Voitetut voittajat

Maailmanhistorian kuohuja esittelevän näky katkeaa 10. luvun alussa välinäytökseen. Tämä välinäytös jatkuu aina jakeeseen 11:14. Nyt käsiteltävän jakson 11:1-14 selityksen ydinkysy­mys on, onko Johannes tarkoittanut konkreettista temppeliä ja konkreettisia todistajia vai onko hän ottanut käyttöön symbolisen kielen.

Konkreettisten tapahtumien selittäjät etsivät temppeliä, kahden todistajan henkilöllisyyttä ja kysyvät, mistä kaupungista on kysymys. Selityksiä riittää, mutta ne ovat ristiriitaisia ja ovat jatkuvasti osoittautuneet vääriksi.

Ilm:n kirjoittamisen aikoihin Jerusalemin temppeli oli jo hävitetty ja samoin kaupunki. Erittäin todennäköisesti meidän on valittava jälkimmäinen vaihtoehto. Meidän on silloin vapautettava itsemme kartalta ja historiasta ja tarkastel­tava jaksoa opetuksena siitä, miten Kirkko elää tässä maailmassa. Temppeli ei silloin välttämättä ole missään sijaitseva konkreet­tinen temppeli, todistajat edustavat ehkä koko Kirkkoa eikä "suuri kaupunki" ole sen enempää Jerusalem, Rooma kuin Babylonkaan, vaan se on vastakohta taivaalliselle kaupungille. Nyt on ehkä syytä huomauttaa, että kyse ei ole konkreettisten Raamatun kohtien tulkitsemisesta vastoin kirjoittajan tarkoitusta "symbolisesti", kuten ehtoollisen yksinkertaisten asetussanojen järkiperäisestä selittämisestä, vaan otaksuma, jonka mukaan kirjoittaja itse on valinnut symbolisen esitystavan.

Siihen kuuluu näky, jossa Johannes sai tehtäväkseen mitata temppelin mittaruo'olla. Esipiha piti kuitenkin erottaa pois ja jättää mittaamatta. Mitä tämä tarkoittaa? Joitakin aavistuksia saamme Vanhan testamentin puolelta, joitakin toisia konkreettisista historian tapahtumista kirjoittamisen aikoihin.

Temppeliä mitataan erityisesti kahdessa VT:n kohdassa. Hes 40-42 edellyttää tunnetuksi tilanteen, jossa temppeli oli kokonaan hävitetty. Nyt kuitenkin pakkosiirtolaisena Babylonissa asuva profeetta saa nähdä näyn, jossa temppeli on taas paikoillaan, niin konkreettisesti, että sitä saattoi mittaruo'olla mitata. Tämä näky oli tietenkin valtava lohdutus Babylonissa elävälle Jumalan kansalle: Pian saadaan mennä takaisin Jerusalemiin ja alkaa kaikki alusta! Toisaalta Sakarjan kirjan 2. luvussa kerrotaan, miten Jerusalem mitataan mittanuoralla. Sen jälkeen annetaan lupaus: "Minä olen oleva, sanoo Herra, tulimuuri sen ympärillä ja kunnia sen keskellä." Näiden kahden kohdan perusteella ymmärrämme temppelinäyn niin, että se antaa toivoa taistelevalle seurakunnalle: Meidän Jumalamme temppeli on jo olemassa meitä varten eikä Herra anna sitä hävittää.

Aivan vastaava näkökulma aukeaa Ilmestyskirjan aikana vallinneesta historiallisesta tilanteesta käsin. Kun roomalaiset valloittivat Jerusalemin v. 70, oli temppeli seloottien vastarinnan keskus. Pakanoiden esipiha luovutettiin, mutta muuta osaa temppelistä puolustet­tiin ja odotettiin Herran puuttuvan itse tapahtumiin. Näin ei silloin käynyt, mutta Kristuksen kansan kohdalla käy: Kirkkoa vastaan hyökätään katkerasti ja pakanat tallaavat Jerusalemia "42 kuukauden ajan". Tämä kolmen ja puolen vuoden mittainen ajanjakso on puolet pyhästä seitsenluvusta - se tarkoittaa siis lyhyttä, Jumalan säätämää aikaa, jonka aikana Kirkkoa vastaan hyökätään erityisen katkerasti.

Monipuolinen ja rikas kuva opettaa lyhyesti sanottuna tätä: Kristuksen omia kyllä vainotaan, mutta Herra ei ole heitä silti hylännyt.

Kaksi todistajaa 11:3-14

Valinta konkreettisen ja symbolisen raamatunselityksen välillä jatkuu. Keitä ovat kaksi todistajaa? Jo heidän vaatetuksensa paljastaa heidät parannussarnaajiksi. Heihin sovelletaan Sakarjan kirjan puhetta kahdesta öljypuusta, jotka Sakarjan kirjassa ovat ylimmäinen pappi Joosua ja käskynhaltija Serubbaabel (Sak 2:4). Todistajat antavat väkevän todistuksensa 1260 päivän aikana - taas kolmen ja pulen vuoden ajanjakso! - jonka jälkeen heidät tapetaan. Ruumiit viruvat kadulla kolmen päivän ajan, kunnes he nousevat ylös ja heidät otetaan taivaaseen. Onko meidän mahdollista määrittää heidän henkilöllisyytensä? Toiset valitsevat konkreettisen tulkinnan ja vastaavat myöntävästi, toiset symbolisen ja vastaavat kieltävästi.

Konkreettinenkin tulkinta jakautuu tietyssä mielessä kahtia, aikahistorialliseen ja nykypäi­vään soveltavaan tulkintaan. Aikahistoriallinen tulkinta vetoaa juutalaiseen kirjallisuuteen: UT:n kirjoittami­sen aikoihin juutalaiset odottivat lopunaikoina ilmestyväksi useita eri hahmoja. Meille heistä tunnetuin on Elia, mutta myös Aaronia, Israelia (Jaakob) ja Moosesta odotettiin. Elia-apokalypsissa Heenok ja Elia esiintyvät lähes samassa roolissa kuin kaksi todistajaa nyt. Toisaalta toisella todistajalla on paljon Mooseksen piirteitä. Nykypäivään soveltava tulkinta on useimmiten mielivaltainen ja perustuu ennustuksiin, joita ei kauan muisteta.

Valitsemme taas varovaisesti symbolisen tulkinnan. Sen mukaan kaksi todistajaa eivät välttämättä olekaan kaksi määrättyä henkilöä, vaan he edustavat koko Kirkkoa. Kirkko saarnaa lopunaikana parannusta ja kääntymistä Kristuksen puoleen. Tämä maailma vierastaa, vihaa ja vainoaa evanke­liumia. Silti todistus Kristuksesta annetaan ilman, että Kirkkoa voidaan vaientaa. Aivan lopunaikana Kirkko joutuu erityisen kovan vainon alle. Silloin ihmiset riemuitsevat päästessään vapaaksi parannussaarnasta ja uskovat Kirkon jo kokonaan hävinneen maan päältä. Ja kuitenkin: kuten kuolleiden todistajien ruumiit heräävät henkiin ja nousevat Taivaaseen, Kristuksen Kirkko kuitenkin jatkaa elämäänsä loppuun asti ja päätyy lopulta Jumalan kirkkauteen. Vaikka jakeessa 8 mainitaan selvästi Jerusalem, kyseessä ei ole niinkään kartalle merkitty kaupunki, kuin vastakohta taivaalliselle kaupungille, koko ihmiskunta kapinaan nousseena Herraansa vastaan.

Seitsemäs pasuuna - ja kaarros takaisin! 11:15-19

Seitsemännen pasuunan kaikuessa Ilmestyskirjan lukija odottaa maailmanhistorian päättyvän. Juuri siitä nyt onkin kysymys: Seitsemännen pasuunan kaikuessa Taivaassa puhkeaa suuri riemu ja Kaikkivaltiaan Jumalan ylistys. Juuri nyt on se hetki, jolloin Jumala osoittaa voimansa ja ottaa hallituksen ja jolloin luomakunnan todellinen Herra paljastuu.  Ja kuitenkin - välittömästi tämän ilohuudon jälkeen Ilmestyskirja ikäänkuin kaartaa vielä kerran takaisin, uusiin sykleihin. Vielä ei seuraakaan maailmanhistorian loppunäytöksen kuvaaminen. Ensin kuvataan lopunajat uudelleen, nyt entistä tarkemmin (luvut 12-18). Vasta 19. luvussa ollaan valmiit kuvaamaan viimeistä tuomiota.