Riemulaulu taivaassa

Riemulaulu taivaassa 19:1-10

Babylonin sortuminen saa esiin valtavan riemunpurkauksen taivaassa. Tämä riemunpurkaus merkitsee monien Ilmestyskirjassa esiintyvien hymnisäkeiden kertautumista valtavassa taivaallisessa juhlassa. Pitkään kaivaten odotettu asia on toteutunut ja Kaikkivaltias Jumala on päättänyt pahan vallan maailmassa. Synti ja jumalattomuus saavat vihdoinkin rangaistuksensa. Jumalaton esivalta ei ole enää edes vapiseva varjo Herransa edessä, vaan se on hävinnyt kokonaan.

Samaan yhteyteen kuuluu jo tulevia lukevia ennakoiva puhe suuresta juhlasta. Jumalan teko ei pysähdy vain siihen, että hän tuhoaa lopullisesti pahan vallan. Seurauksena on uusi luomistyö, Karitsan hääjuhla ja pyhien sanomaton kirkkaus Jumalan yhteydessä.

Tämä kaikki sanotaan tässä vaiheessa ennakoiden, sillä vielä ei maailmanhistorian lopun kuvaaminen ole aivan lopussa.

Mielenkiintoinen ja opettava on jakso enkelin ja Johanneksen keskustelusta. Johannes saa käskyn kirjoittaa kaiken muistiin ja vakuutuksen siitä, että profeetallisessa sanassa on todellakin Kristuksen Henki puhumassa. Kun Johannes aikoo osoittaa kunnioitusta enkelille, häntä varoitetaan siitä vakavasti. Kunnia kuuluu yksin pyhälle kolmiyhteiselle Jumalalle, ei ihmiselle eikä enkelille. Taivaassa ollaan tarkkoja ensimmäisestä käskystä.

Nyt käsillä oleva kohta on yksi niistä, joiden perusteella luterilaiset ovat ehdottomasti torjuneet pyhien palvonnan. Samaan viittaa Apt 10:26. Jumala ei ole antanut meille ihmisiä eikä enkeleitä palvottaviksi. Pyhät ovat kyllä taivaassa ja rukoilevat Jumalaa meidän edestämme. Heitä me emme kuitenkaan rukoile. Me kumarramme yksin pyhää Jumalaa. Toinen asia kokonaan on, että me olemme paljolti unohtaneet meitä edeltävät sukupolvet. Meillä olisi paljon oppimista niiltä, jotka ovat ennen meitä taistelleet ja jaksaneet loppuun asti. He ovat meille esikuvia. Alkukristillinen Polykarpoksen kuvaa ensin, miten viranomaiset polttivat piispa Polykarpoksen ruumiin, jotteivät kristityt voisi palvoa hänen jäännöksiään.

"Eiväthän he tienneet, ettemme me milloinkaan voi jättää Kristusta, joka on kärsinyt koko maailman, kaikkien pelastuvien, pelastuksen tähden, viaton syntisten tähden, emmekä ruveta palvomaan jotakuta toista. Häntä me kumarramme, sillä hän on Jumalan Poika, mutta marttyyreita me rakastamme, koska he ovat Herran opetuslapsia ja seuraajia, ja tässä me menettelemme heidän verrattoman kiintymyksensä mukaisesti, jota he ovat osoittaneet omaa kuningastaan ja opettajaansa kohtaan. Kunpa mekin pääsisimme heidän seuraansa, opetuslapsiksi yhdessä heidän kanssaan!"

Viimeinen taistelu 19:11-21

Johannes saa nähdä taivaan avautuneena ja suuren loppunäytöksen vihdoinkin alkavan. Liikkeelle lähtevät Jumalan sotajoukot, kärjessään "valkoisella hevosella ratsastava". Vaikka nimeä ei mainita, ei lukijalla ole vaikeutta huomata, kuka on tämä "kuninkaiden kuningas", joka paimentaa kansoja rautasauvalla. Kyseessä on Kristus ja hänen paluunsa maan päälle. Taistelun lopputulos on etukäteen yksiselitteisen varma, niin varma, että haaskalinnut kutsutaan paikalle jo etukäteen. Jaksossa toistuvat Ilmestyskirjassa aikaisemmin esiintyneet sanat ja ajatukset. Nyt poljetaan Jumalan vihan viinikuurna. Peto, väärä profeetta ja maailman kuninkaat kohtaavat lopullisen tuomionsa. On viimeisen tuomion aika. Tähän asti ei vielä kuvaus etene, vaan Ilmestyskirja kaartaa vielä kerran takaisin.