Jumala, ihminen ja luomakunta

Luominen ja ihmisen asema

Aivan Raamatun alussa Jumala loi maailman ja myös ihmisen. Hän siunasi ihmisen ja sanoi:

28Jumala siunasi heidät ja sanoi heille: »Olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa ja ottakaa se valtaanne. Vallitkaa meren kaloja, taivaan lintuja ja kaikkea, mikä maan päällä elää ja liikkuu.» 29Jumala sanoi vielä: »Minä annan teille kaikki siementä tekevät kasvit, joita maan päällä on, ja kaikki puut, joissa on siementä kantavat hedelmät. Olkoot ne teidän ravintonanne. (1. Moos. 1:28-29)

Nämä Raamatun sanat ovat tällä hetkellä ankarasti tulilinjalla. Syy on paitsi maailman tämänhetkinen tilanne myös ratkaiseva ero ihmiskäsityksessä. Monien mielestä ihminen on vain yksi nisäkäslaji ja kaikkien ongelmien ydin on, että ihminen on asettautunut kaikkien muiden lajien yläpuolelle.  Ihmisellä ei ole oikeutta orjuuttaa toista ihmistä ja yhtä vähän orjuuttaa eläintä, sulkea sitä ahtaaseen koppiin tai lähettää teurastamon liukuhihnalle. Moni ryhtyy kasvissyöjäksi eri syistä eikä tämä ole kaikkein vähäisin.

   Tämänhetkisessä tilanteessa sosiaalinen media kärjistää keskusteluympäristön lähes kaikissa esille nousevissa kysymyksissä. Kyse ei enää ole keskustelusta, vaan vastapuolen mustamaalaamisesta.  Kristityn tulisi opetella toisenlaista keskustelutapaa. 

Ensinnäkin on syytä kunnioittaa sitä, että joku haluaa tehdä oikein ja omantuntonsa mukaisesti. Sama asenne on myös kristityllä, vaikka lähtökohta on toinen. Kuunteleminen, kunnioittaminen ja keskustelu kannattaa aina. Se on kristillinen tapa keskustella, vaikka sen jälkeen oltaisiin kuinka päättäväisesti eri linjalla sekä ajatuksen että toiminnan tasolla.

Toiseksi kauemmin eläneet ovat nähneet maatalouden muutoksen, vapaana kulkeneet kanat ja laiduntaneet lehmät. Sen jälkeen tulivat tuhansien sikojen sikalat ja jättikanalat, joista armollisuus oli kaukana. Ensin puhui raha ja vasta sitten alkoi vähitellen puhua myös moraali. Viime aikojen säädökset ovat meillä pyrkineet palauttamaan tätä kohti aikaisempia käytäntöjä.

Kolmanneksi kasvissyöjäksi ryhtyminen on tässä maailmantilanteessa varsin kunnioitettava ratkaisu. Sodanjälkeen kasvanut sukupolvi muistaa ajan, jolloin lauantaimakkara sai nimensä siitä, että sitä ei ollut tarjolla kuin viikonvaihteissa. Tällä hetkellä suomalainen syö lihaa vuodessa keskimäärin 86 kiloa, imeväiset ja vanhainkotikansa mukaan luettuna. Maailmamme ei mitenkään kestäisi sitä, että kaikki maailman ihmiset tekisivät samoin. Vegetaariksi ryhtyvä ottaa kunnioitettavasti vastuuta siellä missä voi, eli omalta kohdaltaan.

Kaikki nämä näkökulmat huomioon ottaen jäljelle jää usein suuri erimielisyys. Kristityn näkökulmasta ihminen on luomakunnassa ainutlaatuinen. Luomakunnassa on Jumalan asettama hyvä järjestys ja ihmisellä on siinä paikkansa. Ihmisellä on oikeus pitää kanoja, lypsää lehmiä ja teurastaa sikoja. Ihmistä voidaan tietystä näkökulmasta sanoa yhdeksi eläinlajiksi, mutta hän on myös enemmän: Vain ihmisellä on kuolematon sielu ja vain ihminen on suhteessa Jumalaan. Meille se merkitsee sitä, että sinä olet Jumalalle rakas ja että sinun tähtesi hän on antanut myös ainoan Poikansa. Tämän sivuuttaminen merkitsee koko kristillisen uskon sivuuttamista.

Tilanhoitaja ja tilanhoitajan vastuu

Ihmisen asema luomakunnassa ei kuitenkaan tyhjene siihen, että ihminen on asetettu sen huipulle. Ihmisellä on Jumalan antama tehtävä, mutta millainen se on? Heti ihmisen luotuaan, Raamattu kertoo näin:

”Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään ja varjelemaan sitä” (1. Moos. 2:15)

Ihminen on saanut Jumalalta tehtävän, mutta se ei tarkoita sitä, että ihminen omistaisi maailman. Psalmi muistuttaa, kenelle maailma kuuluu: ”Herran on maa ja kaikki mitä siinä on, maanpiiri ja ne jotka siinä asuvat.” (Ps. 24:1).  Kun Jumala jakoi maan israelilaisille, ihmisen paikka tehtiin selväksi. Ihminen ei voinut omistaa maata. Se kuului Jumalalle, joka jakoi jokaiselle heimolle, suvulle ja perheelle sen oman arpaosan. ”Maa on minun ja te olette muukalaisia ja vieraita minun luonani” (3. Moos. 25:23).

Tämän kanssa jyrkässä ristiriidassa on ihmisen ylpeä ja itsekäs tapa käyttää tätä maailmaa.  Silmitön metsien tuhoaminen, merien elämän pilaaminen ja ilman ja ilmakehän saastuttaminen eivät voi olla oikein. Vielä jokin aika sitten Suomessakin tehdas saattoi laskea jätevetensä puhdistamattomina järveen tai mereen ja kiistää ehdottomasti, että silmättömillä silakalla olisi jotakin tekemistä tehtaan kanssa. Ihmisellä ei ole oikeutta tappaa sukupuuttoon ainuttakaan Jumalan luomaa elävää olentoa. Luonnon suojeleminen ja varjeleminen eivät ole muutamien harrastelua. Ne ovat jokaisen kristityn velvollisuuksia.

Tilanhoitaja on tehnyt ja tekee kelvotonta työtä kuvitellen, ettei joudu koskaan katsomaan silmiin omistajaa. Ja se on erehdys.

Vanha väistyy

Kristitty on siis aina luonnon ystävä, koska hän on Jumalan ystävä. Yksityiskohtaiset poliittiset ja yhteiskunnalliset ratkaisut eivät ole raamattuopettajan tehtävä. Niissä tarvitaan paljon tutkimusta, keskustelua ja hyvään järkeen perustuvaa yhteiskunnallista päätöksentekoa.  Varmaa on, että meidän on jokaisen syytä katsoa tarkkaan omia elämäntapojamme ja kulutustottumuksiamme. Markkinat tuottavat jatkuvalla syötöllä uusia tarpeita, joita kukaan meistä ei pysty koskaan tyydyttämään. Kulutuksesta tulee epäjumala, joka hallitsee ihmistä. Terävän havainnon mukaan nimenomaan Jumalan unohtaminen saa ihmisen turvautumaan materiaan ja hukuttamaan kaipuunsa tavaraan. Se valtaa ihmisen sydämen ja myös tuhoaa Jumalan luomaa maailmaa.

Tällä kaikella puheella on väliä ja sillä on merkitystä: Kristitty on kahden maan kansalainen ja meidän tehtävämme on harrastaa sen kaupungin parasta, mihin meidät on siirretty (Jer. 29). Samalla katseet kääntyvät kuitenkin pois vanhasta ja kohti uutta. Tämä luomakunta on synnin vuoksi suljettu katoavaisuuden alle ja me odotamme uutta. Roomalaiskirjeen 8. luku on tässä tärkeä kohta:

18Minä päättelen, etteivät nykyisen ajan kärsimykset ole mitään sen kirkkauden rinnalla, joka vielä on ilmestyvä ja tuleva osaksemme. 19Koko luomakunta odottaa hartaasti Jumalan lasten ilmestymistä. 20 Kaiken luodun on täytynyt taipua katoavaisuuden alaisuuteen, ei omasta tahdostaan, vaan hänen, joka sen on alistanut. Luomakunnalla on kuitenkin toivo, 21että myös se pääsee kerran pois katoavaisuuden orjuudesta, Jumalan lasten vapauteen ja kirkkauteen. 22Me tiedämme, että koko luomakunta yhä huokaa ja vaikeroi synnytystuskissa. 23Eikä vain luomakunta, vaan myös me, jotka olemme ensi lahjana saaneet omaksemme Hengen, huokailemme odottaessamme Jumalan lapseksi pääsemistä, ruumiimme lunastamista vapaaksi. 

Tämä maailma on tuomittu katoamaan. Me teemme kyllä kaikkemme, jotta asiat olisivat täällä hyvin. Silti me tiedämme, että kaikki meidän tekemisemme merkitsevät vain kevyttä laastarointia perustavaa laatua olevaan vammaan. Kristityt tietävät elävänsä keskellä pimeää yötä, Jumalan sanan kynttilän valossa ja odottavansa aamua, Kristuksen paluuta ja Jumalan valtakunnan ilmestymistä. Elämme odotuksen ja valmistautumisen aikaa. Vanha maailma väistyy ja tuhoutuu jälkiä jättämättä. 

11Minä näin suuren valkean valtaistuimen ja sen, joka sillä istuu. Hänen kasvojensa edestä pakenivat maa ja taivas, eikä niistä jäänyt jälkeäkään (Ilm. 20:11)

Uusi maailma

Kristityn toivo tiivistyy paitsi kirkkovuoden lopulla ja adventin aikana myös silloin kun koemme ahdistuksen, surun ja kaipauksen tai näemme synnin itsessämme ja sen rakenteet tässä maailmassa. Me tiedämme, että Kristus on avannut kaikille häneen turvautuville syntisille tien suureen kirkkauteen. Meitä odottavat ikuiset asunnot.

Olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, eivät enkelit, eivät henkivallat, ei mikään nykyinen eikä mikään tuleva eivätkä mitkään voimat, 39ei korkeus eikä syvyys, ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme (Room. 8:-39).

Raamattu alkaa luomisesta ja se päättyy luomiseen.  Jumala luo kaiken uudeksi. Emme ymmärrä kovin paljon, mutta luvassa on jotakin aivan uutta ja käsittämättömän ihanaa. Ilmestyskirjan Johannes kirjoittaa näin:

1Minä näin uuden taivaan ja uuden maan. Ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa olivat kadonneet, eikä merta ollut enää. 2 Näin, kuinka pyhä kaupunki, uusi Jerusalem, laskeutui taivaasta Jumalan luota juhla-asuisena, niin kuin morsian, joka on kaunistettu sulhasta varten. 3Ja minä kuulin valtaistuimen luota voimakkaan äänen, joka sanoi: »Katso, Jumalan asuinsija ihmisten keskellä! Hän asuu heidän luonaan, ja heistä tulee hänen kansansa. Jumala itse on heidän luonaan, 4 ja hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut. Valtaistuimella istuva lausui: »Uudeksi minä teen kaiken.» Hän sanoi: »Kirjoita nämä sanat muistiin. Ne ovat luotettavat ja todet.»  (Ilm. 21:1-5).

Kun Jumala luo uuden maailman, mikään ei ole enää synnin turmelemaa.  Emme pysty kuvailemaan sitä emmekä käsitä, mikä meitä odottaa. Se on jotakin, ”mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mitä ihminen ei ole voinut sydämessään aavistaa, minkä Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat” (1. Kor. 2:9). Meiltä puuttuvat sanat ja voimme vain kalvakasti aavistaa, mitä edessämme on:

Kukaan ei tee pahaa, ei tuota turmiota minun pyhällä vuorellani, sillä maa on täynnä Herran tuntemusta niin kuin meri on vettä tulvillaan.10 Sinä päivänä Iisain juurivesa kohoaa merkkiviirinä kansoille. Hänen luokseen pyrkivät kaikki kansat, hänen asuinsijaansa ympäröi kunnian hohde. (Jes. 11:9-10)

Odotamme maata, jossa vanhurskaus asuu. Siihen asti meidän tehtävämme on viljellä ja varjella Jumalan meille antamaa maata ja odottaa häntä, joka pitää lupauksensa.