Jumalani, Jumalani

Yhdeksännellä tunnilla Jeesus huusi kovalla äänellä: ”Elohi, Elohi, lema sabaktani?” Se on käännettynä: Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut? (Mark. 15:34).

Golgatalla kuului ristiinnaulitun huuto. Se on lause, jonka Jeesuksen seuraajat tallettivat hänen omalla äidinkielellään. Sellaisena se on kulkenut kreikaksi kirjoitetuissa evankeliumeissa ja niiden latinankielisissä käännöksissä. Sanat kävivät niin syvälle sydämeen, että ne oli kirjoitettava niin kuin ne kuultiin, kielestä riippumatta.

Ristin juurella useimmat elleivät kaikki kuulivat ne vain yhdellä tavalla. Yksi vallan tavoittelija oli luottanut typerän intomielisesti Jumalaan ja luullut tulevansa kuninkaaksi. Vasta nyt, ristille naulittuna, hän ymmärsi että kaikki oli valunut hiekkaan. Jumala oli hylännyt hänet. Ristillä kuultiin epäonnistuneen ihmisen viimeinen tuskanhuuto. Omalla tavallaan sen ymmärtänyt sadisti palkitsi huudon työntämällä viinietikkaa täynnä olevan sienen ristiinnaulitun rutikuiville huulille.

Vasta huolellinen kirjoitusten tutkiminen auttoi Jeesuksen seuraajat ymmärtämään huudon toisin. Se oli psalmin 22 ensimmäinen lause. Juuri tästä psalmista tuli kristityille tärkeä avain koko siihen tapahtumasarjaan, joka huipentui Herran ylösnousemukseen. Psalmin alkuosa on murretun ja Jumalan hylkäämän ihmisen sydämeen käyvä valitus. Sen loppuosassa vyöryy esiin suuren ja armollisen Jumalan kiitos: Hän ei hylkää kärsijää, vaan auttaa ja nostaa kaikkein synkimmästäkin ahdistuksesta. Juuri tämän kärsijän kautta Jumala toteuttaa jotakin käsittämättömän suurta. Suuri Kärsijä ylistää vielä Jumalaa suuren seurakunnan keskellä. Hän ei sittenkään hylännyt, vaan nosti omansa häpeästä ja syvimmästä ahdingosta:

Muistakoot maan kansat tämän teon

ja kääntykööt hänen puoleensa.

Kumartakoot häntä myös vieraat heimot,

sillä Herran on kuninkuus! Hänen valtansa alla ovat kaikki kansat.

Vain häntä kumartakoot maan mahtavat,

hänen eteensä langetkoot

kaikki, jotka maan tomuun vaipuvat.

He eivät voi elossa pysyä,

mutta ne, jotka heidän jälkeensä tulevat,

saavat palvella Herraa.

He kertovat hänestä lapsilleen,

ja vastedes syntyvälle kansalle he julistavat Herran hyvyyttä, sillä hän on tämän tehnyt. (Ps. 22:28-32)

Golgatan miehen huuto avasi Kirjoitusten aarteet. Ylösnousemuksen huikaisevassa valossa, arasti, ikään kuin silmiään vielä räpytellen, Jeesuksen omat alkoivat hahmottaa Jumalan suurta suunnitelmaa. Vanhan testamentin suuret linjat alkoivat hakea muotoaan. Vähitellen silmiltä otettiin pois peite ja ne avautuivat näkemään Kristuksen. Corneliuksen kodissa kaikui jo apostolinen opetus:

”Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa hänen nimensä voimasta syntinsä anteeksi.” (Ap.t. 10:43)