Johdanto

Viimeinen Uuden testamentin kirja, Johanneksen ilmestys, liittyy Vanhan testamentin ja varhaisen juutalaisuuden apokalyptiseen perinteeseen.  Siksi myös sen tulkinnan avaimet löytyvät samalta suunnalta.

Ilmestyskirjan on kirjoittanut "Johannes" Patmoksella, jonne hänet oli karkotettu.  Kirjoittajan henkilöllisyys jää arvoitukseksi. Vaikka yhtymäkohtia johannekselaiseen teologiaan on, kirjoittaja on tuskin sama, joka on kirjoittanut Johanneksen evankeliumin.  Luvuissa 2-3 mainitut seitsemän seurakuntaa sijaitsevat kaikki Vähässä Aasiassa, mikä antaa vihjeen kirjoittamisajankohdasta.  Kirjoittamisajankohdan määrittämisen tekee vaikeaksi apokalyptiseen kieleen kuuluva verhottu kielenkäyttö. Yleensä kirja ajoitetaan Domitianuksen aikaan (81-96), jolloin kristityt olivat jo saaneet maistaa korttelivainojen katkeraa vihaa, vaikka keskushallinnon johtamat  vainot olivat vielä kaukana edessä.

   Ilmestyskirjan muotoa ja tyylilajia valaisee VT:n kirjoista parhaiten Danielin kirja.  Varhainen juutalaisuus tuntee useita kirjoja, joissa näky tai enkeli paljastaa tunnetulle hahmolle Jumalan todellisuuden. Se ei välttämättä tarkoita tulevaisuuden paljastamista, vaan nykyisyyden näkemistä uudessa valossa.

Ilmestyskirjan lukija tekee suuren virheen lukiessaan Ilmestyskirjaa luvusta 4 alkaen yhtenäisenä esityksenä tulevaisuudesta. Vaihtoehtona vanhalle ns. rekapitulaatioteorialle ei ole tapahtumien asettaminen yhdelle linjalle, vaan erilaiset lähdekriittiset ratkaisut. Rekapitulaatioteorian mukaan tapahtumat kerrotaan useaan kertaan eri näkökulmista. Ajan päätökseen tullaan useaan kertaan (6:12-17; 11:15-19 ), mutta vasta luku 20:11-15 kuvaa viimeisen tuomion.   Hyvä vertaus on nouseva vesi ja rantaan lyövät aallot: Ne ulottuvat hiekkaan piirrettyyn viivaan asti, kunnes viimeinen huuhtoo viivan mukanaan. Ilmestyskirja etenee sykleissä ja kaartaa viimeiseltä viivalta uudelleen takaisin: Näitä syklejä ovat mm. seitsemän sinettiä, seitsemän pasuunaa ja seitsemän vihan maljaa.

Kirjan karkea jaottelu on yksinkertainen tehtävä. Teoksen avaavan näyn (luku 1) jälkeen seuraavat seitsemän lähetyskirjettä (luvut 2-3) ja sitten apokalyptinen osa (4-22). Tässä jaksosta erottuvat jaksot 6-11, 12-20 ja 21-22.

Ilmestyskirjan ymmärtämisen kannalta ratkaisevaa on tulkintaperiaate.  Selittäjän tavoitteena voi olla pyrkiä ymmärtämään sanat niin kuin ensimmäiset kirjan kuulijat ne ymmärsivät (aikahistoriallinen tulkinta): Silloin Ilm vie lukijansa tutkimaan ensimmäisen vuosisadan lopun kristittyjen iloja ja suruja.  Toinen mahdollisuus on valaista Ilmestyskirjan avulla nykypäivää, jolloin sieltä löydetään esim. nykyään valtaa pitäviä suurvaltoja. Yliopistoeksegetiikan tehtävä rajoittuu ensimmäiseen, ja huolellisesti harjoitettuna se paitsi ohjaa näkemään toisen selitysmallin karkeita mielivaltaisuuksia tarjoaa myös hedelmällisiä mahdollisuuksia soveltaa kirjaa nykyaikaan.

    Mielenkiintoinen lisä edellä mainittuun vastakkainasetteluun on ns. synkroninen lähestymistapa. Joissakin kohdin on syytä kysyä, onko kummankin edellä mainitun näkökulman soveltaminen kirjoittajan oman intention vastaista. Ehkä paras esimerkki on luku 12: Kirjoittaja piirtää muutamalla vedolla Kirkon paikan tässä maailmassa: Koska se on Kristukselle rakas ja koska Saatana ei voi hyökätä Kristuksen kimppuun, se hyökkää Kirkon kimppuun. Siksi Kirkko on tässä maailmassa aina rakastettu ja vihattu.

Etsiessään tulkinnan perusteita selittäjän on jatkuvasti avattava Vanha testamentti.  VT:n kuvat elävät ja kehittyvät edelleen. Megiddon tasanko, jossa Joosuan johdolla kanaanilaiset lyötiin, nousee esiin suuren taistelun paikkana. Babylon, aikoja sitten valtansa menettänyt Juudan orjuuttaja, on apokalyptisen vastustajan peitenimi.  Kaksi öljypuuta tarkoittivat Sakarjan kirjassa ylipappi Joosuaa ja käskynhaltija Serubbabelia (ei ollut vielä aika voidella kuningasta, vaan oli kahden hallitsijan aika, Sak. 4), saavat nyt uuden merkityksen (11:4).  Näiden kuvien avaaminen vaatii kärsivällistä työtä, joka on monille nykyselittäjille kokonaan vierasta. Tuskin millekään Raamatun kirjalle on tehty niin paljon mielivaltaa kuin Ilmestyskirjalle.  Apokalyptiikalle tyypillinen salakieli jättää paljon kysymysmerkkejä – kuulijat olivat paremmin informoituja kuin me – mutta vainottu Kirkko on aina ymmärtänyt Ilmestyskirjaa paremmin kuin hyvinvoiva.