Ylösnoussut ilmestyy

1:1-3 Alkusanat


Kirjan alkusanat tekevät selväksi, että Johannes saa tehtäväkseen kertoa tulevista tapahtumista.


Samalla kirja johdattaa aidon vanhatestamentillisen profetian tavoin ymmärtämään paitsi tulevaisuutta myös ja ennen kaikkea kuulijan nykyhetkeä. Sana apokalypsis tarkoittaa sananmukaisesti peitteen ottamista pois jonkin päältä. Kun katsotaan kyllin kauaksi Jumalan antamaan tulevaisuuteen, myös kristityn tällä hetkellä elämä todellisuus saa uuden muodon.


Tärkeää piirrettä ensimmäisestä luvusta ei pidä nyt jättää huomiotta. Kokenutkaan lukija ei välttämättä huomaa, miten paljon Ilmestyskirja viittaa jatkuvasti Vanhaan testamenttiin. Esimerkiksi tämän luvun kohdalla ei ole ainoastaan kyse siitä, että Johanneksen näky muistuttaa Vanhan testamentin teofanioita, kuvauksia ihmisen ja Jumalan kohtaamisesta. Tämän lisäksi tarkat selitysteokset poimivat yksinomaan tämän luvun kohdalla kirjaimellisesti kymmenittäin sellaisia kohtia, jotka ovat enemmän tai vähemmän suoria lainauksia Kirjoituksista, erityisesti Danielilta, Sakarjalta, Hesekieliltä ja Jesajalta, mutta myös Ensimmäisestä ja Toisesta Mooseksen kirjasta. Suppeassa selityksessäni voin ottaa esille niistä vain muutamia. Toivon kuitenkin jokaisen lukijan ymmärtävän, että asianmukainen Ilmestyskirjan selitys ei voi sivuuttaa Vanhan testamentin antamaa taustaa. Sekä Ilmestyskirjan kirjoittaja että sen varhaiset lukijat tunsivat Kirjoitukset huomattavasti nykysuomalaista lukijaa paremmin.


Vanhan testamentin kohtia ei vain lainata ja toisteta, vaan ne saavat uuden muodon ja selityksen. On tärkeää oppia hahmottamaan, miten Vanhan testamentin rikkaat profetiat ja kuvat saavat Ilmestyskirjassa siivet alleen, ottavat uuden ja vahvemman muodon ja johdattavat taivaan porteille.


1:4-7 Tervehdys seurakunnille



Ilmestyskirja on laaja kirja ja vain sen luvut 2-3 on suunnattu suoraan seitsemälle Vähä-Aasian seurakunnalle. Siitä huolimatta alkutervehdys suunnataan nimenomaan noille seurakunnille.


Nyt käsiteltävät jakeet muistuttavat Uuden testamentin kirjeiden alkutervehdyksiä, jotka nekin seuraavat antiikin ajan kirjeen kaavaa, tosin vapaasti ja sitä laajennellen. Juuri nämä laajennukset avaavat Paavalin kirjeiden alkutervehdysten tavoin valtavan määrän uskonopillisesti tärkeitä näkökulmia. Niistä on mahdollista tässä poimia vain muutamia.


Niin ahdistavista ja vaikeista maailmanhistorian vaiheista kuin Ilmestyskirja puhuukin, sen pääsanoma on suuren Jumalan kaikkivaltius, jota mikään mahti maailmankaikkeudessa voi haastaa edes pieniltä osin. Tämä ulottuvuus tulee selvästi esille jo ensimmäisessä luvussa. Erilaisten tulkintojen lukija tajuaa nopeasti sekä tämän että muiden kirjojen kohdalla, että kysymys on nollasummapelistä. Missä Jumalan kaikkivaltius sivuutetaan joko harkiten tai vahingossa, Saatanalle ja pimeyden valloille tulee tilaa. Missä taas Jumalan kaikkivaltius on kirkkaana mielessä, Saatanan valta jää minimaaliseksi. Jo tämän kirjan alkutervehdys tekee selväksi, kenellä on tässä maailmassa suvereeni valta: ”Minä olen A ja O, alku ja loppu”, sanoo Herra Jumala, hän, joka on, joka oli ja joka on tuleva” (Ilm. 1:8).  Kaikki mitä kirjassa kuvataan, tapahtuu suuren Jumalan kasvojen edessä ja vain hänen sallimuksestaan. Tapahtumat eivät lipsahtele Jumalan käsistä.

Toinen Ilmestyskirjan lukijan helposti sivuuttama asia on, että tämä on Jumalan omalle alusta loppuun asti armoa täynnä oleva kirja. Tosin on alusta lähtien selvää myös, että Jumalan armo ja anteeksiantamus tulevat ihmisen osaksi ainoastaan Kristuksessa, ja raja pelastuvien ja kadotettujen välillä on selkeä. Tässä mielessä Ilmestyskirja pakottaa lukijansa kysymään itseltään, kummalla puolella rajaa hän seisoo. Epäuskoinen kulkee omaa tietään. Kristuksen omalle, paljonkin syntiä tehneelle, toivotetaan armoa ja rauhaa häneltä, ” joka rakastaa meitä ja on verellään vapauttanut meidät synneistämme.”


Seuraava yksityiskohta vie syvälle Vanhan ja Uuden testamentin yhteyteen ja keskinäiseen jatkumoon. Jakeen 6 mukaan Kristus on tehnyt vastaanottajat ”kuningassuvuksi ja Jumalan, Isänsä, papeiksi”. Kyseessä ei ole pappeus siinä merkityksessä kuin sen tunsivat Jerusalemin temppelissä käyneet pyhiinvaeltajat eikä myöskään meidän paimenen virkamme. Sanat ovat selvä viittaus liittoon, jonka Jumala teki Israelin kanssa Siinailla (2. Moos. 19:4-6). Silloin koko Israel, miehet ja naiset, lapset ja vanhukset, asetettiin kuin papiksi kansojen joukkoon ja vaalimaan Jumalan heille antamaa valoa. Nyt Ilmestyskirja tässä (kuten myös 5:10 ja 20:6) tekee Ensimmäisen Pietarin kirjeen (2:9) tavoin Kristuksen omista Jumalan kansan. Jokaisella kristityllä on tehtävänä tuoda Kristuksen rakkauden valoa ympäristöönsä ja kuuluttaa Jumalan suuria tekoja. Tästä pappeudesta, jota kutsutaan yleiseksi pappeudeksi, erikseen on olemassa Kirkon erityinen virka, paimenen virka, joka sekin on Jumalan asettama.


1:9-20 Johannes näkee Kristuksen


Patmos on pieni, kallioinen saari vain viitisenkymmentä kilometriä nykyisen Turkin rannikolta länteen. Se mainitaan antiikin lähteissä varsin harvoin ja tuskin kukaan tuntisi sitä, ellei paikka olisi ollut Ilmestyskirjan näkijän karkotuspaikka.


Antiikin aikana oikeusistuimet määräsivät harvoin pitkiä vapausrangaistuksia, ja vangitut olivat siksi yleensä säilössä jotakin tarkoitusta varten, oli se sitten valtion varjeleminen tai määrätyn rangaistuksen odottaminen. Sen sijaan vallanpitäjien kannalta harmillisten opettajien karkottaminen esiintyy lähteissä useinkin. Domitianuksen aika oli kristityille ilmeisen vaikeaa, mutta koska Johannes ei mainitse saarella olevia uskonveljiään ja -sisariaan, kyseessä oli tuksin massakarkotus. Viranomaiset varmaan tiesivät Johanneksen tärkeäksi kristittyjen johtajaksi ja niin hän oli joutunut kivikkoiselle saarelle ja näki kuuluisat näkynsä.


Kristuksen ilmestyminen tuo mieleen Vanhan testamentin teofaniat, Jumalan ilmestymiset ihmisille. Niitä on Vanhassa testamentissa vähän, mutta ne ovat erittäin vaikuttavia. Usein niihin liittyy kolme elementtiä: 1) näkijän kauhistus, 2) Jumalan apu ja 3) näkijän saama tehtävä. Mooses kohtaa Jumalan palavassa pensaassa, peittää kauhuissaan silmänsä vaatteella ja saa tehtävän tuoda kansan vapauteen Egyptistä. Elia kohtaa Jumalan Hoorebilla ja kauhistuu näyn voimaa: Sen jälkeen hän kuulee, ettei Jumala ole hylännyt kansaansa ja Elia saa tehtävän jatkaa työtään. Sakarjan kirjassa ylipappi Joosua seisoo Jumalan edessä saastaisissa vaatteissaan ja joutuu kuulemaan vaieten kaikki vastaansanomattomat syytökset, kunnes Jumala ottaa häneltä pois saastaiset vaatteet, pukee tilalle juhlavaatteet ja antaa uuden tehtävän. Hyvin samaan tapaan Johannes saa nähdä Ylösnousseen valtavan kirkkauden, kaatuu maahan kuin kuolleena ja saa nähdä kirkkauden Herran kumartuneen hänen ylleen ja puhuttelevan häntä lempeästi. Myös Johannes saa tehtävän ja hänestä tulee Jumalan viestinviejä.


Uuden testamentin tekstit antavat Jeesuksesta rikkaan ja monimuotoisen kuvan, joka on heijastunut vuosituhansien aikana myös kristilliseen taiteeseen. Hänet kuvataan seimen lapsena, opettamassa ihmisiä tai parantamassa sairaita. Getsemanen ja Golgatan kärsivä mies esiintyy lukemattomissa maalauksissa. Nyt esillä olevassa tekstissä astuu esille erityisesti monien ortodoksisten ikonien upeasti kuvaama kirkastettu Kristus. Monet tärkeät Uuden testamentin kohdat (ennen muuta Joh. 1:1-18 ja Fil. 2:5-11) tekevät selväksi, että Kristus oli olemassa ennen tämän maailman syntyä ja että koko maailma on saanut syntynsä hänen kauttaan. Ilmestyskirjassa Jumala ja Karitsa ovat siinä määrin yhdessä, että meidän on mahdotonta erottaa Isän ja Pojan rooleja. Kolminaisuuden salaisuuden äärellä on parasta kumartaa ja kunnioittaa, ja ennen muuta ihmetellä sitä, että suuri Jumala välittää kumartua heikon ja syntisen ihmisen äärellä, koskettaa häntä ja sanoa: ”Älä pelkää!”


Johannes saa siis tehtäväkseen tuoda viestin kaikkivaltiaalta Kristukselta. Hänen viestinsä ja näkynsä muistuttavat monessa mielessä erityisesti Hesekielin ja Danielin näkyjä. Meidän Raamatuissamme olevien kirjojen lisäksi apostolien ajan juutalaiset tunsivat myös muita näkyihin pohjautuvia teoksia, joita ei otettu kanonisten kirjojen joukkoon. Apokalyptisessa kirjallisuudessa verho väistyy ja lukija saa tuikauksen iankaikkisesta kirkkaudesta. Juuri tämä on tehnyt Ilmestyskirjan rakkaaksi erityisesti kärsivälle Kirkolle.