Tälle perustalle

Kirkolliskokousblogi 19.11.2019

erkki.koskenniemi@gmail.com

Tapaus Päivi Räsänen – mistä on kyse ja minne olemme menossa?

 

Viime viikkoina on keskusteltu paljon poliisitutkimuksesta, jossa tutkinnan alle on otettu ensin kansanedustaja Päivi Räsäsen Pride-kulkueen aikainen tviitti ja sen jälkeen hänen Luther-säätiön painamassa kirjassa julkaisemansa artikkeli. Tässä kirjoituksessa koetan tehdä selkoa asiaa sivusta katsoneille siitä, miten asia on oikeudellisesti tärkeä. Asia tulee arvioni mukaan etenemään oikeuteen ja siinä vedotaan kaikkiin mahdollisiin oikeusasteisiin, jutusta muodostuu ennakkotapaus. Pidän erittäin epätodennäköisenä, että Räsänen saa langettavan tuomion. Siitä huolimatta tapaus määrittää suomalaista yhteiskuntaa. Lisäksi se on asianosaiselle erittäin raskas.

 

Millaisista teksteistä on kyse?

 

Poliisitutkinta on nyt aloitettu kahdesta Päivi Räsäsen tekstistä.

Toinen tekstistä on kesän 2019 Pride-kulkueen aikoihin lähettämä tviitti, joka on mahdollista lainata kokonaisuudessaan. Tviitissä on kuva Roomalaiskirjeen ensimmäisestä luvusta

#kirkko on ilmoittanut olevansa #seta n #Pride2019 virallinen partneri. Miten kirkon oppiperusta, #raamattu sopii yhteen sen kanssa, että häpeä ja synti nostetaan ylpeyden aiheeksi?

On vaikea väittää, että tämä tviitti on sisällöllisesti kovin kaukana kuvassa olevasta Roomalaiskirjeen ensimmäisen luvun tekstistä. ”Pride”, ylpeys, liittyy tässä Paavalin selvästi tuomitsemaan syntiin.

  Toinen teksti on merkittävästi laajempi eikä sitä voi lainata tässä. Teksti on luettavissa kokonaisuudessaan täältä. Omasta puolestani sanon tekstin edustavan varsin perinteistä kirkon opetusta, mutta jokainen arvioikoon itse.

 

Kaksi tärkeää oikeudellista näkökulmaa

 

Eurooppalaisen oikeusvaltion lainsäädännössä on useita eri periaatteita. Monissa tapauksissa eri periaatteet asettuvat toisiaan vastaan. Silloin oikeuden on arvioitava, mikä painoarvo annetaan kullekin näkökulmalle. Nyt puheena olevassa asiassa vastakkain on kaksi arvoa. Suomessa vallitsee uskonnonvapaus. Toisaalta yhteiskuntamme haluaa syystä varjella eri kansanryhmiä vihapuheelta. Molemmat arvot ovat tärkeitä.

Uskonnonvapaus kuuluu perusoikeuksiin. Jokaisella on oikeus uskoa tai olla uskomatta ja myös ilmaista oma uskonsa. Sitä ei saa rajoittaa eikä sen perusteella saa ketään syrjiä. On olemassa aivan liikaa maita, joissa kristinuskon tunnustaminen johtaa vaikeuksiin ja uskonnon vaihtaminen hengenvaaraan.

Toinen näkökulma on jokaisen ihmisryhmän suojelu. Rikoslain 11. luvun 10.§ sanoo näin:

10 § Kiihottaminen kansanryhmää vastaan

Joka asettaa yleisön saataville tai muutoin yleisön keskuuteen levittää tai pitää yleisön saatavilla tiedon, mielipiteen tai muun viestin, jossa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää rodun, ihonvärin, syntyperän, kansallisen tai etnisen alkuperän, uskonnon tai vakaumuksen, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden perusteella taikka niihin rinnastettavalla muulla perusteella, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

Kenelläkään ei ole oikeutta kiihottaa ihmisiä vihaan vaikkapa kadulla kerjääviä ulkomaalaisia vastaan. Vihapuheesta seuraa kasvava viha ja viime kädessä väkivalta. Maailmalla on yllin kyllin esimerkkejä siitä, miten tietyn heimon julkinen halveksunta on kulkenut kansanmurhan edellä. Väkivaltaan sanallisesti yllyttänyt ei voi pestä käsiään siitä, mitä hänen kuulijansa tekevät.

Nämä kaksi arvoa ovat myös kristillisestä näkökulmasta tärkeitä. En halua asua maassa, jossa uskonnonvapautta rajoitetaan. En halua myöskään asua maassa, jossa jokin kansanryhmä joutuu vaikkapa ihonvärinsä vuoksi kohtaamaan jatkuvaa halveksuntaa ja jopa pelkäämään terveytensä puolesta. Mutta miten nämä kaksi arvoa sovitetaan keskenään?

 

Uskonnonvapaus ei ole tekosyy vihapuheelle

 

Uskon useimpien kristittyjen ymmärtävän, että uskonnonvapaus ei ole tekosyy vihapuheelle. Otan kaksi kuvitteellista esimerkkiä. Torin yhdellä kulmalla yksi joukko jakaa Lutherin teoksista napsittuja ankaria juutalaisvastaisia tekstejä, joissa kehotetaan polttamaan juutalaisten synagogat. Toisella kulmalla toinen joukko jakaa traktaatteja, joiden sisältö on pahinta islamisista väkivaltaa. Molemmat joukot puolustautuvat sillä, että kyseessä on uskonnollinen teksti ja maassa on uskonnonvapaus.

Kuvitteellinen esimerkki tekee useimmille selväksi, että uskonnonvapaus ei merkitse vapaakirjaa vihapuheelle. Mutta missä menevät rajat?

 

Kristillinen moraali ja Raamattu

 

Luterilainen moraali perustuu Raamatun opetukseen. Vanha testamentti sisältää Israelille annetun maallisen lain, ja se on monissa kohdissa väkivaltainen. Kristityt lukevat Vanhaa testamentti Uudesta testamentista käsin, eikä meillä kukaan vaadi kuolemantuomiota sen enempää epäjumalanpalvelijalle, avionrikkojalle kuin homoseksiä harjoittavallekaan. Moraaliset arvot ovat kuitenkin selkeitä. Kristitty ei saa palvella epäjumalia eikä harrastaa avioliiton ulkopuolista seksiä tai homoseksiä. Ne kielletään omalta joukolta ehdottomasti. Tämän lisäksi sanotaan suoraan, että toisin tekevät eivät peri Jumalan valtakuntaa, eli eivät ole taivaan tiellä:

Ettekö tiedä, että vääryydentekijät eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö! Jumalan valtakunnan perillisiä eivät ole siveettömyyden harjoittajat eivätkä epäjumalien palvelijat, eivät avionrikkojat, eivät miesten kanssa makaavat miehet eivät varkaat eivätkä ahneet, eivät juomarit, pilkkaajat eivätkä riistäjät (1. Kor. 6:9-10).

Juuri tässä on nyt käsillä olevan oikeusjutun ydin. Saako Suomessa edelleen sanoa väkivallalla verhotustikin uhkaamatta, että yllä lainatussa listassa esiintyvät asiat ovat väärin ja syntiä? Onko sallittua sanoa, että epäjumalanpalvelija tai homoseksuaalisessa suhteessa elävä ei ole matkalla taivaaseen vaan kadotukseen? Jos tämä linjaus tehdään, puututaan todella syvästi suomalaiseen elämänmuotoon. Siihen en tässä vaiheessa usko.

 

Päivi Räsäsen tviitti liittyy hyvin suoraan Roomalaiskirjeen tekstiin. Hänen pamflettinsa on perinteistä kristillistä moraaliopetusta. Sen lisäksi hän kirjoittaa mm. näin:

Kristillisen ihmiskäsityksen mukaan jokainen ihminen on seksuaalisesta suuntautumisestaan riippumatta tasavertainen ja yhtä arvokas. Ihmisten keskinäinen tasavertaisuus ei kuitenkaan merkitse seksuaalisenkäyttäytymisen tasavertaisuutta. Erilaiset tavat toteuttaa seksuaalisuutta eivät ole suinkaan moraalisesti samanarvoisia.

Kivien heittelystä ja vihapuheesta ei tuossa pamfletissa ole kysymys.

 

Miten asia etenee?
 

Suomalaisessa järjestelmässä tapahtuu paljon, ennen kuin rikosasiassa annetaan lainvoimainen, langettava päätös. Ensin poliisin tehtävä on tutkia, onko rikosilmoituksessa aineksia jatkokäsittelyyn. Pamfletin kohdalla poliisi ehti jo todeta, että aineksia ei ole, mutta valtakunnan syyttäjä määräsi poliisin tutkimaan asian uudelleen. Tätä kirjoitettaessa molemmat kirjoitukset ovat poliisin tutkittavana. Pidän hyvin todennäköisenä, että poliisi antaa ne molemmat syyttäjälle. Syyttäjän tehtävä on joko nostaa syyte tai todeta, ettei siihen ole aihetta. Jos syyte nostetaan, asia käsitellään käräjäoikeudessa. Sen päätöksestä voi hävinnyt osapuoli vedota hovioikeuteen ja sen käsittelyn jälkeen vielä korkeimpaan oikeuteen. Tämän jälkeen tapaus on lopullisesti ratkaistu ja siitä muodostuu ennakkotapaus, jonka valossa käräjäoikeudet käsittelevät seuraavia tapauksia.

 

Miten tässä käy …

 

En ole oikeusoppinut enkä yritä sellaisena esiintyä. Uskallan kuitenkin esittää oman arvioni. Asia etenee käräjäoikeuteen ja sieltä loppujen lopuksi korkeimpaan oikeuteen asti. Käsittely vie useita vuosia, ja sitä seurataan tiiviisti. Sinä aikana moni ns. sivistynyt ihminen ymmärtää vaieta asiasta ja jättää kentän seksuaalivähemmistöjen puolustajille. Kristillistä perhemoraalia edustavat yhä harvemmat, ja monet heistä tekevät sen yksipuolisesti ja taitamattomasti. Tämä oikeustapaus polarisoi suomalaista yhteiskuntaa vastenmielisellä tavalla. Kristittyjen etu on, että se käsitellään loppuun nyt eikä parin vuosikymmenen jälkeen.

   Niin Ylen Elävä arkisto kuin sanomalehtien omat verkkoarkistot sisältävät runsaasti materiaalia, joka on tullut jälkeenpäin arvostelun kohteeksi ja jopa rangaistavaksi. Päivi Räsäsen pamfletin aikoihin laki kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ei kattanut seksuaalista suuntautumista. Onko siis kyse laista, jota voidaan soveltaa takautuvasti? Valtakunnansyyttäjän kannan mukaan asiakirja on edelleen saatavissa verkossa ja teko voi siis edelleen olla rangaistava. Jos langettava tuomio tulee, vaikkapa Helsingin Sanomien henkilöstölle tulee kiire siivota verkkoon asetettu satavuotinen arkistonsa erilaisesta rotuun, kansallisuuteen ja uskontoon kuuluvasta syrjinnästä. Julkisen Sanan Neuvoston ohjeen mukaan tähän ei ole normaalitilanteessa tarvetta, mutta korkeimman oikeuden päätös kulkisi tietenkin sen yli. Tietyssä mielessä sama velvoite koskee kirjastoja ja niiden painotuotteita. Ehkä Raamatut saisivat vielä jäädä esille.

   Vuosien käsittelyn jälkeen edessä on arvioni mukaan vapauttava päätös. Ruotsin korkein oikeus antoi v. 2005 vapauttavan tuomion varsin tylysanaisesti saarnastuolista homoseksuaaleja vasaan puhuneesta pastorista ja perusti päätöksensä Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksen 9 ja 10 artiklaan. Näin käy varmaan Suomessakin. Sitä ennen ovat kovilla kaikki perinteistä kristillistä moraalia opettavat ja toki kaikkein kovimmalla myrskyn silmässä oleva Päivi Räsänen. Vapauttavan päätöksen jälkeen huomataan, että pelottelun ja itsesensuurin yhdistelmä on paljon tehokkaampi toimija kuin oikeusvaltiossa toimiva oikeuslaitos.