Pelkuri Pietari

Pietari sanotaan usein pelkuriksi. Ymmärrän tuon ajatuksen enkä ymmärrä sitä ollenkaan. Pelkurihan Pietari oli, mutta häntä ei kannata edes verrata minuun.

Pietari oli valmis yllättävässä tilanteessa tarttumaan rohkeasti miekkaan ja taistelemaan. Opetuslasten johtajalla oli rohkeutta astua esteeksi Mestarinsa ja vihollisten väliin – tästä ette mene. Hän ei vain ymmärtänyt, että rohkea taistelu ei ollut Jumalan Jeesukselle tarkoittama tie. Jeesus antautui vapaaehtoisesti. Silloin alkoi joukkopako. Pietari pakeni. Olisinko minä muka jäänyt?

Jeesus vietiin vahvasti vartioituna ylipapin palatsiin. Vain rautahermoinen agentti uskalsi järjestää itsensä sisälle vihollisten keskelle. Pietari teki sen.  Rautainen ovi rämähti kiinni Pietarin takana. Pakomahdollisuutta ei ollut. Pietari uskalsi, koska oli pakko. Minä en olisi uskaltanut mennä lähellekään koko palatsia.

Miten palatsiin päästiin ja miten siellä oli aikomus toimia, jos tilanne kiristyy? Sisälle ei menty Jeesuksen innokkaana seuraajana. Tarvittiin peitetarina, ja sellainen oli epäilemättä syötetty portilla. Nämä eivät ole kirkassilmäisen totuudenpuhujan hetkiä. Oli oltava valmis sepittämään tarinaa ja väistelemään, tarvittaessa valehtelemaan.

Yksi onneton keskustelu hiilivalkealla menestystään juhlivan miesporukan keskellä ja rohkeus oli tullut ansaksi. Pietari oli jäämässä kiinni. Hän kielsi Jeesuksen ja enemmän: Hän ”anatematisoi” eli kirosi Mestarinsa.

Yksi Kristuksen katse keskeytti puhetulvan ja palautti Pietarin todellisuuteen. Itku ei muuttanut tilannetta. Opetuslasten johtaja oli pettänyt Jeesuksen. Nyt Herra oli lopullisesti yksin ilman yhdenkään ihmisen tukea.