”Uudeksi minä teen kaikki.” Mitä tarkoittaa uusi luominen?

Raamattu käyttää useita termejä puhuessaan Jumalan pelastusteosta. Asia on aina sama – Jumala auttaa syntistä ihmistä tai ihmiskuntaa. Termit kuitenkin sisältävät jokainen erilaisen kuvan. Jokainen näistä kuvista on tärkeä ja antoisa tutkimuksen aihe. Monet näistä ovat laajoja ja moniulotteisia, mutta karkeasti asia voidaan esittää näin:

· Sovituksessa ihminen on loukannut suurta Herraa ja ratkaisuna on Jeesuksen sovitusuhri.

· Sovinnossa ihminen on aiheuttanut riidan ja ratkaisuna on Jeesuksen tuoma sovinto.

· Lunastuksessa ihminen on joutunut syntinsä vuoksi orjaksi ja ratkaisuna on lunnaat, Jeesuksen veri.

· Uudestisyntymisessä ihminen on kuollut syntiinsä ja ratkaisuna on Jeesuksen tuoma uusi elämä.

· Vanhurskauttamisessa ihminen on synnillään tehnyt itsestään sopimattoman Jumalan yhteyteen ja ratkaisuna on vanhurskaaksi tekeminen.

Nyt esillä on aivan liian harvoin mainittu asia, eli Kristuksen lunastustyö merkitsee syntiinlankeemuksessa tapahtuneen vahingon korjaamista ja uutta luomistyötä. Vanha katoaa, esille nousee uusi, sekä yksilössä että maailmankaikkeudessa. Kyseessä on se, mitä Ap.t. 3:21 sanoo nimellä apokatastasis panton, kaiken paikalleen paneminen. Tarkkaan ottaen tämä asia kattaa siis kaksi hieman erilaista ajatusta, nimittäin restauraation, vanhan luomisen korjaamisen, ja vanhan korvaamisen uudella.

Luominen - kaiken perusta

Itsestään selvä lähtökohta uudelle luomistyölle on Vanhan testamentin ensimmäisten sivujen luomiskertomus. Vuosisatojen aikana ensin Israel ja sitten Kirkko kohtasivat hyvin erilaisia ajatusvirtauksia, jotka haastoivat Kirjoitusten opetukset. Niitä vastaan teroitettiin luomiskertomuksen pääajatuksia: Kaiken on luonut yksi Jumala, Luojamme. Luomistyö on hyvä eikä paha asia, eikä materiassa ja ihmisen ruumissa ole siis sinänsä mitään saastaista tai hävettävää. Luoja on läsnä arkipäivässä ja jakaa lahjojaan jokaiselle ihmiselle, koska hän ei ole vain kaiken Luoja vaan myös kaiken ylläpitäjä.

Maailmassa on pahaa ja onnettomuutta, mutta sen lähtökohta ja syy ei ole Jumalassa, vaan synnissä. Synnin alkusyy asetettiin Jeesuksen ajan juutalaisessa uskossa vaihtelevasti, joko ihmiseen tai pahoihin henkivaltoihin, mutta ei koskaan Jumalaan. Myöhemmät gnostilaiset lahkot saattoivat erottaa toisistaan pahan luojajumalan, demonin, ja kirkkauden jumaluuden. Juutalaiselle uskolle ja apostoliselle kristinuskolle tämä näkökulma oli täysin vieras. Maailman on luonut Viisaudellaan hyvä Luoja.

Langennut maailma – ja maailmankaikkeus

Pahan ongelma maailmassa oli juutalaisessa uskossa hyvin tiedossa ja siihen annettiin erilaisia vastauksia. Oman kansan tässä suhteessa sovinnaisten onnettomuuksien keskelle saatiin rohkaisevia profetioita, jotka johdattivat katsomaan kirkkaaseen tulevaisuuteen. Ajatus ihanasta messiaanisesta ajasta nousi siivilleen jo Vanhan testamentin aikana, jo Miikan ja Jesajan profetioissa. Hesekielin ennustus uudesta Jerusalemista viitoittaa jo tietä ajatukselle, että kyseessä ei ole enää tavallinen kaupunki. Jesajan lupaa aivan uudenlaisen tulevaisuuden:

17 Katso, minä luon uuden taivaan ja uuden maan. Menneitä ei enää muistella,

ne eivät nouse mieleen. 18 Ei, vaan te saatte iloita ja riemuita aina ja ikuisesti siitä, mitä minä luon.Katso, ilon kaupungiksi minä luon Jerusalemin, teen riemuitsevaksi sen kansan.19 Ja minä riemuitsen Jerusalemista, iloitsen kansastani. Ei siellä enää kuulu itkun ääntä, ei valitusta, 20 eivät vastasyntyneet siellä enää kuole, ei yksikään, ei kuole vanhus, ennen kuin on elänyt päivänsä täyteen. Joka kuolee satavuotiaana, kuolee nuorena, jonka vuodet jäävät alle sadan, häntä surkutellaan.(Jes. 65:17-20; ks.myös 66:22)

Synnin ja pahan todellisuus oli joissakin varhaisen juutalaisuuden suunnissa uskon kantavia rakennelmia. Selvimmillään tämä kaikki tulee näkyviin Qumranin teksteissä. Niissä puhutaan usein siitä, miten nykyiseen maailmanaikaan kuuluu pimeyden ja valkeuden välinen jatkuva taistelu, jossa ihmisen on otettava paikkansa.

Jumala loi ihmisen hallitsemaan maailmaa ja hän asetti ihmiselle kaksi henkeä, joiden avulla ihmisen on vaellettava tuomion aikaansa asti. Nämä ovat totuuden henki ja eksy-tyksen henki. Totuus on peräisin valon lähteestä, ja eksytys on peräisin pimeyden läh-teestä. Valon ruhtinas hallitsee vanhurskauden lapsia; he vaeltavat valon teillä. Pimey-den enkeli hallitsee eksytyksen lapsia; he vaeltavat pimeyden teillä. Pimeyden enkelin tähden vanhurskauden lapset kulkevat harhaan, ja kaikki heidän syntinsä, pahat tekonsa, rikkomuksensa ja väärintekemisensä tapahtuvat hänen hallintavallassaan Jumalan salaisuuksien mukaan, hänen aikaansa asti. Heidän onnettomuutensa ja ahdingon aikansa ovat hänen vihamielisessä hallitusvallassaan. Hänen arpaosansa henget saattavat valon lapset lankeamaan, mutta Israelin Jumala ja hänen totuutensa auttavat kaikkia valon lapsia. Jumala on itse luonut sekä valon että pimeyden hengen ja perustanut niiden varaan kaikki teot. Tämän kaksijakoisuuden laeille perustuu kaikki toiminta ja kahtalaisen vaelluksen mukaan tulee tuomio. Toista henkeä Jumala rakastaa kaikkeen iankaikkisuuteen asti ja on mielistynyt sen tekoihin ikuisesti. Toista henkeä hän inhoaa suuresti ja sen teitä hän vihaa iankaikkisesti (Yhdyskuntasääntö 3,17-4,1).

Tämä jatkuva taistelu kuuluu tähän aikakauteen, ei enää tulevaan. Odotettavissa oli siis toinen, kirkas maailma, jossa ei ole enää pimeyttä eikä syntiä. Tämä ja vastaavanlaiset tekstit havainnollistavat sitä ympäristöä, jossa ensimmäisille kristityille puhuttiin uudesta luomisteosta.

Kristus – uusi Aadam

Merkittävä uuteen luomiseen liittyvä asia on Roomalaiskirjeen viidennen luvun (5:12-21) puhe Kristuksesta, joka on uusi Aadam. Aadam lankesi syntiin ja ansaitsi synnin, kuoleman ja iankaikkisen kadotuksen. Nämä siiirtyvät perintökallauksina sukupolvesta toiseen. Jokainen ihminen on syntinen, kuolee ja on omassa varassaan kadotuksen oma. Kristus tuli tähän maailmaan uudeksi Aadamiksi, joka lahjoittaa maailmalle pyhyyden, iankaikkisen elämän ja taivaan.

Kristuksen tulo merkitsee siis – jos ei tässä kohdassa varsinaisesti uutta luomista – ensimmäisen luomisen jälkeen tapahtuneen suuren virheen korjaamista. Kysymys on siis siitä, mitä kutsutaan kreikankielisellä termillä apokatastasis panton, eli kaiken panemisesta paikoilleen (Ap.t. 3:21). Sillä ei sinänsä ole mitään tekemistä myöhemmän, Origeneen nimiin laitetun apokatastasis-opin kanssa, jonka mukaan kaikkien lopunajan tapahtumien jälkeen kaikki pelastuvat, Saatanaa myöten. Kyse on yksinkertaisesti Jumalan suuresta suunnitelmasta, jolloin maailmaan tullut paha poistetaan ja alkuperäinen luomistyö säteilee kaikessa kirkkaudessaan.

Yksilö luodaan uudeksi

Ajatus yhden ihmisen luomisesta uudelleen vilahtaa Paavalin kirjeissä lyhyestikin. Roomalaiskirje 7:5-6 sanoo näin:

5 Silloin kun vielä olimme turmeltuneen luontomme vallassa, ruumiissamme vaikuttivat lain herättämät syntiset himot ja me kannoimme hedelmää kuolemalle. 6 Mutta kun nyt olemme kuolleet pois siitä, mikä piti meitä vallassaan, olemme päässeet vapaiksi laista. Nyt palvelemme Jumalaa uudella tavalla, Hengen mukaan, emme enää vanhalla tavalla, lain kirjaimen orjina.

Erittäin tiivis 6. jakeen loppu antaa ymmärtää, että siirtyminen ”kirjaimen vanhuudesta” ”Hengen uutuuteen” merkitsee aivan uutta tilaa, sitä että kristitty elää jo uutta elämää. Ehkä selkeimmin tämä ajatus esiintyy Toisessa korinttilaiskirjeessä:

Niinpä emme enää arvioi ketään pelkästään inhimilliseltä kannalta. Vaikka olisimmekin ennen tunteneet Kristuksen pelkästään inhimilliseltä kannalta, emme enää tunne. 17 Jokainen, joka on Kristuksessa, on siis uusi luomus. Vanha on kadonnut, uusi on tullut tilalle! 18 Kaiken on saanut aikaan Jumala, joka Kristuksen välityksellä on tehnyt meidän kanssamme sovinnon ja uskonut meille tämän sovituksen viran. 19 Jumala itse teki Kristuksessa sovinnon maailman kanssa eikä lukenut ihmisille viaksi heidän rikkomuksiaan; meille hän uskoi sovituksen sanan.

Kristuksen työn kannalta erittäin keskeinen jakso tuo siis esille sen, että Kristuksen kautta Jumalan luo palannut ihminen on ”uusi luomus”. Samaan yhteyteen liittyy myös Gal. 6:15:

On samantekevää, onko ihminen ympärileikattu vai ympärileikkaamaton. Tärkeää on, että hänet on luotu uudeksi

Tähän yhteyteen liittyy ilmeisen läheisesti Paavalin antropologian peruskaava. Kristityssä ihmisessä on kaksi puolta, jotka molemmat edustavat ihmistä kokonaisuutena. Omassa varassaan, ilman Kristusta, ihminen on ”liha”, erossa Jumalasta ja matkalla kadotukseen. Kristuksen omana hän on ”henki”, Jumalan oma ja matkalla taivaaseen. Kristityn sydämessä taistelevat koko ajan nämä kaksi, ”liha” ja ”henki”, ja Roomalaiskirjeen 6. luku liittää nimenomaan tähän yhteyteen kasteen. Kristitty on luotu uudeksi, hänen sydämessään elää jo palanen uutta maailmaa, jotka kohti hän suuntautuu ja panee siis sivuun ”lihan” teot ja tavoittele ”hengen” hedelmiä. Näin kaste merkitsee uudeksi luomista ja samalla koko loppuelämän ohjelmointia uuden identiteetin mukaiseksi. Juuri tähän yhteyteen liittyy myös toinen kastekohta, Tit. 3:3-5, joka ei tarkkaan ottaen puhu luomisesta vaan uudistuksesta. Selkeämmin samaan aiheeseen liittyy Ef. 4:23-24:

Teidän tulee uudistua mieleltänne ja hengeltänne ja pukea yllenne uusi ihminen, joka on luotu sellaiseksi kuin Jumala tahtoo, elämään oikeuden ja totuuden mukaista, pyhää elämää.

Uudeksi luotu ihminen, kristitty, elää siis jo nyt uudessa maailmassa ja uudessa, Hengen antamassa tilassa. Kristitty on uuden maan kansalainen, vaikka hän elää tällä hetkellä muukalaisena vanhan, katoavan maailman keskellä. Hän kuitenkin tietää, että ”tämän maailman muoto on katoamassa” ja suuntautuu jo kohti uutta.

Uusi maailma syntyy

Jeesuksen opetuksessa puhutaan useinkin vanhan maailman tuhoutumisesta, erityisesti synoptisessa apokalypsissa (Mark. 13 ja rinnakkaiskohdat). Kaikki onnettomuudet ovat ”synnytystuskien alkua”. Mielenkiintoinen ilmaisu esiintyy ikään kuin ohimennen:

Totisesti: kun Ihmisen Poika uuden maailman syntyessä istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle …”( Matt. 19:28)

Edellinen raamatunkäännös (KR 1938) käänsi näin:

Totisesti minä sanon teille: siinä uudestisyntymisessä, jolloin Ihmisen Poika istuu kirkkautensa valtaistuimella …

Sana palingenesiakäännettiin siis viimeksi ”uudestisyntymiseksi” , mikä on aiheuttanut paljon sekaannusta. Kyse ei ole yksittäisen ihmisen, vaan koko maailman uudistuksesta. Tämä uuden maailman syntyminen tulee esille Roomalaiskirjeen kahdeksannessa luvussa:

18 Minä päättelen, etteivät nykyisen ajan kärsimykset ole mitään sen kirkkauden rinnalla, joka vielä on ilmestyvä ja tuleva osaksemme. 19 Koko luomakunta odottaa hartaasti Jumalan lasten ilmestymistä. 20 Kaiken luodun on täytynyt taipua katoavaisuuden alaisuuteen, ei omasta tahdostaan, vaan hänen, joka sen on alistanut. Luomakunnalla on kuitenkin toivo, 21 että myös se pääsee kerran pois katoavaisuuden orjuudesta, Jumalan lasten vapauteen ja kirkkauteen. 22 Me tiedämme, että koko luomakunta yhä huokaa ja vaikeroi synnytystuskissa. 23 Eikä vain luomakunta, vaan myös me, jotka olemme ensi lahjana saaneet omaksemme Hengen, huokailemme odottaessamme Jumalan lapseksi pääsemistä, ruumiimme lunastamista vapaaksi.

Paavalin sanat ovat harmillisen viitteelliset. Joka tapauksessa on selvää, että vanha ja väsynyt luomakunta väistyy ja tilalle tulee uusi. Tätä odottaa koko luomakunta ja erityisesti sitä odottavat Jumalan lapset.

Uuden maailman odotus esiintyy myös Toisessa Pietarin kirjeessä:

10 Herran päivä tulee kuin varas. Sinä päivänä taivaat katoavat jylisten, taivaankappaleet palavat ja hajoavat. Silloin paljastuu maa ja kaikki, mitä ihminen on maan päällä saanut aikaan. 11 Koska tämä kaikki näin hajoaa, millaisia onkaan pyhässä elämässä ja hurskaissa teoissa oltava niiden, 12 jotka odottavat Jumalan päivää ja jouduttavat sen tuloa -- tuon päivän, joka saa taivaat liekehtien hajoamaan ja taivaankappaleet sulamaan kuumuudesta. 13 Mutta meillä on hänen lupauksensa, ja siihen luottaen me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus vallitsee. (2. Piet. 3:10-13)

Suuri finaali nähdään Ilmestyskirjan viimeisissä luvuissa:

1 Minä näin uuden taivaan ja uuden maan. Ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa olivat kadonneet, eikä merta ollut enää. 2 Näin, kuinka pyhä kaupunki, uusi Jerusalem, laskeutui taivaasta Jumalan luota juhla- asuisena, niin kuin morsian, joka on kaunistettu sulhasta varten. 3 Ja minä kuulin valtaistuimen luota voimakkaan äänen, joka sanoi: "Katso, Jumalan asuinsija ihmisten keskellä! Hän asuu heidän luonaan, ja heistä tulee hänen kansansa. Jumala itse on heidän luonaan, 4 ja hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut."

5Valtaistuimella istuva lausui: "Uudeksi minä teen kaiken." Hän sanoi: "Kirjoita nämä sanat muistiin. Ne ovat luotettavat ja todet." 6 Vielä hän sanoi minulle: "Nyt ne ovat käyneet toteen. Minä olen A ja O, alku ja loppu. Sille, jolla on jano, minä annan lahjaksi vettä elämän veden lähteestä. 7 Tämä on voittajan palkinto. Minä olen hänen Jumalansa, ja hän on minun poikani. 8 Mutta pelkurit, luopiot ja iljetysten kumartajat, murhamiehet ja irstailijat, noidat, epäjumalien palvelijat ja kaikki valheen orjat saavat tämän palkan: he joutuvat tuliseen järveen rikinkatkuisten lieskojen keskelle. Tämä on toinen kuolema." (Ilm. 21:1-8).

Ilmestyskirja tarttuu jatkossa Hesekielin ennustukseen uudistuneesta Jerusalemista ja Johannes kuvaa Kultakaupungin kuvina, jotka ovat vuosisatojen aikana piirtyneet kristittyjen sydämiin. Entinen on mennyt, uusi luomistyö on täydellinen, ilman syntiä ja heikkoutta.

Jumalan luoma uusi maailma esiintyy siis paitsi Jeesuksen opetuksessa myös rikkaa sti eri Uuden testamentin kerroksissa. Joissakin kohdissa kyse on yksilöstä, toisissa universumista. Harvaa haittaa se, että vanhan korjaaminen ja kokonaan uuden luominen ovat jossakin määrin sisäkkäin, kuitenkin niin että kokonaan uuden luominen painottuu. Joka tapauksessa uusi luomistyö jäsentää meille Raamatun yhdeksi suureksi kokonaisuudeksi. Se alkaa luomisella ja päättyy luomiseen. Niiden väliin mahtuu lankeemus, lunastus ja Jumalan kansan odotus.