Ignatioksen kirjeet (johdanto, Heikki Koskenniemi)

Johdanto tekstiin teoksesta Apostoliset isät, suom. Heikki Koskenniemi (Suomalaisen teologisen kirjallisseuran julkaisuja 168; Jyväskylä 1989 [1975])

Ignatioksen kirjeet ovat vain vähän nuorempia kuin Kleemensin kirje. Niiden kirjoittajan historiallisuus varmistuu kirjeiden lisäksi muistakin lähteistä, ja ne ovat syntyneet tilanteessa, joka on meidän tiedossamme. Näin ollen ne tarjoavat meille harvinaisen luotettavaa tietoa kristikunnan oloista ensimmäisen kristillisen vuosisadan vaihtuessa toiseen. Samalla saamme tutustua todella omaperäiseen, haaveelliseen mutta samalla lujaan kristilliseen persoonallisuuteen.

Melkein kaikki Ignatiosta koskevat tietomme ovat peräisin hänen kirjeistään. Keisari Trajanuksen hallituskaudella (v. 98-117) kohtasi mm. Syyrian provinssia vaino, ja silloin sen uhriksi joutui Antiokeian piispa Ignatios. Häntä lähdettiin sitten kuljettamaan Roomaan, missä hänen kuolemaantuomionsa oli pantava täytäntöön. Tämän matkan varrelta ovat hänen kirjeensä, joita on kaikkiaan seitsemän: Smyrnasta Ignatios lähetti kirjeet Efesoon, Magnesiaan ja Trallikseen sekä Roomaan, Trooaasta hän taas kirjoitti Filadelfian ja Smyrnan seurakunnille sekä Polykarpokselle, Smyrnan piispalle. Roomalaiskirjeensä Ignatios on päivännyt elokuun 24:ntenä; ilmeisesti hän on näin ollen syksyllä tai talvella joutunut petojen hampaisiin Roomassa, mutta vuotta emme valitettavasti tiedä. Erinäisin perustein ajatellaan, että se olisi tapahtunut v. 110 tai hieman sitä ennen.

Antiokeia oli apostolisen ajan tärkein kristillinen keskuspaikka Jerusalemin ulkopuolella. Kirkkohistorioitsija Eusebios sanoo (Kirkkohistoria 3, 36, 4-) Ignatioksen olleen Antiokeian piispoista toinen apostoli Pietarin jälkeen. On varsin mahdollista, että Ignatios on nuoruudessaan henkilökohtaisesti tavannut suuret apostolit, Pietarin ja Paavalin. Joka tapauksessa Ignatioksen toiminta Antiokeian seurakunnan ja Syyrian kristittyjen johtajana nousee välittömästi heidän vaikutuksensa ja opetuksensa pohjalta. Uskon ja opin aito apostolisuus onkin eräs niitä asioita, joita Ignatios korostaa.

Kaikkia Ignatioksen kirjeitä hallitsee se tilanne, missä ne ovat syntyneet. Ne on kirjoittanut mies, joka on saanut osakseen veritodistajan tehtävän ja tajuaa tämän aivan erityisesti  kutsumuksekseen. Ignatios käsittää tämän Jumalan armoksi, jonka avulla hän voi saavuttaa pelastuksensa päämäärän ja täyttää kristittynä kutsumuksensa. Hän tajuaa myös marttyyriuden merkityksen kirkon kokonaisuuden kannalta ja katsoo suorittavansa tätä kutsumustehtäväänsä toisten hyväksi. Kaiken kaikkiaan hän on siinä määrin eläytynyt marttyyrin osaansa, että hän odottaa kiihkeästi sitä hetkeä, jolloin hän saa antaa henkensä Kristuksen todistajana ja näin "päästä osalliseksi Jumalasta", niin kuin hän asian moneen kertaan ilmaisee. Sanoille, joita Ignatios tässä yhteydessä käyttää, on vaikea löytää tarkkaa suomenkielistä vastinetta; "saavuttaa Jumala" tai "päästä Jumalan luo" olisivat ehkä yhtä hyvin mahdollisia. Marttyyrius merkitsee Ignatiokselle Kristuksen seuraamisen huipentumaa ja varsinkin sitä koskettelevissa kohdissa hänen Kristus-mystiikkansa herättää aitoudellaan huomiotamme.

Ignatios mainitsee kaikkien kirjeidensä alussa rinnakkaisnimekseen Teoforos-nimen, joka on ainutlaatuinen sikäli, että tämä sana on henkilönnimenä muutoin tuntematon. Tarkkaan ottaen se voidaan yhtä hyvin tulkita aktiiviseksi (= Jumalan kantaja) kuin passiiviseksi (= Jumalan kantama). Jälkimmäistä selitystä vastaa myöhäisperäinen legenda, jonka mukaan Ignatios olisi ollut se lapsi, jonka Vapahtaja otti syliinsä puhuessaan opetuslapsilleen siitä, kuka on suurin (Mark, 9:36). Edellinen selitys on kuitenkin todennäköisempi useammasta syystä. Esim. Ef. 9:4 Ignatios sanoo efesolaisia ”Jumalan-kantajiksi, temppelinkantajiksi ja Kristuksenkantajiksi" käyttäen siis tässä samantapaista ilmaisua ja ilmeisesti viitaten omaan nimitykseensä. Miten kauan Ignatioksella tämä Teoforos-nimi on ollut ja mistä se hänelle on tullut, jää arvailun varaan. Kuitenkin hän pitää sitä kirjeissään esillä ja omalla tavallaan se vastaa hänen Kristus-mystiikkaansa.

Tervehtiessään seurakuntia, joille kirjeet ovat osoitetut, Ignatios kertoo itsestään ja ajankohtaisista vaiheistaan. Olihan hänen kohtalonsa ja hänen matkansa kohti Roomaa herättänyt laajalti huomiota muuallakin kuin kotimaakunnassa, ja monet seurakunnat olivat lähettäneet lähettiläitä tapaamaan Antiokeian piispaa. Eniten tilaa näissä kirjeissä kuitenkin saa hengellinen ohjaus, jonka vaikuttimena on sydämellinen huolenpito seurakuntien tilasta. Ennen kaikkea Ignatios tähdentää seurakuntien ulkonaisen ja sisäisen yhtenäisyyden, samoin kokonaiskirkon ykseyden säilymistä. Katolisesta kirkosta Ignatioksella on jo selvä näkemyksensä.

Ignatioksen mukaan tämän tärkeän asian, kirkon ykseyden toteutumisen ja säilymisen, takaa ennen muuta kaksi keinoa: toisaalta paikallisseurakuntien on keräännyttävä ehyeksi kokonaisuudeksi piispansa ympärille, toisaalta kristittyjen on käytävä selvä raja lahko-oppeihin päin. Kaikessa siinä, mitä Ignatios kirjeissään esittää, nämä kaksi pääasiaa tulevat korostetusti esille. Se seurakunnallinen järjestys, jonka Ignatios tuntee ja jonka lujittumista hän tahtoo edistää, perustuu piispan virkaan. Piispa on kaiken keskuksena, presbyteerit ja diakonit avustavat häntä. Tässä meillä on malli, joka takaa kristillisen ykseyden sopusointuisella tavalla: piispa edustaa Isää Jumalaa, presbyterit toimivat ikään kuin apostolisena neuvostona ja diakonit toimittavat Kristuksen palvelusvirkaa. Joka halveksii piispaa tai toimii ilman häntä, nousee Jumalan järjestystä vastaan. Pitäytyminen piispaan takaa sakramenttien aitouden ja opin apostolisuuden.

Lahkolaiset, joita vastaan Ignatios taistelee, ovat sekä kirkon yhteyden että oikean uskon hävittäjiä. Ignatioksen kristillinen opetus on tähdätty aivan määrätyin tunnuksin esiintyviä harhaoppeja vastaan. Nimiä ei tosin mainita eikä mitään kokonaiskuvausta anneta, mutta harhan suurimmat vaarat ovat esillä. Olennaisinta on ollut kristologian väärentäminen: Kristuksen ihmiseksitulemuksen, elämän ja kärsimyksen todellisuus kiellettiin, ja kun tämä kaikki selitettiin näennäiseksi (mistä nimitys doketismi), jouduttiin selittämään Kristuksen läsnäolo ehtoollisessakin vain näennäiseksi. Tällaiseksi harha kuvataan Ignatioksen kirjeissä trallislaisille ja smyrnalaisille, niin ikään efesolaisille. Toisenlaisia, juutalaisuuteen kallistuvia lisäpiirteitä tulee esiin kirjeissä magnesialaisille ja filadelfialaisille. Mahdollisesti on silti kysymys samasta harhaopista. Juuri liikkeellä olevien harhojen taustaa vasten selittyy se, että Ignatios niin voimakkaasti tuo kirjeissään esiin kirkon oppia Kristuksen persoonasta ja työstä.

Ignatioksen kirjeitä luettiin jo heti niiden kirjoittamisen jälkeen muuallakin kuin vastaanottajien taholla. Polykarpos mainitsee kirjeessään (13:2) kokoelmasta, joka hänen käsistään lähti Filippin seurakuntaan. Keskiaikaiset käsikirjoitukset ovat tallettaneet jälkipolville toisistaan poikkeavia kokoelmia: eräissä kirjeiden lukumäärä nousee 13:een. Nykyään ollaan melko yksimielisiä tässä suomennoksina esitettyjen 7:n kirjeen aitoperäisyydestä ja historiallisesta luotettavuudesta. Muut tunnetut Ignatioksen kirjeet ovat luultavasti 4:nnellä vuosisadalla hänen nimiinsä sepitettyjä; samassa yhteydessä lisäiltiin ja muuteltiin myös aitoperäisiä kirjeitä, jotka näin ollen esiintyvät useammanlaisessa asussa. Yksi ainoa kreikankielinen käsikirjoitus (G, 11. vs:lta) tallettaa 6:n kirjeen tekstin niiden alkuperäisessä muodossa; Roomalaiskirjeestä on useampia käsikirjoituksia. Lisäksi Ignatiosta on varhain käännetty latinaksi sekä syyrian, armenian ja koptin kielille. Näistä käännöksistä on hyötyä oikean tekstin muotoa pääteltäessä.

Ignatioksen kirje Efesolaisille

Efeso oli Vähän Aasian tärkein keskuspaikka ja myös huomattavin kristinuskon keskus tässä maakunnassa. Vastaavasti Ignatioksen efesolaiskirje on mittavin hänen kirjoittamistaan kirjeistä. Ignatios kiittää efesolaisia siitä, että heidän lähettämänsä lähetystö on yhdessä piispan kanssa käynyt häntä tervehtimässä (1-2). Hän neuvoo yksimielisyyteen ja käskee kaikessa toimimaan yhteisymmärryksessä piispan kanssa (2-6), varoittaa harhaopettajista (6-9) ja antaa kristillistä vaellusta koskevia neuvoja (9-12). Ignatios kehottaa viettämään jumalanpalvelusta (3), opettaa uskon ja rakkauden asioita (14-15) ja varoittaa uudelleen harhaopettajista esittäen oikean opin Kristuksen persoonasta ja pelastustyöstä (16-20). Hän lupaa mahdollisesti vielä uudestaan kirjoittaa Efesoon (20) ja pyytää esirukouksia itselleen ja Syyrian seurakunnalle (21).

Ignatioksen kirje Magnesialaisille

Magnesian kaupunki sijaitsi Maiandros-joen varrella Efeson läheisyydessä. Ignatios antaa tunnustusta magnesialaisten rakkauden ja yksimielisyyden johdosta (1) ja iloitsee heidän edustajiensa suorittamasta tervehdyskäynnistä (2), varsinkin piispan, jota hän neuvoo kunnioittamaan ja seuraamaan (3-4). Seuraa kehotuksia elämään kristittynä (5), varsinkin olemaan kuuliaisia piispalle ja muille johtajille (6-7). Varoitus harhaopeista (8-11), tunnustuksen sanoja (12), kehotus yksimielisyyteen ja kuuliaisuuteen piispalle (13). Rukouspyyntö ja tervehdykset (14--15) päättävät kirjeen.

Ignatioksen kirje Trallislaisille

Trallis on ollut Magnesian läheinen naapurikaupunki. Sieltäkin oli tullut lähetystö piispan johdolla, mistä Ignatios kiittää (1) kehottaen kuuliaisuuteen tätä kohtaan (2). Myös diakonit ja presbyterit ansaitsevat kaiken kunnioituksen (2-3). Ignatios sanoo halajavansa edessä olevaa kärsimystä, mutta tahtoo pysyä nöyryydessä (4-5). Varoitus harhasta (6-8), erityisesti sellaisesta, jossa selitetään Kristuksen elämä ja kärsimys näennäiseksi (9-11), päätökseksi rukous pyyntö ja tervehdyksiä (12-13).

Ignatioksen kirje Roomalaisille

Roomalaiskirjeessään Ignatios keskittyy puhumaan edessä olevasta marttyyrikuolemastaan, jonka oli määrä tapahtua juuri Rooman seurakunnan silmien edessä. Jo matkalta hän kirjeessään lähettää hartaan pyynnön, että roomalaiset ottaisivat ymmärtämyksellä hänet vastaan eivätkä suinkaan pyrkisi vapauttamaan häntä kärsimästä kuolemantuomiotaan (1-4). Marttyyrikuolemasta on tullut Ignatioksen elämän sisällys ja täyttymys (5-6). "Uskokaa minua!" (7--,,8).Lopuksi Ignatios esittää rukouspyyntöjä ja tervehdyksiä (9-10).

Ignatioksen kirje Filadelfialaisille

Lyydiassa sijaitsevassa Filadelfian kaupungissa Ignatios on matkallaan käynyt (7: 1) ja tuntee jossakin määrin sen seurakunnan oloja. Kirjeessään hän antaa tunnustusta Filadelfian piispalle (1) varoittaen seurakuntaa harhasta ja hajaannuksesta (2-3). Ignatios kehottaa viettämään yhtä ehtoollista niin kuin piispa on yksi (4). Varoitus juutalaisuuden harhasta (6). "Liittykää yhteen, pitäytykää piispaan" (6-7). Usko perustuu Kristukseen, hänen kuolemaansa ja ylösnousemukseensa (8); vanhan liiton täyttymys on tullut Kristuksessa (9). Tieto vainon päättymisestä Syyriassa ja toimenpiteitä sen johdosta (10). Tervehdyksiä (11).

Ignatioksen kirje Smyrnalaisille

Smyrnassa Ignatios oli matkallaan viipynyt melkoisesti, koska hänellä oli ollut tilaisuus sieltä kirjoittaa ainakin neljä kirjettä. Tämän Smyrnaan osoitetun kirjeensä hän kirjoittaa Trooaasta. Ignatios esittää siinä uskon Kristukseen, Jumalaan ja todelliseen ihmiseen, joka on todella kärsinyt ja kuollut (1--4), ja varoittaa harhasta, jossa Kristuksen todellinen ihmisyys kielletään (5-6). Harhaoppi rikkoo myös ehtoollisyhteyden (7). "Seuratkaa piispaa!" (8--9) Kiitos smyrnalaisten toimista; Ignatios sanoo olevansa heidän lunnaansa, (10), kehottaa onnittelemaan Antiokeian seurakuntaa vainon päättymisen johdosta (11) ja lähettää Smyrnaan tervehdyksiä (12-13).

Ignatioksen kirje Polykarpokselle

Smyrnan seurakunnalle osoittamansa kirjeen lisäksi Ignatios on kirjoittanut sen piispalle Polykarpokselle, jonka hän on oppinut hyvin tuntemaan. Kirje sisältää varsin yksityiskohtaisiakin seurakunnan kaitsemista koskevia ohjeita (1-5). Kirjeen loppupuolella Ignatios puhuttelee seurakuntaa kehottaen sitä yksimielisyyteen ja kärsivällisyyteen (6) ja ehdottaen sille lähettilään lähettämistä Syyriaan (7). Tervehdykset päättävät kirjeen (8).