Kuollut mies

Pilatus antoi luvan ottaa ruumiit alas ja laskea ne hautaan. Jeesuksen ystävät saivat tehdä hänelle viimeisen rakkaudenpalveluksen.

Golgatalla miehet kohtasivat miehen, joka oli niin kuollut kuin ihminen voi olla. Heidän tehtävänsä oli ottaa Herra alas ristiltä, vääntää irti suuret naulat ja kietoa hänet liinavaatteeseen. Elämä oli paennut Elämän Herrasta. Julma kidutus oli jättänyt kauheat jälkensä. Ystävien käsissä oli järkyttävä osoitus ihmisen sadismista. En tiedä, olisiko minusta ollut tekemään sitä palvelusta, joka tuli heidän osakseen.

Eräs vanhoista opettajistani on opettanut minut rukoilemaan yhdessä ortodoksisisarten ja veljien kanssa ”kristillistä, kivutonta, kunniallista, rauhallista loppua ja hyvää vastausta Kristuksen peljättävän tuomioistuimen edessä.” Jokainen näistä sanoista on punnittava kultavaa’alla. Toivon saavani lähteä kristittynä, ilman järkyttäviä kipuja, vielä järkeni ja kunniallisuuteni loppuun asti säilyttäen ja rauhassa. Välttämättä näin ei käy. Kuolema pelottaa, mutta moni joutuu myös pelkäämään sitä, mitä tapahtuu sitä ennen. Ja entä kun olen lopulta eloton ja aivan kuollut?

Kristuksen ruumis runneltiin tavalla, jota en tahdo pystyä ajattelemaan. Minun lohdutukseni on, että hän tuntee kaiken kivun ja häpeänkin. Minulle ei voi tapahtua sen pahempaa kuin rakkaalle Herralleni. Hän ei hylkää omaansa silloin, kun on käytävä kohti viimeistä porttia, ei portilla eikä sen jälkeen.

” Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani. Sinä suojelet minua kädelläsi, johdatat paimensauvallasi.” (Ps. 23:4)