on tärkeä tehtävä, jonka tässä maailmassa hoitaa nimenomaan Jumalan laki.

Kysymys on samasta asiasta, jonka Paavali sanoo selkeästi Roomalaiskirjeen kolmannessa luvussa: "Me tiedämme, että lain sanat kohdistuvat niihin, joilla on laki. Näin ei kukaan voi väittää vastaan, vaan koko maailma joutuu Jumalan tuomion alaiseksi. Eihän yksikään ihminen tule Jumalan edessä vanhurskaaksi lain käskyjä noudattamalla. Lain tehtävänä on opettaa tuntemaan, mitä synti on." (Room. 3:19-20). Ei ihminen omasta aloitteestaan Jumalaa etsi eikä Kristusta tarvitse. Hän menee helvettiin huolettomana ja varmana siitä, että kaikki on kunnossa. Tätä asennetta vanhat kristityt ovat kutsuneet suruttomuudeksi tai hengelliseksi kuolemaksi. Siihen ei tehoa mikään inhimillinen keino. Vain Jumalan laki voi tuoda avun. "Eikö minun sanani ole kuin vasara, joka kalliot särkee" (Jer. 23:29), sanoo Jumala. Lain vasara iskee vaatimuksillaan säälimättä rikki ihmisen kivisydämen. Silloin jokainen ihminen on Jumalan edessä rikkirevitty ja etsii armollista Jumalaa. Näin on siis suuri Jumalan lahja, että tunnemme synnintuntoa. Ilman sitä kulkisimme yhdessä jumalattoman maailman kanssa suoraan kadotukseen.

Kovaotteinen kasvattajaorja 3:23-25

Ennen kuin Kristus tuli, laki oli pitämässä ihmisiä kurissa edes jollain tavalla ja estämässä täyttä hillittömyyttä. Itsenäistä arvoa lailla ei ollut silloinkaan, vaan se suuntautui tulevaisuuteen. Paavali käyttää antiikin aikana kaikille tuttua kuvaa. Pikkupojat kävivät koulua silloin niin kuin nykyäänkin. Eikä ihminen muutu miksikään: silloinkaan pikkumukulat eivät välttämättä olleet kovin ihastuneita kouluun menosta ja läksyjen luvusta. Siksi isä antoi heille kasvattajaorjan, jonka tehtävänä oli viedä heidät kouluun. Kasvattajaorjalla oli laajat valtuudet. Mikäli kaikki muu kiinnosti pikkupoikaa niin, että koulumatka unohtui, hän saattoi saada kunnon selkäsaunan ohjaajaltaan, niin kasvattaja kuin tämä olikin. Juuri tällainen kasvattajaorja on meille laki. Emme me itse löydä tietä Kristuksen luo. Kaikki muu kiinnostaa niin, että unohdamme Herramme kokonaan. Tarvitsemme kovaotteista kasvattajaorjaa, lakia, joka pitää huolen siitä, että me menemme Herran luo. Kun laki syyttää meitä ja tuo meille synnin tunnon, se vie meidät Kristuksen ristin juurelle. Kun tulemme Kristuksen luokse, ei kasvattajaorjalla ole enää mitään sanomista meille eikä mitään valtaa meihin. Laki on silloin tehtävänsä tehnyt eikä se saa enää tuottaa meille huonoa omaatuntoa. Muuten se ylittää valtuutensa, jotka Isäntä on sille antanut.

Yhdeksi olennoksi kastettu 3:26-29

Seuraa tärkeä kysymys: Millä ihmeellä ihminen sitten pääsee Jumalan lapseksi, Abrahamin perilliseksi ja pois kasvattajaorjan alaisuudesta? Nyt on syytä olla tarkkana: Tässä kohdassa on evankeliumi selitetty ehkä yksinkertaisemmin kuin missään muualla Raamatussa. Kristus on Abrahamin perillinen. Jos me liitymme Kristukseen, saamme osaksemme sen siunauksen, jonka Jumala lupasi Abrahamille. Miten me liitymme Kristukseen? Yksinkertaisesti niin, että meidät kastetaan Kristuksen omiksi. Joka on kastettu Kristukseen, hän on pukeutunut Kristukseen. Hän on Jumalan lapsi ja Abrahamin perillinen. Ei tässä ole kysymys ihmisen tekemisestä, kuten galatalaiset väittivät. Yksin Kristus riittää. Ja vaikka meitä on miehiä ja naisia, juutalaisia ja kreikkalaisia, orjia ja vapaita, tässä ei mikään sellainen merkitse mitään. Kasteessa me kaikki yhdistymme Kristuksen ruumiiksi, siksi ainoaksi, jolle kuuluu Abrahamin perintö ja Jumalan lapsen asema. Näin siis Jumalan teko tekee ihmisestä pyhän, ei hänen oma pinnistämisensä. Meidän tähtemme ristillä kirottu Kristus ansaitsi itselleen Jumalan armon ja jakaa sitä pyhässä kasteessa.

Sivumennen on huomautettava, että jaetta 28 käytetään usein väärin tavalla, joka on muidenkin raamatunkohtien kohdalla yleistä. Eivät raamatunlauseet ole kumileimasimia, joilla voidaan hyväksyä omat mielipiteet. Ei nyrkkeilijä saa perustella lyömistään raamatunlauseella "autuaampi on antaa kuin ottaa"; samoin ei naispappeutta voi perustella jakeella 28. Naispappeudesta on kyllin selvästi kirjoitettu 1. Kor. 14:33b-36 ja 1. Tim. 2:8-15. Gal. 3:28 puhuu pelastuksen asiasta.

Juuri pelastuksen asiaan meidän on nyt keskityttävä. Kolmannen luvun loppu tekee aivan selväksi sen, että pelastus on Jumalan teko eikä ihmisen. Usein me suremme omaa heikkouttamme ja epäilemme, kuulummeko me ollenkaan Jumalalle. Onko meistä ollenkaan uskovaisiksi, kun sydän välillä lämpiää ja välillä kylmenee? Mitä kaikkea vielä pitäisi tapahtua, ennen kuin voin sanoa olevani kristitty? Galatalaiset tarjoaisivat sinulle ympärileikkausta ja Mooseksen lakia, joku toinen ratkaisun päivämäärää, kolmas Hengellä täyttymistä, neljäs rakkauden osoittamista elämässä. Miksi et vaihteeksi voisi uskoa ihan niin kuin on Raamatussa kirjoitettu: "Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastettuja, olette pukeneet Kristuksen yllenne." Kristus ei aseta ehtoja. Sinä kuulut Kristukselle, koska hän tahtoi niin. Sen saa uskoa ihan Jumalan sanan perusteella: ei sitä ole turhaan kirjoitettu. Emme saa perustaa rauhaamme siihen, mitä oma sydämemme sanoo. Se on epäluotettava ja aina kapinassa Jumalaa vastaan. On luotettava yksin Jumalaan. Eikä tämä turva petä. Herra hoitaa omanaan. Moni evankeliumin kuuleva lähtee pois joko nauraen tai kiireitään selitellen ja vetää päälleen iankaikkisen tuomion. Älä sinä tee niin. Jää Kristuksen omaksi, joka on ostanut sinut vapaaksi kaikesta kirouksesta. Sinä kuulut hänelle.