Pääsiäisenä Jerusalemiin

Jerusalemin temppeli oli koko juutalaisen uskon sydän. Nimenomaan pääsiäisenä kansa vaelsi juhlimaan sitä, miten Jumala toi kansansa pois Egyptin orjuudesta. Tästä tapahtumasarjasta kertoo Vanha testamentti (2. Moos. 1-15). Kyseessä oli Jumalan pelastusteko, joka loi kansallista identiteettiä. Juutalaiset elivät eri puolilla maailmaa pieninä vähemmistöinä, mutta he kokivat olevansa Valitun kansan jäseniä. Kun kerran – ja ehkä ainoan kerran – elämässä päästiin Jerusalemiin temppeliin ja uhraamaan, ilolla ja riemulla ei ollut äärtä eikä määrää.

 

Pyhä kaupunki näkyy!

 

Ajattele lähteväsi kaukaa kohti Jerusalemia, ehkä aivan Välimeren läntisistä osista lähtien. Olet ensin liikkeellä aivan yksin. Jossakin vaiheessa tapaat ensimmäisen uskon ystävän, joka hänkin on matkalla Jerusalemiin. Jaatte matkan, ja vähitellen ryhmä kasvaa. Tullessasi lähemmäs pyhää kaupunkia kohtaatte kokonaisen ryhmän pyhiinvaeltajia ja pian useampia. Tie alkaa olla mustanaan väkeä. Kaikilla on ilonaan sama asia, matka Jerusalemiin.

 

Useampi psalmi puhuu pyhiinvaeltajien kokemuksesta. ”Matkalaulujen” kokoelma (Ps. 120-134) on psalmien varhainen osakokoelma, pyhiinvaeltajien laulukirja. Luemme siitä kaksi psalmia:

 

Psalmi 120: Rauhaa kaipaavan rukous

 

1 Matkalaulu.

Herraa minä ahdingossani huudan, ja hän vastaa minulle.

2 Herra, pelasta minut valehtelijoiden käsistä, varjele heidän petollisilta puheiltaan.

3 Mitä kaikkea Herra sinulle antaakaan, sinä valehtelija!

4 Teräviä nuolia soturin jousesta, tulisia, polttavia hiiliä!

5 Voi minua! Olen muukalaisena Mesekissä, asun Kedarin leireissä.

6 Liian kauan olen jo asunut täällä, missä kaikki vihaavat rauhaa.

7 Minä tahdon rauhaa, mutta jos sanankin sanon, he ryhtyvät sotaan.

 

Laulaja tulee kaukaa ja vaikeasta tilanteesta. Mesek ja Kedar ovat molemmat kaukana ja aivan eri suunnilla, ja sisällöllisesti nimet tarkoittavat kai vain ”maan äärissä”. Vähemmistön elämä on aina vaikeaa, ja juutalaisen elämä pakanoiden parissa aivan erityisesti. Mutta nyt oltiin omien parissa ja matkalla kohti Jerusalemia!

 

Toinen psalmi on riemullinen:

 

Psalmi 122: Ole tervehditty, Jerusalem!

 

1 Matkalaulu. Daavidin psalmi.

Ilo valtasi minut, kun kuulin sanan: Me lähdemme Herran huoneeseen!

2 Nyt seisomme porteillasi, Jerusalem.

3 Jerusalem, olet kaupunkimme, tänne kansamme kokoontuu,

4 tänne vaeltavat heimomme, Herran heimot, täällä, niin kuin on säädetty,

Israel kiittää Herran nimeä.

5 Täällä jaetaan oikeutta Daavidin suvun istuimilla.

6 Ole tervehditty, Jerusalem! Olkoon rauha sinulla ja ystävilläsi.

7 Vallitkoon rauha muureillasi ja hyvinvointi linnoissasi.

 

8 Veljieni ja ystävieni tähden toivotan sinulle rauhaa.

9 Herran, Jumalamme, huoneen tähden rukoilen sinulle menestystä.

 

Psalmi sopii erinomaisesti siihen hetkeen, jolloin pitkän matkan tehneet saavat ensimmäisen kerran silmiinsä Jerusalemin: On helppo ajatella, mikä ilo ja riemu valtasi juhlakulkueen juuri sillä hetkellä. Pitkä matka oli takana ja Jumalan kaupunki oli silmien edessä!

Luukkaan evankeliumin kuvaus näyttää sopivan juuri tähän hetkeen:

”Kun Jeesus tuli lähemmäksi ja näki kaupungin, hän puhkesi itkuun sen tähden ja sanoi: "Kunpa sinäkin tänä päivänä ymmärtäisit, missä turvasi on! Mutta nyt se on sinun silmiltäsi kätketty. Vielä tulet näkemään ajan, jolloin viholliset rakentavat ympärillesi vallin, saartavat sinut ja käyvät kimppuusi joka puolelta. He murskaavat maan tasalle sinut ja sinun asukkaasi. Sinuun ei jätetä kiveä kiven päälle, koska et tajunnut etsikkoaikaasi.” (Luuk. 19:41-44)

Jeesuksen viimeiset päivät olivat käsillä. Vain hän tiesi, että myös Jerusalem eli viimeisiä hetkiään. Kaupunki hävitettiin 40 vuoden kuluttua, temppeli tuhottiin eikä sitä ole koskaan rakennettu uudelleen. Jeesuksessa Jumala tuli lähelle kansaansa, mutta se ei kuunnellut. Me opimme, että ajat, jolloin Herra kutsuu ihmistä, ovat kullanarvoisia eikä niitä saa halveksia. Joka kerta kun Jumalan sana on auki, Jumala kutsuu meitä luokseen, eikä silloin saa viivytellä.

 

Kuningas tulee!

 

Jeesuksen tulo Jerusalemiin ei jättänyt ketään kylmäksi (Mark. 11:1-11). Hän järjesti itselleen aasin ja ratsasti pyhään kaupunkiin opetuslasten hurratessa. Näin toteutuvat Sakarjan ennustukset:

Iloitse, tytär Siion!

Riemuitse, tytär Jerusalem!

Katso, kuninkaasi tulee.

Vanhurskas ja voittoisa hän on, hän on nöyrä, hän ratsastaa aasilla,

aasi on hänen kuninkaallinen ratsunsa.

Hän tuhoaa sotavaunut Efraimista ja hevoset Jerusalemista, sotajouset hän lyö rikki. Hän julistaa kansoille rauhaa, hänen valtansa ulottuu merestä mereen, Eufratista maan ääriin asti. (Sak. 9:9-10)

 

Jeesuksen toiminta teki selväksi hänen väitteensä, että ikiaikaiset ennustukset olivat toteutumassa hänen persoonassaan. Kuningas oli tullut kaupunkiinsa. Galilean profeetta ei enää piileskellyt syrjäkylillä. Arpa oli heitetty – mitä tästä oli seuraamassa? Voimme vain arvioida paikalla olevien roomalaisten ja juutalaisen turvallisuuspalvelun miesten mietteitä.

Tilannetta ei totisesti liennyttänyt se, että Jeesus meni temppeliin ja sanoi ylipappien tehneet temppelistä ryövärien luolan. Todennäköisesti monet Galileasta ja muualtakin tulleet jakoivat hänen käsityksensä. Olihan koko temppelipalveluksen ympärillä elänyt – sinänsä välttämätön! - talouselämä tiukasti pappisaateliston käsissä. Heidän näkökulmastaan Jeesus hyökkäsi temppeliä vastaan: Kuka saattoi uhrata, ellei joku tuonut paikalle uhrieläimiä? Ja kuka saattoi maksaa temppeliveron oikeassa valuutassa, ellei joku ollut valmis vaihtamaan rahaa? Ja kuka majoitti ja ravitsi tuhannet ja taas tuhannet pyhiinvaeltajat elleivät kaupunkilaiset?

 

Miksi Jeesusta ei pidätetty heti?

 

Jeesus ratsasti aasilla pyhään kaupunkiin ja puhdisti temppelin. Näin hän haastoi suoraan sekä maalliset vallanpitäjät että hengellisen esivallan. Miksi nämä eivät puuttuneet tilanteeseen välittömästi?

Varmaan tilanne oli veitsen terällä ja väkivaltainen reaktio lähellä. Avainsanat löytyvät kuitenkin varmaan Markuksen evankeliumin luvusta 14:1-2:

”Oli kaksi päivää pääsiäiseen ja happamattoman leivän juhlaan. Ylipapit ja lainopettajat miettivät, millaisella juonella he saisivat Jeesuksen käsiinsä tappaakseen hänet. "Ei kuitenkaan kesken juhlan", he sanoivat, "ettei kansa ala mellakoida."”

Nykypäivän veriset vallanpitäjätkään eivät ole halukkaita nappaamaan kansan suosikkia kadunkulmasta ja keskellä päivää. Aivan erityisen ongelmallinen oli Jeesuksen vastustajien tilanne: Kaukaa tulleista ja uskonkiihkoisista juutalaisista ei kukaan mennyt takuuseen. Entä jos olisi tapahtunut suuri räjähdys? Parempi oli odottaa tarkkaavaisesti omaa hetkeä – ja juuri Juudaksen kavallus tarjosi kaivatun tilaisuuden. Tottahan kaikki ymmärsivät, että vangitun ja roomalaisten käsiin luovutetun miehen peli oli pelattu – lopullisesti?

 

Suurimmat kysymykset

 

Tässä vaiheessa Jeesuksen kuitenkin annettiin jatkaa, ja hän jatkoi. Galilean opettaja esiintyi temppelissä ja nyt esillä olivat kaikkein suurimmat kysymykset: ylösnousemus, lain suurin käsky, veron maksaminen pakanakeisarille ja kysymys Daavidin pojasta. Nyt kaikki on avointa ja koko Israelin saama haaste selkeä. Äärimmilleen se kärjistyy viinitarhurivertauksessa (Mark. 12): Herra oli lähettänyt oman poikansa ja odotti viljelijöiltä ”vuokraa”, eli oikeaa elämää. Jeesuksen vertaus oli itseään toteuttava ennustus: Poika hylättiin ja surmattiin ja seurauksena oli ”viinitarhan” eli Jumalan kansan aseman ottaminen pois – onneksi Jumala on uskollinen ja kutsuu edelleen kansaansa (Room. 11).

Jeesuksen viimeisiin päiviin sijoittuu myös hänen suuri puheensa lopunajan tapahtumista (ns. synoptinen apokalypsi, Mark. 13). Tämä jakso on tärkein oppaamme, kun pohdimme tämän maailman viimeisiä tapahtumia – mutta niitä pohdimme toisella kerralla.