Malakia

Vanhan testamentin viimeinen kirja, profeetta Malakian kirja, on synnyltään myöhäisimpiä VT:n kirjoja. Sen tarkka ajoittaminen on vaikeaa. V. 515 vihitty temppeli on joka tapauksessa jo käytössä. Temppelikultti on ehtinyt jo muuttua muotojumaliseksi menoksi, josta niin uhrin toimittajien kuin kansankin sydän on kaukana. Kirjassa mainittu viranomainen (1:8) liittyy persialaisaikaan (538-330). Edomia kohdannut onnettomuus viittaa epäilemättä siihen, että erämaan nabatealaiset pakottivat 400-luvulla edomilaiset jättämään vanhat ydinmaansa ja siirtymään lännemmäs. Näin Malakia on ilmeisesti kirjoitettu joskus 400-luvulla. Profeetasta itsestään ei tiedetä muuta kuin nimi. Sekin saattaa olla peräisin jakeesta 3:1, jossa se on käännetty "minun sanansaattajani".

   Huolellisesti jäsennelty ja useimmiten helposti ymmärrettävä Malakian kirja aukeaa nykyiselle lukijalle vaikeuksitta. Sen tyypillinen piirre on Herran ja kansan keskustelu, joka etenee tietyn kaavan mukaan. Profeetta välittää ensin lyhyen Jumalan sanan, jonka keskustelijat kiistävät. Tämän jälkeen seuraa varsinainen viesti. Näitä viestejä ovat Jumalan rakkaus Israeliin (1:2-5), sanat muotojumalista ja tekopyhää uhrikulttia vastaan (1:6-2:9), sanat seka-avioliittoja ja avioeroja vastaan (2:10-16), puhe Jumalan tuomiosta (2:17-3:5), puhe kymmenyksistä (3:6-12) ja kehotus uskollisuuteen (3:13-21). Viimeiset jakeet (3:22-24) saattavat olla koko 12 profeetan kirjan loppusana.

   Malakian kirja, Vanhan testamentin viimeinen kirja, avaa jo ovet Uuteen testamenttiin. Vanha liitto katsoo tulevaisuuteen. Vastaavasti Uuden testamentin puolella tapaamme Jumalan kansaa, joka katsoo taaksepäin ja odottaa Jumalan ikiaikojen lupausten täyttymystä. Sakarja, Elisabet, Simeon ja Hanna muodostavat yhdessä Malakian kirjan kanssa siltaa, jota pitkin Jumalan kansa kulkee vanhasta liitosta uuteen.