Alaotsikko

Leipäteksti

Lainaus

 

Leipäteksti

Alaotsikko

Galatalaiskirje on ollut tämän sarjan kuluessa meille opiskelijoille valtaisa kirje. Kirjeen alkuosassa Paavali opettaa selkeästi armon tien ja torjuu harhaopit. Loppuosassa hän antaa ohjeita kristillistä elämää varten. Tällä viimeisellä kerralla tutkimme vielä kuudetta lukua ja syvennymme siihen, mitä Paavalilla on siinä sanottavana.

Oikea me-henki 6:1-5

Kuudennen luvun alussa Paavali kehottaa seurakuntalaisia pitämään huolen toinen toisestaan. Jos joku lankeaa syntiin, häntä on siitä nuhdeltava. Kuitenkin kaiken täytyy tapahtua rakkauden hengessä, niin kuin Jumalan Hengen ohjaamat ihmiset sen tekevät. Samalla täytyy tarkkaan varoa, että kiusaus ei veisi mukanaan myös nuhtelijaa. Kaiken kaikkiaan Paavali kehottaa kristittyjä kantamaan toistensa kuormia. Synnistä nuhteleminen kuuluu sekin tähän kuormien kantamiseen. Samalla Paavali kehottaa jokaista tarkastelemaan omaa elämäänsä ja oppimaan siitä tarvittavaa nöyryyttä. Paavalin sanoista opimme taas ainakin kaksi asiaa.

Meidän aikanamme ei juuri kukaan salli kenenkään puuttuvan omiin asioihinsa. Elämme aikaa, joka korostaa vapautta ja yksilöllisyyttä. Jokainen ajattelee ja tekee niin kuin itse hyväksi näkee ja vastaa itse omasta elämästään. Tämä on maallisissa asioissa hyvin voimakas ajatusvirtaus: inhoamme holhousta. Tällä on myös uskonnollinen ulottuvuutensa. Jos joku asia ei ole minulle hengellisesti tärkeä, en tahdo ottaa sitä huomioon. Jos en välitä jostakin raamatunkohdasta ja jos en pidä syntinä sitä, minkä Raamattu sanoo synniksi, siitä on toisten turha tulla minulle saarnaamaan. Kirkko, pappi, uskovainen ihminen - hoitakoot kaikki vain omat asiansa. Lampaiden ja paimenten aika on ohi! Ja kuitenkin hyvin monet syvällä sydämessään etsivät varmuutta ja toivoa itsensä ulkopuolelta. Olisi turvallista ajatella, että kaikki ei olisikaan siinä, mitä minä itse näen, koen ja ajattelen. Ja kuitenkin on vaikea ottaa vastaan yhtään ainoaa Raamatun ohjetta! Näin me nykyajan suomalaiset olemme jotenkin hyvin onnettomia ihmisiä. Jotakin kaipaamme, mutta silti olemme kykenemättömiä ottamaan vastaan Jumalan lahjoja. Olen onnellinen siitä, että olen saanut kasvaa siellä, missä Raamatulle ja kirkkomme tunnustukselle annetaan suuri paino. Silloin on helpompi nähdä ihmisen välittämien ohjeiden takana Jumalan rakastavat Isän kasvot.

Toiseksi näemme, miten Paavali antaa selvät ohjeet siitä, miten toista tulee opastaa oikealle tielle. Nuhtelijan on itse muistettava olevansa samalla tavalla lankeavainen ja kiusaukseen joutuva kuin toinenkin. Meidän tulee siksi ymmärtää erehtynyttä emmekä saa missään tapauksessa asettua hänen yläpuolelleen. Kaiken ytimenä on se, että tahdomme kantaa toisen ihmisen taakkaa yhdessä hänen kanssaan. Tämä voi vaatia ankaruuttakin ja voimakkaita sanoja. Sekä nuhtelijalle että nuhdeltavalle on kuitenkin oltava selvää, että kaikki tapahtuu rakkauden tähden. Tässä asiassa meillä on kyllä paljon oppimista. Toisaalta suoraa puhetta on maassamme tunnetusti paljon, mutta harvoin edessäpäin ja usein toisen selän takana. Asiat olisi sanottava joko kahden kesken toiselle tai sitten ei ollenkaan. Ja toisaalta puhumme varmaan usein karkeasti ja loukkaavasti, toisen yläpuolelle asettuen. Tässähän meillä riittää opettelemista ja se on juuri sitä kristillistä elämää ...

Elämä tai kuolema 6:6-10

Kaikkien kehotusten takana on se, että aika on lyhyt. Tämän elämän aikana ratkaistaan ihmisen iankaikkinen kohtalo. Joka arvostaa omaa itseään ("lihaa", -92 käännös laajentaa ja puhuu siemenen kylvämisestä itsekkyyden peltoon), vetää päälleen tuomion. Tämä koskee yhtä hyvin ihmisen syntielämää kuin omaan luontoomme soveltuvaa uskonnollisuutta. Tätähän galatalaiset ovat juuri edustaneet uskoessaan tulevansa Jumalan edessä kelvollisiksi omin keinoin. Toinen mahdollisuus on "kylvää Henkeen", pysyä Jumalan Pyhän Hengen johdatuksessa. Näin pysymme syntisinä ihmisinä Kristuksen haavojen turvissa. Hänen rakkautensa vie meitä palvelemaan ja rakastamaan myös lähimmäistämme. Viidennessä luvussa kuvattu sota Hengen ja lihan välillä jatkuu tällaisen ihmisen sydämessä. Kristuksen ansiosta taistelu päättyy hänen voittoonsa ja meidän tappioomme. Silloin osamme on iankaikkinen elämä Jumalan luona.

 

Yhtenä yksityiskohtana kristillisen elämän tiellä Paavali ottaa esille niiden kunnioittamisen, jotka ovat Jumalan sanaa opettamassa. Eihän meissä opettajissa todellakaan ole kehumista eikä puolustelemista. Meidän päivinämme ei ole helppo olla seurakunnan palveluksessa ja vastata siitä laumasta, jonka Jumala on hoitoon antanut (1. Piet 5.). Ensiksikin joutuu kaitsemaan laumaa, joka ei tahdo tulla kaituksi. Toiseksi erilaisia arvostelijoita riittää oman joukon parissa. Joskus toivoisinkin, että joku kirkollinen tuomioistuin tuomitsisi pahimmat arvostelijat parin vuoden ehdottomaan vapausrangaistukseen eli toimimaan seurakunnan paimenena. Ehkä se opettaisi rukoilemaan niiden puolesta, jotka näkevät vaivaa Jumalan sanan tähden ja tuntevat kyllä usein kipeästi oman huonoutensa.

Loppukehotukset galatalaisille 6:11-18

 

Paavali alkaa päättää kirjettään. Ennen lopputervehdyksiä hän tekee vielä yhteenvetoa kaikesta. Juuri tässä jaksossa tulee näkyviin toisaalta hänen ankara kiukkunsa, toisaalta hänen rakkautensa galatalaisia kohtaan.

Mielenkiintoinen yksityiskohta on 11. jae. Noihin aikoihin kirjoitusmateriaali (papyrus) oli kallista. Siksi ammattilaiset kirjoittivat äärettömän pientä ja siistiä tekstiä, kuin painettua. Jokaisen ei kannattanut koulia itseään kirjuriksi. Siksi Paavali käytti useimmiten apulaista ja saneli omat kirjeensä. Nyt tilanne on toinen ja Paavali on itse kynänvarressa. Sen näköistä on sitten jälkikin. Mutta juuri Paavalin suuret harakanvarpaat tahtovat osoittaa, miten apostoli omaa joukkoansa rakastaa.

Pääsemme taas vähän jäljille siitä, mitä Galatian harhaopettajat yrittivät. Juutalainen, joka saarnasi pakanoille Kristusta, joutui vainotuksi, ellei hän vaatinut kuulijoitaan ympärileikkauttamaan itseään. Kokonaan toisin olivat asiat silloin, jos saarnamies vaati ympärileikkausta. Silloin hänen oli helppo olla hyvissä väleissä juutalaisten kanssa. Näin seurakunta ei ollutkaan enää arvo sinänsä, väittää Paavali, vaan se palveli saarnamiehen omaa uraa. Eivät nämä saarnamiehet itsekään noudattaneet Mooseksen lakia, sanoo vanha lainkiivailija Paavali, kunhan olivat tehneet seurakuntalaisista oman henkivakuutuksensa. Jeesuksen ristiin ei tarvinnut enää kenenkään loukkaantua, kun sen rinnalla säilytettiin ympärileikkaus. Ripaus Kristusta, ripaus ihmisen omia tekoja, näin syntyy galatalaisten herkkukeitto. Paavali ei suostu siitä syömään lusikallistakaan.

Kaiken ydin on Kristuksen risti. Joko pidetään kiinni siitä, että ihminen pelastaa itse itsensä tai luotetaan Kristukseen ja hänen ristinkuolemaansa. Näitä kahta tietä ei voi keskenään sekoittaa. Jos asetetaan jokin vaatimus kristitylle, mikä hyvänsä, silloin ollaan oman menestymisen tiellä. Ei ympärileikkausta, ei ihmisen omaa uskonratkaisua, ei hänen hengellistä menestymistään, ei hänen omia hengellisiä kokemuksiaan, ei kerta kaikkiaan mitään voi eikä saa asettaa Kristuksen ristin rinnalle pelastuksen ehdoksi. Paavali ei jätä yhtään mitään epäselväksi. Hänelle kaiken perusta on Golgatan ristillä aikaansaatu kohtalonyhteys syntisen ihmisen ja Jumalan uhrikaritsan välillä. Kristuksen ristillä ristiinnaulittiin myös Paavali ja kun Kristus herätettiin kuolleista, herätettiin myös apostoli, joka sanoo olevansa syntisistä suurin. Ja kun näin on, maailma saa mennä minne menee ja vaatia sellaista uskonnollisuutta kuin tahtoo. Golgatan päivä merkitsi sovittamatonta riitaa Paavalin ja maailman välillä. Meidän on muistettava, että ristiinnaulitsemisen tärkein tarkoitus oli ihmisen häpäiseminen mahdollisimman törkeällä tavalla. Paavali on ristiinnaulittu maailmalle: Maailma ilkkuu ja pilkkaa miestä, joka on ristiinnaulittu Kristuksen kanssa. Samalla kuitenkin maailma on ristiinnaulittu Paavalille: apostoli nauraa maailmalle, jonka viisauden ja uskonnollisuuden Kristus teki tyhjäksi ja naulitsi ristiin kaikkien naurettavaksi.

Mikään ei siis merkitse enää mitään, paitsi "uusi luomus". Sanat kätkevät sisäänsä paljon. Kyseessä on todellakin uusi luomisteko ja Luojana on nytkin meidän Herramme ja Jumalamme. Kaikki vanha on mennyt menojaan. Jumalan sana on luonut uutta. Kuten meidän olemassaolomme myös meidän autuutemme perustuu yksinomaan hänen luomistekoonsa. Tarvittiin Kristuksen tuleminen tähän maailmaan, syntien sovitus Golgatan ristillä ja evankeliumin saarnauttaminen jokaisen syntisen pelastukseksi. Meidät tämä Jumalan uusi luomisteko on tavoittanut pyhässä kasteessa ja evankeliumin saarnassa. Pyhä Henki on kuljettanut evankeliumin meidän sydämeemme niin, että se on saanut aikaan vastakaikua. Jumala ravitsee omaa lastaan Herran ehtoollisella ja synninpäästöllä. Näin hän hoitaa omanaan ja vie minne tahtoo. Tämä kaikki on Jumalan uutta luomistyötä, jossa ihmisellä ei ole pientäkään osuutta. Näin jokainen Jumalaan luottava saa turvallisin mielin kiittää häntä Kristuksen rakkaudesta, uskoa itsensä Jumalan omaksi lapseksi ja sanoa: "Minä olen Jumalan uusi luomus". Niille, jotka näin sanovat, Paavali toivottaa rauhaa, ja heitä apostoli kutsuu Jumalan uudeksi omaisuuskansaksi, todelliseksi Israeliksi.

Lopputervehdyksen edellä ovat arvoitukselliset sanat Herran Jeesuksen arvista, joita Paavali kantaa ruumiissaan. Kirkon historian aikana on ollut niitä, jotka ovat saaneet Kristuksen haavojen muistelemisesta haavat käsiinsä ja jalkoihinsa. Tunnetuin näistä ihmisistä lienee Fransiskus Assisilainen. Mistään tällaisesta Paavali ei kuitenkaan puhu, vaan haavoista ja arvista, joita toimiminen Kristuksen apostolina on hänelle tuonut. Jotkut tuoreimmista haavoista eivät mahdollisesti olleet vielä edes arpeutuneet (2. Kor. 1 Paavali kertoo vaikeuksistaan Vähässä-Aasiassa). Paavali on vahvistanut todistuksensa Kristuksesta omalla kärsimyksellään. Tämän paljon kärsineen Herran apostolin kynästä on lähtenyt monia ihania tuotteita. Niistä ehkä ihanin on juuri Galatalaiskirje, jossa meillä riittää opiskelemista loppuelämäksemme.