Kirjeet Sardeeseen, Filadelfiaan ja Laodikeaan

Bible

Viime kerralla syvennyimme ensimmäisiin lähetyskirjeisiin. Nyt käsittelemme ensin kolme jäljelle jäänyttä kirjettä ja saamme sitten välähdyksen taivaallisesta valtaistuinsalista


Kirje Sardeen seurakunnalle  3:1-7



Sardeen kaupungilla oli takanaan loistava menneisyys. Se oli aikanaan ollut lyydialaisten kuuluisan kuninkaan Kroisoksen pääkaupunki. Nyt sen entisestä loistosta ei ollut enää paljon jäljellä. Paljon parempi ei ole myöskään kuva seurakunnasta, joka tässä kaupungissa kokoontui. Se sai ylösnousseelta Herralta ankaria nuhteita.


Sardeen seurakunnassa oli ollut esimerkillistä kristillistä elämää ja Jumalan tahdon seuraamista. Sitten kuitenkin hengellinen elämä oli jäähtynyt, ja seurakunta oli enää elävä vain nimellisesti. Mittarina ovat yksiselitteisesti seurakunnan teot, jotka eivät kestäneet Ylösnousseen tarkastelua. Siksi piti nyt palata alkuperäiseen sanomaan ja muuttaa elämän kulkua. Muussa tapauksessa Kristuksen tulo yllättää seurakunnan niinkuin varas yöllä. Muutamat Sardeen seurakunnan jäsenet olivat kuitenkin pysyneet uskollisina Herralleen ja säilyttäneet sekä uskon että oikean kristillisen elämän.


Seurakunnan harvat uskollisina pysyneet olivat säilyttäneet nimensä "elämän kirjassa". Ilmeisesti taustalla on antiikin aikainen tapa kirjoittaa kaikki kaupungin kansalaiset yhteen luetteloon. Tämä henkikirjoitusta vastaava tapa kertoi, ketkä olivat kaupungin etuoikeutettuja kansalaisia. Kristittyjen nimet on kirjoitettu elämän kirjaan - me ymmärrämme, että tämä on tapahtunut kasteen hetkellä. Joka pysyy uskossa ja oikeassa elämässä loppuun asti, sen nimi säilyy elämän kirjassa eikä hänellä ole vaaraa viimeisellä tuomiolla.


Sardeen seurakunnan saama kirja on aina Kirkolle ajankohtainen ja opimme siitä monta asiaa.


Seurakunta saattaa nukahtaa ja unohtaa olemassaolonsa tarkoituksen. Silloin viimeinen tuomio yllättää sen täydellisesti. Palaamme tähän kysymykseen viimeisen lähetyskirjeen kohdalla.


Toiseksi näemme yhteyden seurakunnan uskon ja käytännön uskonelämän välillä. Siellä, missä seurakunta jaksaa odottaa Kristusta ja kerrata uskon perusteita, siellä myös hengellinen elämä kukkii - vaikka se onkin täällä aina vajavaista. Mutta missä Jumala unohtuu, siellä eletään jumalattomasti.


Kolmanneksi näemme, että seurakunnan enemmistö voi olla väärässä ja vähemmistö oikeassa. Tämä on kova isku niille, jotka puhuvat kritiikittä seurakuntademokratiasta. Demokratia on hyvä asia, mutta seurakunnassa eivät hallitse ihmiset, vaan Jumalan sana.


Kirje Filadelfian seurakunnalle 3:7-13



Filadelfian kaupunki oli perustettu 140 e.Kr. portiksi kohti itää. Nimensä - Veljesrakkauden kaupunki - se oli saanut perustajansa Attalos Filadelfoksen mukaan. Se oli hyvinvoiva kauppakeskus, jossa eli ilmeisen pieni mutta virkeä seurakunta.


Filadelfian seurakunta ei saa osakseen mitään moitetta, ainoastaan rohkaisua. Seurakunta oli ilmeisesti kovassa paineessa ja sitä oli vainottu. Ilmeisesti ankarina vainoajina olivat toimineet Kristuksen torjuneet juutalaiset, joita sanotaan ankarasti Saatanan synagogaksi. Ainoa seurakunnan saama ohje on pitää kiinni siitä, mitä sillä on, ja luottaa Jumalaan, jonka valta on rajaton.


Mielenkiintoista ja tärkeää on nähdä Ylösnousseen Herran itsestään käyttämät puhuttelut. Hän on "Pyhä" ja "Tosi" - molemmat sanoja, joita käytetään vain Jumalasta. Ilmestyskirjassa Kristus ja Jumala ovat välillä selkeästi yksi ja sama, välillä erikseen "Jumala ja Karitsa". Mm. näistä juurista varhainen Kirkko rakensi kolminaisuusopin. Se on oikea ja Jumalan sanan mukainen oppi, vaikka Pyhää Kolminaisuutta ei Raamatussa käsitteenä mainitakaan.


Toiseksi kiinnitämme huomiota juutalaisten asemaan. Johannes oli itse erittäin todennäköisesti juutalainen ja varmaan valtaosa Sardeen seurakunnan jäsenistäkin. Tässä mielessä "Israel" oli edelleen Jumalan yhteydessä. Mutta Kristuksen torjuvalla juutalaisella ei ole mitään etua pakanoihin verrattuna. Päinvastoin hän kuuluu "Saatanan synagogaan". Ei ole olemassa mitään muuta pelastustietä kuin yksin Kristus, ei juutalaiselle eikä suomalaiselle.


Kirje Laodikean seurakunnalle 3:14-22


Laodikea sijaitsi Vähässä Aasiassa, varhaisen Kirkon tär­keällä alueella. Kau­punki oli perus­tettu 200-luvulla eKr. erin­omaiselle paikalle laakealle kukkulalle kauppateiden varteen. Kau­punki oli erittäin vauras. Kuuluisia tuotteita olivat seudun mustasta villasta tehdyt kalliit vaatteet ja se oli tärkeä lääke­tieteellinen keskus. Vaikka maanjäristykset runteli­vat kau­punkia, se ei tarvinnut muiden apua, vaan oli pian taas kukois­tuksessaan.


Ylösnousseen Herran viestit alkavat juhlavasti ja kauniisti, niin tämäkin. Kristus on aina luotettava ja aina samanlainen, mutta millainen on seurakunta - vastakohta on tässä tapaukses­sa todella raju. Toisin kuin käännöksemme sanoo, Herramme ei ole "luomaku­nnan alku", siis ensimmäinen luotu olento, vaan luomisessa vai­kuttanut voima - kaikki on luotu hänen kaut­taan (Joh 1:1-18).


Melkein kaikissa seitsemässä kirjeessä on seurakunnalle jaettu nuhteiden lisäksi myös kii­tos­ta. Poikeuksen muodostaa Laodikean seurakunta, joka ei saa osakseen minkäänlaista kii­tosta osak­seen. Tämän seurakunnan tila on yksiselitteisen huono.


Jos kiitos jäi pois, nuhteet eivät todellakaan jää. Seurakunnan perusongelma on sen täydel­li­nen sokeus omalle tilalleen. Se luulee kaiken olevan kunnossa, mutta totuus on toisenlainen ja karmiva. "Sillä sinä sanot: Minä olen rikas, minä olen rikas­tunut enkä mitään tarvitse: etkä tiedä että juuri sinä olet vihe­liäinen ja kurja ja köyhä ja sokea ja alaston". Omahyväinen ja rikas seurakunta oli kadottanut yhteytensä ylösnousseeseen Her­raan. Se ei ollut kylmä eikä kuuma, se oli haalea. Kylmässä pakanamaail­massa voidaan tehdä lähetystyötä, palavassa seurakun­nassa veisataan kiitosta Jumalan Karitsalle, mutta penseä - tai haalea - seurakunta on mahdollisimman kaukana Jumalasta.


Seurakunnan saamat ohjeet saattavat olla viittaus Laodikean laatutuotteisiin. "Minä neuvon sinua ostamaan minulta kultaa, tulessa puhdistettua, että rikastuisit, ja valkeat vaatteet, että niiihin pukeutuisit eikkä alastomuutesi häpeä näkyisi, ja sil­mävoidetta voidellaksesi silmäsi, että näkisit." Laodikeassa oli omasta takaa runsaasti rahaa, kalliita mustia villavaatteita ja taitavaa lääketiedettä. Nyt ei vain oma apu auta hiukkaakaan. Juuri sitä puuttuu, mitä seura­kunta luulee omistavansa. Nyt tarvitaan kuttuja Tyrväälle, kirveenheiluttajia Köyliöön ja sa­tama Raumalle - merkitys on selvä: seurakunnassa on nyt kaikki nurinkurin.

Kristus ei siis nuhtele seurakuntaa hylätäkseen sen. Hän puhuu ankarasti paatumukseksta ja maatumisesta, mutta avaa köy­hälle seurakunnalle todellisen aarreaitan. Aito ja kestävä kulta saadaan Kristukselta, vanhurskauden vaatteet saadaan lahjaksi Jumalalta ja Herran antama silmävoide saa hengellisesti sokean näkemään tilansa. Ainoa apu tulee siis Herralta.


Jakeet 20-21 asettavat kaiken seurakunnassa uuteen valoon. Kristus seisoo ovella ja kolkut­taa. Jos hän saa vallita seurakunnassa, siellä on elämä ja autuus hänen kanssaan. Sama koskee myös yksityistä ihmistä. Aukeaa läheinen yhteys, ateriayhteys rakkaan Herramme kanssa. Sitä seurakunta saa maistaa jo nyt Herran ehtoollisella. Tule­vaisuus on vielä ihanam­pi: Lopulli­sen voiton jälkeen on seurakunnan osa lopullinen kirkkaus.


Poikkeuksellisesti tässä kohdassa - ehkä kaikkien kirjeiden lopuksi - Herra sanoo sanat, jotka ovat tutut myös hänen maan­päälliseltä vaellukseltakin. Ne eivät ole vain kaunis fraasi, vaan totista totta: Miksi meillä on korvat päässä? Eikö siksi, että kuuntelisimme silloin, kun Her­ramme puhuu? Juuri tästä on kyse aina silloin, kun luemme pyhää Raamattua.


Laodikean seurakunnan jäsenet ovat kuolleet ja jo vastaamassa lopullisesti Herramme edes­sä. Ehkä lampunjalka siirrettiin pai­kaltaan silloin, kun muslimit ottivat komennon tällä alueel­la. Mutta mitä kirjeellä on sanottavana meille, jotka tänään tutkimme sitä? Kohtaamme tutun kysymyksenasettelun - kylmä - pala­va - penseä: todennäköisesti useimpien meidän peruson­gelmamme. Ei harras­telua, vaan täyttä panostusta! Herra ei sallinut kyselijän viivyttää itse­ään häntä seuraamasta mitenk­ään, ei edes isäänsä haudatakseen. Kristillinen usko on todella vakava asia. Mikä meille siis neu­vopksi? On vain palattava jatkuvasti Herran luo ja saatava häneltä lah­jaksi se, mitä meillä ei itselläm­me ole.


Laodikean seurakunta oli näennäisesti "rikas seurakunta" - tuskin osasimme olla kovin vahin­goniloisia. Paikallisseurakunnalla - ja jopa paikalliskirkolla on vaaransa. Sitä eivät koske lupaukset kestämisestä Herran paluuseen saakka. Jatkuva paatumus voi tuhota koko seurakunnan. Tämä on meille todellinen vaara.