Mountain Fog

Eheytymisen evankeliumi


Viime vuosina on puhuttu paljon kristityn ihmisen ”eheytymisestä”. Rikkinäisenä ja vaikeana aikanamme sillä on vahva kaikupohja. Moni kantaa mukanaan menneisyyttä, jonka vuoksi asiat eivät ole niin kuin niiden pitäisi. Jumalan armollista hoitoa tarvitaan meidän aikanamme todella kipeästi.


Kun puhutaan eheytymisestä, esillä on hyvin herkkä asia. Juuri siksi on hyvä oppia tunnistamaan, että eheytymisestä voidaan puhua hyvin eri tavoin. Näennäisesti samanlaisten sanojen takana voi olla joko hoitava Jumalan rakkaus tai säälimätön ihmispohjainen vaatimus.


Eheytyminen - Jumalan lahja vai armon ehto?


Ihminen voi Jumalan armon avulla tosiaan eheytyä eri tavoin hyvin erilaisesta rikkonaisuudesta. Hän saattaa löytää aivan uudenlaisen maailman selvittyään päihteiden verkosta. Vaikeasta ja rikkonaisesta perhetaustasta kärsinyt voi kohdata uudelleen menneisyytensä ja oppia olemaan parempi isä tai äiti. Katkeruutta mukanaan kantanut ihminen saattaa tuntea aivan uudenlaista iloa ja toivoa. Kristitty voi päästä myös eroon vääränlaisista seksuaalisista malleista ja hänen kiinnostuksensa suuntautuu sinne, minne sen Jumalan luomistyön perusteella tuleekin suuntautua.


Eheytyminen on näissä asioissa suuri asia, josta kiitetään Jumalaa. Samalla on myös opittava varomaan väärää evankeliumia: Suurinta Jumalan armossa ei ole meidän elämässämme tapahtuva muutos, vaan syntien anteeksiantamus, jonka Isä lahjoittaa Kristuksen takia. Meidän elämämme eheytyminen on aina vaillinaista ja jää kesken. Kristuksen sovitustyö sen sijaan on täydellistä ja valmista jo nyt ja tällä hetkellä. Mikäli eheytyminen asetetaan armon ehdoksi, ”eheytymisen evankeliumista” tulee monelle säälimätön ja Jumalan armon peittävä vaatimus.


Vertaa: Mitä opetamme pyhityksestä?


Tietynlainen ”eheytymisen evankeliumi” muistuttaa itse asiassa malliltaan hämmästyttävän paljon opetusta, jonka luterilainen usko on vanhastaan torjunut. Anteeksiantamuksen ja pyhityksen suhde kun on vanha kiistakysymys, ja asetelma on hyvin samantapainen kuin nyt esillä oleva kysymys eheytymisestä.


Luterilainen usko korosti alusta lähtien, että ihminen pelastuu yksin armosta, Kristuksen tähden. Roomalaiskatolisella ei ollut vaikeutta hyväksyä tätä muotoilua, mutta asiat nähtiin kahdessa kirkkokunnassa silti aivan eri tavoin.


Katolisen kirkon perinteisen opetuksen mukaan Jumala vuodattaa armonsa syntisen ihmisen sydämeen. Tämä armo alkaa muuttaa uskovaa niin, että hän alkaa luopua synnistä. Hän muuttuu, koska Jumalan armo muuttaa häntä. Näin hän pyhittyy eli vanhurskautuu pois synnistä ja tuloksena on enemmän tai vähemmän vanhurskas ja näin Jumalalle kelpaava ihminen.


Luterilaisen uskon mukaan ihminen on pohjiaan myöten syntinen, mutta uskovana hän on osallinen Jumalan evankeliumista: Kristuksen tähden on kaikki synnit annettu anteeksi. Tämä Jumalan armo ja anteeksiantamus on täydellinen ja valmis jo nyt ja sen saa omistaa itselleen jokainen Kristukseen kastettu ihminen.  Tämän jälkeen uskosta tehdään johtopäätöksiä ja elämää aletaan korjata Jumalan sanan mukaiseksi. Pyhän Hengen voimalla ihminen alkaa taistella syntiä vastaan. Tämä taistelu - eli pyhitys - ei kuitenkaan ole osa vanhurskauttamista, vaan se on seuraus siitä, että Jumala antaa kaikki synnit anteeksi. Pyhitys jää aina vajavaiseksi, mutta anteeksiantamus ei riipu siitä, vaan se on valmis jo ennen sitä, vain Kristuksen ristin tähden.


Eheytymisen kohdalla kaava on varsin samanlainen. Aivan samoin kuin Jumalan armo pyhittää ihmistä ja opettaa luopumaan synnistä, armo myös eheyttää. Mutta aivan samoin kuin pyhitys on vaillinaista ja jää meidän syntimme vuoksi aina kesken ja vaillinaiseksi, sellaiseksi jää myös eheytymisemme. Jos pyhittyminen asetetaan armon ehdoksi eikä seuraukseksi, tuloksena on vain ahdistusta ja huonoa omaatuntoa. Jos eheytyminen asetetaan osaksi evankeliumia, saattaa tapahtua vielä pahempaa. Olemme oppineet vierastamaan pyhityskristillisyyttä, jossa pääpaino ei ole Kristuksen rakkaudessa, vaan pyhityksessä. On varmaan syytä myös varoa ”eheyttämiskristillisyyttä”, jossa pääpaino ei ole Kristuksessa, vaan elämän eheytymisessä.


”Ehjäksi ihminen ei tämä koskaan tullutkaan …”


Uskoon tultuaan yksi alkoholisti riemuitsee siitä, että viinan himo on lähtenyt saman tien eikä ole palannut koskaan. Toinen tuntee alkopullon hengen kutsun tuskallisesti ja joutuu taistelemaan sitä vastaan vuodesta toiseen. Homosuhteista tai hillittömästä heteroelämästä parannusta tehnyt saattaa olla oppinut nyt katsomaan vastakkaista sukupuolta aivan uusin silmin. Mutta mitä sanotaan hänelle, joka vanhoilla päivilläkään ei tunne minkäänlaista eheytymistä, vaan joutuu jatkuvasti ja kipuillen pitämään väärän himonsa kurissa? Joku kokee uskoon tulonsa pyyhkineen pois koko hänen peruskatkeruutensa, toinen kantaa itkien mukanaan koko särmikästä olemustaan ja joutuu tekemään jatkuvaa parannusta. Jollekin uskoontulo on merkinnyt koko lähipiirin yhdistymistä, toinen on joutunut tuntemaan kipeästi, että usko on vain erottanut hänet kaikkein läheisimmistä.


Mikä on viestimme sellaiselle kristitylle, joka ei tunne eheytymistä vaikka sitä sydämestään tahtoisi? Joidenkin hiljainen tai jopa ääneen sanottu viesti näyttää olevan, että uskossa on silloin vika. On hämmentävää lukea niitä esityksiä, joissa puhutaan paljon ”eheytymisestä” mutta vaietaan Kristuksen täydellisestä lunastustyöstä.


Muukalaisen ja sairaan rukous


Koskettavat ja hoitavat suomalaisen kristillisyyden laulut puhuvat siitä, miten kristitty on tässä maailmassa outo ja muukalainen. Muukalaisuuden tunteen tuo yhdeltä osalta paine, jota jokainen kristitty tuntee tässä maailmassa uskonsa ja tunnustuksensa vuoksi. Sitä tuo kuitenkin myös meidän heikkoutemme, keskeneräisyytemme ja syntisyytemme. Meidän tiemme tekevät ahtaaksi synti, liha ja maailma, ja iso osa ahtaudesta tulee meidän oman takkimme sisäpuolelta. Rikkinäisen ja syntisen rukous on, että Herra muistaa armonsa eikä muserra särjettyä ruokoa eikä sammuta suitsevaa kynttilänsydäntä. Turvamme on siinä, että Kristus muistaa heikon ja masentuneen, josta ei ole ehjäksi eikä vahvaksi. Täydelliset älkööt vaivautuko: Kristuksen Kirkko on sairaala, jonne Jumala on armossaan ottanut syvästi sairaita ja heikkoja lapsiaan. Yksi kärsii yhdestä vaivasta, toinen toisesta. Paraneminen ja eheytyminen on heikkoa ja hidasta, mutta olemme hyvissä käsissä.


Iloitsemme nähdessämme, miten Pyhä Henki johtaa ihmisen pyhitykseen ja taistelemaan syntiä vastaan. Iloitsemme myös nähdessämme ihmisen eheytyvän rikkinäisyydestään. Siitä huolimatta tiedämme, että olemme kaikki syntisempiä ja rikkinäisempiä kuin ymmärrämme. Vaillinainen on vaillinaista, täydellinen on täydellistä.