Kuka on orja ja kuka vapaa?

Galatalaiskirjeen kolmannessa luvussa Paavali osoittaa, että Jumalan Abrahamille antamat lupaukset kuuluvat nimenomaan Kristukseen uskoville. Eivät Mooseksen lakia noudattavat juutalaiset, vaan Kristuksen ristiin luottavat armolapset ovat Abrahamin perillisiä. Itse asiassa on olemassa vain yksi oikea Abrahamin perillinen, jossa kaikki kansat tulevat siunatuiksi. Hän on meidän Herramme Jeesus Kristus. Kun kasteessa olemme liittyneet häneen ja hänen kirkko-ruumiissaan kaikki yhdeksi olennoksi, voimme iloita Jumalan kaikista armolupauksista. Neljännen luvun alkupuolella Paavali kehittelee samaa aihetta vielä edelleen.

Vapaaksi "alkeisvoimien" vallasta 4:1-7

Mooseksen laki ei ollut mikään sattuman oikku eikä Jumalan suunnitelmien tarkoitukseton välivaihe. Jumalan kansan oli käynyt niin kuin sellaisen alaikäisen, jolle rikas isä on jättänyt valtavan perinnön. Pojankoltiainen ei saa käyttää suunnatonta omaisuutta oman halunsa mukaan. Isä on nimennyt hänelle holhoojan ja taloudenhoitajan. Perintö on visusti holhoojan takana siihen päivään asti, jonka isä on määrännyt.

Juuri näin on Jumalakin tehnyt. Niin kauan kuin Jumala näki hyväksi, olimme "maailman alkuvoimien" alaisia. (Sana "alkuvoimat" on vaikea niin suomessa kuin kreikassakin. Kreikan sana tarkoittaa aakkosia, mutta myös peruselementtejä, joista maailman ajateltiin koostuvan. Sitä käytettiin myös taivaankappaleista ja hengistä, joiden ajateltiin liittyvän niihin. Tässä sana tarkoittaa Jumalan koko maailmankaikkeuteen asettamaa hyvää järjestystä, jonka kanssa pyhä laki sopi hyvin yhteen.) Nyt meitä ei kuitenkaan enää hallitse inhimilliseen järkeen hyvin sopiva Mooseksen laki eivätkä määräykset, joiden mukaan taivaankappaleidenkin on ratansa säänneltävä. Tuli nimittäin Isämme asettama määräpäivä, jolloin vapauduimme holhoojan vallasta. Jumalan aika täyttyi, kun Kristus syntyi maailmaan neitsyt Mariasta lunastamaan meidät ja tekemään meistä Jumalan lapsia. Tästä kertoo meidän sydämissämme myös Jumalan Pyhä Henki, joka antaa meille turvallisen luottamuksen Herraamme. Saamme rohkeuden kiljua Jumalalle "Isi!" (kreikan sana krazo tarkoittaa sitä suloista ääntä, johon lapsiperheiden vanhemmat ovat tottuneet öisin heräämään, ja aramean sana abba on hyvin hellä isää tarkoittava sana). Tämä meidän uskalluksemme sanoa pyhää kaikkivaltiasta Jumalaa omaksi Isäksemme on Pyhän Hengen työtä ja osoittaa meille, että me olemme Jumalan lapsia.

Paha taantuma! 4:8-11

Galatalaiset olivat hengellisesti alaikäisinä eksyneet pahasti ja palvelleet sellaisia jumalia, jotka eivät olleet todellisia. Pakanoiden epäjumalien samoin kuin meidän länsimaisten kristittyjen jumaloimien asioiden (raha, maine, oma ura) asema perustuu pelkästään siihen, että ihmiset pitävät niitä arvossa. Ilman ihmisiä niiden arvo romahtaisi täysin. Toisin on ainoan elävän Jumalan kohdalla, joka on kaikkivaltias Herra, vaikka koko maailma huutaisi muuta.

Jumala oli kuitenkin muuttanut galatalaisten elämän kohdalla kaiken Kristuksen ristillä. He olivat päässeet vapaiksi vääristä jumalista ja kaiken kaikkiaan tähän maailmaan sopivasta uskonnollisuudesta, "maailman alkuvoimista". Nyt he kuitenkin tahtoivat tehdä itse täyskäännöksen ja palata juoksujalkaa vanhaan orjuuteensa pelastumaan lain tietä. Tämä taantuminen on asia, jota Paavali ei kerta kaikkiaan voi käsittää! Hylätä Kristus ja Jumalan lapsen asema ja alkaa uudelleen ansaita Jumalan armoa, joka ei kerta kaikkiaan ole kenenkään ansaittavissa - se on sulaa hulluutta niin galatalaisille kuin meillekin! Paavali pelkää, että kaikki hänen vaivannäkönsä galatalaisten kohdalla on ollut turhaa. Mitä hyötyä on siitä, jos ei joudu pakanana helvettiin, jos kuitenkin joutuu samaan paikkaan siksi, että halveksii Kristuksen antamaa syntien sovitusta ja tahtoo ansaita armon itse? Olisiko Paavalin kannattanut siis oikaista Galatian ohi ja suunnata työnsä alun alkaenkin muualle, koska Galatian lähetystyöstä ei kuitenkaan ollut ollut mitään hyötyä?

Tehdään sovinto! 4:12-20

Paavali puhuu Galatalaiskirjeessä hyvin ankarasti ja tiukasti. Nimenomaan nyt käsiteltävä jakso osoittaa, että kaiken takana on hänen palava rakkautensa galatalaisiin. Apostoli ei suostu hylkäämään rakkaita ongelmakristittyjä, vaan pyrkii välillä ankarin, välillä lempein sanoin saamaan heidät takaisin ruotuun.

Paavali asettaa itsensä galatalaisten esikuvaksi, mutta ottaa samalla omaksi esikuvakseen galatalaiset, kuitenkin näiden menneisyyden eikä nykyistä uskoa. Paavali muistelee sitä, miten hän aikanaan tuli Galatiaan. Apostoli oli sillä tavalla sairas, että moni hänet näkevä sylkäisi torjuakseen tuntematonta miestä lyövät pahat henget. Kun tällainen mies esiintyy kaikkivaltiaan Jumalan lähettiläänä, kuulijoilla on suuri kiusaus purskahtaa pilkalliseen nauruun. Näin eivät galatalaiset kuitenkaan olleet tehneet. Päinvastoin he olivat osoittaneet rakkauttaan siihen määrään asti, että he olisivat olleet valmiit kaivamaan silmät päästään Paavalin hyväksi. Tämä voi olla sananparrenomainen ilmaisu, mutta todennäköisemmin se on viittaus Paavalin sairauden laatuun. Silmäsairaudet olivat antiikin aikana yleisiä ja ne ovat, kuten Paavalin ruumiillinen heikkous joka tapauksessa oli, hyvin näkyviä. Paavalilla on siis omakohtainen kokemus galatalaisten ihanasta rakkaudesta, jonka evankeliumi heissä vaikutti. Näin lämpimissä väleissä apostoli tahtoisi edelleen jatkaa eikä väistyä uusien opettajien tieltä. Sittenkin Paavali on aivan neuvoton rakkaiden lastensa edessä. Eteen ovat tulleet uudet synnytyskivut, ennenkuin seurakunta voi taas olla Kristuksen oma. Paavali tahtoisi olla Galatiassa ja puhua isällisen vakuuttavasti. Nyt hän on aivan ymmällään eikä tiedä, mitä sanoisi. Siksi hän on ilmeisesti lopettanut sanelemisen sillä erää ja jatkanut vasta löydettyään uusia eväitä galatalaisten pussiin pantaviksi.

Orja vai vapaa? 4:21-31

Mietittyään jonkin aikaa Paavali pystyy taas jatkamaan kirjeensä sanelua. Hän ottaa esille Vanhan testamentin esikuvan lain kansasta ja armolapsien joukosta. Abrahamilla oli kaksi lasta. Toinen (Ismael) oli syntynyt orjattaresta nimeltä Hagar eikä hänestä tullut perillistä. Toinen pojista (Iisak) syntyi vapaasta naisesta (Saara). Vain Iisakista tuli Abrahamin perillinen, toinen sai mennä tiehensä. Perintöä ei ryhdytty jakamaan. Kaikki kuului vapaalle, orjattaren poika ei saanut mitään.

Paavali ei vain muistele Ismaelin kovaa kohtaloa ja Iisakin onnea, vaan vetää reippaasti linjat uuden liiton kansaan. Vanhan testamentin esikuvan mukaisesti on nytkin olemassa kaksi joukkoa, orjat ja vapaat. On olemassa kaksi liittoa, uusi ja vanha. Vanhan liiton kansa, Juudeassa sijaitseva Jerusalem, torjui Kristuksen ja jäi vapaaehtoisesti omaan orjuuteensa. Uuden liiton kansa, taivaallinen Jerusalem, sen sijaan ottaa Kristuksen vastaan ja iloitsee Jumalan ilmaiseksi antamasta armosta. Tähän uuden liiton kansaan kuuluvat paitsi Kristukseen uskovat juutalaiset myös häneen uskovat pakanat. Näin Paavali osoittaa Saaralle Jesajan luvun 54 sanat hedelmättömästä, joka saa suuren perheen. Näin tämä Jesajan sana liittyy Jumalan Abrahamille antamaan lupaukseen, jonka mukaan hänessä tulevat kaikki kansat siunatuiksi.

Paavali asettaa siis galatalaisten eteen hyvin selkeästi kaksi liittoa ja kaksi vaihtoehtoa. Joka tahtoo lähestyä Jumalaa sen perusteella, että on itse tehnyt itsensä paremmaksi, on orja ja hänet ajetaan pois. Joka taas tulee Kristuksen turvissa ja luottaa syntien anteeksiantoon Golgatan ristillä, on Kirkko-äidin synnyttämä vapaa Jumalan armolapsi. Hänelle kuuluvat kaikki ne lupaukset, joita Jumala pyhilleen on antanut.

Ensimmäisessä liitossa, siis orjia ja Jumalan luota pois ajettavia, ovat meidän keskellämme ensiksikin ne, jotka ovat Jumalan edessä tekopyhiä ja luulottelevat menevänsä taivaaseen siksi, että ovat kunnon uskovaisia. Tälle tielle me olemme eksymässä jatkuvasti. On muistettava, että meidän syntisten ainoa toivo on se, että Kristus hyväksyy omakseen täysin jumalattoman ja toivottoman tapauksen. Kaikki muu on tekopyhyyttä, ja ottakoon Jumala sen pois meidän sydämestämme. Toiseksi väärässä liitossa ovat ne, jotka eivät välitä Kristuksesta mitään. Jos he yleensä tulevat Jumalaa ajatelleeksi, he tahtovat lähestyä häntä sen perusteella, mitä he itse ovat. Kristus ja hänen ansaitsemansa armo ovat heille vieraita. Siksi he ovat kadotuksen tiellä.

Toisessa liitossa olivat silloin ja ovat tänä päivänä kaikki ne, joiden ainoa turva on siinä, mitä Kristus on tehnyt Golgatalla. Emme ole pyhiä emmekä edes hyviä. Emme tule paremmiksi emmekä voi koskaan ansaita Jumalan armoa. Kuitenkin meillä on Kristus ja hänen rajaton armonsa. Siksi orja on vapaa, saastainen puhdas, helvettiin kuuluva Jumalan lapsi ja syntinen ihminen pyhä, ei itsensä vaan Kristuksen tähden.