Esran kirja

Jerusalemin hävityksen aiheuttama järkytys ja pakkosiirtolaisuuden ajan itkut ovat kaukana siitä ajasta, jota kuvaa Esran kirja. Persian valtakunta oli voittanut voittamattoman Babylonian ja näin maailma oli saanut uuden valtiaan. Esran kirja alkaa Kyyroksen julistuksella, jonka mukaan taivaan ja maan Herra on käskenyt hänen lähettää Jumalan kansan rakentamaan temppeliä Jerusalemiin. Kirjan kuvaamat tapahtumat sijoittuvat paluun jälkeiseen aikaan. Se on tavalliselle Raamatun lukijalle helppolukuinen kirja, joka soveltuu erinomaisesti kurssimme aiheeksi.

   Heprealaisessa tekstissä Esran ja Nehemian kirjat muodostavat yhden, jaottelemattoman kokonaisuuden. Meidän Esran kirjamme nopea tarkastelu osoittaa, että siinä on kaksi osaa (1-6, 7-10), joiden väliin kerrontaan asettuu kymmenien vuosien tauko. Aiemmin Esran ja Nehemian kirja katsottiin osaksi laajempaa teosta ("Kronistinen historiateos"), mutta nykyisin yhä useampi suhtautuu ajatukseen kriittisesti. Esran/Nehemian kirja on syntynyt joko n. 400 e.Kr. tai satakunta vuotta myöhemmin.

 

Riemukas paluu ja suuria ongelmia (Esra 1-6)

 

Todellinen suurkuningas

 

 "Näin sanoo Kyyros, Persian kuningas: Herra, taivaan Jumala, on antanut minulle kaikki maan valtakunnat. Hän on nyt käskenyt minun rakentaa itselleen temppelin Juudan Jerusalemiin.  Kaikkien teidän, jotka kuulutte hänen kansaansa, tulee lähteä Juudan Jerusalemiin rakentamaan Herran, Israelin Jumalan, temppeliä. Olkoon teidän Jumalanne teidän kanssanne! Herra on Jumala, jonka asuinsija on Jerusalem.  Kaikkialla, missä tämän kansan jäseniä yhä elää muukalaisina, tulee paikkakunnan asukkaiden antaa heille mukaan hopeaa ja kultaa ja tavaraa ja karjaa sekä muita lahjoja Jerusalemiin rakennettavaa Herran temppeliä varten" (Esra 1:2-4)

 

Esran kirjan tapahtumat lähtevät liikkeelle suurkuningas Kyyroksen toiminnasta.  Kyyros tuli ensin Persian ja sitten Median kuninkaaksi. Tämän jälkeen hän voitti siihen asti Lähi-Itää hallinneen Babylonian ja valloitti sen pääkaupungin Babylonin  (Baabelin) v. 538. Pian Persian valta ulottui myös Vähä-Aasiaan ja Egyptiin ja muodosti siis todellisen suurvallan.

   Kyyros piirsi nimensä historiaan myös toisella tavalla. Vaikka mahtavien kuninkaiden lausuntoihin kannattaa aina suhtautua varovaisesti, hänen suhtautumisensa alistamiinsa kansoihin näyttää todella olleen inhimillinen. Hän ei sanojensa mukaan halunnut hallita yhtään kansaa joka ei halunnut hänen hallintaansa. Lisäksi hän julisti, ettei hän pakota ketään muuttamaan uskontoaan. Näitä sanoja lainattiin mm. silloin, kun Nobelin rauhanpalkinto jaettiin iranilaiselle Shirin Ebadille v. 2003.  Monta vuosituhatta aiemmin tätä asennetta arvostivat pakkosiirtolaisuudessa asuvat Juudan asukkaat. Jo ensimmäisenä hallitusvuotenaan Kyyros antoi julistuksen, joka salli juutalaisten palata kaupunkiinsa.

   Nykylukijan on opeteltava asettumaan Esran kirjan kuvaamiin erittäin sekaviin vaiheisiin. Suurvalta on murtunut ja uusi ja suurempi syntynyt. Kaikki on nyt toisin, mutta juuri kukaan ei tiedä miten. Tilanne oli sekava silloin eivätkä tutkijat ymmärrettävästi ole vieläkään täysin selvillä siitä. Tarkoittiko Kyyros sanoa vain, että juutalaiset saivat viedä ryöstetyt temppelin aarteet sinne mistä ne oli otettu? Tarkoittiko hän lähettää juutalaiset pois Babyloniasta ja heikentää näin vanhaa vastustajaansa? Vai tarkoittiko hän todellakin, että kansa sai lähteä Jerusalemiin ja rakentaa sen uudelleen. Ja jos sai, mikä kaikki oli sallittua: Saiko rakentaa temppelin, saiko korjata muurit - ja niin, saiko voidella kuninkaaksi Daavidin pojan ja asettaa hänet isiensä valtaistuimelle? Nykytutkijalla ei ole yksiselitteisiä vastauksia eikä asioista ollut varmaan säädettykään kaaoksen keskellä eläneessä Babylonissa. Vielä vähemmän asiat olivat yksiselitteisiä siinä vaiheessa, kun Juudan asukkaat ilmaantuivat viholliskansojen keskelle rakentamaan omaa kaupunkiaan. Mutta joka tapauksessa he lähtivät ja saapuivat riemuiten omaan kaupunkiinsa.

 

Alttari paikoilleen!

 

Ensi työkseen kaupunkiin palanneet asettivat Herran alttarin vanhalle paikalleen ja aloittivat uudelleen säädetyt uhrit. Näin oli otettu ensimmäinen askel siinä, että Jerusalem oli taas oma kaupunki. Jumala oli taas kansansa keskellä - monien pitkien vuosikymmenten jälkeen voitiin taas uhrata hänen säädöstensä mukaan!  Varsin pian asetettiin paikoilleen myös temppelin perustukset ja valmistauduttiin rakennustyöhön.

   Tässä vaiheessa vaikeudet alkoivat toden teolla. Ympäristössä asuvat kansat halusivat mukaan rakentamaan temppeliä ja palvelemaan Jumalaa. Juutalaiset torjuivat pyynnön ehdottomasti. Juuri tässä on yhden ikivanhan kiistan juuri. Keitä olivat nuo mukaan halunneet ihmiset? Juutalaisten mielestä he olivat muualta paikkakunnalle tuotuja pakanoita. Omasta mielestään he olivat israelilaisia, siis muita Jaakobin heimoja kuin Juudan kansa. Yhteistä temppeliä juutalaiset eivät halunneet heidän kanssaan rakentaa, ja siksi tunnemme tämän joukon myöhemmin samarialaisina.

 

Rohkea askel

 

"Silloin Serubbabel, Sealtielin poika, ja Jesua, Josadakin poika, panivat Jerusalemissa jälleen käyntiin Jumalan temppelin rakennustyöt, ja Jumalan profeetat olivat mukana heitä tukemassa. Pian sen jälkeen tulivat Eufratin länsipuolisen maakunnan käskynhaltija Tattenai ja Setar-Bosenai virkatovereidensa kanssa heidän luokseen ja kysyivät: "Kuka on antanut teille luvan rakentaa tätä temppeliä ja hankkia siihen tarvikkeita?" . He kysyivät myös: "Mitkä ovat niiden miesten nimet, jotka temppeliä rakentavat?"" (Esra 5:2-4)

   Ympäristön kansat eivät ymmärrettävästi olleet ihastuneita juutalaisten paluusta ennen selkkausta eivätkä varsinkaan sen jälkeen. He kirjelmöivät kuninkaalle ja varoittivat juutalaisten kapinahankkeista.  On helppo tajuta, että kaukana elävät kuninkaat halusivat säilyttää asiantilan ennallaan eivätkä halunneet valtakunnan liepeille uusia kahnauksia. Temppelin saati muurien rakentaminen vaati suurta rohkeutta. Muureja ei rakennetukaan, mutta käskynhaltija Serubbabel (1. Aik. 3:9 mukaan Daavidin jälkeläinen!) rohkeni ottaa ratkaisevat askelen ja aloitti temppelin rakentamisen v. 520 - juuri sinä vuonna, jona Haggai ja Sakarja profetoivat Jerusalemin kaduilla.

     Varmaan tukalin hetki oli, kun kuninkaan käskynhaltijat tulivat paikalle tiukkaamaan lupaa rakentamistyölle ja vaativat saada tietää vastuullisten nimet. Ihme kyllä Dareios (522-486) antoi luvan jatkaa temppelin rakentamista ja vaara oli ohi: Vuonna 515 oli temppelin vihkimisen riemujuhla. Juuri tämä temppeli seisoi kaikesta vaarasta huolimatta pystyssä aina siihen asti, kunnes Jumalan lupaukset täyttyivät Kristuksessa.

 

 

Esra, jälleenrakentaja (Esra 7-10)

 

Näiden tapahtumien kuvausta seuraa lähes 60-vuotta kestävä kerronnallinen katko. Seitsemännessä luvussa kirja kertoo siitä, miten suurkuningas lähetti Esran Jerusalemiin johtamaan juutalaisen uskon jälleenrakennusta. Historialliset ongelmat ovat melkoiset - Esran ja Nehemian toimintaa on usein asetettu päinvastaiseen järjestykseen - , mutta Esran saapumisen vuosi on todennäköisesti 458 e.Kr. Hän palaa Jerusalemiin mukanaan kuninkaan suuret lahjat. Täällä hän näkee kauhukseen juutalaisten suostuneen seka-avioliittoihin. Niiden purkaminen on osa sitä työtä, jolla Esra pyrki saamaan kansan takaisin Mooseksen lain viitoittamalle tielle.

   Esran kirjassa käy selvästi ilmi pakkosiirtolaisuudesta palanneen kansan hengellisyys. Juutalaiset ymmärsivät nyt, että Jerusalemin hävityksen syy oli luopuminen Jumalasta ja hänen tahdostaan. Jeremiaa ei kuultu hänen omana aikanaan, mutta nyt samaa virhettä ei tahdottu toistaa. Siksi nyt etsittiin ja vaadittiin pyhyyttä. Esra ja hänen johtamansa kansa halusi etsiä Jumalaa kaikesta sydämestään. Meidän on ehkä vaikea ymmärtää seka-avioliittojen purkamista (uhripässi ei hylättyä vaimoa varmaan juuri auttanut). Siitä huolimatta on syytä tajuta, että oman kansallisen identiteetin varjeleminen oli ainoa tapa, jolla Jumalan kansa saattoi jatkaa olemassaoloaan Kristuksen syntymään asti - sen jälkeenhän ovi Jumalan valtakuntaan avattiin kaikille maailman kansoille.

 

 

Esran (ja Nehemian) kirjan ydinsanoma hahmottuu selvästi kirjan molemmista jaksoista: Jumala, taivaan ja maan Herra, on antanut oman aikansa koittaa. Sitä varten suuret kuninkaat ovat suopeita ja palvelevat nöyrästi Jumalan tarkoitusperiä. Kansa saa lähteä omaan maahansa, temppeli saadaan rakentaa ja Esra lähetetään asettamaan asiat oikeille raiteille. Jumala, historian suvereeni Herra, on armahtanut kansaansa, joka nyt pyrkii kuuntelemaan huomattavasti aiempaa tarkemmin Herransa ääntä. Mitähän meidän tulisi tästä kaikesta oppia …