Maria

Sunnuntaiaamuna Jeesuksen haudalla oli hämmentyneitä ja ymmällään olevia ihmisiä. Johannes kertoo (Joh. 20), että hauta oli avattu ja se oli tyhjä. Haudanryöstäjät eivät olleet paikalla, sillä käärinliinat olivat hyvässä järjestyksessä. Mutta miten ruumis oli voinut poistua niiden sisältä? Päät pyörivät, pyhä pelko valtasi mielet. Oli tapahtunut jotakin kummallista, pelottavaa. Mutta mistä ihmeestä oli kysymys?

Maria Magdalena ymmärsi kadottaneensa vielä kaiken muun lisäksi rakkaan opettajansa ruumiinkin. Hän istui ja itki. Kun joku tuli, hän kääntyi pois ja peitti kasvonsa, Puutarhuri varmaan tai joku muu outo ihminen. Itkun keskeltä nousee valitus: Jos outo mies tietää jotakin Jeesuksen ruumiista, kerro nyt ja minä toimin.

”Maria!”. Vain yksi ainoa sana. Se riitti. ”Rabbuuni!”. Kertomus on tallettanut alkuperäisellä kielellä Marian ilonsekaisen parkaisun. Ei voi olla totta! Opettaja elää! Jotakin uutta oli syttymässä sydämeen. Aurinko oli nousemassa ja pyyhkimässä pois yön pimeät kauhut ja kaikki kyyneleet. Nyt asiat olivat jotenkin toisin, vaikka Maria ei vielä ymmärtänyt miten. Mutta siinä oli Jeesus, elävänä, ja se riitti.

”Maria!” – ”Rabbuuni!” Kahden sanan vuoropuhelu elää Kristuksen Kirkossa niin kuin se on elänyt halki vuosisatojen. Vain yksi Herran sana ja uskon hänen elävän. Kylmä, toivoton ja epäuskoinen mieleni saa uuden valon. Hän elää, hän on todellinen ja hänen rakkautensa valaisee pimeän yön. Herra on kutsunut minut nimeltä ja kastanut omakseen. Aurinko on noussut ja Jumalan hyvyys virtaa syntisen ihmisen elämään.