Kun avioliitto päättyy

Tuoreen avioparin elämä ei aina jatku yhdessä, kunnes kuolema heidät erottaa. Tässä luvussa tarkastelemme, miten avioliitto saattoi antiikin aikana päättyä molempien vielä eläessä.

On hyvä erottaa toisistaan ”hylkääminen” ja ”eroaminen”. Hylkäämisellä tarkoitan sitä, että toinen osapuoli – antiikissa mies – lähettää pois puolisonsa, jolla ei vastaavaa mahdollisuutta ole. Siitä on kysymys esim. Israelin vanhassa maatalousyhteiskunnassa, ja sen teki siellä erityisen raskaaksi naisen heikot mahdollisuudet elää itsenäisesti kodin ulkopuolella. Kerjuun lisäksi tarjolla oli lähinnä ryhtyminen katunaiseksi. Eroamisesta voidaan puhua vain silloin, kun molemmilla on sama mahdollisuus jättää puoliso. Vaikka hylkääminen on usein antiikin aikana asianmukainen termi, kehittyminen palveluyhteiskunnaksi muutti maailmaa merkittävästi. Uuden testamentin aikoihin naisella saattoi olla huomattavasti varallisuutta ja hän päätti omista asioistaan. Tällaisia naisia (Lydia, Foibe) kohtaamme myös Apostolien teoissa ja Paavalin kirjeissä. Näissä tapauksissa ”eroaminen” on ”hylkäämistä” asianmukaisempi termi, mikäli avioliitto päättyi.

Monimuotoisesta klassisen ajan kreikkalaisesta maailmasta tunnemme nytkin parhaiten tavat Ateenassa. Tästäkin kaupungista peräisin olevat lähteet kertovat avioeroista hämmästyttävän harvoin eikä meillä ole käytettävissämme kuin noin kymmenestä tapauksesta. Näiden perusteella on selvä, että mies saattoi purkaa avioliiton helposti. Sama mahdollisuus oli kuitenkin myös vaimolla ja periaatteessa myös morsiamen perheellä. Niukka tapausten määrä näyttää kuitenkin viittaavan siihen, että avioero oli Ateenassa ainakin kansalaisten parissa suhteellisen harvinainen. Syy on ilmeisesti siinä, että avioliitto liitti toisiinsa kaupunkivaltion kansalaisten suvut ja avioero jätti kaupunkiin helposti syvät haavat. Avioliitto on ollut Ateenassa varsin vahva instituutio ja varmaan sama päti useimpiin muihin Kreikan kaupunkivaltioihin.

Kaikkein vanhimpaan aikaan kansalaisia tuottava avioliitto (confarreatio) oli varattu vain Rooman ylimyksille ja sen purkaminen oli vaikeaa. Perusteiksi vaimon hylkäämiselle mainitaan painavia syitä kuten uskottomuus tai lasten murhaaminen. Myöhemmin avioerot olivat varsin yleisiä. Ylimystön piirissä syyksi mainitaan toisinaan vaimon aviorikos. Mutta keisariajan Roomassa avioliittoja solmittiin ja purettiin varsin vilkkaasti ja aloitteellinen saattoi olla joko mies tai nainen. Mitään varsinaista syytä ei vaadittu, kun Paulla Valeria otti eron sinä päivänä, jona mies oli tulossa provinssista, ja meni naimisiin toisen ylimyksen kanssa (Cic. ad fam. 8,7). Ciceron oma tytär oli naimisissa kolmesti, Pompeius viidesti ja hautakirjoitus mainitsee erään naisen avioituneen seitsemän kertaa. Irvileuka Martialis puhuu Telesilla-nimisestä naisesta, joka avioitui pikavauhtia kymmenennen kerran (6,7). Avioliitto oli tällaiselle ihmiselle siis enemmänkin senhetkisen suhteen oikeudellisen puolen varmistava sopimus, joka purettiin nopeasti ja vailla kummempaa häpeää, ja sama oikeus oli ainakin ylimystön parissa niin naisella kuin miehelläkin.

Mooseksen laki antaa avioliitosta seuraavan säädöksen:

Jos joku ottaa vaimon ja nai hänet ja vaimo ei häntä enää miellytä, sentähden että mies on tavannut hänessä jotakin häpeällistä, ja hän kirjoittaa hänelle erokirjan ja antaa sen hänen käteensä ja lähettää hänet pois talostaan … (5. Moos. 24:1)

Kohta puhuu selkeästi pois lähettämisestä, eli mies hylkää vaimonsa. Vaimon osalta Mooseksen laissa ei ole vastaavaa säädöstä. Miehen hylätessä vaimonsa hänen on annettava vaimolleen asiasta dokumentti, siis vapaan naisen paperit. Tämä ”erokirja” esiintyy Raamatussa muutamaan kertaan muuallakin (Jes. 50:1; Jer. 3:8). Verratessaan Israelin ja Juudan luopumusta aviorikokseen profeetat puhuvat useinkin vaimon hylkäämisestä ja viittaavat ilmeisesti arkitodellisuuteen (Jer. 3; Hes. 16; Hes. 23).

Malakian kirja koostuu pääosiltaan väittelyistä profeetan ja hänen vastustajiensa kanssa – kyseessä ovat nähtävästi lähinnä muotojumalisesti Herraa palvelleet temppelipapit. Kirjan kaavan mukaan profeetta esittää syytöksen, jonka keskustelukumppanit kiistävät. Tämän jälkeen seuraa varsinainen viesti. Toisessa luvussa keskustelu käydään näin:

13 Te teette pahaa myös toisella tavalla. Siksi Herra ei katso enää suopeasti uhrilahjaanne

eikä halua ottaa sitä vastaan teidän kädestänne, vaikka te peitätte hänen alttarinsa kyynelillä,

itkette ja valitatte. 14 Te kysytte: "Miksi?"

Siksi, että olet hylännyt vaimosi, vaikka hän on sinun kumppanisi ja kuuluu liiton kansaan sinun kanssasi. Herra on todistaja teidän välillänne, sinun ja vaimosi, jonka otit jo nuoruudessasi.

15 Ei Jumala luonut vain miestä eikä antanut elämää ja henkeä vain hänelle. Miten mies yksin

voisi pyytää jälkeläisiä Jumalalta? Varokaa siis, ettei kukaan teistä hylkää vaimoaan, jonka on ottanut jo nuoruudessaan!

16 -- Minä vihaan eroa, sanoo Herra, Israelin Jumala. Joka eroaa, tekee yhtä väärin kuin se, joka tahraa kätensä veriteolla, sanoo Herra Sebaot. Varokaa hylkäämästä vaimoanne!

Viidennentoista jakeen teksti on turmeltunut ja se on sisällöltään erilainen lähes jokaisessa raamatunkäännöksessä. Itse jakson perusajatusta se ei muuta miksikään. Jakso saattaa liittyä maahan paluun aikaiseen tilanteeseen. Menestystä tavoittelevat miehet hylkäsivät omat vaimonsa ja ottivat tilalle maassa jo asuneiden varakkaiden pakanaperheiden tyttäriä. Joka tapauksessa Malakia tekee selväksi, että vaimon hylkääminen on Jumalan edessä raskas synti.

Vanha testamentti sisältää siis jossakin määrin eri suuntiin kulkevia ohjeita. Miten niitä käsiteltiin Jeesuksen ajan juutalaisuudessa?

Mooseksen lain säädös siis määrää avioerotilanteessa antamaan naiselle erokirjan. Tästä lyhyestä lausumasta voidaan lukea paljon. Ensinnäkin se antaa ymmärtää, että koska avioliitto purettiin dokumentilla, se varmaan myös solmittiin dokumentilla. Toiseksi sanamuoto näyttää tekevän selväksi, että vain miehellä oli oikeus purkaa avioliitto. Rabbiiniset tekstit pitävät kiinni tästä tulkinnasta. Silti juutalaisessa perinteessä oli jo selvästi ennen Jeesuksen aikaa ollut myös mahdollista, että avioeron otti myös nainen. Tästä kertovat muutamat meille säilyneet dokumentit (P.Se’elim 13 ja Elefantine-papyrukset, 4Cl5=B2.6; K2=B3.3). Myös rabbien mukaan tuomioistuin saattoi pakottaa miehen antamaan naiselle erokirjan (m.Arak.5.6). Mies saattoi kieltäytyä avioerosta ja Mooseksen lain tulkinnan mukaan avioeroa ei tullut, jollei mies sitä tahtonut. Tarvittaessa häntä ruoskittiin raipoilla siihen asti, että tahto löytyi – omanlaista Raamatun sanaan sitoutumista oli tuokin. Syitä tälle saattoivat olla avioliittosopimuksen rikkominen, väkivaltaisuus tai lasten siittämisestä kieltäytyminen. Egyptissä kirjoittanut Filon suhtautui naisen ottamaan avioeroon happamasti, mutta piti sitä ilman muuta mahdollisena (Spec.  30). Varakkaat juutalaiset naiset saattoivat ottaa avioeron Rooman lain perusteella ja viitata niin halutessaan kintaalla oman kansansa säädöksille.

Jeesuksen ajan hajanaisessa juutalaisuudessa Mooseksen lain hylkäämiskohta tulkittiin kahdella eri tavalla. Toisen eli Shammain koulukunnan mukaan hylkäämiseen tarvittiin merkittävä syy, kuten aviorikos (b.Gittin 90a). Toisen, eli Hillelin koulukunnan mukaan mikä hyvänsä syy riitti, kuten se, että vaimo oli polttanut ruuan pohjaan. Syy siis tarvittiin – ”mikä ei miellytä” – mutta toisen tulkinnan mukaan mies sai hylätä vaimonsa käytännössä mistä syystä hyvänsä. Tässä teologikoulutukseen jo perinteisesti kuuluneessa kiistassa puhutaan siis avioerosta periaatteen tasolla. Sen rinnalle ovat viime vuosikymmeninä tulleet ne viime aikoina löytyneet dokumentit, jotka puhuvat yksittäisen ihmisen avioerosta ja uudesta avioliitosta.

Josefos kertoo olleensa naimisissa kolmesti, ja hänen mukaansa avioliitto on purettavissa mistä syystä tahansa, ”ja niitähän ihmisten parissa riittää” (Ant. 4,253). Kuten yllä nähtiin, myös juutalaiset laativat avioliitosta sopimuksen, ja se oli myös purettavissa. Varhaisen juutalaisuuden päälinjan mukaan ovat sekä mies että vaimo voineet ilmeisesti purkaa avioliiton, ja Josefos kirjoittaa melko selkein sanoin hänen vaimonsa lähteneen tiehensä (Vita 416). Tästä huolimatta Paavali kirjoittaa Rooman juutalaispohjaiselle seurakunnalle itsestään selvyytenä, että laki sitoo naidun naisen mieheensä koko hänen elämänsä ajaksi (Room. 7:1-3). Hän tunsi siis juutalaisuuden, jossa avioero oli mahdoton ainakin naiselle – oliko se myös miehelle?

Kysymys avioerosta ja uudesta avioliitosta oli siis varhaisessa juutalaisuudessa polttava ja eri suuntia jakava kiistan aihe. Galilean opettajan siirtyessä kohti Jerusalemia ja tehtävänsä huippukohtaa ensimmäisiä häneltä tentattavia kannanottoja oli kysymys avioliitosta.

Jeesus lähti sieltä ja tuli Jordanin itäpuolta kulkien Juudean alueelle. Hänen kanssaan kulki nytkin suuri joukko ihmisiä, ja tapansa mukaan hän opetti heitä. Hänen luokseen tuli myös fariseuksia, jotka häntä koetellakseen kysyivät, saako mies hylätä vaimonsa. Hän vastasi heille: "Mitä Mooses on siitä säätänyt?" He sanoivat: "Mooses antoi meille luvan kirjoittaa erokirjan ja hylätä vaimon." Silloin Jeesus sanoi: "Te olette kovasydämisiä, siksi hän laati teille sen säännöksen. Mutta maailman alussa Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi. Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi. Ja minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako."

Kun he olivat keskenään, opetuslapset kysyivät uudestaan tätä asiaa. Jeesus sanoi heille: "Se, joka hylkää vaimonsa ja menee naimisiin toisen kanssa, on avionrikkoja ja tekee väärin vaimoaan kohtaan. Ja jos vaimo hylkää miehensä ja menee naimisiin toisen kanssa, hänkin tekee aviorikoksen." (Mark. 10:1-12)

Jeesuksen sanat ovat hyvin selviä, myöhemmälle kirkolle kiusallisen selviä. Kysyjät vaativat Jeesukselta kannanottoa: Kumpaan juutalaisten oppineiden leiriin hän kuului? Mooseksen lain sanat selittyvät nyt kuitenkin toisin, vaimon turvaksi. Mitään lupaa vaimon hylkäämiseen ei laki anna, vaan suojelee naista tilanteessa, jossa kovasydäminen mies jumalattomasti hylkää vaimonsa. Vähin mitä hän voi tehdä on, että ulosheitetylle puolisolle annetaan mukaan vapaan naisen paperit ja hän voi avioitua uudelleen. Markuksen evankeliumin tallettamassa muodossa Jeesuksen sanat tyrmäävät miehen oikeuden vaimon hylkäämiseen ja tuovat mieleen yllä lainatun Malakian kirjan jakson. Seuraavat lauseet ulottavat sanat myös naiseen, ja näin siis hylkäämisestä alkanut keskustelu kattaa myös avioeron.

Hieman lisää pohdittavaa tuo sama keskustelu Matteuksen evankeliumin tallettamassa muodossa (Matt. 19). Matteus, joka tunsi varsin hyvin juutalaisen keskusteluympäristön, lisää jo kysymykseen sanat selventävät sanat ”mistä syystä tahansa”, j. 3). Myös Jeesuksen vastaukseen on lisätty jotakin:

Minä sanon teille: se, joka hylkää vaimonsa muun syyn kuin haureuden tähden (me epi porneiai) ja menee naimisiin toisen kanssa, tekee aviorikoksen (Matt. 19:9)

Sanat ovat aiheuttaneet päänvaivaa selittäjille jo kauan, sillä tulkinnan mahdollisuuksia jää runsaasti, kun kysytään mitä tässä sallitaan ja mitä ei – vainko hylkääminen vai sekä hylkääminen että uusi avioliitto. Palaamme kysymykseen uuden avioliiton kohdalla.

Kuten edellä mainitsin, Paavali viittaa ohimennen (naisen) avioeron mahdottomuuteen Roomalaiskirjeessä (7:1-3). Laajin asiaa käsittelevä kohta hänen kirjeissään on kuitenkin Ensimmäisen korinttilaiskirjeen 7. luku.

10 Naimisissa oleville taas annan käskyn, en minä vaan Herra: vaimo ei saa erota miehestään. 11 Jos hän kuitenkin eroaa, olkoon menemättä enää naimisiin tai sopikoon miehensä kanssa. Samoin ei mies saa erota vaimostaan.

12 Sitten sanon vielä, en Herran sanana vaan omanani: Jos jollakin veljellä on vaimo, joka ei usko, ja tämä suostuu asumaan hänen kanssaan, miehen ei pidä jättää häntä. 13 Ja jos uskovalla naisella on aviomies, joka ei usko, ja tämä suostuu asumaan hänen kanssaan, vaimon ei pidä jättää miestään. 14 Mies, joka ei usko, on uskovan vaimonsa pyhittämä, ja vaimo, joka ei usko, on uskovan miehensä pyhittämä. Muutenhan teidän lapsenne olisivat epäpuhtaita; nyt he kuitenkin ovat pyhiä. 15 Mutta jos se puoliso, joka ei usko, tahtoo erota, niin erotkoon. Uskovaa veljeä tai sisarta ei tällaisessa tapauksessa sido mikään pakko. Jumala on kutsunut teidät elämään rauhassa. 16 Ja mistä tiedät, vaimo, voitko pelastaa miehesi? Tai mies, mistä tiedät, voitko pelastaa vaimosi?

Jakeiden 10-11 opetus on yksiselitteinen ja Paavali vetoaa Jeesuksen sanoihin: Vaimo ei saa erota miehestään eikä mies vaimostaan. Jos yhteinen elämä on mahdotonta, kummallakaan ei ole lupaa uuteen avioliittoon. Jos lähetystyö jakaa perheen, kristitty puoliso ei saa jättää toista. Jos toinen lähtee, kristitty puoliso on vapaa – mitä se tarkoittaa, kuuluu jo seuraavaan lukuun. Paavali ei siis nyt puhu hylkäämisestä, vaan avioerosta, koska hän asettaa molemmat puolisot samalle viivalle. Foiben ja Lydian tapaiset itsenäiset naiset, joilla ei ollut paikkaa vaikkapa Ruutin kirjan kuvaamassa maatalousyhteiskunnassa, saavat siis hyvin yksiselitteisen, Jeesuksen opetukseen perustuvan ohjeen. Avioliittoa ei saa purkaa.

Pohdi

- Vanhan testamentin termi "hylkääminen" viittaa tilanteeseen, jossa vahvempi kohtelee väärin heikompaa osapuolta. Missä määrin tämä asetelma esiintyy meidän aikanamme?

- Sekä roomalaisille että Jeesuksen ajan juutalaisille avioliitto oli lähinnä sopimus, joka oli tarpeen vaatiessa purettavissa. Miten kristillinen avioliitto poikkeaa tästä näkökulmasta?