Pyhässä kaupungissa

Jeesuksen ratkaisu lähteä Jerusalemiin oli rohkea. Galileassa oli turvallisempaa, Jerusalemissa totisesti ei. Mutta nyt oli ratkaisun hetki.

Arkena ja marraskuussa tapahtumat olisivat olleet tiukasti Jerusalemin turvallisuuskoneiston käsissä. Nyt pyhä kaupunki oli paisunut lähes miljoonakaupungiksi ja se oli täynnä uskon intoa uhkuvia pyhiinvaeltajia. Tarvittiin vain yksi kipinä eikä räjähdystä olisi estänyt kukaan. Mutta oliko Jeesus tulossa kaupunkiin varovasti ja vasen kylki edellä? Kaikkea muuta!

Kaupungin ulkopuolella Jeesus hoiti itselleen aasin ja ratsasti sillä Jerusalemiin. Sakarjan kirjan ennustukset toteutuivat:

Iloitse, tytär Siion!

Riemuitse, tytär Jerusalem!

Katso, kuninkaasi tulee.

Vanhurskas ja voittoisa hän on,

hän on nöyrä, hän ratsastaa aasilla,

aasi on hänen kuninkaallinen ratsunsa. (Sak. 9:9)

Opetuslapset vastasivat kuninkaallisella tervehdyksellä, hoosianna-huudolla.  Seuraavana päivänä Jeesus meni temppeliin, kaatoi rahanvaihtajien pöytiä ja ajoi kauppiaita pois ruoskalla. Pyhä turismi pudotti naamionsa. Jumalan huoneesta oli tehty valtava rahantekokone, ryövärien luola. Mutta nyt oli toteutunut Malakian kirjan sana:

Ja aivan äkkiä tulee temppeliinsä

Valtias, jota te odotatte,

ja Liiton enkeli, jota te kaipaatte.

Hän saapuu,

sanoo Herra Sebaot.

Kuka voi kestää sen päivän, jolloin hän tulee, kuka voi seistä horjumatta, kun hän ilmestyy? Sillä hän on kuin ahjon hehku, hän puhdistaa kuin vahvin lipeä. (Mal. 3:1-2)

Tekopyhyyden aika oli ohi. Jumala vaatii pyhyyttä, sisimpään saakka. Kevyesti kullattu moska ei kestä silloin, kun lahjomaton ahjo erottelee toisistaan aidon rakkauden Herraan ja teeskentelyn.

Mietin mitä tapahtuisi, jos kesken aivan tavallisen jumalanpalveluksemme olisi yhtäkkiä viimeisen tuomion hetki ja Herra olisi yhtäkkiä läsnä kirkkaudessaan. Jerusalemissa pöydät kaatuivat ja ruoska viuhui. Rutikuiva viikunapuu ei tuottanut hedelmää. Mutta miten kävisi minun?