Mutta millaisessa ruumiissa kuolleet heräävät?

Pääsiäisenä Kristuksen Kirkko juhlii Herransa ylösnousemusta. Suuri asia on ymmärtää, että kyse ei ole ainoastaan Jeesuksen ylösnousemuksesta, vaan siitä, että jokainen kristitty nousee kuolleista.  Samalla käytämme tilaisuuden hyväksemme ja kysymme, millaisessa muodossa odotamme Kristuksen omien nousevan kuolleista. Onko taivaan kirkkauteen päässeellä ihmisellä ruumis? Tunnemmeko me siellä toisemme? Tapaammeko me siis poisnukkuneet rakkaamme vai sulaudummeko me jonnekin suureen tuntemattomaan, jos elämä yleensä jatkuu kuoleman rajapyykin jälkeen

  Myös tällä kohdalla on syytä avata Ensimmäinen korinttilaiskirje ja sen 15. luku – se vastaa yllättävän moneen kysymykseen.

Yksi nousi – kaikki nousivat

Paavali alkaa puhua ylösnousemuksesta aivan määrätystä syystä: Jotkut korinttilaiset olivat opettaneet, että kuolleet eivät nouse haudastaan. Tälle opetukselle oli syynsä, joihin palaamme hetken kuluttua. Ensin on syytä katsoa, mikä on Paavalin vastaus.

12 Jos kerran julistetaan, että Kristus on herätetty kuolleista, kuinka jotkut teistä voivat sanoa, ettei kuolleiden ylösnousemusta ole? 13 Jos ei ole kuolleiden ylösnousemusta, ei Kristustakaan ole herätetty kuolleista. 14 Mutta ellei Kristusta ole herätetty, silloin meidän julistuksemme on turhaa puhetta, turhaa myös teidän uskonne. 15 Silloin nähdään, että olemme antaneet Jumalasta väärän todistuksen, kun olemme väittäneet hänen herättäneen Kristuksen -- mitä hän siis ei ole tehnyt, jos kerran kuolleita ei herätetä. 16 Ellei kuolleita herätetä, ei Kristustakaan ole herätetty. 17 Mutta ellei Kristusta ole herätetty, teidän uskonne on pohjaa vailla ja te olette yhä syntienne vallassa. 18 Ja silloin nekin, jotka ovat nukkuneet pois Kristukseen uskoen, ovat joutuneet perikatoon. 19 Jos olemme panneet toivomme Kristukseen vain tämän elämän ajaksi, olemme säälittävimpiä kaikista ihmisistä. 20 Mutta nyt Kristus on herätetty kuolleista, esikoisena niiden joukosta jotka ovat kuolleet. 21 Kun kerran kuolema sai alkunsa ihmisestä, samoin kuolleiden ylösnousemus on alkanut ihmisestä.  22 Sillä niin kuin kaikki ihmiset Aadamista osallisina kuolevat, niin myös kaikki Kristuksesta osallisina tehdään eläviksi, 23 jokainen vuorollaan: esikoisena Kristus ja sen jälkeen Kristuksen omat, kun hän tulee.  24 Sitten seuraa kaiken päätös, kun hän luovuttaa kuninkuuden Jumalalle, Isälle, kukistettuaan kaiken vallan, mahdin ja voiman. 

Huomaamme, että Paavalin rakentaa ketjun, jota hän käy läpi lenkki lenkiltä: 1) Jos kuolleet eivät nouse haudoistaan, Kristus ei ole noussut kuolleista 2) Jos Kristusta ei ole noussut kuolleista, kristillinen usko on turhaa 3) Jos kristillinen usko on turhaa eikä Kristusta ole herätetty, kristityt puhuvat Jumalasta silkkaa valhetta 4) Jos Kristusta ei ole herätetty, kristityt ovat yhä sidoksissa synteihinsä 5) Jos kristityt ovat yhä sidoksissa synteihinsä, valheellisessa uskossa nukkuneet ovat joutuneet kadotukseen 6) Jos kristityillä ei ole iankaikkista iloa, me olemme surkeimpia kaikista ihmisistä (meillä ei ole tätä elämää eikä tulevaa).

Tämän jälkeen suunta kääntyy: Kristus on todellakin noussut kuolleista esikoisena kaikista ja esikoista seuraavat kaikki hänen omansa. Adam toi kaikille kuoleman, Kristus elämän, ja siksi ylösnoussutta Kristusta seuraavat elämään kaikki Kristuksen omat. Tämän jälkeen – ja tämä on Paavalin opetuksessa tärkeää – Kristus luovuttaa nöyrästi valtansa Jumalalle, jolla on kaikki valta taivaassa ja maan päällä.

    

Miksi Korintissa kiistettiin ylösnousemus?

Paavali tekee selväksi, että ylösnousemususko on uskonkohta, jonka mukana Kirkko seisoo tai kaatuu. Kristuksen ylösnousemus ja hänen omiensa ylösnousemus ovat ehdottomasti sidoksissa toisiinsa. Toisesta seuraa toinen eikä toista ei voi olla ilman toista, ja jos jompikumpi kiistetään, koko kristillinen usko on turhaa.

   Meillä ei ole käytettävissämme korinttilaisten toisinajattelijoiden kirjoituksia. Emme tiedä, toimivatko näin ajattelevat opettajina vai olivatko he vain seurakunnan jäseniä: Vaikutusvaltaa heillä ainakin näyttää olleen siinä määrin, että Paavali katsoi aiheelliseksi puuttua asiaan. Vaikka Korintin ajattelijat eivät ole dokumentoineet käsityksiään, antiikin maailman yleiset ajatukset varmasti auttavat ymmärtämään, mistä oli kysymys.

    Kreikkalaisten ja roomalaisten parissa uskottiin useimmiten ihmisen elämän jatkuvan kuoleman jälkeen. Kokonaan toinen kysymys oli, miten se jatkui, ja tässä kohdassa käsitykset vaihtelivat eri filosofisten suuntien mukaan. Jonkun mukaan ruumis jäi maatumaan ja sielu siirtyi tuonpuoleiseen maailmaan, joko onnelliseen tai onnettomaan osaan. Jonkun mielestä sielu sulautui suureen kokonaisuuteen. Toisten mukaan se palasi tähän maailmaan, joko eläimeen tai ihmiseen.  Sielun elämä siis jatkui – mutta ilman ruumista. Hyvin yleisen käsityksen mukaan ihminen koostuu sielusta ja ruumiista, ja ruumis on ihmiselle turha taakka. Se on ihmisen olemuksessa heikko lenkki, enemmän tai vähemmän paha. Hyvin yleisen käsityksen mukaan ruumis oli sielun vankila. Siitä vapautuminen merkitsee suurta onnea ja iloa.

 Vaikka emme siis tiedä tarkoin, mitä Korintissa ajateltiin, voimme aavistella sitä. Korintissa tuskin väitettiin, että ihmisen elämä ei jatku kuoleman jälkeen missään muodossa. Sen sijaan ruumiin ylösnousemukseen ei uskottu, vaan seurattiin perinteisiä kreikkalaisia uskomuksia.

Tämä ajattelu ei ole vallan harvinaista myöskään meidän keskellämme. Hyvin suuri osa suomalaisista,  myös aktiivikristittyjen joukon ulkopuolella, uskoo että ihmisen elämä jatkuu kuoleman jälkeen jotenkin. Sen sijaan ruumiin ylösnousemus on asia, josta ei juuri puhuta.  Jos kysymys nostetaan esille, nimenomaan ruumiin ylösnousemukseen uskoo ilmeisesti vain harva.  

Vanha testamentti ja juutalainen usko

Vanha testamentti puhuu ylösnousemuksesta harvoin ja viitteellisesti (tärkeimpiä kohtia ovat Jes. 26 ja Dan 12).

” 1 -- Silloin astuu esiin Mikael, suuri enkeliruhtinas, joka seisoo kansasi suojana. Ja tulee ahdistuksen aika, jonka kaltaista ei ole ollut siitä alkaen, kun kansoja on ollut, aina tuohon aikaan saakka. Mutta sinun kansasi pelastuu, pelastuu jokainen, jonka nimi on kirjoitettu kirjaan. 2 Monet maan tomussa nukkuvista heräävät, toiset ikuiseen elämään, toiset häpeään ja ikuiseen kauhuun. 3 Oikeat opettajat loistavat niin kuin säteilevä taivaankansi, ja ne, jotka ovat opastaneet monia vanhurskauteen, loistavat kuin tähdet, aina ja ikuisesti.” (Dan. 12:1-3)

 Tässä kohdassa tärkeämpi näkökulma on, että heprealaisessa ajattelussa ihminen on kokonaisuus. Vaikka saatetaan puhua ruumiista ja sielusta, ihminen on kuitenkin Jumalan edessä kokonaan hänen luomansa ja erottamattomasti yksi olento.  Kun Jeesuksen ajan juutalaisuudessa puhutaan ylösnousemuksesta, otetaan useimmiten huomioon tämä yksi kokonaisuus.

Mitä muu Uusi testamentti sanoo?

Millainen ihminen siis on kuolleista noustuaan? Tunnemmeko toisemme ja tapaammeko me poisnukkuneet rakkaamme? Onko meillä silloin ruumis vai olemmeko pelkkiä henkiolentoja?  Ylösnousemusruumiin kohdalla selvästi tärkein Uuden testamentin kohta on nyt käsillä oleva Ensimmäisen korinttilaiskirjeen luku.  Ainoa se ei kuitenkaan ole.

   Ensimmäiseksi on syytä katsoa, mitä Uusi testamentti sanoo Kristuksen ylösnousemuksesta. Moni asia jää meiltä salaisuuden verhoon, mutta jo käytetyt sanat opettavat paljon.

 Jeesuksen herättämisestä käytetty verbi (egeiroo) tarkoittaa nimenomaan "unesta herättämistä", tai "pystyyn nostamista" (ihmisen tai esineen), tai passiivissa "heräämistä", "nousemista pystyyn" tai "nousemista seisomaan". Toinen verbi (anisteemi) tarkoittaa varsin konkreettisesti "pystyyn nostamista" (esim. kuvapatsaan) ja passiivissa (makaavan tai istuvan) "seisaalleen nousemista" tai "kohottautumista".  Ymmärrämme siis, ettei ainoastaan Jeesuksen sielu siirtynyt jonnekin autuaalliseen todellisuuteen. Jumala herätti hänet niin kuin unessa nukkunut herätetään ja nosti pystyyn niin kuin maassa makaava nostetaan jaloilleen. Hänen ruumiinsa ei jäänyt hautaan.

Vanhastaan on nostettu esille ne poisnukkuneet ihmiset, jotka mainitaan Uudessa testamentissa elävinä. Kirkastusvuorelle Jeesuksen seurassa olivat Mooses ja Elia (Mark. 9): He eivät olleet sulautuneet suureen kirkkauteen, vaan olivat edelleen ihmisen hahmossa. Köyhää Lasarusta halveksinut rikas mies joutui Tuonelaan ja suuren kuilun takaa hän tunnisti heti Abrahamin helmassa olevan Lasaruksen (Luuk. 16). Sen lisäksi hän tunnisti Abrahaminkin, jota hän ei ollut koskaan nähnyt (”Siellä oudotkin tuttuja on …”). Eniten meille kuitenkin antaa Paavali Ensimmäisessä korinttilaiskirjeessä.

Tärkeä  rajaus!

Ylösnousemuksesta puhuttaessa Jeesus asettaa rajauksen, joka jää meiltä helposti huomaamatta. Siitä huolimatta se on hyvin tehokkaasti rajoittanut meiltä turhaa taivastelua ja arvuuttelua. Mark. 12 kertoo, miten saddukeukset haastoivat Jeesuksen ylösnousemusta koskevalla kysymyksellään. Mies oli naimisissa, mutta kuoli, ja Mooseksen lain mukaan nainen päätyi hänen veljensä vaimoksi. Tämäkin veli kuoli ja näin kävi kaikkiaan seitsemän veljen. Kenen vaimo siis nainen oli ylösnousemuksessa?  Ymmärrämme toki, että kyseessä ei ollut aito kysymys, vaan halu tehdä Jeesuksen opetus naurettavaksi.

    Sen lisäksi että Jeesus vahvisti ylösnousemuksen todellisuuden hän kertoi myös siitä, mitä ylösnousemus ei ole. Siellä ei solmita avioliittoja, vaan eletään niin kuin enkelit taivaassa. Tämä on meille tärkeä rajaus. Sen vuoksi emme voi vain sijoittaa tätä elämää hiukan paranneltuna versiona taivaalliseen maailmaan. Taivaassa on kaikki toisin emmekä me tiedä miten. Avioliittomme on siksi olemassa tätä maailmaa varten, ei tulevaa. Siellä meille on luvassa jotakin – mutta kuten apostoli Paavali sanoo, se sellaista, mitä silmä ei ole nähnyt, mitä korva ei ole kuullut ja mikä ei ole ihmisen mieleen juolahtanut (1. Kor. 2).

Siis takaisin Paavaliin

35 Joku ehkä kysyy: "Millä tavoin kuolleet herätetään? Millainen ruumis heillä silloin on?"  36 Mikä järjetön kysymys! Eihän se mitä kylvät tule eläväksi, ellei se ensin kuole.  37 Ja kun kylvät, et kylvä tulevaa kasvia vaan pelkän siemenen, vehnänjyvän tai jonkin muun kasvin siemenen. 38 Mutta Jumala antaa sille sellaisen varren kuin hän on nähnyt hyväksi, jokaiselle siemenelle sellaisen kuin sille kuuluu. 39 Ei kaikkien elollisten ruumis ole samanlainen, vaan ihmisellä on oma ruumiinsa, nelijalkaisilla omansa, linnuilla omansa ja kaloilla omansa. 40 On taivaallisia ja maallisia ruumiita, mutta taivaallisten loisto on aivan toisenlainen kuin maanpäällisten.  41 Auringolla on oma loistonsa, kuulla omansa ja tähdillä omansa, ja toinen tähti loistaa toista kirkkaammin. 42 Samoin tapahtuu kuolleiden ylösnousemuksessa. Se, mikä kylvetään katoavana, nousee katoamattomana. 43 Mikä kylvetään vähäpätöisenä, nousee kirkkaana. Mikä kylvetään heikkona, nousee täynnä voimaa.  44 Kylvetään ajallinen ruumis, nousee hengellinen ruumis. Jos kerran on olemassa ajallinen ruumis, on myös hengellinen. 45 Onkin kirjoitettu: "Ensimmäisestä ihmisestä, Aadamista, tuli elävä olento." Mutta viimeisestä Aadamista tuli eläväksi tekevä henki. 46 Ensimmäisenä ei siis ole hengellinen vaan ajallinen; vasta sen jälkeen tulee hengellinen. 47 Ensimmäinen ihminen on maallinen, maasta lähtöisin, toinen ihminen on taivaasta.  48 Millainen tuo maallinen ihminen oli, sellaisia ovat kaikki maalliset ihmiset, ja millainen tuo taivaallinen ihminen on, sellaisia tulevat olemaan taivaalliset ihmiset.

49 Ja niin kuin me nyt olemme maallisen ihmisen kaltaisia, niin me tulemme kerran taivaallisen ihmisen kaltaisiksi. 

Kun luemme tätä jaksoa, huomaamme monia kuvia. Ne ovat arvoituksellisia, mutta jokainen niistä kertoo varmasti jotakin - koetamme katsoa niitä yksitellen.

 Nyt elävä kristitty suhtautuu tulevaan olemukseensa niin kuin siemen ja kasvi. Siis niin kuin vaikkapa vehnänjyvä ja siitä versoava kasvi. Niissä on jotakin samaa, mutta jotakin hyvin erilaista.

Linnulla on lihansa, karjaeläimellä ihan toisenlainen liha, mutta ymmärrämme ne molemmat lihaksi. Aivan samoin on nykyisen ja tulevan olomuotomme suhde - jotakin samaa, mutta silti erilainen.

Ehkä tähän mennessä helpoin vertaus ymmärtää on tämä: Tähti loistaa taivaalla: Toinen tähti on kirkkaampi kuin toinen, mutta molemmat ymmärrämme tähdiksi. Olet täällä tähti, ja niin taivaassakin, mutta siellä kirkkaampi tähti

Varmaan kaikkein parhaiten ymmärrämme viimeisen kuvan. Ensimmäiset ihmiset – Adam ja Eeva – olivat lankeemuksensa jälkeen hyvin samantapaisia kuin sinä ja minä. Taivaassa olet edelleen ihminen, mutta et niin kuin langenneet ihmiset, vaan niin kuin kirkkautta säteilevä taivaallinen ihminen, Kristus.

 Mitä tästä kaikesta saadaan kokoon? Olet taivaassa ruumiillinen ja epäilemättä tunnistettava olento. Sinussa on jotakin samaa kuin nyt, mutta samalla jotakin aivan ratkaisevasti erilaista ja uutta.

Tämä kaikki ei ole pelkkää spekulaatiota ja taivastelua, vaan sillä on syvä sanomansa. Kristityllä ei ole syytä itseinhoon, niin syntisiä kuin olemmekin. Luodessaan sinut Jumala loi jotakin sellaista, mitä hän arvostaa ja rakastaa. Synnistä puhdistettuna ja uudessa taivaallisessa ruumissa olet sellainen, jollaiseksi Jumala alun perin sinut tarkoitti. Sellaisena olet taivaassa – niin ymmärrän – oma itsesi, mutta samalla jotakin aivan uutta ja ihanaa, kuten myös poisnukkuneissa kanssakristityissäsi. Sitä kannattaa odottaa!