Hauta - lepopaikka

Toisin kuin roomalaiset juutalaiset eivät polttaneet vainajiaan. Sukuhauta kaiverrettiin kallioon, joka ei ollut yhtä kovaa kuin suomalainen graniitti. Kallioon hakatussa luolassa oli kiveen hakattu vuode, jolla vainaja jätettiin lepäämään. Kivestä tehty paasi sulki haudan tiiviisti eläimiltä. Paljon myöhemmin hauta avattiin ja vainajan luut laskettiin arkkuun, jossa hänen esivanhempiensa luut jo olivat. Kuten edellinen raamatunkäännöksemme asian ilmaisee, ”hänet koottiin isiensä tykö.”

Jeesuksen sukuhauta oli kaukana. Joosef Arimatialainen antoi hänelle haudan, jonka hän oli hakkauttanut itseään varten. Uuteen ja käyttämättömään hautaan laskettiin nyt Kristuksen ruumis.

Ikivanhat kristityt opettajat ovat opettaneet minua pysähtymään Jeesuksen haudan äärellä ja kumartamaan syvään. Jokainen meistä kuolee. Jumala on armossaan salannut minulta lähtöni hetken. Lähtö kuitenkin tulee kerran, minulle niin kuin jokaiselle muullekin. Hautaan laskettu Kristus pyhitti haudan omilleen lepopaikaksi. Kreikan sana koimeterion (josta englannin cemetery) tarkoittaa huonetta, jossa nukutaan. Se on kristitylle Friedhoff, rauhan maja. Kristus voitti kuoleman kauhut. Hän nousi kuolleista ja hänen mukanaan nousen minäkin.

Katson Kristuksen hautaa ja uskallan katsoa omaani.