Mountain Fog

Egyptistä Luvattuun maahan – kyllästytkö mannaan?


Toinen Mooseksen kirja kertoo, miten Jumala johti kansan vapauteen Egyptin orjuudesta matkalle halki erämaan ja kohti omaa maata. Matkalla kansa kapinoi useaan kertaan ja sitä varten erämaavaellus pitkittyi, kunnes kapinoiva sukupolvi oli kuollut.

Kertomukset Israelin erämaavaelluksesta kätkevät sisälleen monia tärkeitä yksityiskohtia, joista saarnattiin rikkaasti jo Jeesusta edeltävänä aikana. Jeesus jatkoi tätä perinnettä ja samoin monet Uuden testamentin kirjoittajat. Sen jälkeen se on elänyt kaksi tuhatta vuotta Kristuksen Kirkossa ja elää tänä päivänä. Tässä opetuksessa otamme esille vain muutamia piirteitä rikkaasta perinteestä.

Erämaavaellus ja kilvoittelijan tie

Mooseksen kirjat siis esittävät, miten Israel vapautui Egyptistä ja lähti matkalle kohti Luvattua maata. Matka oli vaikea ja kansan sietokyky joutui koville. Tuli halu jättää matka kesken ja palata Egyptiin. Useassa kohdassa kerrotaan kapinoista Moosesta ja viime kädessä Jumalaa vastaan, mikä koitui aina suuren ihmisjoukon tuhoksi.

Melko tarkkaan Jeesuksen aikoihin eli Egyptin Aleksandreiassa juutalainen oppinut Filon, jolle erämaavaellus oli opetuksen aarrekammio. Monet kirkkoisät tunsivat hyvin hänen teoksensa ja veivät hänen sovellutuksensa suoraan kristillisiin saarnastuoleihin. Filon etsi usein viisautta erämaavaelluskertomusten kirjaimellisesta tulkinnasta, siis siitä, että Israel todella lähti Egyptistä ja teki vaikean matkan Luvattuun maahan. Vielä useammin hän sovelsi koko kertomuksen yksittäisen Jumalaan uskovan ihmisen elämään: Kuten Israel jätti Egyptin, jokaisen ihmisen velvollisuus on jättää taakseen kuriton ja jumalaton elämä ja pyrkiä uskollisesti sinne, minne Jumala on meidät tarkoittanut. Vaelluksen aikana tulee vastaan erilaisia vaikeuksia ja ihmiselle tulee kiusaus jättää matka sikseen ja kääntyä takaisin ”Egyptiin”, eli kurittomaan ja jumalattomaan elämäntapaan. On kuitenkin kestettävä kaikki vaikeudet ja vastustettava kiusauksia, kunnes ihminen pääsee lopulta perille Jumalan luo.

Erämaavaellus ja Kirkko

Matka Egyptistä Luvattuun maahan tarkoittaa siis Filonin opetuksessa todellisuudessa yhden ihmisen koko elämän kestävää kilvoitusta ja sillä on varmasti oma merkityksensä. Sen sijaan Uusi testamentti soveltaa koko erämaavaelluksen uuden liiton kansaan, Kristuksen Kirkkoon. Tärkeitä kohtia on kaksi, toinen Ensimmäisessä korinttilaiskirjeessä ja toinen Heprealaiskirjeessä.

Paavali muistuttaa korinttilaisia siitä, miten Jumala toi vanhan liiton kansan vapauteen Egyptin orjuudesta ja mitä kaikkea se oli Jumalalta saanut:

Kaikki he saivat pilvessä ja meressä kasteen Mooseksen seuraajiksi. Kaikki he söivät samaa hengellistä ruokaa ja joivat samaa hengellistä juomaa. Hehän joivat siitä hengellisestä kalliosta, joka kulki heidän mukanaan; tämä kallio oli Kristus (1. Kor. 10:3-5).

Aivan samoin uuden liiton kansa on otettu kasteessa Jumalan omiksi ja Kristuksen seuraajiksi. Me saamme nauttia ehtoollisen mannaa ja juoda elämän vettä. Paavali käyttää koko erämaavaellusta varoittavana esimerkkinä: Vaikka vanhan liiton kansa oli saanut Jumalalta kaiken, mitä se tarvitsee, se alkoi kapinoida Jumalaa vastaan ja sortui erilaisiin kiusauksiin. Siksi vain muutama harva pääsi perille Luvattuun maahan. Aivan samoin voi käydä myös uuden liiton kansan, Kristuksen Kirkon. Meille on annettu kotimaa, mutta matka on kesken ja se on vaarallinen.

Aivan vastaava on varoitus Heprealaiskirjeen jaksossa, luvuissa 3-4. Kristitty on saanut lahjaksi kotimaan, mutta matka on vielä kesken:

Pyrkikäämme siis kaikin voimin tuohon lepoon, ettei yksikään lankeaisi seuraamaan noiden niskoittelijoiden esimerkkiä ja sen vuoksi jäisi taipaleelle (Hepr. 4:11).

Nyt esille otetut kohdat ovat luonteeltaan vakavia ja varoittavia. Erämaavaellus sisältää kuitenkin myös valtavan määrän lohdutusta: Jumala pitää itse huolen kansastaan ja antaa sille kaikkea, mitä se tarvitsee, ja se koskee myös jokaista kristittyä. Itse asiassa Vanhan testamentin puolella Jumala antaa avaimen asian ymmärtämiseen:

Tehdäkseen teidät nöyriksi hän piti teitä nälässä ja ruokki teitä sitten mannalla, jota ette olleet ennen maistaneet, eivät myöskään teidän isänne. Hän halusi osoittaa teille, ettei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan kaikesta mitä Herra sanoo (5. Moos. 8:3)

Kyllästytkö mannaan?

Monien vakavien varoitusten joukosta yksi kertomus kannattaa lukea erityisen tarkkaan. Jumala oli siis johdattanut kansan erämaahan, jossa sillä ei ollut ruokaa. Silloin hän antoi hädässä oleville omilleen sataa mannaa. Keskellä erämaata oli siis ruokaa eikä nälkäkuolema uhannut. Kun aika kului, kansa kuitenkin kyllästyi mannaan ja alkoi muistella menneitä ja Egyptin ihania herkkuja.

Israelilaisten mukana seuranneessa sekalaisessa väessä heräsi hillitön ruoanhimo. Israelilaiset itsekin rupesivat taas valittamaan ja sanoivat: "Olisipa meillä nyt kunnon ruokaa! Muistattehan, miten Egyptissä saimme ilmaiseksi kalaa ja miten meillä oli kurkkua, vesimelonia, purjoa, sipulia ja valkosipulia! Mutta nyt me joudumme kärsimään nälkää. Täällä ei edes näe muuta kuin tuota iänikuista mannaa!" Manna muistutti korianterin siemeniä ja oli samanväristä kuin suitsutuspihka.

Kansalla oli tapana kierrellä keräämässä sitä, ja se jauhettiin käsikivillä tai survottiin huhmaressa. Sitten se keitettiin ruukussa ja leivottiin ohuiksi leiviksi, jotka maistuivat samalta kuin öljyleivokset. Manna laskeutui yökasteen mukana leiriin (4. Moos. 11:4-9)

Kertomuksella on syvä symbolinen merkitys. Jumala jakaa meille lahjojaan tuhlaillen, mutta ihminen tottuu Jumalan hyvyyteen ja alkaa pitää kaikkia hänen lahjojaan itsestäänselvyytenä.  Jumalan oma kyllästyy mannaan ja myös armon evankeliumiin.

Pienen miettimisen jälkeen on helppo luetella Jumalan meille useimmille antamia lahjoja. Sait tänään nousta vuoteesta. Avasit silmäsi ja näit valon. Jos sait herätä ilman kipuja, koit huomaamattasi jotakin, josta joku toinen voi vain unelmoida. Jalat kantoivat ja todennäköisesti sait jotakin syödäksesi. Monille meistä on suotu perhe tai ainakin läheisiä, useimmille myös työpaikka ja turvallinen elämä. Suomi on saanut elää vuosikymmenet rauhan aikaa samaan aikaan kuin monilla muilla seuduilla sota on kaatanut ihmisten perheenjäseniä. Ja ennen kaikkea Jumala on avannut jokaiselle meistä Kristuksen takia tien ikuiseen elämään ja antanut syntiselle ihmiselle paikan hänen valtakunnassaan.

Mannaan tottuu. Kaikkeen omistamiseen tottuu, ja kaikkein pahinta on tottua armon omistamiseen. Kun armon manna alkaa pursua kristityn korvista, hän ei enää ilahdu syntien anteeksiantamuksesta eikä enää kauan tarvitse Jeesusta, syntiensä sovittajaa. Mikä silloin neuvoksi?

Erämaavaelluksen aikana Israel unohti usein oman tilanteensa ja alkoi elätellä perusteettomia ajatuksia. Yleensä Jumala palautti sen varsin nopeasti todellisuuteen: Se oli keskellä erämaata, ilman vettä ja ruokaa ja ilman omaa maata. Sen ainoa toivo oli luottaa Jumalaan ja jatkaa eteenpäin hänen lähettämänsä Mooseksen johdolla. Myös kristitty pitää palauttaa jatkuvasti todellisuuteen: Jokainen meistä on ansainnut synnin, kuoleman ja kadotuksen, jos olemme vain omassa varassamme. Ainoa toivomme on Kristus ja hänen lahjoittamansa anteeksiantamus. Ellei seurakunnassamme kuulu Jumalan sanan varoittava ja vaativa puoli, hänen lakinsa, todellisuudentaju katoaa varmasti ja kyllästymme mannaan.