Mountain Fog

Petovallan nousu ja uho



Kun aiheena on juutalaisen ja kristillisen uskon suhtautuminen vainoavaan esivaltaan, on syytä nostaa esille esivaltaopetuksen kaksi puolta. Ensinnäkin Jumalan oma on kuuliainen esivallalle, toiseksi hän tarvittaessa kieltäytyy tottelemasta niitä. Nämä kaksi puolta ovat osin toisilleen jännitteiset, mutta niin on hyvä, koska myös tilanteet ovat erilaisia. 


Ensimmäistä näkökulmaa valaisevat useat Vanhan testamentin kirjat ja ennen muuta niiden edellyttämä historiallinen tilanne sekä Uuden testamentin puolella Roomalaiskirje ja Ensimmäinen Pietarinkirje. Toista näkökulmaa, joka tehtävänannon mukaisesti painottuu tässä esityksessä, valaisevat erityisesti Danielin kirja ja Ilmestyskirja. Molemmat puolet on syytä kuitenkin nostaa esille, koska toista näkökulmaa ei voi olla ilman toista. Pyydän siis kärsivällisyyttä!



Historiallinen tausta


Jeesuksen syntyessä ihmiseksi Israelin kansa oli elänyt vuosisatoja vieraan vallan alaisena. Todellisuudessa jo 700-luvun loppupuolella maailmanmahtiin noussut Assyria salli Juudan kuninkaille vain rajallisen vallan. Vaikka välillä tilaa oli suurvaltojen vaihtuessa välillä enemmän, realiteetit oli muodollisesti itsenäisessä kuningaskunnassa pakko ymmärtää. Aivan toisenlaiseksi tilanne muodostui vielä, kun Jerusalem hävitettiin ja kansa vietiin pakkosiirtolaisuuteen Babyloniaan. Sieltä se sai palata Jerusalemiin ja se eli vaatimatonta kaupunkivaltion elämää ensin persialaisten, sitten Aleksanteri Suuren ja sitten vuoroin kreikkalaisen Egyptin ja vuoroin kreikkalaisen Syyrian vallan alla. Lyhyen itsenäisyyden kauden päätti itäiselle Välimerelle maailmanmahdiksi ilmaantunut Rooma. Vuodesta 63 e.Kr. alkaen noilla kulmilla kukaan ei pitänyt valtaa muuten kuin roomalaisten armosta.


 Lyhytkin katsaus historiaan tekee selväksi tilanteen: Jumalan kansalla oli harvaa poikkeusta yläpuolellaan toisen kansan hallitsija, hyvä tai huono. Juutalaisen uskon valtauoma oli löytänyt vakiintuneen tavan hahmottaa tämän tilanteeseen: Tässä maailmassa kaikki valta on Jumalalla. Jos hän antaa vallan pakanahallitsijalle, se on hänen tahtonsa ja siihen tulee taipua. Tällä vallalla on kuitenkin rajat ja ne koskettavat nimenomaan uskonnon harjoitusta. Juuri tässä kohdassa Danielin kirjan sanoma on hyvin tärkeä, ja siitä on suora linja Ilmestyskirjaan.



Esivalta on Jumalan asettama



Kun luemme pakkosiirtolaisuuteen tai persialaisaikaan sijoittuvia kirjoja, huomaamme, miten Raamatun ihmiset suhtautuvat kuninkaisiin hyvin kunnioittavasti. Esra ja Nehemia ovat hyvissä väleissä hallitsijan kanssa. Jesajan kirjan loppuosa kaiuttaa Kyyroksen Jumalalta saamaa suurta tehtävää, ja hänen ediktinsä oli juutalaisille käsittämättömän suuri lahja.  Pakkosiirtolaisuuden päättyminen ja Persian nousu nähdään vaikkapa Jesajan kirjan luvussa 40 Jumalan suureksi teoksi.  Valta on Jumalalla ja vallanpitäjät ovat hänen välikappaleitaan.


   Aivan vastaavan linjauksen löydämme myös Uuden testamentin puolelta. Paavali kirjoittaa Roomalaiskirjeen 13. luvussa näin:


1 Jokaisen on suostuttava esivaltansa alaisuuteen. Eihän ole esivaltaa, joka ei olisi Jumalalta peräisin, häneltä ovat vallankäyttäjät saaneet valtuutensa. 2 Joka vastustaa esivaltaa, nousee siis Jumalan säädöstä vastaan, ja ne, jotka näin tekevät, saavat rangaistuksensa. 3Ei sen, joka tekee oikein, tarvitse pelätä viranomaisia, vaan sen, joka tekee väärin. Jos siis tahdot elää pelkäämättä esivaltaa, tee oikein! Silloin saat siltä kiitosta. 4Se on Jumalan palvelija ja toimii sinun parhaaksesi. Mutta jos teet väärin, pelkää! Esivalta ei kanna miekkaa turhaan. Se on Jumalan palvelija ja panee täytäntöön väärintekijälle kuuluvan rangaistuksen. 5 Siksi on suostuttava esivallan alaisuuteen, ei vain rangaistuksen pelosta vaan myös omantunnon vaatimuksesta. 6 Sen vuoksi te verojakin maksatte, sillä viranomaiset ovat Jumalan palveluksessa, kun he hoitavat tehtäviään. 7Antakaa jokaiselle se, mikä hänelle kuuluu: kenelle vero, sille vero, kenelle tulli, sille tulli, kenelle pelko, sille pelko, kenelle kunnia, sille kunnia.


Aivan sama on sanoma Ensimmäisessä Pietarinkirjeessä (2:13-17):


13Taipukaa Herran vuoksi kaiken maallisen järjestyksen alaisuuteen: keisarin, koska hän on kaikkien yläpuolella, 14ja yhtä lailla käskynhaltijoiden, koska keisari on valtuuttanut heidät rankaisemaan pahantekijöitä ja palkitsemaan niitä, jotka tekevät hyvää. 15 Jumalan tahto näet on, että te hyvää tekemällä panette sulun ymmärtämättömien ihmisten typerille puheille. 16Ja näin tehkää vapaiden tavoin – älkää niin kuin ne, joilla vapaus on pahuuden verhona, vaan niin kuin Jumalan orjat. 17 Osoittakaa kaikille arvonantoa, rakastakaa uskonveljiä, pelätkää Jumalaa, kunnioittakaa keisaria.


Sekä Vanhan että Uuden testamentin puolella on olemassa siis linjaus, jonka mukaan esivalta on Jumalan palvelija, se on Jumalan lahja ihmisille ja sen alle on taivuttava.  Muutamat teologit ovat meilläkin koettaneet löytää selkeän ristiriidan tämän linjauksen ja pian esille nousevan toisen välille. Jännite on selvä, mutta ristiriidasta ei ole kyse. Myös Jeesuksen ajan roomalaisten kanssa yhteistyötä tehneet juutalaiset johtajat olivat valmiita luopumaan kuuliaisuudestaan ja tarttumaan äärimmäisiin otteisiin silloin, kun keisari Gaius Caligula määräsi oman patsaansa asetettavaksi Jerusalemin temppeliin.  Jumala oli sallinut vallan keisarille, mutta sillä vallalla oli rajat ja ne kulkivat jumalanpalveluksessa.  Pidän itsestään selvänä, että tämä oli myös Paavalin ja Pietarin kanta, kuten se näyttää olleen juutalaisten selvän valtavirran käsitys.



Vainoava esivalta – valmiina vastarintaan!


Sekä Vanhan että Uuden testamentin puolella kohtaamme myös aivan toisenlaisen linjauksen: Kun esivalta erehtyy puuttumaan jumalanpalvelukseen, sitä ei voi eikä saa totella. 


Danielin kirja on meillä aivan liian vähän tutkittu aarre.  Kyse on nykyasussaan ilmeisesti koko Vanhan testamentin  nuorimmasta kirjasta ja sen avaa historiallinen tilanne. (Kreikkalaisen) Syyrian suurkuningas Antiokhos IV Epifanes oli juutalaisten johtomiesten suosiollisella avustuksella pyrkinyt tekemään Jerusalemista aidosti kreikkalaisen kaupungin. Myöhemmin hän pyrki edistämään tätä tavoitetta rautakourin: Hän kielsi ympärileikkauksen, pakotti vastustajansa syömään Mooseksen lain kieltämiä ruokia ja käski uhrata Jerusalemin temppelissä Zeulle, kreikkalaisten ylijumalalle. Siinä vaiheessa monet asettuivat vastarintaan. Esille nostettiin vanhat kertomukset Danielista ja suurista kuninkaista. Alkoi toivottomalta näyttävä kapina, joka johti yllättäen tulokseen ja lopulta itsenäisyyteen. (Danielin kirjasta enemmän täällä).


Danielin kirjan sanoma on selkeä. Se jakaantuu kahtia, kertomuksiin ja näkyihin. Useimmissa kertomuksissa on sama juoni: Kuningas on saanut suuren vallan, mutta tämä valta sokaisee hänet luulemaan itsestään liikoja. Silloin Jumala riisuu hänet vallasta ja hänen edessään on pelosta tutiseva ihmislapsi. Belsassarin pidot, Daniel leijonan luolassa ja kolme Danielin ystävää tekevät selväksi, että Kaikkivaltias Jumala ei ole antanut pois valtaansa. Sadrak, Mesak ja Abednego ovat taipumattomia:


16Sadrak, Mesak ja Abed-Nego sanoivat kuningas Nebukadnessarille: »Tähän ei meidän tarvitse lainkaan vastata. 17 Jumala, jota me palvelemme, pystyy pelastamaan meidät tulisesta uunista, ja hän voi pelastaa meidät myös sinun käsistäsi, kuningas. 18Ja vaikka niin ei kävisikään, kuningas, saat olla varma siitä, että sinun jumaliasi me emme palvele ja sitä kultaista patsasta, jonka olet pystyttänyt, me emme kumarra.»


Danielin kirjan kuusi ensimmäistä lukua tekevät opetuksen selväksi kertomusten kielellä, sen kuusi viimeistä lukua ilmaisevat saman profetian kielellä. Nämä upeat vaikka vain ahkeralle raamatunlukijalle aukeavat profetiat tekevät asian selväksi: Valtakunnat tulevat ja menevät, mutta Jumala ja hänen valtakuntansa pysyy. Vaikuttava profetia kertoo suuresta tuomiosta:


9Kun minä sitä katselin,

istuimet asetettiin paikoilleen,

ja Ikiaikainen istuutui.

Hänen pukunsa oli valkea kuin lumi

ja hänen hiuksensa ja partansa kuin puhdas villa.

Hänen valtaistuimensa oli tulen liekkejä,

ja sen pyörät olivat palavaa tulta.

10Hänen luotaan lähti liikkeelle

tulinen virta.

Tuhannet ja taas tuhannet palvelivat häntä,

miljoonat seisoivat odottaen hänen edessään.

Oikeus asettui istumaan,

ja kirjat avattiin.


Esivalta voi astua uskonelämän alueelle ja vaatia Jumalan tahdon rikkomista. Silloin ei ole epäselvää, kenelle valta kuuluu ja ketä on palveltava, vaikka se vaatisi selän kääntämistä jumalattoman esivallan vaatimuksille. Vilkaisu taivaalliseen tuomioistuimeen tekee maalliset tuomarit näissä tilanteissa virattomiksi. Näin kuljemme kohti Ilmestyskirjaa!


Ilmestyskirja


Ilmestyskirja on yksinkertaisesti upea kirja. Valitettavasti sitä runnellaan mielivaltaisin selityksin ja se pakotetaan taipumaan hyvin erilaisiin opetuksiin. Tässä opetuksessa pyrin selittämään, miksi Ilmestyskirjaa tulkitaan noin monella eri tavalla.  Kertaan syyt lyhyesti:

- Ilmestyskirjassa sykkii Vanha testamentti ja jos sitä ei tunneta, selityksestä tulee mielivaltainen

- Ilmestyskirjan selittäjät suhtautuvat eri tavoin aikaan: Yksi tulkitsee Ilmestyskirjaa aikahistoriallisesti (yrittäen ymmärtää kirjaa sen ensimmäisten kuulijoiden näkökulmasta), toinen nykyistävästi (yrittäen ymmärtää sitä nykyhetkestä tai lähitulevaisuudesta käsin) ja kolmas ajattomasti (ymmärtäen että Ilmestyskirja kertoo kristittyjen paikan tässä maailmassa kaikkina aikoina). Kuulija kuten mahdollisesti myös selittäjä itse ei ymmärrä, että näistä lähtökohdista selitykset poikkeavat toisistaan ratkaisevasti

- Ilmestyskirjan rakenne ei ole lineaarinen, vaan syklinen: Tapahtumat eivät etene vaihe vaiheelta alusta viimeiselle tuomiolle, vaan samat tapahtumat kerrotaan useaan kertaan ja eri näkökulmasta

- Ilmestyskirjan henkeäsalpaavien kuvien avaaminen ei ole helppo tehtävä. Parasta on alkaa kuvien avaaminen luvusta 12, jonka useimmat hyväksyvät kuvakieleksi


Lähetyskirjeiden jälkeen (luvut 2-3) Ilmestyskirjan pääsanoma on selvä. Luvuissa 4-5 kuulija viedään Jumalan valtaistuimen eteen ja hän saa nähdä valtavan jumalanpalveluksen ja kuulla upean ylistyksen. Sen jälkeen Johannes näkee sinetöidyn kirjan, johon kukaan ei ole arvollinen edes katsomaan saati avaamaan ensimmäistäkään sinettiä. Silloin esille astuu karitsa, ”kuin teurastettu”. Hänellä on kaikki valta ja häntä kunnioittavat kaikki taivaan olennot. Niin avataan seitsemän sinettiä, ja niiden jälkeen seuraavat seitsemän merkkisoittoa, sitten seitsemän vihan maljaa.   Näin kuljetaan kohti viimeistä tuomiota ja uutta luomistyötä, uutta Jerusalemia. Kaikkea tätä katsotaan kahdesta näkökulmasta, maan päältä ja taivaan suuresta salista. Kaikki on valtaistuimella istuvan käsissä.


Tapahtumat vyöryvät siis eteenpäin, sen mukaan kuin taivaan suuresta salista annetaan niiden edetä. Ilmestyskirjan lukija vaikuttuu kahdesta näkökulmasta. 


  Erityisesti 12. luvussa alkava näkyjen sykli kertoo, miten maailmassa riehuu yhä paheneva kaaos ja väkivalta,  Hallitsija seuraa toista, onnettomuus ja katastrofi seuraa toistaan.  Kaiken keskellä Jumalan omat ovat todella kovilla ja vainottuina. Saatanan viha Jumalaa ja hänen omiaan on yhä rajumpi ja rajumpi.


   Kokonaan toisen näkökulman tarjoavat Ilmestyskirjan ns. välisoitot, jotka katsovat kaikkea taivaallisesta näkökulmasta. Kaikkein rajuimpien vaiheiden keskellä kuulija saa luoda katseen taivaaseen ja siihen suureen rauhaan ja iloon, joka vallitsee Jumalan yhteydessä. Näitä välisoittoja ovat tavallaan jo mainitut luvut 4 ja 5, mutta myös luvut 7, 11, 14, 15 ja 19. Ne vievät kuulijan kaikkien melskeiden keskeltä sinne, missä tapahtumien todellinen hallinta on. Samalla ne ovat jo kuljettamassa häntä viimeisten lukujen muodostamaan huippukohtaan: Babylon – Jumalasta luopunut ihmiskunta – katoaa kuin mereen pudotettu kivi. Vanha väistyy ja luodaan uusi taivas ja uusi maa. Kaikki entinen on mennyt ja koko maa on täynnä Herran tuntemusta.


Petovalta ja nollasummapeli


Ilmestyskirjan erilaisia tulkintoja ja laajemminkin raamatunselityksiä tarkastelevan on syytä hahmottaa, että kyse on nollasummapelistä. Missä selittäjä ymmärtää, että tässä maailmankaikkeudessa kaikki valta on suurella Jumalalla, siellä Saatanalle ja hänen joukolleen jää varsin vähän tilaa. Missä taas Jumalan kaikkivaltius unohtuu, Saatanan valta ymmärretään aina vain vaarallisemmaksi. Missä Saatana kuvataan suureksi uhaksi, siellä on syytä kysyä onko selittäjä unohtanut Jumalan. Jos ihminen pelkää ja rakastaa Jumalaa, hänen ei tarvitse tässä maailmassa eikä tulevassa pelätä mitään muuta. Tämä on yleisestikin terveellisesti raamattuopetusta oikaiseva näkökulma ja se pätee erityisesti Ilmestyskirjaan. Petovalta ei ole pikkuasia eikä Saatanan valtaa tässä maailmassa pidä vähätellä. Hän on kuitenkin hävinnyt pelin, vaikka hän on huono ja vaarallinen häviäjä.


Aivan viimeiset vuosikymmenet ovat tuoneet esille sellaiset valtiokontrollin mahdollisuudet, joita aiemmin luimme vain Orwellin kirjoista. Niitä on nyt sovellettu ennen muuta Kiinassa, mutta ne ovat todennäköisesti varsin käypää vientitavaraa. Vastaavasti länsimailla muodollisesti tolerantti ja neutraali valtio on jatkuvasti sen vaikutuksen alla, että kansalaisten enemmistö on vieraantunut kristillisestä moraalista ja uskonkäsityksestä. Ainekset petovallalle ovat olemassa, mutta se ei ole tässä Jumalalle selkänsä kääntäneessä maailmassa uutta.  Kaikki on kuitenkin Jumalan käsissä, nyt niin kuin ennen ja aina tulevaisuudessakin.


Pohdintaa


  On myös syytä avata silmät kahdelle erilaiselle perinteelle. 

Amerikkalaisen protestanttisuuden DNA:han kuuluu se, että ensimmäiset siirtolaiset lähtivät Euroopasta pakoon heitä ahdistanutta esivaltaa. Siksi siellä kuten Hitlerin jälkeisessä Saksassa on ollut aina läsnä pelko, että valtiovalta alkaa puuttua uskonnon harjoittamiseen.  Ilmestyskirja ja petovalta on koettu todelliseksi uhaksi. Valtion on oltava uskonnollisesti tolerantti ja neutraali. Sen sijaan Suomessa Kyösti Kallion tapaiset kristityt valtiomiehet ovat rakentaneet nimenomaan maata, joka pitää ylpeästi tunnuksenaan siniristilippua. Epämääräinen jumalausko ei ole riittänyt, vaan koululaitos on avoimesti halunnut kasvattaa lapsista luterilaisia kristittyjä. Suhdetta esivaltaan eivät ole määrittäneet Danielin kirja ja Ilmestyskirja, vaan Roomalaiskirje.


Nämä kaksi perinnettä ovat molemmat eri tavoin muuntumassa ja globalisaatio tuo meille niitä monessa eri muodossa. Amerikkalainen politiikka ja sen taistelu liberaalien ja konservatiivien välillä on oma lukunsa. Meillä Suomessa vaikuttaa vahvasti eurooppalainen modernin valtion ihanne, joka saa voimaa sekä Saksasta että Ranskasta: Valtio on uskonnollisesti tolerantti ja neutraali. 


Sekä Danielin kirja että Ilmestyskirja valmistavat lukijaansa kohtaamaan sen tilanteen, jossa todistus Jumalasta joudutaan sinetöimään alistumalla suuriin vaikeuksiin, jopa kidutukseen ja kuolemaan. Arkinen todellisuus Ilmestyskirjan ajalta estää puhumasta vain jumalattomasta esivallasta. Silloin kuten varmaan aina kun kristittyjä on vainottu, vaino oli hallitsijoille keino saavuttaa suosiota. Hallituksen toteuttaman vainon taustalla oli korttelitasolla leimunnut viha. Tätä emme saa unohtaa: Harva esivalta on historian aikana vainonnut kristittyjä vastoin kansalaisten enemmistön tahtoa. Kyse on siis esivallasta, mutta ennen muuta siitä, että ihmiskunta on kääntänyt selkänsä Jumalan totuudelle.



Tällä hetkellä sekä toleranssi että neutraliteetti ovat määrittelykysymyksiä ja avaimena on se, mitä enemmistö pitää oikeana. Suvaitsevaisuuden hiipumisesta ovat ehkä pahiten kärsineet uskovat nuoret, joiden on yhä vaikeampaa pitää esillä raamatullisia käsityksiä oikeasta ja väärästä. 


Petovallan nousu ja uho