Jumalan sana ei horju

1 Tess. 5

Jumalan sana ei horju

Koska Kristus tulee? 5:1-11


Kaikkina aikoina kristityt ovat olleet hyvin kiinnostuneita siitä, koska Kristus tulee takaisin. Vaikka Paavali oli opettanut Tessalonikassa vain lyhyen aikaa, tämä asia oli opetettu tarkkaan. Kristus tulee koska tulee. Sitä ei yksikään ihminen tiedä. Meille voi käydä joskus niin onnettomasti, että huomaamme aamulla varkaiden käyneen öiseen aikaan pihalla. Silloin on enää turha harmitella sitä, ettei tullut valvoneeksi ja pitäneeksi vahtia. Varas tuli yllättäen, mitään ennakolta ilmoittamatta. Juuri näin tulee Kristuskin. Juuri silloin, kun kukaan ei enää häntä odota, hän on yhtäkkiä paikalla. Se on valtava järkytys kaikille, jotka ovat nauraneet ja pilkanneet uskovaisten unelmia.


   Viimeinen tuomio - aivan kuin usein kuoleman hetkikin - tulee yllätyksenä. On vain yksi keino pitää huoli siitä, että Kristuksen paluu ei yllätä. Täytyy olla joka hetki valmiina. Herra itse vertaa valvomiseen sitä, että häntä odotetaan. Uni pyrkii ottamaan vallan ja silloin varkaat voivat tehdä mitä hyvänsä. Nyt Paavali käyttää samaa kuvaa, mutta tekee selvän jaon: Toiset ihmiset kuuluvat päivään ja valkeuteen, toiset yöhön ja pimeyteen. Yön kansa on päivälläkin umpiunessa ja juovuksissa, toisin sanoen he eivät tunne Kristusta eivätkä välitä uskonasioista mitään. Päivän kansa on nukkuessaankin hereillä eli on Jumalan oma. Paavali menee niin pitkälle, että sanoo kuoleman unessakin olevien elävän Kristuksen kanssa.


    Kristuksen oma, päivän kansaan kuuluva, elää uskonsa edellyttämällä tavalla. Usko ei ole vain pään asia. Se on yhteyttä Herraan ja sillä on seurauksensa käytännön elämässä. Kun näin eletään Kristuksen omana, Herran paluu ei voi olla järkytys ja yllätys. Se on päinvastoin ihana vapautuksen hetki, jota on kaivattu ja odotettu.    Paavali tekee selväksi, missä on meidän pelastuksemme perusta. Kristus on kuollut puolestamme. Hän antaa meille uskon ja rakkauden haarniskan ja kypäräksi pelastuksen toivon. Kristuksen takia olen valmis, niin syntinen kuin olenkin.


   Tämä jakso on vain yksi niistä  monista Raamatun kohdista, joka pakottaa sanoutumaan irti kaikista Kristuksen paluun ajankohdan ennustelijoista. Meidän keskellämme on erilaisia opettajia ja laskeskelijoita, jotka piirtävät kaavioita ja näkevät lopun ajan merkkejä kaikkialla. Näiden perusteella he sitten tekevät omia arvioitaan ja huutavat niitä kaikkien kuultavaksi. Se ei kuitenkaan ole oikeassa, joka kaikkein kovimmin huutaa. Oikeassa on se, joka ankkuroi uskonsa Jumalan sanaan. Se opettaa, ettei yksikään ihminen tiedä Herran paluun hetkeä.


Seurakunta elää 5:12-22


Paavali siirtyy lopettamaan kirjettään. Hän antaa useita lyhyitä ohjeita seurakunnan elämää varten. Apostoli kehottaa tessalonikalaisia pitämään arvossa johtajiaan. Näemme siis, että nuorikin seurakunta oli saanut heti johtajansa. Paavalin ohje on kunnioittaa ja rakastaa heitä. Tätä vaatimusta hän ei perusta johtajien omaan kykyyn, vaan heidän tehtäväänsä. Jumala on antanut heille jalon viran. Sen hoitaminen oli nuorissa seurakunnissa varmaan hyvin vaikeaa. Siksi seurakuntalaisten tuli kaikin tavoin tukea omia opettajiaan.


    Meidän kirkossamme näemme kaksi vastenmielistä virtausta. Ensimmäinen on pappiskeskeisyys ja virkamiesmäistyminen. Mikään ei liiku eikä mitään tapahdu, ellei paikalla ole pappia. Ilman pappia (tai jotakuta muuta seurakunnan työntekijää) ei monin paikoin voida järjestää seuroja, ei pitää raamattupiiriä, ei yleensäkään tehdä juuri mitään. Syytä on varmaan sekä meidän pappien että seurakuntalaisten asenteissa. Meidän tulisi oppia näkemään kaste papiksivihkimykseksi. Jokaisella kristityllä on oma tehtävänsä juuri kaikkien uskovien pappeuden perusteella.


    Pappiskeskeisyyden kanssa ainakin näennäisesti vastakkainen vitsaus on Jumalan asettaman paimenen viran halveksiminen. Tästähän nyt esillä oleva raamatunkohta nimenomaan varoittaa. Vaikkapa Apt 20, Ef 4:11 ja 1. Piet 5 osoittavat, että paimenen virka on todella Jumalan antama lahja Kirkolle. Emme saa unohtaa tätä viran merkitystä silloinkaan, kun viranhaltijat kaikkein vähiten ansaitsevat kunnioitusta. Luther rinnastaa aivan oikein neljännen käskyn kohdalla paimenet meidän vanhempiimme. Vaikka isä ja äiti olisivat millaisia roistoja, neljäs käsky pysyy voimassa. Toinen asia on, ettemme saa tietenkään vanhempiemme käskystäkään tehdä vastoin Jumalan sanaa. Aivan yhtä hyvin tämä pitää paikkansa paimenten kohdalla. 


   Tessalonikan seurakunta saa ohjeen pitää huolta sielunhoidosta. Kurittomia on siis nuhdeltava - tämähän on yksi osa sielunhoitoa!- , arkoja on rohkaistava ja heikkoja tuettava. Paavali kehottaa seurakuntaa keskinäiseen rakkauteen, iloon ja lakkaamattomaan rukoukseen.


    Profetoimisen armolahja, josta Paavali puhuu suuresti arvostaen 1. Kor. 14 alussa, saa kaikiksi ajoiksi turvakseen apostolin suosituksen. Joka kieltää kaiken profetoimisen, on sammuttamassa Jumalan Pyhän Hengen työtä. Samalla kuitenkin, ja tämä on syytä muistaa, Paavali kehottaa koettelemaan kaiken. Apostolinen sana kulkee kaiken profetoimisen yli. 


Nykyäänkin saatamme kuulla profetoimisesta. Meillä saattaa olla kiusaus sanoa suoralta kädeltä, että sellainen ei ole Jumalasta. Ainakin monet pitävät profetoimista tämän päivän kirkossa täysin tarpeettomana ja turhana. Tässä saamme Jumalan sanan turvallisessa ohjauksessa korjata käsityksiämme. Kyllä oikeaa profetoimista esiintyy tänä päivänä ja sillä on suuri arvo. Kokonaan toinen asia on se, että kyky erotella henkiä on valitettavan harvinainen. Esiintyy hyvin paljon sellaista profetoimista, jossa Kristus ja Golgatan risti jäävät kerta kaikkiaan sivuasiaksi. Toteamme, että nimenomaan pyhä Raamattu edellyttää meidän koettelevan profetiat. Vaikka kuinka huudettaisiin ja vaikka mitä ihmeitä tapahtuisi, Herran Pyhä Henki ei ole siellä, missä Jumalan sanasta ja Kristuksen evankeliumista luovutaan. Siksi meidän on juurruttava nimenomaan syvälle Jumalan omaan sanaan. Hengelliset opettajat, saarnamiehet, kirkolliskokoukset ja profeetat saattavat eksyttää meitä. Vain Jumalan sana pysyy horjumattomana maailman loppuun asti. Siksi sen lupauksiin on hyvä panna turva kaikkien hurmahenkien harhoja vastaan. Oikea profetoiminen ohjaa meitä nimenomaan Jumalan sanan aarteita käyttämään ja parannuksen tielle.


Kirjeen päätös 5:23-28


Kauniiseen ja rauhalliseen tyyliinsä Paavali päättää kirjeensä. Taas kerran hänen mielessään on viimeinen päivä ja Herran paluu. Seurakunta ei kerta kaikkiaan ole arvo sinänsä. Se on olemassa Herraansa varten ja se odottaa toivonsa täyttymystä. Tästä näkökulmasta Paavali näyttää katsovan koko maailmaa. Siksi hän myös pyytää nöyrästi esirukousta ja kehottaa seurakuntaa keskinäiseen rakkauteen. 


   Mitä olemme Ensimmäisen Tessalonikalaiskirjeen äärellä oppineet? Ainakin Herran päivä ja hänen paluunsa on ollut jatkuvasti esillä. Ehkä juuri tällä asialla on meille kaikkein suurin sanoma. Me olemme hyvin syöneitä ja hyvinvoivia länsimaisia kristittyjä. Ei meitä kukaan vainoa eikä meidän ole kovin paha olla. On sanottu, että kristitty ihminen kestää kaikkea muuta, mutta ei hyvinvointia. Tämä tulee näkyviin siinä, että unohdamme olevamme tässä maailmassa vain läpikulkumatkalla. Todellisuudessahan olemme vielä vaaroja täynnä olevalla korpimatkalla. Tämä maailma ei ole meidän oikea isänmaamme. Todellinen kotimme on Isän kirkkaudessa. Joka viihtyy liian hyvin vieraalla maalla ja unohtaa oman oikean isänmaansa, ei jaksa perille asti. 


Mikä sitten varjelee meitä oikeassa uskossa ja estää meitä mukautumasta tämän maailman mukaan? Olemme saaneet olla Jumalan sanan äärellä. Juuri tässä on meidän ainoa toivomme. Jumalan sana ei ole vain painettua tekstiä, kuolleita kirjaimia. Sen, kuten Paavali toisessa luvussa sanoo, Jumalan oma sana. Se kykenee tekemään eläviksi myös nukahtaneet kristityt, jotka ovat unohtaneet Herransa. Sitä varten tarvitsemme Raamattua. Kunpa osaisimme juurtua pyhään Kirjaan niin, että todella eläisimme jokaisesta sanasta, joka lähtee Jumalan suusta! Sana nuhtelee meitä synnistä ja mukavuudenhalusta. Se pakottaa meidät tunnustamaan syntimme ja nöyrtymään Jumalan edessä. Sana lohduttaa meitä Golgatan ristin salaisuudella. Juuri tällä tavalla, Jumalan sanan oppilaina pysyen, jaksamme ottaa joka päivä matkasauvamme ja kulkea kohti oikeaa kotiamme ja isänmaatamme.