Mountain Fog

Tein uskonratkaisun - vai teinkö?


”Kun Johannes oli vangittu, Jeesus palasi Galileaan ja julisti Jumalan evankeliumia. Hän sanoi: ’Aika on täyttynyt, Jumalan valtakunta on tullut lähelle. Kääntykää ja uskokaa hyvä sanoma!'” (Mark. 1:14-15)

”Tämän kuullessaan pakanat iloitsivat ja ylistivät Herran sanaa, ja kaikki ne, jotka oli säädetty iankaikkiseen elämään, tulivat uskoon.” (Ap.t. 13:48)


Onko uskon ratkaisu ihmisen teko vai Jumalan teko? Kokonaan ihmisen, kokonaan Jumalan vai osalta toisen ja osalta toisen? Onko jotkut valittu etukäteen iankaikkiseen elämään? Onko jotkut etukäteen säädetty kadotukseen? Kannattaako evankeliumin työtä ollenkaan tehdä, jos kerran säädökset ovat jo kirjoissa – vai ovatko? Kuka kantaa vastuun niistä, jotka menevät kadotukseen? Ihminen itse, evankelista – ei kai sentään Jumala?

1. Aloita kumartamalla suuren Jumalan edessä


Koko valinnan kysymystä ei voi käsitellä ennen kuin ihminen kumartaa suuren Jumalan edessä. Hänen on valta tehdä luomillaan ihmisillä mitä haluaa. Me emme aseta reilun pelin sääntöjä, emme moiti Jumalaa, emme kapinoi. Mallinamme on silloin apostoli Paavali, joka tosin halusi omien rakkaidensa kääntymistä, mutta kumartui silti maahan asti Israelin Pyhän edessä ja tunnusti savenvalajan vallan saveensa (Room. 9).

Et voi ymmärtää armonvalinnan kysymystä niin kauan kuin vikoilet Jumalaa, pakotat häntä logiikan kahleisiin tai tulet kertomaan hänelle mikä on oikein ja mikä väärin. Ellet suostu kumartamaan Paavalin kanssa, mene tiehesi ja julista jotakin muuta uskontoa.

2. Koko maailma on synnin vallassa eikä voi löytää Jumalaa


Room. 1 tekee selväksi, että koko maailma on kääntänyt selkänsä pyhälle Jumalalle ja palvelee hänen sijastaan ihmiskätten töitä. Siksi Jumala on kääntänyt selkänsä ihmiskunnalle ja hylännyt sen synnin valtaan. Niinpä ei yksikään ihminen voi enää omin voimin löytää Jumalaa. On kuin ihminen etsisi piilolinssejään eikä voi löytää niitä, koska on hukannut piilolinssinsä.

Ei ole olemassa mitään puolueetonta tilaa, jossa ihminen ei olisi vielä Jumalan puolella mutta ei vastaankaan. Ihminen on joko Saatanan vallassa tai Jumalan vallassa, omassa varassaan Saatanan vallassa, tai Kristuksen armosta Jumalan vallassa. Kristus on uhrikuolemallaan poistanut koko maailman synnit ja hänen pelastustekonsa on valmis jokaiselle vastaanotettavaksi (Joh. 3:16). Kristus ei ole vain tie vaan lisäksi ainoa tie Isän luo. Epäusko vie kadotukseen lunastetun ihmisen.


3. Yksin Jumala voi Hengellään saattaa ihmisen uskomaan Kristukseen


Ihmisellä on sydämessään jonkinlainen taju Jumalan laista, mutta ei ollenkaan käsitystä Kristuksen evankeliumista. Sen voi saattaa hänen sydämeensä vain Jumalan Henki (1. Kor. 1-2, vars. 2:4-5). Jumalan valtakunnan salaisuudet ovat ihmiseltä suljetut siihen asti, kunnes Jumalan Hengen voima avaa sydämet (1. Tess. 1:4-5). ”Hengen voima” ei tarkoita kaunista kynttilänliekkiä, vaan evankeliumin saarnaa ja sakramentteja.


4. Loukkaavat raamatunkohdat armonvalinnasta ovat olemassa oleva tosiasia


Monelle käsittämättömät kohdat armonvalinnasta ovat merkitykseltään selviä, vaikka moni kieltäytyy niitä hyväksymästä: Room. 8:30; Ef. 1:5,11. Tärkein asiaa käsittelevä jakso on Room. 9-11, jossa Paavali pohtii oman, Kristuksesta luopuneen kansansa asemaa Jumalan edessä. Ennalta määrääminen on kiistaton Raamatun totuus eri Uuden testamentin kerroksissa (Matt. 16:18; Joh. 12:37-40; Ap.t. 13:48). Joissakin Jumalan sana herättää uskon, toisissa ei. Jos usko herää, kunnia on Jumalan. Jos ihminen kulkee kadotuksen tietä, vastuu on hänen tai Jumalan sanan peittävän evankelistan.


5. Jumala ei ole tahtonut ketään kadotukseen


Raamatun mukaan Jumalan pelastusteko koskettaa koko maailmaa ja kaikkia ihmisiä (Joh. 3:16, Room. 3). Tässä vaiheessa ihmisen logiikka alkaa panna vastaan: Jos Jumala on kaikkivaltias ja haluaa kaikkien pelastuvan, miksi kaikki eivät pelastu? Siis ihmisen pelastumisessa jokin osa on ihmisellä itsellään ja vain osa Jumalalla; Jumala on antanut ihmiselle vapauden koska ei halua rakastaa konetta vaan elävää olentoa.

Logiikkaa ei saa panna Jumalan sanaa vastaan, vaan on osattava kumartaa Jumalan salaisuuden edessä. Armonvalinnan ongelma on itse asiassa vain yksi kärsimyksen ongelman alalaji. Jumala on hyvä ja kaikkivaltias eikä tahdo maailmassa tapahtuvaa pahaa, mutta silti sitä tapahtuu. Kristuksen risti on kohotettu kaikkien ihmisten autuudeksi ja Jumala kutsuu kaikkia, mutta kaikki eivät tule. Miksi? Sitä emme saa tässä ajassa koskaan tietää. Yhden tajuamme: Me viemme evankeliumin joka ainoalle ihmiselle emmekä suostu kuulemaan kenenkään suusta sitä, että hänet on tarkoitettu helvettiin. Jo se, että hän miettii tällaista asiaa, on erinomainen osoitus siitä, että Jumalan Henki nuhtelee ja kutsuu häntä, sillä ilman Pyhän Hengen työtä kukaan ei edes sure onnetonta kohtaloaan.


6. Erota toisistaan kaksi toiminnan tasoa


Jumalan Henki siis saattaa ihmisen uskomaan Jeesukseen. Kävikö se sinun kohdallasi ehkä näin: Toinen ihminen puhui Jeesuksesta, sinä mietit, pohdit, rukoilit, ehkä itkit, olit tienhaarassa ja käännyit Jumalan puoleen. Eikö se ollut sinun työtäsi ja evankelistan työtä? Mikä osuus jäi Jumalalle? Ei mitään – ja kuitenkin kaikki!


Luther neuvoo erottamaan toisistansa kaksi tasoa, ja esimerkkikertomus valaiskoon asiaa: Menen heikoille jäille, putoan avantoon ja huudan apua. Naapuritalossa asuva ystäväni kuulee huutoni ja nostaa minut ylös. Kiitän Jumalaa, mutta naapuri kehottaa kiittämään ennemmin häntä. Kiitän toki häntä, mutta näen hänen toimintansa takana Jumalan pelastavan armon. Aivan samoin on autuuden omistamisessa: Juna tuo saarnamiehen kirkkoon ja toisen auto liturgiksi, kirkossa ihminen puhuu, toinen kuuntelee. Omalla persoonallaan hän miettii, omilla jaloillaan kävelee sakastiin ja omilla huulillaan pyytää keskusteluapua. Itse hän ehkä polvistuu, itse tunnustaa syntinsä ja itse kiittää Jumalaa – mutta kaiken ihmistoiminnan takana me näemme Jumalan Pyhän Hengen, joka juuri näin saattaa uskomaan ne, jotka on säädetty iankaikkiseen elämään (Ap.t. 13:48).


7. Mikä jää siis meidän tehtäväksemme?


Jumalan valtakunnan työssä toimivan tehtävä on yksinkertainen: Tuoda esille Jumalan sana, sekä Jumalan viha ja synti että Kristuksen työ ja Jumalan rakkaus. Se on kylvötyötä ja sitä tehdään kaikesta sydämestä, kaikki voimat siihen laittaen ja turvallisin mielin, sillä pelto on Jumalan (1. Kor. 3) ja Jumalan antama sato kasvaa ilman ihmisvoimaa, aivan itsestään (Mark. 4:28). Tai kuten luterilaiset Tunnustuskirjat sanovat: ”Sanaa ja sakramentteja välineinä käyttäen lahjoitetaan Pyhä Henki, joka niissä, jotka kuulevat evankeliumin, vaikuttaa uskon missä ja milloin Jumala hyväksi näkee.” (CA 5).



Kirjallisuutta:

Tunnustuskirjat s. 554-567.

Martti Luther, Sidottu ratkaisuvalta.