Apostoliset isät, johdanto (Heikki Koskenniemi)

Apostoliset isät, johdanto (Heikki Koskenniemi)

JOHDANTO

Teoksesta Apostoliset isät, suom. Heikki Koskenniemi (Suomalaisen teologisen kirjallisseuran julkaisuja 168; Jyväskylä 1989 (1975).


Niihin kirjallisiin tuotteisiin, joita kristinuskon piirissä syntyi ja levisi apostolien aikana ja pian heidän jälkeensä, vanha kirkko suhtautui eri tavoin. Joukon kirjoituksia kirkko katsoi täyttävän apostolisuuden vaatimuksen sekä syntynsä että sisällyksensä puolesta: ne koottiin kaanoniksi, ts. ohjeelliseksi kokoelmaksi. Tämä on meidän Uuden Testamenttimme synty. Toiset taas todettiin harhaoppisiksi, joko gnostilaisiksi tai juutalaishenkisiksi, vaikka mahdollisesti kulkivatkin apostolien nimissä: näihin kirkko suhtautui torjuvasti. Niiden säilyminen jälkimaailmalle onkin ollut satunnaista. 


Mainittujen kahden ryhmän väliin jää joukko kirjoituksia, joita pidetiin arvossa mutta joita ei kuitenkaan voitu ottaa kaanoniin yllämainitun periaatteen tähden, joka edellytti apostolisen sisällyksen lisäksi todistettua apostolista alkuperää. Näitä kaanonin ulkopuolelle jätettyjä kirjoituksia monistettiin ja luettiin yleisesti ja ahkerasti varhaiskatolisessa kirkossa.


Nimitys "Apostolisten isien kirjoitukset" on suhteellisen nuori, vuodelta 1672 jolloin muuan B. Cotelier julkaisi painosta suurin piirtein sen kokoelman, joka nyt ilmestyy suomennoksena, nimellä Patres aevi apostolici sive Ss. Patrum qui temporibus floruerunt opera (Apostolien aikakauden isät eli apostolien aikana vaikuttaneiden pyhien isien teokset). Arvattavasti käytännön syistä nämä kirjoitukset ovat siitä lähtien yleisesti kulkeneet tällä nimellä. 


On todettava, että apostolisten isien kirjoitusten kokoelma on epäyhtenäinen ja sen rajat kiistanalaiset. Yhteistä tällä nimellä kulkeville kirjoituksille on kuitenkin, että niitä aikoinaan on kirkon piirissä yleisesti arvostettu ja että ne - useimmat aivan varmasti - ovat saaneet syntynsä joko 1. vs.n lopulla tai 2. vs:n alkupuoliskolla. Toiset niistä ovat myös olleet hyvin lähellä kanonista arvonantoa aikana, jolloin kaanonin rajat eivät vielä olleet vakiintuneet.


Apostolisten isien apostolisuus on tarkemmin määrittelemätön asia. Se onkin käsitetty eri tavoin. Sillä lienee alkuaan tarkoitettu sitä, että kirjoittajilla on ollut välitön kosketus apostoleihin, esim. oppilassuhteen muodossa. Siten esim. Kleemensin apostolisuuden takeeksi riitti maininta FiI. 4:3, Barnabaan Ap. t. 13:1, Hermaan Room. 16:14 jne. Tällainen suhde apostoleihin saattaa pitää paikkansa jostakusta kirjoittajasta, esim. Ignatioksesta, mutta useimmista ei. Edelleen voidaan mainitusta näkö kohdasta riippumattakin katsoa kirjoitusten olevan sisällön ja laadun puolesta apostolisia ja tarjoavan näin näytteitä apostolisesta kristillisyydestä. Kaikista tämä ei voi suinkaan pitää paikkaansa. Kokoelmamme kirjoitukset ovat tässä suhteessa hyvin erilaisia ja muutamat ovat olennaisissakin yksityiskohdissa apostolisesta opista poikkeavalla kannalla.


Apostolisuus, jota ns. apostoliset isät edustavat, on itse asiassa hyvin ohutta ja käsitettävä varsin väljässä merkityksessä: heidän kirjoituksensa ovat syntyneet aikakaudella, jolloin oli vielä mahdollista tavoittaa kosketus apostolien henkilökohtaiseen vaikutukseen. Monin paikoin kirjoituksissa tähän myös viitataan. Heille kuuluu myös eräänlainen historiallinen apostolisuus sikäli, että heitä on aikanaan kirkossa pidetty apostolisessa arvossa.


Kokoelmamme kirjallisen esityksen taso tarjoaa sekalaisen kuvan. Esimerkiksi Kleemensin kirje tai Kirje Diognetokselle täyttävät varsin korkeat vaatimukset tyyliin ja sommitteluun katsoen. Hermaan Paimen ja Apostolien opetus taas ovat kieleltään ja esitystavaltaan aika kömpelöitä. Voi sanoa apostolisten isien esityksen enimmäkseen ulkonaiselta laadultaan sijoittuvan aikansa sivistyneen kirjallisen tason alapuolelle, kansanomaisten arkielämän tekstien luokkaan. Silti jotkut niistä, esim. Ignatioksen kirjeet, saavat kirjoittajansa sisäisen, persoonallisen voiman ansiosta piirteitä, jotka vaikuttavat lukijaan välittömästi ja voimakkaasti. Ilman ulkonaisia tehokeinoja ne kohoavat ylevään sävyyn.


Suurin osa teksteistämme on kirjeitä. Tämä kirjallisuuden muoto on ollut 

hajallaan elävässä varhaiskirkossa hyvin suosittu UT:n syntyaikojen jälkeenkin. Todellisia kirjeitä, jotka aikanaan ovat palvelleet viestitystehtävässä, ovat 1. Kleemensin kirje, Ignatioksen lukuisat kirjeet sekä Polykarpoksen kirje. Sen sijaan Barnabaan kirje, Kirje Diognetokselle ja ns. 2. Kleemensin kirje ovat itse asiassa muunlaatuisia kirjoitelmia: ensiksi mainittu on jumaluusopillinen tutkielma, Kirje Diognetokselle on kristinuskon puolustuskirjoitus ja viimeksi mainittu, Kleemensin nimissä kulkeva tuote taas sarna. Lähempänä aitoa kirjettä kuin edellä mainitut on Polykarpoksen marttyyrio, siinä kun kirjeessä lähetetään kertomus Polykarpoksen marttyyrikuolemasta.


Muita kirjallisuudenlajeja kirjeen ohella jää muodollisesti edustamaan varsinaisesti vain kaksi tuotetta, nimittäin kokoelmamme laajin teksti, Hermaan Paimen, joka on apokalyptinen ja profeetallinen kirja, sekä Apostolien opetus, luonteeltaan jumalanpalvelus- ja kirkkojärjestys.


Viimeksi mainittua tekstiä ei tuntenut Apostolisten isien ensimmäinen julkaisija. Yhtä kaikki se on jälleen päivänvaloon tultuaan usein liitetty tämän kokoelman yhteyteen. Samoin on ns. Kvadratuksen katkelma usein saanut sijansa samassa joukossa. Ajallinen yhteenkuuluvuus on tähän johtanut.


Näin ovat tulleet mainituiksi kaikki kirjoitukset, jotka nyt ilmestyvät suomennoksena. Sitä kirjavaa kuvaa, mikä tässä esittelyssä on todettu, lisää vielä niiden vaihteleva maantieteellinen alkuperä: Aleksandreiasta Roomaan asti ovat kritinuskon tuonaikaiset maat edustettuina. Yhteistä on kuitenkin syntyaikakausi ja tietty kirkollisuus.


Vanhan kirkon tuntemuksen kannalta Apostolisten isien kirjoitukset ovat korvaamattoman arvokkaita. Apostolien ajasta me saamme tietoa Uudesta Testamentista. Sitten opimme taas kirkon historian erilaisista melko runsaista lähteistä untemaan varhaiskatolisen kirkon 2. vuosisadan lopulla. Mutta sitä kehitystä, joka noin puolessatoista vuosisadassa on johtanut tähän tulokseen, tunnemme perin puutteellisesti. Muuten varsin niukan ensi vuosisadan lopun ja toisen vuosisadan alkupuolen kristillisen kirjallisuuden joukossa apostolisten isien kirjoitukset ovat tärkein lähde, josta voidaan saada valaistusta noihin myöhempää aikaa ajatellen niin ratkaiseviin vaiheisiin.