Salattu ja varma - mitä on Jumalan johdatus?


Abraham, köyhä kiertolainen


Herra sanoi Abramille: "Lähde maastasi, asuinsijoiltasi ja isäsi kodista siihen maahan, jonka minä sinulle osoitan. (1. Moos. 12:1)
Jumala kutsui Abrahamin ja Abraham totteli ja lähti. Lukija ymmärtää, että hän ei tiennyt etukäteen eikä koko aikana kovin paljon siitä, mihin häntä oltiin viemässä. Abraham kulki lupauksen varassa tietämättä tarkoin mitä oli edessä. Lasta hän joutui odottamaan vuosikymmeniä ja luku 15 kertoo, miten loppumaton odottaminen sai hänet kapinoimaan Jumalaa vastaan. Luvun 22 kuvaama käsky uhrata oma, rakas poika vei pohjan kaikelta, kunnes kävi ilmi että Jumala vain koetteli häntä. Lopulta Abraham kuitenkin sulki silmänsä rauhassa ja oman perheensä keskellä maassa jonka Herra oli hänelle luvannut. Jumala oli pitänyt lupauksensa viimeistä myöten.
Abrahamin historia opettaa kaksi asiaa: Jumala johdattaa omiaan, mutta hänen johdatuksensa on salattu. Niin kuin Abraham ei tiennyt, mitä on edessä, ei kristittykään tiedä elämänsä kulkua. Johdatus on salattu, koska Jumala on armossaan peittänyt tulevaisuuden silmiltäni. En minä tiedä, koska kuolema korjaa minut. En tiedä, kuinka kauan saan pitää läheiseni tai terveyteni. Niin on hyvä. On parempi, että en tiedä. Riittää että Jumala tietää ja opettelen luottamaan häneen. Minun ei tarvitse enkä saa ryhtyä onkimaan tulevaisuuttani keinoin, jotka Raamattu kieltää. Riittää että Jumala tietää tulevat polkuni.

 

Jaakob ja johdatus Raakelin luo

Jaakob juonitteli isoveljeltään esikoisen siunauksen. Esaun katse ei kuitenkaan luvannut hyvää. Oli syytä vaihtaa maisemaa, ja hyväksi syyksi kävi tarve etsiä vaimo omasta suvusta, kaukaa
Kaksoisvirran maasta, vanhempien kotimaasta. Nuori mies lähti kohti kaukaista maata, tavoitteenaan löytää äidin veljen Labanin koti.
Jakob kulki halki erämaiden ja pysähtyi keitaalle toisensa jälkeen. Matka oli pitkä ja vaarallinen. Omaisuutenaan vain sauva hän kulki ja kärsi helteet ja vilut. Satojen ja taas satojen kilometrien jälkeen hän tuli kaupunkiin ja kaivolle. Kaivolla olevilta hän kysyi, sattuiko joku tuntemaan Labania. Toki tunsi, tässä kaupungissa hän asuu, ja tuossa tulee kaivolle hänen tyttärensä.
Sillä hetkellä Jaakob korotti äänensä ja itki. Hän suuteli serkkuaan, jonka hän näki ensimmäisen kerran. Halki kaikkien vaikeuksien suuri Jumala oli johtanut hänet juuri oikealle seudulle ja oikealle kaivolle ja suoraan etsimiensä sukulaisten talolle. Jumalan hyvyys ja johdatus sai miehen purskahtamaan itkuun.
Jumalan johdatus on salattu, mutta se on varma. Jaakobin ei tarvinnut etsiä joka tienhaarassa ja keitaalla Jumalan tunnettavissa olevaa johdatusta eikä hänen tarvinnut yrittää laittaa itseään yläkerran kauko-ohjaukseen. Kunhan suunnisti ja käveli, kesti helteet ja kylmät ja luotti Jumalaan. Ja vaikka Jumalan johdatus on salattu, se on varma: Herra on luvannut pitää huolen omistaan ja hän pitää sanansa. Jumala, joka antoi sinulle Kristuksen, ei sinua unohda. Kun Jumalan salattu johdatus kerran paljastuu – usein jo tämän elämän aikana ja viimeistään iankaikkisuudessa – kiitollisuus tuo kyyneleet raavaankin miehen silmiin.


Joosef – veljiensä myymä ja veljiensä pelastaja


Ensimmäinen Mooseksen kirja kertoo, miten Jaakobin pojat kadehtivat veljeään, Joosefia. Hän oli isänsä suosikki ja hän näki kummallisia unia. Lopulta veljet heittivät hänet kuivuneeseen kaivoon ja lopulta myivät hänet midianilaisille ja hän päätyi orjaksi Egyptiin. Potifarin talossa hän menestyi erinomaisesti, mutta joutui isännän vaimon piirittämäksi ja valheellisesti syyttämäksi ja sitä tietä vankilaan.
On vaikea asettua kaivossa odottavan Joosefin asemaan ja vielä vaikeampaa tajuta hetkeä, jolloin midianilaisten karavaani jätti taakseen hänet myyneet veljet. Koko hänen elämänsä näytti olevan mahalasku toisensa jälkeen. Milloin hän pääsi hetkeksi jaloilleen, Jumala sysäsi hänet uudelleen kumoon. Ei kukaan ja kaikkein vähiten Joosef itse olisi voinut kuvitella, että jonkin ajan kuluttua hän olisi Egyptissä mahtimies ja että juuri hän jakelisi viljaa hädässä oleville veljilleen. Lopulta kuitenkin juuri hän oli se välikappale, jonka avulla Jumala piti huolen omistaan. Koko Jaakobin heimo tuotiin Egyptiin nälkää pakoon ja kasvamaan vahvaksi kansaksi. Isän kuoleman jälkeen veljet pelkäsivät kostoa, mutta Joosef kiteytti sanoissaan Jumalan johdatuksen:
Mutta Joosef sanoi heille: "Älkää olko peloissanne, enhän minä ole Jumala. Te kyllä tarkoititte minulle pahaa, mutta Jumala käänsi sen hyväksi. Hän antoi tämän kaiken tapahtua, jotta monet ihmiset saisivat jäädä henkiin. Älkää siis enää olko peloissanne. Minä huolehdin teistä, teidän vaimoistanne ja lapsistanne." Näin hän rauhoitteli heitä ja puhui heille lempeästi. (1. Moos. 50:19-21).
Jumalalla oli suunnitelmansa. Niihin kuului myös se, että veljien sallittiin langeta raskaaseen syntiin. Niihin tarvittiin myös rouva Potifarin jumalatonta himoa ja faraon unettomia öitä. Jumala kuitenkin hallitsi suvereenisti kaikkea kansansa parhaaksi. Vasta lopusta käsin aukesivat Jumalan suuret suunnitelmat ja hänen väsymätön huolenpitonsa.

 

Jumala johdattaa sanallaan

Psalmin 119 eli pisimmän kaikista psalmeista on kirjoittanut ihminen, joka rakasti syvästi Jumalan sanaa. Hän oli vanhan liiton ihminen ja hän ylistää Mooseksen lakia, joka ei enää samalla tavalla koske ei-juutalaista lukijaa. Jotakin hyvin arvokasta kuitenkin kiteytyy lauseeseen:
Ps. 119:105 Sinun sanasi on lamppu, joka valaisee askeleeni, se on valo minun matkallani.
  Lausetta toistetaan usein, mutta sen äärelle on syytä pysähtyä. Nyt puheena oleva lamppu on aivan pieni tuikku ja se valaisee vain yhden tai kaksi askelta kerrallaan. Se on hyödytön kirkkaassa päivänvalossa. Mitä synkempi on yö, sitä suuremmaksi kasvaa lampun merkitys. Kulkija joutuu pitämään lampun lähellä jalkojaan ja katsomaan tarkkaan mihin ne asettaa. Jokainen tunsi omasta kokemuksestaan tylyn kokemuksen, kun lamppu sammui pilkkopimeään (Sananl. 20:20).
Aivan vastaavanlainen kuva ja opetus on Toisen Pietarinkirjeen ensimmäisen luvun lopussa:
Siksi me voimme entistä lujemmin luottaa profeetalliseen sanaan. Ja hyvin teette tekin, jos kiinnitätte katseenne siihen kuin pimeässä loistavaan lamppuun, kunnes päivä sarastaa ja kointähti syttyy teidän sydämessänne (2. Piet. 1:19)
Tämä maailma on synnin ja pimeyden vallassa. Sen keskellä loistaa apostolinen sana. Juuri sen avulla Jumala on lähellä omiaan ja johdattaa meidän elämäämme.


Johdattaako Jumala sanalla vai hiljaisilla viesteillä?


Samalla kun Raamatun tuntemus on vähentynyt, myös aktiivisten kristittyjen parissa on kadotettu vanha näky johdatuksesta. Philip Cary panee teoksessaan merkille huolestuttavan kehityksen Amerikan päälinjan protestanttisuudessa. Jos ihminen viisikymmentä vuotta sitten kysyi, mitä Jumala tahtoo hänen elämästään, häntä neuvottiin lukemaan vanhaa raamatunkäännöstä ilman selityksiä. Tällä hetkellä hän saa toisenlaisen neuvon: Mene yksinäisyyteen, ole aivan hiljaa ja kuuntele mitä Jumala sanoo.
Olen huono amerikkalaisen kristillisyyden tuntija, mutta tunnen saman kehityksen Suomessa. Toisaalta myös uskovat ihmiset ovat valmiita hylkäämään kirjoitetun Raamatun sanan ja tekemään määrätietoisesti vastoin sen ohjeita. Toisaalta Raamatun ohjeita ei katsota riittäviksi, vaan niiden lisäksi etsitään Pyhän Hengen ohjausta merkeistä ja profetioista.
Raamatun selkeiden ohjeiden sivuuttaminen merkitsee Jumalan ohjeiden sivuuttamista. Kristuksella oli kuulijoita, jotka olivat kovin kiinnostuneita hänestä ja osoittivat kunnioitustaankin. Silti hän joutui sanomaan heille näin:
"Miksi te sanotte minulle: 'Herra, Herra', mutta ette tee mitä minä sanon?”(Luuk. 6:46)
Apostoli Paavali antaa ohjeita seurakuntalaisilleen ja varoittaa heitä samalla vakavasti:
Sen tähden se, joka kääntää selkänsä näille ohjeille, ei käännä selkäänsä ihmiselle vaan Jumalalle, joka antaa teihin Pyhän Henkensä (1. Tess. 4:8).
Jumalan johdatusta etsivän kristityn on syytä kysyä, miltä asiat näyttävät Jumalan sanan valossa. Ratkaiseva kysymys on silloin, antaako Raamattu ohjeen vai ei. Jos antaa, kristitty on siihen sidottu ja Jumalan tienviitta löydetty. Jos ei anna, kristitty on vapaa tekemään omantuntonsa mukaan eikä hän tee syntiä, teki niin tai näin, kunhan ottaa huomioon lähimmäisensä.
Jumalan sanan jättämä vapaus tehdä oman omantunnon mukaan näyttää olevan monelle suuri ongelma. Tätä ongelmaa ruokkii myös tietynlainen opetus. Erityisesti nuoria kristittyjä kehotetaan antamaan koko elämänsä Jumalan johdatukseen, eikä tällä tarkoiteta luottamista Jumalan sanaan, vaan Pyhän Hengen suoria vastauksia elämän arkisiin kysymyksiin. Tällä tavoin ihminen ohjataan kuuntelemaan omaa sydäntään ja etsimään Jumalan tahtoa sieltä. Yllä mainittu Cary näkee ongelman selvästi: Miten ihminen erottaa toisistaan Jumalan äänen ja oman äänensä? Jeesus kertoo vertauksen isännän palvelijoilleen jakamista talenteista ja se neuvoo aivan toisenlaiseen suhteeseen Jumalan kanssa. Viisi talenttia saanut lähti asioimaan saamallaan aarteella, ja teki ratkaisuja parhaan kykynsä mukaan. Hän pohti ja harkitsi, hän yritti ja välillä onnistui ja välillä erehtyi. Ei hän ollut isäntänsä kauko-ohjauksessa, vaan toimi parhaan harkintansa mukaan. Juuri sitä Herra haluaa omiltaan. Voi olla vaikea tehdä itsenäisiä ratkaisuja, kun edessä on opiskelupaikan etsiminen, avioituminen tai talon hankinta. Mikäli Raamatun ohje ei tule näissä kohdissa esteeksi, kristitty pohtii, rukoilee ja etsii oikeaa ratkaisua oman harkintansa mukaan. Juuri sen kaiken yllä on Jumalan siunaus myös ilman kuuluvia ääniä, näkyviä merkkejä tai järisyttäviä rukousvastauksia. Jumala johdatti Abrahamia, Jaakobia ja Joosefia ja hän johdattaa varmasti sinuakin. Jumalan sana on paitsi varma myös riittävä tienviitta. Kun sitä seurataan, käy lopulta hyvin – vaikka sitten joutuisit kulkemaan pimeässä, rukoilemaan ahdistuneena ja odottamaan Jumalan apua. Jumalan johdatus voi olla salattu, mutta se on varma.