Kaikki on lopullista
Lopultakin: Elämän puu 22:1-5
Edellisestä luvusta alkanut kuvaus ihanasta kaupungista, Karitsan morsiamesta, jatkuu kirjan viimeisen luvun puolelle. Jumalan ja Karitsan valtaistuimen luota pulppuaa elävän veden virta (vrt. Hes. 47:1) ja sen varrella kasvaa ihmeellinen puu, Elämän puu. Kirous on poissa eikä yötä valaisemaan tarvita lyhtyjä. Jumalan kirkkaus valaisee kaiken.
Raamattu siis alkaa luomisesta ja päättyy luomiseen. Nyt käsiteltävät jakeet ovat kuin vastakappale syntiinlankeemuskertomukselle. Ihminen lankesi syntiin ja kirottiin ulos paratiisista ja enkeli varjeli paratiisin porttia kädessään leimuava miekka. Nyt kirous on poistettu ja Elämän puu antaa kaikki kansat terveeksi tekevät hedelmänsä hämmästyttävästi kerran kuukaudessa. Uusi Jerusalem kätkee sisälleen kadotetun Paratiisin.
Herra Jeesus tulee pian 22:6-21
Viimeinen jakso on todellinen ilotulitus, jossa puhuja vaihtuu useaan kertaan. Toisinaan äänessä on enkeli, välillä Johannes. Puhujana on myös seurakunta, ja nimenomaan nämä jaksot liittyvät hyvin todennäköisesti seurakunnan ylistykseen ja ehtoollismessuun. Kun äänessä on myös itse Jeesus, sanat sisältävät vahvaa julistusta hänen olemuksestaan. Hän on Daavidin juurivesa – siis Jesajan ja Sakarjan lupaama kuningas. Hän on kirkas aamutähti, joka loistaa yön pimeydessä juuri ennen aamunkoittoa. Aika on lyhyt ja siksi jokaisen on oltava valmiina.
Ilmestyskirjan viimeiset jakeet vetävät yhteen sen, mistä koko kirjassa on kysymys: Herra Jeesus tulee pian, ihmiset jaetaan kahteen joukkoon ja sen jälkeen kaikki on lopullista. Tästä puhuu Ilmestyskirja: Jumalan omat ovat lopulta tallessa ja kirkkaudessa, Kristukselle selkänsä kääntäneet ulkopuolella, ja siksi jokaisen tulee pitää kaikkien ahdistusten keskellä huolta ennen muuta omasta autuudestaan. Jos vaatteet on pesty Karitsan veressä ja silmät on kiinnitetty häneen, joka on alku ja loppu, ihmiset asiat ovat lopulta hyvin. Joka tämän torjuu, hänellä ei viime kädessä mikään ole hyvin. Kaikki eivät tätä viestiä kuule, vaan tässä ajassa jumalaton elää edelleen jumalattomasti ja Pyhän äänen kuuleva etenee pyhyyden tietä siihen asti, että molemmat tiet päätyvät Jumalan tuomioistuimen eteen.
Jakeissa 17-18 olevat sanat ovat ymmärrettäviä kirjapainoa edeltävänä aikana. Kirjan kopioitsijan saattoi vallata vastustamaton halu lisätä kirjoitettuun tekstiin omia herkullisia jaksoja tai ottaa pois jotakin sellaista, mikä ei omiin ajatuksiin sopinut. Tällainen Jumalan lähettämän viestin peukaloiminen kielletään mahdollisimman ankarin sanankääntein.
”Hän, joka todistaa tämän, sanoo: ’Tämä on tosi, minä tulen pian.’” Viimeinen Jeesuksen kehotus ymmärrettiin hyvin kärsivässä Kirkossa. Hyvinvoiva kristitty etsii Ilmestyskirjasta hengellistä ajanvietettä ja oman sielunsa kuohuttamista. Kärsivä ja omaisistaan huolestunut kristitty ymmärtää oikein koko Ilmestyskirjan ja vastaa Jeesuksen lupaukseen: ”Aamen. Tule, Herra Jeesus!”.