Apostolien opetus / Didakhe (Johdanto, Heikki Koskenniemi)

Johdanto tekstiin teoksesta Apostoliset isät, suom. Heikki Koskenniemi (Suomalaisen teologisen kirjallisseuran julkaisuja 168; Jyväskylä 1989 [1975])

Lähes sata vuotta sitten, v. _1883 metropoliitta Bryennios hämmästytti oppinutta maailmaa julkaisemalla Konstantinopolissa Jerusalemin patriarkan alaisesta kirjastosta tapaamansa noin 800 vuotta vanhan kirjoituksen, josta alkukirkon ajan teksteissä on säilynyt mainintoja, mutta jonka oli luultu ainaiseksi jälkimaailmalta hävinneen. Kirjoituksen nimestä ei ole täyttä varmuutta, koska se esiintyy käsikirjoituksessa kahdessa muodossa. Toinen kuuluu: Herran opetus kahdentoista apostolin pakanoille välittämänä, toinen, lyhyempi taas: Kahdentoista apostolin opetus. Teologisessa tutkimuksessa se kulkee tavallisimmin nimellä Didakhe (=Opetus).

Heti Didakhen ilmestymisestä sai alkunsa vilkas siihen kohdistuva tutkimus. Yleisesti on alusta alkaen oltu selvillä siitä, että kysymyksessä on varhaiskristillisiä oloja ainutlaatuisesti valaiseva teksti. Yhtä kaikki ei läheskään kaikkiin sitä koskeviin olennaisiin kysymyksiin ole vielä saatu vastauksia, jotka olisi yksimielisesti hyväksytty.

On helppo huomata, että tekstimme ei ole kovin yhtenäinen. Siitä erottuu selvästi omaksi osakseen ensinnäkin alku, luvut 1-6, joissa esitetään elämän tie ja kuoleman tie, lyhyt opetus siitä, miten kristityn tulee elämässään vaeltaa. Ilman mitään siirtymälausetta alkaa sitten uusi jakso, luvut 7-10, jotka puhuvat liturgian alaan kuuluvista asioista: kasteesta, paastosta, rukouksesta ja eukaristiasta. Tämän jumalanpalveluselämää käsittelevän osan jatkoksi liittyy sitten seurakunnallista elämää koskevia ohjeita, joissa puheeksi tulevat etenkin apostolin ja profeetan virat (11-13), jumalanpalveluksen viettäminen (14) sekä piispan ja diakonin virat (15). Loppuluku 16 koostuu erilaisista kehotuksista, joiden aiheena on Herran tulemus.

Didakhe on tuskin yhden ainoan kirjoittajan laatima. Pikemminkin siihen on koottu eri tarkoituksiin laadittuja tekstejä. Luonnollisinta on otaksua ainakin ensimmäisen osan (1-6) olleen olemassa itsenäisenä jo ennen kuin siihen liitettiin jatkoa; hyvin todennäköistä on, että jatkossakin osat 7-10 ja 11-15 ovat eri lähteistä. Käytännön tarve on saattanut johtaa sitten keräämään nämä eri asioita koskevat, paikallisseurakunnan elämässä olennaiset ohjeet lyhyeksi kokoelmaksi, käsikirjaksi. Leimaa-antavaa kokoelmalle on niiden olojen primitiivisyys, joita se on tarkoitettu palvelemaan.

Alkuosan, 1-6 lukujen elämän ja kuoleman tien esityksen, alkuperästä on kiistelty. Barnabaalla on vastaavanlainen kohta 18--20, ja näin samanlaisten tekstien täytyy olla syntynsä puolesta jotenkin suhteessa toisiinsa. Nyttemmin vallitsee käsitys, ettei Barn. ole lainattu Did.sta eikä päinvastoin, vaan että kummallakin on yhteinen lähde. Tällaiseksi on osoitettu juutalainen proselyyttiteksti, kahden tien opin muotoon sommiteltu moraaliohje, jonka tunnemme latinalaisena käännöksenä (pintapuolisesti kristilliseen asuun saatettu teksti, ns. Doctrina apostolorum). Vähin muutoksin on tästä alun perin kreikankielisestä tekstistä tehty kristillinen, ja näin on useammallakin taholla vanhoihin perinteisiin nojaava kahden tien oppi (duae viae) tullut kirkolliseen käyttöön, mistä jälkiä tapaamme tekstissämme ja Barnabaalla, myös esim. Hermaalla.

Juutalaisperäiseen, korjailtuun kaavaan liittyy heti perään kasteen toimittamista koskeva ohje. Mahdollisesti varhaisen ajan kasteoppilaat ovat saaneet opetella kristillisen elämän sääntöjä tässä muodossa ennen kuin heidät laskettiin kasteelle.

Apostolien opetuksessa on useita muita, selvempiäkin merkkejä seurakunnallisen elämän alkukantaisuudesta. Kasteen toimittaminen tapahtuu sen mukaan pääsääntöisesti juoksevassa vedessä (7:1). Rukousten muoto 9 ja 10 luvuissa on varsin alkukantainen; Jeesusta mainitaan niissä Jumalan palvelijaksi (pais, 9:2, 3; 10:2). Apostolit ja profeetat, jotka kiertävät seurakunnasta toiseen, ovat. kirkollisessa elämässä keskeisellä sijalla. Profeetat lausuvat Hengessä rukouksia sen mukaan kuin tahtovat (10:7). Piispan ja diakonin viroille vaaditaan arvonantoa apostolin ja profeetan virkojen ohella 05:1,2); presbyterejä ei tässä yhteydessä mainita. Juutalaisuutta vastaan esiintyy poleemista kärkeä, mutta kristillisiä lahko-oppeja ei mainita.

Näitä ja muita alkukantaisuuden ilmeisiä merkkejä muutamat tutkijat ovat tahtoneet tulkita siten, että joskus myöhäisissä oloissa (3:nnella vuosisadalla, näin englantilainen Robinson) laaditulle tekstille on tarkoituksella pyritty antamaan varhaisen ajan leimaa. On kuitenkin vaikea kuvitella, miten myöhemmin olisi pystytty jo johdonmukaisesti ennallistamaan jo unohtuneita oloja ja samalla niin täysin välttämään teennäisyyden vaikutelma. Jäljelle jää Didakhen sijoittaminen todella varhaiseen aikaan, mikä on useimpien käsitys. Arviot vaihtelevat silti suurestikin. Rohkeimmat sijoittavat tekstimme jopa vuosien 50 ja 70 välille, varovammat vuoden 100 tienoille. Ehkä useammat arvioivat sen kuitenkin ensimmäiselle kuin toiselle vuosisadalle kuuluvaksi. Kysymys ei kuitenkaan ole aivan yksinkertainen, sillä tekstin syntyhistoriasta johtuen eri osat voivat olla hyvinkin eri-ikäisiä.

Näin ollen on täysin mahdollista, että Apostolien opetus todella täyttää sen vaatimuksen, joka apostolisten isien kirjoituskokoelmaan kuulumiselle on asetettava, ja sisältää ainesta joka on apostolien sukupolven seuraavalle välittämää. Koska kirjoituksen laatija tai laatijat ovat jääneet tuntemattomiksi, meillä kuitenkaan ole mahdollisuuksia saada asiasta varmuutta. Ympäristöäkin, jossa kirjoitus on saanut syntynsä, vain arvaillaan: Syyria ja Palestiina ovat ehdolla, joidenkin mielestä myös Egypti.

Yllä mainituista kahdesta päällekirjoituksen muodosta pidempi luultavasti kätkee sisäänsä alkuperäisen. Se on nimittäin saattanut kuulua: Herran opetus pakanoille, mikä nimi olisi voinut sopia alkuosalle vielä sen juutalaisessa asussa. Lisätyt sanat 'kahdentoista apostolin välityksellä' olisivat sitten ilmaisseet kirjoituksen kristilliseksi samalla kun se laajeni kristilliseen käyttöön tarkoitetuksi tekstiksi. Näin lyhyempi tittelin muoto voitaisiin vuorostaan tulkita laajemman supistelmaksi.]oka tapauksessa on huomattava, että didakhe ei tarkoita oppia, vaan opetusta tai ohjeita. Tämä käy ilmi, kun tutustuu tarkemmin kirjoitukseen. Uskon sisällykseen siinä ei paljoakaan puututa.

Apostolien opetus oli vanhan kirkon aikana arvossa pidetty kirjoitus. Sitä ovat maininneet ja käyttäneet useatkin kirjoittajat. Eusebios toteaa (Kirkkohistoria 3, 25, 4), että Apostolien opetus samoin kuin muutamat muutkin kirjoitukset on katsottava epäperäiseksi, ei siis apostolien itsensä kirjoittamaksi. Muutamat Didakheta myöhemmät tekstit, nimittäin 3./4. vuosisadalta oleva ns. Apostolinen kirkkojärjestys (Canones apostolorum) ja Apostolien säädökset (Constitutiones apostolorum) 4. vuosisadalta käyttävät lähteenään Apostolien opetusta. Tällä tavoin tekstimme on ollut tietyn kirjallisuudenlajin alkuna.

Mainittu Bryennioksen julkaisema v. 1056 kirjoitettu käsikirjoitus on ainoa täydellinen, joka tallettaa meille Didakhen. PapyrusIöydöistä on saatu pienehköjä lisiä. Myös vanhoista käännöksistä eri kieliin on tullut ilmi näytteitä.