Babylon uppooaa kuin kivi mereen

Bible

Babylon romahtaa, Jumalan omat lähtevät 18:1-4


Nyt esiin tuleva enkeli esiintyy suurin valtuuksin, jotka nostavat hänet esille myös monien kuvattujen mahtavien enkelien joukosta. Hän ilmoittaa "Babylonin" kukistuneen. Puhuessaan suuren Babylonin romahtamisesta Ilmestyskirja käyttää rikkaasti ja runsaasti Vanhan testamentin profetioita, jotka kuvasivat muinaisten suurten ja jumalattomien kaupunkien tuhoa. Selittäjän vaikeutena on päätellä, käytetäänkö sanoja samassa merkityksessä kuin Vanhan testamentin puolella vai toisin, osoittamaan viitteenomaisesti mitä nyt tapahtuu ja mitä Jumalan omien pitää tehdä.


Historiallisen Babylonin hävittämisen ennustavat Jesaja (13:19-22; 14:23; 21:8-9) ja Jeremia (50:39; 51:37). Molemmat puhuvat myös siitä, miten Babylonista tulee erilaisten villieläinten temmellyspaikka.

Vanhatestamentillinen on myös käsky lähteä pois Babylonista. Jesaja (48:20; 52:11) ja Jeremia (luku 51) tarkoittivat kehotuksensa aivan kirjaimellisesti: Babylon hävitetään aivan kohta ja siksi sieltä on kaikkien Jumalan omien lähdettävä pakoon niin kuin Lootin Sodomasta. Ilmestyskirja lainaa Jeremialta (51:6) vielä perustelunkin pikaiselle lähdölle: Joka vielä jää kaupunkiin, joutuu hävityksen alle ja saamaan sen rangaistuksen joka oli tarkoitettu Babylonille. Ilmestyskirjan kirjoittajalle sanat eivät ehkä tarkoita enää sitä, että kirjaimellisesti lähdettäisiin ulos kaupungista (ks. kuitenkin Mark. 13:14!), vaan sitä että erottaudutaan Kristuksen hylkäävästä ihmiskunnasta eikä pidetä hengellistä yhteyttä siihen. Augustinus ymmärsi asian oikein: "Profeetallinen käsky on ymmärrettävä hengellisesti: pakenemme tästä maailmasta rakkautena vaikuttavan uskon askelin elävän Jumalan luo."


Kaupunkia surraan 18:5-19


Johannes ei käy yksityiskohdissaan kuvaamaan Kristuksen omia vainonneen kaupungin tuhoa, vaan antaa puheenvuoron sen ystäville. Näin tehdessään hän kulkee Hesekielin jalanjäljissä: Hes. 27 on itkuvirsi Tyyroksen hävityksestä. Nyt hallitsijat, kauppiaat ja merenkulkijat itkevät kaupungin tuhoa. Maailmassa on suru, taivaassa ilo. Suuri loppunäytös lähenee vääjäämättä.


Kristus on voittaja  I


Ilmestyskirja on puhunut pitkään maailmanhistorian viimeisistä ajoista. Hallitsevana piirteenä on erityisesti loppua kohden ollut koko ihmiskunnan kollektiivinen jumalattomuus. Siitä ovat olleet merkkinä kristittyjen vainot ja niitä toteuttava antikristillinen valtiovalta. Nyt, maailman kulkiessa kohti historiansa päätepistettä, Jumalan valtakunta on läsnä näkyvällä tavalla. Se merkitsee suuren Babylonin luhistumista. Seuraamme edelleen tulkintalinjaa, jonka mukaan ei keskeistä ole mikä kaupunki on kyseessä ja koska tämä kaikki tapahtuu - Babylon edustanee kollektiivista ihmiskuntaa ja jumalaton valtakunta tämän maailman jumalattomien valtakuntien huipennusta. Tärkeintä on se, että nyt murskataan vankiloiden ovet, kidutuskammioiden uhrit pääsevät vapauteen ja heidän kaheleensa katkotaan. Juuri tästä syystä Babylonin romahtamiseen liittyy taivaan joukkojen ylistyslaulu, johon kristityt liittyvät. Emme ole siis iloitsemassa ihmiskunnan valtaosan onnettomuudesta, vaan siitä, että ovelta kuuluvat Isännän askeleet ja että hän on vihdoinkin tulossa panemaan kaiken kohdalleen.


Babylon uppoaa kuin kivi 18:20-24


Jo luhistuvan valtakunnan nimi Babylon viittaa Vanhaan testamenttiin. Enkelin sanat muistuttavat monesta Vanhan testamentin laulusta, joissa kuvataan kaupungin luhistumista. Ne on kirjoitettu usein silmien edessä sen ajan sodankäynnin arkitodellisuus: Kun onnellinen kaupunki lopulta luhistui, sen sortuminen oli kauheaa katseltavaa. Tuskaisimmat - ja kauneimmat - näistä lauluista on kirjoitettu Valitusvirsiin ja ne puhuvat Jumalan kaupungin, Jerusalemin hävityksestä. Jumalan kansaa orjuuttaneen Baabelin hävityksestä ennustaa esim. Jeremia sanoin, jotka ovat epäilemättä olleet myös Ilmestyskirjan varhaisten lukijoiden mielissä (Jer 53). Babylon ei ollut antanut armoa Jumalan omille, vaan se oli sulkenut Kristuksen "vähimmät veljet" vankiloihin ja vuodattanut heidän verensä. Siksi se nyt uppoaa niin kuin myllynkivi eikä mitään elämää jää jäljelle.


Saamme pohtia tässä vaiheessa asiaa, joka on meille länsimaisille kristityille outo. Babylonin asukkaat ovat kollektiivisessa vastuussa jumalattomuudestaan ja vainoistaan. Joka ei sanoutunut irti vääryydestä ja auttanut sorrettua, oli verikoston alainen. Pohdin, mikä on meidän vastuumme omasta maastamme ja omasta maailmastamme. Meidän tulisi muistaa entistä paremmin, että jos yksi jäsen kärsii, koko Kristuksen kirkkoruumis kärsii hänen kanssaan.