top of page

Elävä ja todellinen Jumala. Johdanto ja 1. Tess. 1

1 Tess. 1

Elävä ja todellinen Jumala. Johdanto ja 1. Tess. 1


Viedessään voittavaa sanomaa Eurooppaan apostoli Paavali joutui suuriin vaikeuksiin. Ensimmäisessä pysähdyspaikassaan Filippissä hän joutui yhdessä Silaan kanssa julkisesti ruoskituksi ja vankilaan heitetyksi. Apostolien tekojen luvun 16 kuvaamien hurjien tapahtumien jälkeen matka jatkui kohti Tessalonikaa. Me perehdymme tämän sarjan aikana ensimmäiseen Paavalin Tessalonikan seurakunnalle lähettämään kirjeeseen.


Millainen paikka oli Tessalonika?


Tessalonika oli silloin ja on nyt hyvin tärkeä kaupunki. Se sijaitsi hyvin tärkeän roomalaisen sotilastien varrella (Via Egnatia). Nykyisinkin toiminnassa oleva satama korosti kaupungin merkitystä. Näin ei ollut ollenkaan ihmeellistä, että Tessalonika oli merkittävä keskus. Jokaisessa suuressa kaupungissa eli myös juutalaisvähemmistö, joka piti tiiviisti yhtä. Euroopan ensimmäisessä lähetyskohteessa, Filippissä, ei ollut Paavalin aikana synagogaa, mutta Tessalonikassa oli. Juutalaisten saarna oli vetänyt puoleensa myös pakanoita, jotka olivat hyvin kiinnostuneita heidän opetuksestaan. Nämä ns. jumalaapelkääväiset eivät olleet kääntyneet juutalaisiksi eivätkä siis ympärileikkauttaneet itseään. Silti he kunnioittivat Israelin Jumalaa.


Miten Paavalin kävi Tessalonikassa?


Luukas kertoo Paavalin käynnistä Tessalonikassa Apostolien tekojen luvussa 17. Kaikkialla synagogissa oli tapana, että juutalaiset miehet saivat osallistua pyhien kirjoitusten selittämiseen. Tätä tapaa Paavali nyt seurasi. Hän meni sapattina synagogaan ja selitti lakia ja profeettoja osoittaen, että Jeesus oli Jumalan lupaama Kristus. Näin hän sai tehdä Luukkaan mukaan kolmena sapattina. Saarna sai mukaansa joitakin juutalaisia ja vielä enemmän jumalaapelkääväisiä. Tämä oli juutalaisille liikaa. Juutalaiset pitivät huolta siitä, että kävi kuten Paavalin niin usein kävi. Kadulla kiihotettiin kansaa, nostatettiin meteli ja mielenosoitus. Kuten aina kristityt jäivät vähemmistöön. Seurakunnalla ei ollut mitään muuta mahdollisuutta kuin lähettää yötä myöten Paavali ja Silas jatkamaan matkaansa. Tessalonikan juutalaiset olivat niin raivoissaan, että he lähettivät vielä apostolien peräänkin miehiä pitämään huolta siitä, että Paavali sai äkkilähdön myös Beroiasta.


Miten Ensimmäinen tessalonikalaiskirje syntyi?


Paavali sai siis opettaa vain muutamana sapattina Tessalonikassa. Saattaa olla, että hän kykeni opettamaan seurakuntaa vain kolmen tai neljän viikon ajan. Hänen lähtiessään työ jäi tietenkin pahasti kesken. Seurakunta näytti jääneen täysin heitteille. Paavali oli jännittynyt ja utelias tietämään, miten asiat Tessalonikassa olivat. Oliko siellä yleensä enää jäljellä seurakuntaa? Timoteus sai lähteä Ateenasta takaisin pohjoiseen. Hän palasi mukanaan loistavia uutisia. Seurakunta eli ja voi hyvin Tessalonikassa! Se oli suorastaan malliseurakunta, josta kelpasi puhua Korintin kulmilla lähetystyön jatkuessa. Paavali ikävöi kovin seurakuntaa, mutta ei voi siinä vaiheessa palata. Ainoa vaihtoehto on kirjeenvaihto. Ensimmäinen tessalonikalaiskirje saattaa olla jopa ensimmäinen Paavalin ylipäänsä seurakuntiin kirjoittama kirje. 1Tess on hyvin helposti ajoitettavissa. Tiedämme Paavalin ehtineen Ateenasta Korinttiin vuoden 50 vaiheilla. Juuri tähän aikaan sijoittuu myös nyt käsittelemämme kirjeen kirjoittaminen. Kirje on varmasti Paavalin kirjoittama ja kaikin puolin aito apostolin toiminnasta kertova dokumentti.


Miten pelastutaan Jumalan vihalta? 1. Tess. 1


Alkutervehdys 1:1


Paavalin kirjeet alkavat tietyn kaavan mukaisesti, niin myös 1Tess. Ensiksi seuraa sovinnainen alkutervehdys ja sitten Jumalan kiittäminen. Paavalin ohella kirjeen kirjoittajiksi mainitaan Silvanus ja Timoteus. Molemmat ovat meille vanhoja tuttuja. Nimestä Silvanus esiintyi myös lyhennys Silas. Onko hän sama mies, jonka mainitaan kirjurina kirjoittaneen 1. Piet:n (1. Piet. 5:12), on vaikea sanoa. Joka tapauksessa Silas oli Paavalin hyvin läheinen työtoveri, joka mainitaan toisena lähettäjänä peräti viidessä Paavalin kirjeessä. Yhtä tärkeä on Timoteus, joka toimi Paavalin lähettinä Tessalonikan suuntaan.


Seurakunta saa kehuja 1:2-10


Kirjeen alkutervehdyksen jälkeen seuraa useimmissa Paavalin kirjeissä Jumalan kiittäminen seurakunnan takia. Tuskin yhdessäkään kirjeessään Paavali on niin kiitollinen seurakunnan takia kuin tässä. Paavali sanoo ohimennen kiittävänsä Jumalaa mainitessaan tessalonikalaisia rukouksissaan. Tästä näemme, miten Paavali jaksoi rukoilla nuorten seurakuntien kanssa ja kiittää Jumalaa niiden takia. Meidänkin tulisi tarkoin ottaa oppia apostolista. Ei ole todellakaan itsestään selvää, että meidän seurakunnissamme asiat menevät hyvin. Luopumus, maallistuminen, harhaopit, lankeemukset - kaikki nämä ovat ongelmia, jotka tunnemme liiankin hyvin. Miksi siis niin vähän rukoilemme oman seurakuntamme puolesta? Tyytymättömyys ja purnaaminen eivät vie yksinään asioita eteenpäin. Vastoin ajatuksiamme Jumala ei ole kuollut. Hän elää ja hallitsee. Yhä tänäänkin seurakunnat ovat hänelle rakkaita, myös oma seurakuntamme.


Apostoli puhuttelee tessalonikalaisia veljiksi. Kenenkään ei pidä antaa tämän sanan suututtaa itseään. Antiikin kielenkäytössä - ja kaikissa eurooppalaisissa kielissä nykyäänkin - käytetään miehiin viittaavaa maskuliinimuotoa hyvin väljästi (man säger, man sagt). Paavalin puhuttelu kätkee ilman muuta sisälleen myös naiset, jotka kuuluivat seurakuntaan sen täysivaltaisina jäseninä (Gal. 3:28, huomaa kuitenkin 1. Kor. 14:33b-36). Kiitokseen olikin aihetta aina, kun Tessalonikan seurakunta mainittiin. Olihan evankeliumi tullut juuri tähän kaupunkiin todellisena Jumalan voimana. Jumala oli päättänyt siunata sanansa ja hän myös teki näin. Siksi mikään maailman mahti ei voinut estää seurakuntaa syntymästä. Että näin tapahtui, oli Jumalan armovalinta. Siksi apostolit saivat suuren voiman ja rohkeuden ja Pyhä Henki kuljetti sanan ihmisten sydämiin asti. Vaikka ahdistusta ja vainoa riitti, sana omistettiin uskolla ja näin tultiin Jumalan lapsiksi. Tämän takia tessalonikalaiset olivat esikuva kaikille muille kreikkalaisille. Missä Paavali kulkikin, siellä kulki hänen mukanaan myös tieto Tessalonikan tapahtumista. Tieto kulki myös muita teitä niin ettei Paavalin tarvinnut välttämättä edes itse puhua mitään.


Luvun lopussa Paavali ilmaisee muutamin yksinkertaisin sanoin koko kristillisen uskon ytimen. Hänellä ei ollut Tessalonikassa aikaa hienostella. Oli keskityttävä kaikkein tärkeimpään. Meillä on muuallakin Raamatussa kuvaus Paavalin lähetyssaarnan ytimestä (Apt 17:22-34, Room 1). Pakanoiden oli käännyttävä pois epäjumalanpalveluksesta palvelemaan ainoaa elävää ja todellista Jumalaa. Erottamattomana osana tähän kuuluu se, että odotetaan taivaista kuolleista herätettyä Jumalan Poikaa, Jeesusta, joka tulee viimeiselle tuomiolle. Hän pelastaa kaikki kristityt tulevalta vihalta.


Meidän on syytä tutkia näitä jakeita oikein suurennuslasilla ja katsoa, miten meidän keskellämme opetetaan. Nyt käsiteltävässä jaksossa Paavali kertaa uskon perustaa, sitä kaikkein tärkeintä. Onko meillä perusta kunnossa? Ensimmäinen asia on se, että kaikenlainen epäjumalanpalvelus on Jumalalle kauhistus. Tämä meidän on syytä muistaa ensiksikin puhuessamme lähetystyöstä. Monta kertaa tahdomme ajatella, että lähetystyö on vain kehitysapua, rakkauden osoittamista. Kyllä se on sitäkin, mutta sen ydin on muualla. Lähetystyön tarkoitus on siinä, että ihmiset kääntyvät helvetin tieltä taivaan tielle. Vaikka vieraissa kulttuureissa on paljon kunnioitettavaa ja vaikka kunnioitamme myös kaikkea aitoa uskonnollisuutta, tarkoituksemme on silti selvä. Vasta evankeliumi siirtää tuomion alta Jumalan valtakuntaan (esim. Apt 17:30-31). Epäjumalanpalvelusta emme kuitenkaan näe vain lähetyskentillä. Suomenmaa on täynnä horoskooppeja, selvännäkijöitä, vapaamuurariutta, taikauskoa, itämaisia uskontoja ja ideologioita, ateismin uskonlahkoa ja suoranaista Saatanan palvontaa. Juuri tästä kaikesta on kysymys - ja huomaamme, että meidän on palattava Herran laskemalle perustalle!

Toiseksi Paavali puhuu siitä, että tessalonikalaiset alkoivat odottaa ylösnousseen Kristuksen paluuta. Kristuksen ylösnousemus on uskonkohta, jonka mukana Kirkko joko seisoo tai kaatuu. Seurakunnissamme ei pidä sietää päivääkään sellaista opettajaa, joka kieltää Kristuksen ylösnousemuksen. Kristus kuoli meidän kuolemamme. Kun hän nousi kuolleista, mekin saimme iankaikkisen elämän. Herra ei ole vain noussut Isän oikealle puolelle, vaan hän myös kerran tulee takaisin maan päälle. Me uskomme ja tunnustamme, että Herra pitää viimeisen tuomion. Silloin jokainen ihminen joutuu tekemään tiliä koko elämästään, jokaisesta ajatuksesta, sanasta ja teosta. Tuomiopäivä on suuri ja polttava vihan päivä, jolloin Jumalan oikea tuomio käy yli koko maailman. Viimeistään silloin jokainen joutuu kohtaamaan Herran silmästä silmään, oli sitten uskonut häneen tai ei. Syy siihen, miksi Paavali kiersi ympäri maailmaa ja saarnasi jokaiselle, oli juuri tässä. Meillä yhdelläkään ei ole mitään mahdollisuuksia selvitä Jumalan vihan päivästä. Se polttaa kaiken puutteellisen ja vajavaisen, myös meidät. Siitä huolimatta me odotamme tuomiopäivää, sillä se on meidän vapautuksemme päivä. Juuri meidän syntisten tähden Herra Jeesus tuli tänne maailmaan, antoi henkensä ja vuodatti verensä. Hänet lyötiin ristille meidän sijastamme. Nyt oli koko maailmalle julistettava riemullinen ja ihana sanoma: Ei kenenkään tarvitse kantaa huonoa omaatuntoa eikä itkeä omaa huonouttaan. Kenenkään ei tarvitse olla yksin eikä hylätty. On Kristus ja hänen lunastusverensä. Emme pelkää viimeistä tuomiota. Odotamme sitä, sillä Kristus itse on kärsinyt meidän rangaistuksemme.

Uskonasioista puhutaan usein hyvin vaikeaselkoisesti. Nyt, tässä tekstissä, Paavali piirtää yksinkertaisen lähetyssaarnansa yhteenvedossa uskon raamit hyvin selkeästi. Jokainen ihminen on synnin alla ja Jumalan vihan alle tuomittu. Ihmisen tärkein asia on mennä iankaikkiseen elämään ja varoa joutumasta kadotukseen. Kadotukseen mennään ilman Kristusta. Iankaikkiseen elämään mennään Jumalan Pojan veren takia. Emme kuvittele pääsevämme sisälle Jumalan valtakuntaan oman erinomaisuutemme tähden, emme omien tekojemme emmekä edes oman uskomme takia. Menemme sinne Jumalan tekojen takia, Golgatan ristin tähden ja Jumalan pyhien sakramenttien tähden. Kun meidät on kasteessa otettu Jumalan lapsiksi, kun Herran pöydässä saa ottaa vastaan syntien anteeksiantamuksen ja kun Jumalan oma sana, Raamattu, takaa armon, mitä meidän tarvitsisi pelätä?


bottom of page