Mitä on ristin teologia?

Erityisesti Ensimmäisen Korinttilaiskirjeen toinen luku johdattelee lukijansa hyvin inhimillisen apostolin luo. Paavalin Euroopan kiertue ei todellakaan alkanut herkullisesti. Filipissä hänet ruoskittiin ja heitettiin vankilaan. Tessalonikasta hän joutui pakenemaan henkensä edestä. Ateenassa hänelle vain naurettiin. Korinttiin ei matkaa tehnyt teräshermoinen suurapostoli ja uskon sankari, vaan mies, joka yksinkertaisesti pelkäsi. Mutta juuri pahamaineisessa Korintissa apostoli saikin tehdä työtä rauhassa peräti puolitoista vuotta ja siellä syntyi vireä ja vahva seurakunta.

   Ensimmäinen Korinttilaiskirje kertoo työn alkuvaiheista. Toisessa korinttilaiskirjeessä Paavali kirjoittaa ylpeille vastustajilleen ja kerskuu heikkoudestaan. Siksi juuri Korinttilaiskirjeet ovat erinomaisia opettamaan tärkeää Raamatun totuutta, ristin teologiaa.

 

Ristin teologia ja kunnian teologia

 

Sanoja ”ristin teologia” ei välttämättä ymmärretä ensi kuulemalta oikein. Kyse ei ole ainoastaan Jeesuksen rististä vaan laajemmasta asiasta. On kaksi näkökulmaa, kunnian teologia ja ristin teologia. Kunnian teologiassa Jumalan voima on ja sen halutaan olevan kaikille ilmeinen. Ristin teologiassa Jumala salaa voimansa ja kätkee sen heikkouteen. Tämä tulee parhaiten esille Golgatalla, jossa heikko, kunniansa kätkenyt ja kärsivä Kristus sai suurimman voiton. Juuri siksi sitä sanotaan ristin teologiaksi. Itse asia, joka oli erityisen rakas Lutherille, käy ilmi Raamatun ensimmäisiltä lehdiltä viimeisille asti ja osoittaa rakkaan Jumalamme toimintatavan.

 

Abraham - Jumalan rakas tyhjätasku

 

Alkukertomuksetkin (1. Moos. 1-11) sisältävät monia näkökulmia, jotka olisivat tärkeitä aiheellemme (erityisesti Abel ja Noa).  Heti niiden jälkeen aletaan puhua siitä, miten Jumala luo itselleen oman kansan. Hän ei ota itselleen valmista ja vahvaa kansaa, vaan valitsee köyhän kulkurin, Abrahamin.  Vaikeiden ja tuskallisten vaiheiden jälkeen yhdestä lapsettomasta avioparista syntyy ensin perhe, sitten suku, sitten heimo ja lopulta kansa, luvuton kuin taivaan tähdet tai meren hiekka. Tuota kaikkea Abraham koettaa muistella lupausten varassa kulkiessaan muukalaisena muiden nurkissa, pelätessään Egyptissä faraon vihaa tai murehtiessaan lapsettomuutensa häpeää. Erityisen raju on Jumalan vuorella saatu läksy, kun Abraham saa tehtäväkseen uhrata Jumalalle ainoan poikansa Iisakin. Voima ja tyyni viisaus ovat usein kaukana, kun onnetonta miestä viskellään elämän myrskyissä. Mutta juuri tällaisen melskeen keskeltä syntyi kansa, jonka parissa Jumalan suuret suunnitelmat toteutuivat.

   Miksi Jumala antoi Abrahamille noin vaikean tien? Miksi hän ei voinut synnyttää kansaansa niin näyttävästi, että sitä olisi kelvannut esitellä ylpeänä jokaiselle? Jumala tietää, me emme. Mutta Abrahamista tuli loppujen lopuksi paitsi suuren kansan isä myös uskon isä ja kaikkien maailman kansojen opastaja.

 

Mooses - Jumalan mies ja suuri yksinäinen

 

Kun Israel oli joutunut Egyptin orjuuteen, Jumala kutsui Mooseksen johtamaan kansansa vapauteen. Mooses kasvoi faraon poikana, mutta kun hän näki kansansa orjuuden, hän valitsi puolensa. Sen seurauksena hän joutui pakenemaan erämaahan, missä hän eli midianilaisten parissa neljäkymmentä vuotta. Vasta sen jälkeen aika oli kypsä: Palavan pensaan äärellä Mooses sai kutsun ja hän lähti suorittamaan tehtäväänsä, kohtaamaan maailman mahtavinta hallitsijaa. Mukanaan hänellä oli inhimillisesti katsottuna niukahkot voimavarat, nimittäin vaimo, kaksi poikaa, aasi ja kepakko. Monien vaikeuksien jälkeen hän johdatti kansan pois Egyptistä erämaahan, jossa se harhaili 40 vuotta ja kapinoi jatkuvasti Moosesta vastaan.

   Mooseksen kohdalla ristinteologia näkyy selvästi. Hän syntyy hengenvaaraan ja vain Jumalan ihmeellinen apu pelastaa hänen henkensä. Kiivas mies surmaa israelilaista hakkaavan egyptiläisen ja joutuu pakenemaan yksinään. Mitä sitten tapahtuu? Ei mitään. Neljäkymmentä vuotta Mooses paimentaa lampaita erämaassa ja Israel on helteessä. Jumala salaa voimansa, ja kun hän lähettää Mooseksen ilman inhimillisiä voimavaroja, hän kätkee voimansa heikkouteen. Mutta juuri niin kansa sai Jumalan avun.

     Ehkä on hyvä muistuttaa siitä, että kaikki kunnian teologia ei välttämättä ole väärää. Mooseksen välittämät vitsaukset painoivat faraon polvilleen ja pakottivat hänet päästämään Israelin vapauteen. Myös viimeisellä tuomiolla Jumalan voima on ilmeinen ja siitä on hyvä muistuttaa. Ristinteologinen painotus on vain hyvä muistaa erityisesti siellä, missä kristityillä on kiusaus pullistella ja olla itseään isompia.

 

 

Hanna ja Maria - kaksi siunattua naista

 

Koskettavat naiskohtalot ovat hoitaneet Raamatun lukijoita vuosituhansien ajan. Yksi näistä on kertomus Hannasta, suuren Samuelin äidistä (1. Sam. 1-2).  Hän oli lapseton, mikä hänen kulttuuripiirissään tarkoitti että hän kantoi suurta häpeää. Syvää surua ei poistanut harvinaisen kauniisti kuvattu aviomiehen rakkaus. Herran temppelissä kärsivä nainen tyhjentää koko tuskansa ja ahdistuksensa rukoukseen. Juuri tästä naisesta eikä kenestäkään muusta tuli onnellinen suuren Samuelin äiti. Hannan kiitosvirsi (1. Sam. 2) on kerta kaikkiaan upeaa luettavaa.

   Vanhan testamentin Hanna on selkeä esikuva neitsyt Marialle (Luuk. 1-2). Herran äidiksi ei valittu rikkaan ylimysperheen ihailtua tytärtä, vaan köyhä tyttö, joka sai kantaa epäilysten häpeää. Marian ihana kiitosvirsi tekee selväksi, miten Jumala syöksee valtaistuimiltaan suuret ja rikkaat ja korottaa köyhät ja nälkäiset. Jumalan kansa viihtyy siellä, missä ovat pienet, heikot ja sorretut. Rikkailla ja viisailla ei ole häneltä kovin paljon pyydettävää eikä saatavaa.

 

Daavid - pikkupoika ja voideltu kuningas

 

Hyvä esimerkki siitä, miten Jumala kätkee voimansa heikkouteen, on se miten hän valitsi kuninkaan väärille teille lähteneen Saulin tilalle. Samuel lähetettiin sivukylille Iisain luo, joka esitteli hänelle poikansa. Yksi toisensa jälkeen astui esille, mutta yksikään heistä ei ollut Herran valittu. Vasta pikku paimenpoika oli se, joka oli astuva valtaistuimelle. Mutta ennen kuin hän sinne päätyi, hänen edessään oli pitkä ja kivinen tie: Ensin kuninkaan ystäväksi ja sitten hänen vihollisekseen, sissipäälliköksi ja vihoviimeiseksi pakolaiseksi. Kun hän lopulta sai vallan, hän saattoi kyllä langeta syntiin. Siitä huolimatta hän pysyi sydämeltään aina Jumalan edessä pikkupoikana, joka tunnusti syntinsä, tahtoi luopua niistä ja palasi Jumalan luo. Juuri tällaiselle miehelle Jumala antoi lupauksen iankaikkisesta kuninkuudesta (2. Sam. 7). Se toteutui jo ihmisten ajattelemalla tavalla hämmästyttävästi, kun sama suku hallitsi Jerusalemissa 450 vuotta. Mutta ennen kaikkea se toteutui salatulla ja käsittämättömällä tavalla: Satoja vuosia sen jälkeen kuin Daavidin suku oli menettänyt valtansa, ikuiset lupaukset toteutuivat ja Daavidin poika Kristus istui Isänsä valtaistuimelle.

 

Oppimattomat kalastajat

 

Kun Kristus alkoi tehtävänsä maan päällä, lähipiiriin olisi ollut tarjolla viisaita filosofeja tai taitavia poliitikkoja. Heidät sivuutettiin ja Herra valitsi oppilaikseen joukon oppimattomia kalastajia Galilean järven rannalta. Yhdestäkään ei ollut hänen neuvonantajakseen eikä kukaan heistä ollut virheetön. Ratkaisevalla hetkellä jokainen heistä petti Herransa ja pakeni. Mutta juuri nämä oppimattomat luopiot Herra valitsi ja lähetti kaikkeen maailmaan. Joukkoa täydennettiin sitten vielä kaikkein innokkaimmalla kristittyjen vainoajalla, joka ei koskaan voinut unohtaa menneisyyttään. Tähtijoukkoa ei valittu,vaan pienet, heikot ja köyhät. Mutta juuri niin evankeliumin taustalle ei asettunut inhimillinen viisaus vaan Jumalan käsittämätön voima. Jumala oli heikoissa väkevä, niin silloin kun kieltäjä Pietari astui helluntaina rohkeana kansan eteen kuin silloin kun Paavali asteli vapisevin polvin Korinttiin.

 

Getsemanen kulkija

Nyt ehkä ymmärrämme katsoa Kristuksen elämää uudesta näkökulmasta. Koko hänen elämänsä oli alusta alkaen ristin tietä. Hän, joka oli Jumalan kaltainen, tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon. Hän syntyi tallin seimeen ja häntä väitettiin Marian pojaksi, siis aviottomaksi lapseksi. Koko hänen elämäänsä hallitsi syvä yksinäisyys, sekä suurten väkijoukkojen keskellä että myös lähimpien parissa. Oma perhe luuli hänen olevan järjiltään (Mark. 3), lähin opetuslapsi yritti saada hänet kääntymään pois tieltään (Mark. 8). Syvimmillään yksinäisyys oli elämän viimeisinä hetkinä. Getsemanessa Jumalan poika rukoilee Isäänsä ja hikoilee tuskissaan verta. Ristillä Herra oli niin yksin kuin ihminen voi olla.

   Herran elämässä Jumalan voima oli tarkoin kätketty. Siitä huolimatta sen tunnistivat jotkut - eivät viisaat eivätkä rikkaat, vaan pienet, köyhät ja syntiset. Sokeat huusivat apua ainoalta auttajaltaan, köyhät seurasivat häntä ja upporikkaat tullimiehet tajusivat hänet nähdessään olevansa rutiköyhiå. Ja kun Herran hautaan laskeneet ystävät saivat nähdä Ylösnousseen, Jumalan voima ei ollut enää piilossa.

 

Ristinteologia ja me

 

Mitä ristin teologia voi merkitä meille? Yhä uudelleen ja uudelleen Kristuksen Kirkossa toistuu sama ilmiö: Köyhät, heikot ja syntiset löytävät Kristuksen ja Jumalan kätketyn voiman. Kun tilanne vakiintuu, tulee kiusaus esitellä Jumalan ilmiselvää voimaa. Seurakunta ei olekaan enää syntisten sairaala, jossa Kristus hoivaa heikkoja. Siitä tulee vahvojen ja lujien joukko, jossa kukaan ei enää rohkene paljastaa heikkouttaan. Usko, joka joskus avasi syntiselle taivaan ja oli hämmästyttävä Jumalan ihme, tulee järkeväksi filosofiaksi ja kristillisyys viisaaksi elämäntavaksi. Ympärillä olevista heikoista ihmisistä, opettajista ja muistakin, muodostuu uskon sankareita. Vähitellen koko ristin syvä salaisuus käy vieraaksi.  Rikkaasta uskon lahjasta jäävät jäljelle vain tyhjät kuoret. Enemmän olikin vähemmän, paljon vähemmän.

   Lutherin voimakkaasti korostama ristin teologia on toisenlaista. Se löytää pyhästä Raamatusta yhä uudelleen ja uudelleen esimerkkejä siitä, miten Jumala sivuuttaa viisaat, rikkaat ja pyhät ja katsoo heikkojen syntisten puoleen. Juuri siksi ristin teologia avaa koko Raamatun uudesta näkökulmasta.